Miksi juuri juutalaiset saivat 10 käskyä?

Tiedätkö miksi juuri juutalaiset saivat 10 käskyä?

Juutalaisten keskuudessa on kerrottu tarinaa siitä, mitä tapahtui, kun Jumala päätti antaa ihmiskunnalle elämää suojaavat käskyt. Ensimmäiseksi Jumalan oli tietysti päätettävä, minkä kansan kautta hän käskyt antaisi. Valinta ei ollut suinkaan helppo, sillä jo tuohon aikaan maailmassa oli monia kansoja.

Ensimmäiseksi Jumala lähestyi muinaisia egyptiläisiä. Olihan heidän valtakuntansa suuri ja laaja, joten heidän avullaan käskyt saavuttaisivat nopeasti suuren joukon ihmisiä.
- Mikä on käsky? kysyivät egyptiläiset kuultuaan Jumalan tarjouksen.

- Älä tee huorin, Jumala vastasi.

- Ei käy. Tuollainen käsky veisi kaiken ilon upeista juhlistamme, vastasivat egyptiläiset ja hylkäsivät Jumalan tarjouksen

Seuraavaksi Jumala päätti kääntyä assyrialaisten puoleen, sillä tuokin kansakunta oli suuri ja voimakas. Lisäksi sen kauppasuhteet yltivät kaikkialle maailmaan.

- Mikä on käsky? kysyivät hämmästyneet assyrialaiset Jumalalta.

- Älä varasta, Jumala vastasi.

- Ei käy. Jos me ryhtyisimme noudattamaan tuollaista käskyä, taloutemme romahtaisi, vastasivat assyrialaiset ja hylkäsivät Jumalan tarjouksen.

Seuraavaksi Jumala päätti kääntyä juutalaisten puoleen, vaikka he olivat vähäinen kansa, jonka valtakunta oli perin vaatimaton verrattuna Egyptiin ja Babyloniaan.

- Mitä se maksaa? kysyivät juutalaiset Jumalan tarjotessa heille käskyä.

- Ei mitään, saatte sen aivan ilmaiseksi, Jumala vastasi.

- Siinä tapauksessa me otamme saman tien kymmenen, vastasivat juutalaiset.

http://www.reijotelaranta.fi/viikon_tarinat/tiedatko_miksi_juuri_juutalaiset_saivat_10_kaskya/
2851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Hauska tarina mutta oikeastihan siksi koska juutalaiset on Jumalan valitsema kansa Hänen työrukkasekseen. Miksi Jumala valitsi suuri juutalaiset tähän tehtävään en tiedä. Mutta niin Hän teki. Aina ensin juutalaisille ja heidän kauttaan olemme saaneet Raamatun ja Jeesuksen.

Äänestä
  • Voihan voi. Niitä jumaliakin yli kymmenen. Eli mitä tästä yhdestä kohkata. Tuonpuoleisessa selviää lisää jos on selvitäkseen. Mikä tässä on niin vaikeaa ?

    Äänestä

  • obeliski kirjoitti:

    Voihan voi. Niitä jumaliakin yli kymmenen. Eli mitä tästä yhdestä kohkata. Tuonpuoleisessa selviää lisää jos on selvitäkseen. Mikä tässä on niin vaikeaa ?

    Ei ole mitään vaikeaa. Yksi on Jumala jumalien joukossa. Ihmiset ovat tehneet epäjumalia kautta aikain mutta ei se ainoaa oikeaa Jumalaa muuta. Oletko sinä ihan varma, että siellä tuonpuoleisessa et tule pettymään?

    Äänestä

Juutalaiset "saivat" ns. "kymmenen käskyä" koska Jahve oli juutalaisten kuvitteellinen heimojumala, ja sen uskonnon kirjoituksissa ne ovat. Ei sen kummempaa, ei universaalimpaa kuin muidenkaan kansojen ihmistekoiset uskomukset ja heimojumaliensa nimiin pistetyt lait.

Äänestä
  • Hyvä tuo nimimerkkisi kun olet kuin Potterissa ankeuttajat :D:D

    Äänestä

  • hapanko.rapakko kirjoitti:

    Hyvä tuo nimimerkkisi kun olet kuin Potterissa ankeuttajat :D:D

    Näääh.
    Sehän vasta ankeuttaja on, joka haluaa että Mooseksen laki josta ns 10 käskyä on vasta alku, olisi joltain olemassaolevalta jumalalta. Joka oli VT.ssä hirviö, ankeita jotka sellaiseen uskovat.

