Laitoin tämän palstalle jo aiemmin, mutta koska kukaan ei vastannut, laitan nyt "up" jos joku haluaisi auttaa minua...
Eli näin yhtenä yönä unta, että olin jonkun kanssa (en muista kenen) menossa autolla johonkin, ja menimme sellaista pikkutietä joka siis oikeastikin on olemassa, mutta siitä ei saisi mennä läpi - siellä on sellainen portin tyyppinen, mutta sellainen jonka saa vain kädellä siirrettyä syrjään. Kun tulimme sen "portin" kohdalle, autoa ja sitä toista ihmistä ei ollutkaan enää missään. Sitten viereiseen puuhun lensi talitiainen, ja se lensi puusta toiseen. Pian se lähti lentoon ja lensi pois, koska sitten näin jonkun isomman olennon liikkuvan nopeasti puussa. Se oli orava. Se muuttui välillä maaoravaksi ja välillä taas tavalliseksi, lopulta se taisi olla tavallisen oravan kokoinen maaorava, jolla oli siis se oravan pörröinen iso häntä. Jostakin syystä yritin ottaa oravaa kiinni puusta, mutta sitten se hyppäsi sen "portin" päälle, ja oli ikäänkuin lähdössä jonnekin ja katsoi minua, tulkitsin sen niin että minun pitäisi seurata sitä - joten tein niin. Ensin kuitenkin epäröin, koska en tiennyt voisinko mennä "kielletystä portista" läpi, mutta lopulta keräsin rohkeuteni ja avasin sen. Juoksin oravan perään, tuntui kuin välillä olisin liitänyt parin sentin korkeudella maasta. Kun olin jonkun matkaa juossut, pydähdyin, koska vastaan tuli kolme pikkupoikaa, joilla oli puukepit käsissään. He löivät oravaa, joka lyyhistyi maahan. Sitten minä otin isomman risun/kepin, ja yritin huitoa poikia, jotakuta heistä löinkin, sitten lähtivät pois, ja orava oli kiitollisen näköinen silmistään. Katsoin vihaisena poikien perään, ja kun käänsin katseeni takaisin oravaan, se oli kadonnut.
Oikeasti, voisiko joku auttaa minua? Minua alkoi nyt oikeasti kiinnostamaan tämä uni....
Ja muuten, minulla oli päälläni punaiset vaatteet, ja sen lisäksi (käpy)tikka alkoi hakkaamaan puuta ja sitten vasta talitiainen lensi pois, ikäänkuin tikka olisi halunnut varoittaa. Ja sitten vasta tuli tämä orava.
Käpytikka, talitiainen & orava unessa?
8
2413
Vastaukset
- tinttijaorava
Ja vielä: orava oli väriltään oranssinpunainen (selässä oli sellainen maaoravlille tyypillinen viiru) ja se muuttui harmaanruskeaksi poikien lyötyä sitä, mutta kun "pelastin" sen, se muuttui tummanruskeaksi. Ja orava olikin siis suunnilleen kissan kokoinen..
- matt.unennäkijä
Kerrontasi unesta kertoo, että olet pohjimmaltasi syvästi luontonsuojelija. Sellaisille heikommassa asemassa olevia kohtaa riittää auttamishalua.
Näen joskus unissa puhuvia eläimiä. Kreikkalaisissa taruissa, jumalat puhuivat eläinten hahmossa. En osaa selittää untasi. - tinttijaorava
Ok. Minulle on puhunut unessa käärme ja tiikeri, tosin ns. "eläintyylillä" eli liikuttamatta suutaan...
Aluksi unessa ollaan kiistatta kielletyillä teillä jonkun kanssa tai sellaisen mahdollisuus on olemassa. Kun tullaan puomille tai portille, olet yksin.
Portti vaikuttaa edustavan sinulle jonkin ratkaisun tekemistä, josta olet epävarma.
Puuhun lensi tintti. Ne ovat pieniä ja sitäkin viattomampia luontokappaleita. Tämän lisäksi ne ovat myös vapaita lentämään.
Koputus säikyttää tintin tiehensä ja seuraavaksi esiin tulee karvainen eläin. Pörröinen söpö orava joka muuntaa hieman muotoaan mutta pörröisyys säilyy.
Orava johdattaa sinut läpi kielletystä portista. Koet liitäväsi sen perässä ja kohtaat poikia.
Nämä pojat lyövät kepeillään tätä karvaista olentoa. Hätistät pojat pois ja oravakin katoaa.
Päälläsi oli koko ajan punaiset vaatteet.
Selkeästi unen takana piilevät seksuaalisesti virittyneet ajatukset.
Luvattomat tiet viittaavat seksiin ja ajatuksiin siitä.
Portti on ajatus mennä pidemmälle, mistä ei enää ole paluuta, siis neitsyyden menettämisestä. Tähän liittyvät ne punaiset vaatteetkin.
Tintti edustaa eräälla tavalla vapautta kaikesta lihallisuudesta, eräänlaista menneisyyttä ja lapsuutta. Koet kaiken sen menneen tintin lähdön myötä, mutta jotain karvaista ja miellyttävää on tullut sen tilalle.
Lihallisten ilojen perässä rientäessäsi huomaat, että pojat ovat myös kiinnostuneet karvaisesta olennosta ja haluavat satuttaa sitä "kepeillään". Hätistät pojat pois, mutta samalla karvainen olento ja sen tuoma ilo katoaa myös, vaikka se osoittaakin ensin kiitollisuuttaan.
Käpytikka varoittaa koputtamalla tinttiä lähetyvästä oravasta. Kenties koputus on varoitus myös itsellesi. Kuka tahansa saattaa keskeyttää oravaan tutustumisen, mutta yleensä he koputtavat oveesi ensin.
Yhteenveto:
Pohdit unen aikana neitsyyden menettämistä ja siihen liittyviä asioita.Tarkoitan edellisellä viestilläni, että oranssinpunainen väri viittaa vahvasti ihon väriin. Viiru tässä yhteydessä lienee ymmärrettävissä ilman selitystäkin.
- tinttijaorava
Kiitos vastauksistasi jälleen kerran! Nämä voisivat hyvin pitää paikkaansa...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641036
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla338996- 61822
- 55723
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k97644Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49631- 25622
- 68610
- 57600
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14598