    Mutta joo, "Rapanhapakko" on PESSIMISTINEN räpyläjalkainen pitkäkoipinen urospuolinen suostokainen C.S. Lewisin Narniakirjoista.

    "Kymmenestä käskystä" säästän vaivojani ja kopypastaan itseäni täältä. Ihan turha tänne mitään laittaa koska sivut vaihtuvat niin tiuhaan eivätkä hihhulit kuitenkaan lue tai ainakaan muista hetkeäkään jotain kultilleen poikkipuolista.

    Äänestä

  • Jeps, mitä me sanomme "kymmeneksi käskyksi" on eri kirkkokunnissa rajattu monella tavalla ja mielivaltaisesti. Alkuhan on heimojumalan mahtailua, kielto palvoa muita jumalia (joiden olemassaoloa ei oikeastaan kiistetä), kielto tehdä kuvia jumalaista ym. henkiolennoista (kumma kun Liitonarkin päälle kuitenkin laitettiin kaksi kerubia). Sitten ihan kaikille kansoille tyypillistä siviililainsäädäntöä murhasta (muita kansojahan piti tappaa), varastamisesta (muilta käskettiin myöhemmin varastamaan samassa laissa), seksuaalimoraalista (vaikka voitettujen kansojen neitsyet sai ottaa omaan käyttöön). Vanhempien kunnioittamisesta ja väärästä valasta. Vastaavaa oli muillakin kansoilla ja tuskin juutalaisetkaan elivät keskenään kuin siat pellossa ennen tuota. Onneksi nykykäännös ei enää sievistele ns. kymmenettä käskyä. Sinähän muuten ihan ohimennen hyväksytään orjuus!

    Kuitenkaan eihän se noihin lopu. Samaan syssyyn Siinain vuorella "yhdestoista ja kahdestoista käsky" olivat nämä

    2.Moos 20

    24 Rakentakaa maa-alttari minua varten ja uhratkaa sillä polttouhrinne ja yhteysuhrinne, lampaanne ja nautanne. Paikassa, jonka pyhitän omalle nimelleni, minä tulen luoksenne ja siunaan teitä. 25 Mutta jos teette minulle kivialttarin, älkää tehkö sitä hakatuista kivistä, sillä jos käsittelette kiveä teräaseella, teette sen epäpyhäksi. 26 Älkääkä tehkö minun alttarilleni portaita, ettei niitä noustessanne häpynne paljastuisi."

    Kuitenkaan ne meillle kerrotut EIVÄT ole VT:ssä mainitut "kymmenen käskyä". Ainoa kohta jossa VT:ssä itsessään mainitaan "kymmenen käskyä" on vielä paljon oudompaa kamaa. Sellaista joita ei koulukirjoissa ja kirkoissa kerrota. Kuitenkin ilmeisesti juuri nämä israelilaisilla oli ja liitonarkissa kantoivat... Raamatun tarussa:

    http://www.evl.fi/raamattu/1992/2Moos.34.html#o72

    "1 Herra sanoi Moosekselle: "Tee kaksi entisten kaltaista kivitaulua, niin minä kirjoitan niihin sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit. 2 Tee ne valmiiksi aamuun mennessä, nouse aamulla Siinainvuorelle ja jää vuoren huipulle odottamaan minua."...

    ......"Kansa, jonka parissa elät, saa nähdä ne pelottavan voimalliset teot, jotka minä, Herra, teen sinun hyväksesi. 11 Noudata tarkoin niitä käskyjä, jotka minä sinulle nyt annan, niin minä karkotan sinun tieltäsi amorilaiset, kanaanilaiset, heettiläiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset. 12 Varokaa tekemästä mitään liittoa sen maan asukkaiden kanssa, johon olette matkalla. Jos liittoudutte heidän kanssaan, te joudutte heidän pauloihinsa. 13 [i] Repikää maahan heidän alttarinsa, murskatkaa heidän kivipatsaansa ja hakatkaa poikki heidän asera- paalunsa*. 14 Älkää kumartako mitään muuta jumalaa, sillä Herra, joka on kiivas Jumala, ei suvaitse muita jumalia rinnallaan. 15 Älä siis tee liittoa sen maan asukkaiden kanssa, ettet luopuisi minusta, eksyisi palvelemaan heidän jumaliaan ja lankeaisi syömään niistä uhreista, joita he teurastavat omille jumalilleen. 16 Jos otat pojillesi vaimoiksi heidän tyttäriään, jotka palvovat jumaliaan irstain menoin, nämä viettelevät myös poikasi samoihin palvontamenoihin. 17 Älä myöskään vala itsellesi jumalankuvia.

    18 "Vietä happamattoman leivän juhlaa ja syö happamatonta leipää seitsemänä päivänä, kuten olen sinua käskenyt, säädettyyn aikaan abib-kuussa, sillä siinä kuussa sinä lähdit Egyptistä.

    19 "Jokainen, joka ensimmäisenä tulee ulos äitinsä kohdusta, kuuluu minulle, samoin jokainen karjaasi syntyvä urospuolinen esikoinen, niin sonnivasikka kuin karitsakin. 20 Mutta aasin ensimmäisen varsan voit lunastaa omaksesi uhraamalla karitsan, ja ellet halua sitä lunastaa, taita siltä niska. Lunasta omaksesi jokainen sinulle syntyvä esikoispoika. Älköön kukaan tulko eteeni tyhjin käsin.

    21 "Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemänneksi päiväksi lopeta työnteko. Myös kyntöjen ja elonkorjuun aikana pidä seitsemäntenä päivänä lepopäivä.

    22 "Vietä viikkojuhlaa, kun leikkaat ensi tähkät vehnäsadostasi, ja korjuujuhlaa vuoden vaihteessa. 23 Kolmesti vuodessa kokoontukoot kaikki miehet Herran, Israelin Jumalan, kasvojen eteen. 24 Ja kun minä hävitän kansat sinun tieltäsi ja ulotan kauas sinun rajasi, niin kukaan ei tavoittele sinun maatasi omakseen, jos vain vaellat kolmesti vuodessa Herran, Jumalasi, kasvojen eteen.

    25 "Kun uhraat minulle teurasuhrin veren, älä uhraa samalla kertaa mitään hapatettua äläkä jätä pääsiäisjuhlan uhrista mitään tähteeksi seuraavaan aamuun.

    26 "Tuo joka vuosi peltosi ensimmäisistä antimista parhaat Herran, Jumalasi, pyhäkköön.

    "Älä keitä karitsaa emänsä maidossa."

    27 Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita muistiin nämä käskyt, sillä ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot." 28 Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton ehdot, nuo KYMMENEN KÄSKYÄ"

    Äänestä

Juutalaiset? Tarkoitat kai israelilaisia? Juutalaiset koostuvat pääosin Juudan heimosta, ja heihin on sulautunut pari heimoa tai osa heistä? Mutta kuitenkin 10 käskyä annettiin kaikille 12 Israelin heimolle, eikä pelkästään juutalaisille.

Äänestä
  • Olisiko huumorintaju jotain ?

    Äänestä

  • Kyllä, hyvä olla asiat kohdallaan. Oikea tieto on ainoa tieto, muut ovat höpöhöpöä.

    Äänestä

Jumala valitsi juutalaisen kansan omaisuusknasakseen, jonka ansiosta me pakanatkin saimme mahdollisuuden päästä Jumalan kansaksi yhdessä juutalaisen kansan kanssa. Juutalaiskansalla on kuitenkin edelleen oma erillisasemansa Jumalan valittuna kansana.

Kuulumme kuitenkin aikanamme samaan lössiin, juutalaiset ja me Jumalan lapset.

Perkeleen lapset kuuluvat perkeleen kanssa helevettiin.

Äänestä
  • Sinäpä ilkeä pahantahtoinen ketku huuhaakultissasi. Ei sinua sen nätimmin tarvitse puhutella. Joudut vielä itse helvettiin vaan et vittuun! :-)

    Juutalaisten Jumala "valisi sen kansan omaisuuskansakseen" koska se oli SEN kansan heimojumala. Aivan samaa sanoivat muutkin kansat omista jumalistaan. Alunalkaen juutalaisetkin pitivät niitä muitakin jumalia todellisina, juutalaiset erottuivat muista kanaanilaisista niin, että palvoivat vain Jahvea. Sen loppuunsaattamien vaati paljon väkivaltaa.

    Jumalista otapa harkittavaksi

    5. Moos.32:8-10 "Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan. Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa. Hän löysi sen autiosta maasta, karulta seudulta, joka huusi tyhjyyttään. Hän otti sen hoiviinsa ja huolehti siitä, hän varjeli sitä kuin silmäteräänsä."

    Ylijumala El Elyon siis jakoi kansat ja antoi joka kansalle oman alajumalan. Alajumala Jahven (YHWH:n) eli Adonain (Herran) koska Jahven nimeä ei uskallettu lausua, osuus oli Israel ja vain Israel. En ole juutalainen, joten Jahve ei ole minun jumalani. Viikingeistä ja Gorm Vanhasta kun äitini kautta polveudun, Thor taitaisi olla :D

    Tai sitten ne KAIKKI, myös Raamatun Jumala ovat ihmisten keksintöä.

    Äänestä

  • Väitätkö että valitsi pelkästään Juudan heimon? Israelilaisille ne käskyt annettiin...

    Äänestä

  • Ihmisten keksintöä kaikki.
    "Israel" kuitenkin käsittääkseni tarkoittaa Abrahamin eli Israelin jälkeläisiä, joiksi laskivat itsensä sekä israel että Juuda.

    "Juutalaisuus" taas ei ole niinkään heimo vaan uskonto.
    Ne jotka palvoivat vain Jahvea.

    Äh... täytyis selvittää itsellenikin tarkemmin :-)

    Äänestä

  • Rapanhapakko kirjoitti:

    Ihmisten keksintöä kaikki.

    Jos yrittää ymmärtää Raamattua jollakin tapaa neutraalisti, se on ennenkaikkea debattia sitä uskonnollista establismenttiä vastaan, josta Aabraham lähti, pyramidin muotoista yhteiskuntaa, jonka huipulla käytti valtaa kuningas, joka oli samalla kultin ylimmäinen pappi, titteleinä mm. hyvä paimen ja jumalan poika.
    Tilanne oli sama niin Babyloniassa kuin Egyptissä tai Assyyriassakin.

    Aabraham oli jättänyt taakseen "järjestäytyneen" yhteiskunnan, jossa esikoinen uhrattiin jumalille, yleensä polttamalla. Myös ne lapset, joita ei hyväksytty klaanin jäseniksi, uhrattiin. Samoin ne lapset, jotka jotka saivat alkunsa papiston pokauksina ( zikkuratin huipulla oli joka ilta uusi neitsyt mardukin pappia varten) uhrattiin. Esikoinen saatettiin myös muurata elävältä uudisrakennuksen "kulmakiveksi" karkottamaan huonoa karmaa.
    Eikö ole kohtuullista, että hebrealaisille annettiin käsky:
    "Jokainen, joka ensimmäisenä tulee ulos äitinsä kohdusta, kuuluu minulle".

    Esikoinen tuotiin papiston eteen, ympärileikattiin ja kirjattiin sukuluetteloihin. Tämän jälkeen perheenpää saattoi "lunastaa" lapsensa takaisin, toisinsanoen hän maksoi järjestelmän hallinnolliset kulut.

    Järjestelyn tarkoitus oli kitkeä kansasta järjetön ihmisuhrikultti. Raamatun itsensä kertoman mukaan tässä ei koskaan Israelin historian aikana onnistuttu täydellisesti.
    Päinvastoin, osa kuninkaistakin lopulta omaksui ympäröivien valtioiden "kulttuurin".

    Äänestä

  • Rapanhapakko kirjoitti:

    Ihmisten keksintöä kaikki.
    "Israel" kuitenkin käsittääkseni tarkoittaa Abrahamin eli Israelin jälkeläisiä, joiksi laskivat itsensä sekä israel että Juuda.

    "Juutalaisuus" taas ei ole niinkään heimo vaan uskonto.
    Ne jotka palvoivat vain Jahvea.

    Äh... täytyis selvittää itsellenikin tarkemmin :-)

    Väitätkö että juutalaisuus on pelkkä uskonto? Eipä ole ole, vaan etnisyys, suuri osa juutalaisista on ateisteja ja agnostikkoja. Juutalaiset ovat juudan heimolaisia, yksi 12 Israelin heimosta. Juutalaista uskontoa eivät harjoita kaikki juutalaiset. Juutalaisuus on etnisyys samalla tavalla kuin esim kurdit.

    Äänestä

  • ÄläSelitäKunEtTiedä kirjoitti:

    Väitätkö että juutalaisuus on pelkkä uskonto? Eipä ole ole, vaan etnisyys, suuri osa juutalaisista on ateisteja ja agnostikkoja. Juutalaiset ovat juudan heimolaisia, yksi 12 Israelin heimosta. Juutalaista uskontoa eivät harjoita kaikki juutalaiset. Juutalaisuus on etnisyys samalla tavalla kuin esim kurdit.

    No joo. Tarkoitukseni oli vain viitata, että Raamatunkin teksteissä on jäljellä viitteitä, että Jahven palvojat pitivät muitakin jumalia todellisina mutta Ylijumala oli määrännyt alajumala Jahven (Adoinai) juuri heidän kansansa jumalaksi. Juuri tuo kyseinen kohta on tosin käännetty monella tapaa.

    Enhän juuri tähän ole perehtynyt, mutta:
    Käsittäkseni sekä Israelin ja Juudan valtioiden asukkaat kokivat itsensä Abrahamin (lisänimeltään Israel) lapsiksi jo ennen yhdistymistään.

    Toki ainakin länsimaissa asuvat juutalaiset ovat nykyään terveen maallistuneita ja juutalainen identiteetti on lähinnä perinnettä ja väljä kulttuurikehys,

    "Etnisyys" on sitten vähän kyllä ja ei. Senkin olen kuullut (nyt ei sori linkkiä) että suurin osa nykyjuutalaisista polveutuukin ei alkuperäisistä Palestiinan asukkaista, vaan keskiajalla juutalaisuuteen kääntyneistä kaukasialaisista. Vähän samannäköistä porukkaa ehkä, mutta eivät geneettisesti "Abrahamin lapsia".

    Tuo loppu oli tuota höpö höpö juttua, että; "tämän päivän juutalaiset eivät ole Raamatun juutalaisia" - valhe.

    "Käsittäkseni sekä Israelin ja Juudan valtioiden asukkaat kokivat itsensä Abrahamin (lisänimeltään Israel) lapsiksi jo ennen yhdistymistään."

    Mutta tämän päivän israelilaiset; juutalaiset, ovat juuri näitä Juudan heimolaisia, muut 10 heimoa ovat vielä karkotuksessa eivätkä ole palanneet Israeliin vielä, mutta tulevat palaamaan Jeesukseen uskovina, uskollisina Elävän Jumalan palvelijoina. Kuningas Salomon kuningaskunnan jälkeen Israelin kuningaskunta jakaantui eteläiseen Juudaan ja pohjoiseen Israeliin, Efraimiin; 10 heimoon. 10 heimoa eivät tehneet parannusta epäjumalan palveluksistaan, joten ovat siksi olleet tähän asti kuolleita kansana. Juuda, juutalaiset sen sijaan eivät ole kansana kuolleet diasporassa, vaan ovat säilyttäneet identiteettinsä.

    Äänestä

  • Olet siis hullu. Turha jatkaa keskustelua.

    Äänestä

Käskyjähän on itse asiassa satoja, mutta kymmenen käskyä itse asiassa asiaa/sanaa kertovat että jumala jota totellaan on Jahve, käskevät pyhittää sabatin sekä antavat ne yleiset periaatteet joita ilman mikään ihmisyhteisö ei ole voinut elää:toisten yhteisön jäsenten omaisuutta ja henkeä pitää kunnioittaa.

Äänestä
  • ei noille kannata selittää

    Äänestä

Pyhän Johanneksen Ilmestyskirjaa Raamatusta
"13. Ja minä näin lohikärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän prophetan suusta lähtevän kolme rietasta henkeä, sammakkoin muotoista;
14. Sillä he ovat perkeleiden henget, jotka ihmeitä tekevät* ja menevät maan ja koko maanpiirin kuningasten tykö, kokoomaan heitä sotaan suurena kaikkivaltiaan Jumalan päivänä.
15. Katso, minä tulen niinkuin varas*: autuas on se, joka valvoo ja kätkee vaatteensa, ettei hän alasti kävisi, ettei hänen häpiäänsä nähtäisi .
16. Ja hän on koonnut heitä siihen siaan, jota kutsutaan Hebreaksi Armageddon."
Monet kirjoittelijat näyttävät olevan tuollaisia sammakoita!

Äänestä

>>Miksi juuri juutalaiset saivat 10 käskyä?

Jotain pahaa ne oli tehneet tai sitten niillä oli vaan uskomattoman huono tuuri.
Historia osoittaa, että kun on raamatun Jumalan valittu kansa, olet kansojen musta lammas.

Äänestä
  • " Historia osoittaa, että kun on raamatun Jumalan valittu kansa, olet kansojen musta lammas."
    Juuri näin on . Saa tana vihaa ylikaiken Israelia, koska tietää,että Jumala itse valvoo kansaansa ja sen kohtaloita.
    Ja kun Jeesus saapuu Jerusalemiin tuomitsemaan kansat, on saa tanan peli pelattu.

    Äänestä

  • kiirettä.pitää kirjoitti:

    " Historia osoittaa, että kun on raamatun Jumalan valittu kansa, olet kansojen musta lammas."
    Juuri näin on . Saa tana vihaa ylikaiken Israelia, koska tietää,että Jumala itse valvoo kansaansa ja sen kohtaloita.
    Ja kun Jeesus saapuu Jerusalemiin tuomitsemaan kansat, on saa tanan peli pelattu.

    Amen

    Äänestä

Näi se Jumala "rakastaa" silmäteräänsä. Hes.5:10. Biblia. Sentähden pitää isäin syömän lapsensa, ja lasten syömän isänsä. Ja tahdon sinut niin tuomita, että kaikki sinun jäänös pitää kaikkiin tuuliin hajoitetuksi tuleman.

Äänestä
  • Sananlaskujen kirja 13 luku
    16 Viisas toimii kaikessa taitavasti, tyhmä panee näytteille tyhmyytensä.
    18 Kuritonta odottaa köyhyys ja häpeä, kunnia sitä, joka nuhteita kuulee..

    Äänestä

  • Ja sinä olet jumittunut 1800-luvulle kuin tatti....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mitä.se.maksaa kirjoitti:

Tiedätkö miksi juuri juutalaiset saivat 10 käskyä?

Juutalaisten keskuudessa on kerrottu tarinaa siitä, mitä tapahtui, kun Jumala päätti antaa ihmiskunnalle elämää suojaavat käskyt. Ensimmäiseksi Jumalan oli tietysti päätettävä, minkä kansan kautta hän käskyt antaisi. Valinta ei ollut suinkaan helppo, sillä jo tuohon aikaan maailmassa oli monia kansoja.

Ensimmäiseksi Jumala lähestyi muinaisia egyptiläisiä. Olihan heidän valtakuntansa suuri ja laaja, joten heidän avullaan käskyt saavuttaisivat nopeasti suuren joukon ihmisiä.
- Mikä on käsky? kysyivät egyptiläiset kuultuaan Jumalan tarjouksen.

- Älä tee huorin, Jumala vastasi.

- Ei käy. Tuollainen käsky veisi kaiken ilon upeista juhlistamme, vastasivat egyptiläiset ja hylkäsivät Jumalan tarjouksen

Seuraavaksi Jumala päätti kääntyä assyrialaisten puoleen, sillä tuokin kansakunta oli suuri ja voimakas. Lisäksi sen kauppasuhteet yltivät kaikkialle maailmaan.

- Mikä on käsky? kysyivät hämmästyneet assyrialaiset Jumalalta.

- Älä varasta, Jumala vastasi.

- Ei käy. Jos me ryhtyisimme noudattamaan tuollaista käskyä, taloutemme romahtaisi, vastasivat assyrialaiset ja hylkäsivät Jumalan tarjouksen.

Seuraavaksi Jumala päätti kääntyä juutalaisten puoleen, vaikka he olivat vähäinen kansa, jonka valtakunta oli perin vaatimaton verrattuna Egyptiin ja Babyloniaan.

- Mitä se maksaa? kysyivät juutalaiset Jumalan tarjotessa heille käskyä.

- Ei mitään, saatte sen aivan ilmaiseksi, Jumala vastasi.

- Siinä tapauksessa me otamme saman tien kymmenen, vastasivat juutalaiset.

http://www.reijotelaranta.fi/viikon_tarinat/tiedatko_miksi_juuri_juutalaiset_saivat_10_kaskya/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu