Palstan homoille tiedoksi: on syntiä mitä teette

Luomisesta alkaen on ollut selvää, että Jumala loi miehen mieheksi ja naisen naiseksi. Hän loi miehen ja naisen myös elämään ja lisääntymään yhdessä. Pelkästään tässä on jo paljon tehtävää: olla ja elää miehenä ja naisena, perustaa perhe ja saada lapsia. Jumalan luomistahto ja luomisjärjestys sulkeekin pois kaiken homoseksuaalisuuden. Kaksi miestä tai kaksi naista yhdessä eivät voi täyttää Jumalan hyvää suunnitelmaa. He eivät voi lisääntyä, koska se on luonnon ja luomisen vastaista. On myös vakavasti huomioitava, että Jumala loi miehelle kumppaniksi nimenomaan naisen eikä suinkaan toista miestä!

Seksuaalisesti mies ja nainen sopivat saumattomasti yhteen, luonnollisesti. Samaa sukupuolta olevat eivät voi lisääntyä, eivätkä heidän sukupuolielimensä millään asetu yhteen, vaan joudutaan käyttämään apuvälineitä, peräaukkoa, suuta ja käsiä. Eikä tämä mikään ihme olekaan, sillä onhan Jumala luonut ja tarkoittanut yhteen nimenomaan miehen ja naisen – ei koskaan kahta miestä tai kahta naista keskenään.

Kaikki seksuaaliset poikkeavuudet ovat tulleet maailmaan synnin ja syntiinlankeemuksen kautta. Ne ovat kaikki syntiä ja synnin alaisia, synnistä syntyneitä. Vaikka lakia ei ollutkaan ennen Moosesta, on Jumalan tahto, luomistahto, ollut ilmeisenä maailmassa ensimmäisistä päivistä alkaen yleisen ilmoituksen kautta. Jumala on puhutellut ihmisiä omantunnon kautta ja joskus myös suoraan.
Entä muuttuiko tämä asia, Jumalan luomistahto, lain antamisen ja liiton asettamisen myötä? No ei muuttunut! Roomalaiskirjeessä kirjoitetaan: "Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on." Ja tämän laki todella tekee. Se ilmaisee Jumalan tahdon ja osoittaa sen, mikä on syntiä:
"Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi. Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista. Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne." 3. Moos. 18:22-24
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kyllä kikkelijumala valvoo. Hänellä ei ole muuta tekemistä kuin vahtia, miten joku kikkeliään käyttää. Kaiken muun vahtimisen hän sitten toki jättääkin oman onnensa nojaan. Vain kikkeli on tärkeä.

Äänestä
  • Sinä kyllä näet kristinuskon aika yksipuoleisesti.

    Äänestä

  • MonimutkainenJuttu kirjoitti:

    Sinä kyllä näet kristinuskon aika yksipuoleisesti.

    Äläpäs nyt vääristele asioita kristilliseen tapaan. Kristillisyys on pyhä kolminaisuus, jolla tarkoitetaan asiallisesti tekopyhää kaksinaamaisuutta. Kysymys on tosiaan monimutkaisesta kusetuksesta.

    Äänestä

  • MonimutkainenJuttu kirjoitti:

    Sinä kyllä näet kristinuskon aika yksipuoleisesti.

    Pikemminkin niin että kristinusko näyttäytyy väkisinkin aika yksipuolisesti, kun ette koskaan osaa puhua muusta kuin toisten kikkeleiden vahtimisesta. Siis asiasta joka ei teille edes millään tavalla kuulu.

    Kannattaisi ehkä ennemmin olla huolissaan niistä teidän omien uskonveljien pyörittämistä maailmanlaajuisista pedofiiliringeistä, jotka ovat todella isoja huolenaiheita kaikkialla. Sen lisäksi että ovat selkeästi rikollista toimintaa - mitä taas homoseksuaalisuus ei ole.

    Äänestä

Palstan kristityille tiedoksi: ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä Jumala on kuvitteellisesti Raamatussa tehnyt ja käskenyt.

Äänestä

Löytyihän se "uskova mies" -vaihde, kun vähän ensiksi harjoitteli.

Äänestä
  • Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys ja kiroileminen vahvistavat ihmisen homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisuus puolestaan niitä.
    Älkää tehkö mitään syntiä vaikka olisittekin ateisteja.
    Kun lopetatte syntisen elämän, niin Jumalakin alkaa puhua teille ja voitte pelastua.
    Samalla paranette homoudestakin! Jumala rakastaa teitäkin!

    Äänestä

  • Lauantai-aihe kirjoitti:

    Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys ja kiroileminen vahvistavat ihmisen homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisuus puolestaan niitä.
    Älkää tehkö mitään syntiä vaikka olisittekin ateisteja.
    Kun lopetatte syntisen elämän, niin Jumalakin alkaa puhua teille ja voitte pelastua.
    Samalla paranette homoudestakin! Jumala rakastaa teitäkin!

    Tuo televisio oli varsin huvittava yksityiskohta listassasi. Unohdit kuitenkin ikkunallisen pesukoneen, joka takavuosina oli toinen pahaan riettauteen kiihottava kodinkone. Et myöskään huomioinut nettiä, josta saarnavideoiden lisäksi löytyy pornovideoita.

    Äänestä

  • hehehehehe kirjoitti:

    Kokeile itse, mitä neuvoin aikaisemmin, niin elämäsi muuttuu.
    Jos et olekaan homo, niin ainakin varmistat ettei sinusta sellaista tulekaan.

    Äänestä

  • Lauantai-aihe kirjoitti:

    Kokeile itse, mitä neuvoin aikaisemmin, niin elämäsi muuttuu.
    Jos et olekaan homo, niin ainakin varmistat ettei sinusta sellaista tulekaan.

    Ei umpiheterosta homoa tule telkkaria katsomalla tai kiroilemalla. Ei tule mitenkään muutenkaan, kuten runkkaamalla tai harjoittamalla anaaliseksiä. Käsityksesi ovat Ville viisivuotiaan tasoa.

    Äänestä

  • Lauantai-aihe kirjoitti:

    Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys ja kiroileminen vahvistavat ihmisen homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisuus puolestaan niitä.
    Älkää tehkö mitään syntiä vaikka olisittekin ateisteja.
    Kun lopetatte syntisen elämän, niin Jumalakin alkaa puhua teille ja voitte pelastua.
    Samalla paranette homoudestakin! Jumala rakastaa teitäkin!

    "Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys ja kiroileminen vahvistavat ihmisen homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisuus puolestaan niitä."

    Anaaliseksin vielä ymmärtäisin mutta nuo loputhan ovat aivan absurdeja. Mutta kiva kun myönnät että jotkut on luonnostaan heteroita ja jotkut homoja ja kyseisten asioiden vaikutus on vain niihin jotka jo valmiiksi omaavat homoseksuaalisia tuntemuksia.

    Ajatteletko päivät päästään seksiä. Olet todennäköisesti piilohomo. tavallista heteroa ei muiden kikkelit noin kamalasti kiinnosta.

    Äänestä

  • Teksti oli tarkoitettu aloittajalle, ei shadowselfille.

    Äänestä

  • Lauantai-aihe kirjoitti:

    Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys ja kiroileminen vahvistavat ihmisen homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisuus puolestaan niitä.
    Älkää tehkö mitään syntiä vaikka olisittekin ateisteja.
    Kun lopetatte syntisen elämän, niin Jumalakin alkaa puhua teille ja voitte pelastua.
    Samalla paranette homoudestakin! Jumala rakastaa teitäkin!

    mitä helvataa?? eks sää juippi runkka lainka? jummi sentää, jos joka kerta panna tarttis, ku mieli tekee! emmääkä mikkää kone oo, vaiks sillai välil kuuleeki.

    Äänestä

  • UPDATE_9451523 kirjoitti:

    "Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys ja kiroileminen vahvistavat ihmisen homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisuus puolestaan niitä."

    Anaaliseksin vielä ymmärtäisin mutta nuo loputhan ovat aivan absurdeja. Mutta kiva kun myönnät että jotkut on luonnostaan heteroita ja jotkut homoja ja kyseisten asioiden vaikutus on vain niihin jotka jo valmiiksi omaavat homoseksuaalisia tuntemuksia.

    "... ja homoseksuaalisuus puolestaan niitä."

    Homoseksuaalisuus siis vahvitsaa itsetyydytystä, anaaliseksiä, kiroilemista ja televisiota. Päteekö väite vain vanhoihin putkitelevisioihin vai ihan taulutelevisioihinkin? Putkitelevisiolla tarkoitan vastaanotinta, jossa on kuvaputki. Oikein vanhojen telkkareiden elektroniikkaputki kuten triodi, heptodi tai pentodi on tietenkin aivan selvä fallossymbooli.

    Olen ilkeä, mutta kun tekstin tuottaminen on tuolla tasolla, niin millä tasolla on ajattelu yleensä? Mielestäni kysymys on aivan aiheellinen henkilö "viikonpäivä-aiheen" kohdalla.

    Äänestä

Miksi suollat homovastaista saarnaasi tänne?

Miksi et suuntaa sitä sinne, missä on uskovaisia homoja?

Ateisti ei usko Jumalaa olevan olemassa, joten syntipauhauksesi lähinnä huvittaa.

Tiedän varsin hyvin, mitä Raamattu miesten homoseksuaalisuuden harjoittamisesta sanoo.

P.S. Muistitko tehdä viittasi kulmiin tupsut?
Jos olet mies, ethän ole turmellut leikkaamalla partasi reunaa?

Äänestä
  • Tuo Ps. oli aika muikea!

    Äänestä

Synti on ongelma ainoastaan niille, jotka mokoman käsitteen vakavissaan ottavat. Ei muille. Minä en ole syntinen. Etkä voi asialle mitään vaikka pierisit verta.

Äänestä

Miksi siteeraat juutalaisille tarkoitettua lakia?

Äänestä

"Pelkästään tässä on jo paljon tehtävää: olla ja elää miehenä ja naisena, perustaa perhe ja saada lapsia. Jumalan luomistahto ja luomisjärjestys sulkeekin pois kaiken homoseksuaalisuuden. Kaksi miestä tai kaksi naista yhdessä eivät voi täyttää Jumalan hyvää suunnitelmaa.."

Älä valehttele.

1. Kor 7:
6. Mutta tämän minä sanon myönnytyksenä, en käskynä.
7. Soisin kaikkien ihmisten olevan niinkuin minäkin; mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen.
8. Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin

Matt. 19:
11. Mutta hän sanoi heille: "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu.
12. Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."

"Samaa sukupuolta olevat eivät voi lisääntyä, eivätkä heidän sukupuolielimensä millään asetu yhteen, vaan joudutaan käyttämään apuvälineitä, peräaukkoa, suuta ja käsiä. "

Nainen ei voi yhtyä naisen kanssa ilman apuvälinettä mutta Mooseksen laki ei kiellä naista makaamasta naisen kanssa mutta kieltää kyllä naista tarjoutumasta parittelukumppaniksi eläimelle joka viittaa selvästi yhdynnänharjoittamiseen.

Tämä voi tarkoittaa vain sitä että mies voi maata miehen kanssa kaikilla tavoilla millä naiset keskenään voivat maata, joka käytänössä rajaa kielletyksi asiaksi vain anaaliyhdynnän harjoittamisen koska naiselle ei ole luonnollisesti mitään millä työntyä peräaukkoon eikä Jumala välitä apuvälineistä, apuvälineet kun ovat elottomia.

"Eikä tämä mikään ihme olekaan, sillä onhan Jumala luonut ja tarkoittanut yhteen nimenomaan miehen ja naisen – ei koskaan kahta miestä tai kahta naista keskenään."

Puhtaasti lisääntymistarkoituksessa, asia jolla ei ole enää väliä lopunaikoja odotellessa. Homoparisuhteissa ei ole enää mitään väärää kun ei ole enää mikään velvollisuus lisääntyä. Tajuat kai että Vanhan Testamentin aikoina homotkin menivät naimisiin ja lisääntyivät ja heteromiehetkin panivat miehiä nöyryyttäen raiskaten vihollisiaan sillä oli suuri häpeä tulla miehelle käytetyksi naisen tapaan.

"Kaikki seksuaaliset poikkeavuudet ovat tulleet maailmaan synnin ja syntiinlankeemuksen kautta. Ne ovat kaikki syntiä ja synnin alaisia, synnistä syntyneitä. "

Aika rohkea väite, löytyy Raamatullista lähdettä moiselle? Ja sille että homous edes olisi mikään seksuaalinen poikkeavuus. Kun Jumala asetti sukupuolen ja antoi tehtäväksi lisääntyminen, se ei katsonut seksuaalista suuntautumista.

"Entä muuttuiko tämä asia, Jumalan luomistahto, lain antamisen ja liiton asettamisen myötä? No ei muuttunut! Roomalaiskirjeessä kirjoitetaan: "Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on." Ja tämän laki todella tekee. Se ilmaisee Jumalan tahdon ja osoittaa sen, mikä on syntiä:"

Jumalan luomistahto oli täyttää maa lisääntymisvelvollisuuden kautta, maa tuli tarpeeksi täytetyksi Jumalan mielestä joten velvollisuus väistyi. Ei Jumalan luomistahto ole ollut koskaan mikään loputon väestönkasvu tai edes maapallon täyttäminen äärimmilleen.

Lisäksi on selvää että ateistihomona se on pienin huolenaiheistani että olen homo jos sinä olet oikeassa.

Äänestä

Raamatullista rakkautta Samuelin tarinan mukaisesti. En vaan ymmärrä miksi miehen penis on kovin kiinnostava ja tunteita herättävä aihe Raamatussa ja uskon julistuksissa.

21. Sillä Saul ajatteli: "Minä annan hänet Daavidille, että hän tulisi hänelle ansaksi ja filistealaisten käsi sattuisi häneen". Niin Saul sanoi Daavidille: "Nyt voit toisen kerran tulla minun vävykseni".
22. Ja Saul käski palvelijoitansa: "Puhukaa salaa Daavidille näin: 'Katso, kuningas on mieltynyt sinuun, ja kaikki hänen palvelijansa rakastavat sinua; sinun on nyt tultava kuninkaan vävyksi'".
23. Niin Saulin palvelijat puhuivat nämä sanat Daavidille. Mutta Daavid sanoi: "Onko teidän mielestänne niin pieni asia tulla kuninkaan vävyksi? Minähän olen köyhä ja halpa mies."
24. Saulin palvelijat ilmoittivat hänelle tämän, sanoen: "Näin on Daavid puhunut".
25. Niin Saul sanoi: "Sanokaa Daavidille näin: 'Kuningas ei halua muuta morsiamenhintaa kuin sata filistealaisten esinahkaa, että kuninkaan vihollisille kostettaisiin'". Sillä Saul ajatteli kaataa Daavidin filistealaisten käden kautta.
26. Kun hänen palvelijansa ilmoittivat tämän Daavidille, miellytti Daavidia tulla näin kuninkaan vävyksi; ja ennenkuin määräaika oli kulunut umpeen,
27. nousi Daavid ja lähti miehineen ja kaatoi filistealaisia kaksisataa miestä. Ja Daavid toi heidän esinahkansa, täyden määrän, kuninkaalle, tullaksensa kuninkaan vävyksi. Silloin Saul antoi tyttärensä Miikalin hänelle vaimoksi.
28. Ja Saul näki ja ymmärsi, että Herra oli Daavidin kanssa, ja Saulin tytär Miikal rakasti häntä.

Äänestä

Tällä hetkellä tiedän vain yhden palstalaisen kertoneen olevansa homoseksuaali ...joten. Aika tehokkaasti te uskovaiset häntä täällä informoitte.

Äänestä

Hyvä aloitus, harkitkaa homot mitä teette!

Äänestä
  • Kivesten nuuskimisella Taivaaseen pääsee homotkin

    Äänestä

Aika alkaa käymään homoille vähiin, jos ette lopeta touhujanne

Äänestä

Masturbointi on myös kiellettyä. Ajatelkaa jos tempaisun hetkellä on penis kädessä. Mitä Pietari siihen sanoisi?

Tai jos penis olisi suussa?
Penif in mouf !

Äänestä
  • Kamalia ajatuksia sinulla, mene pesemään hampaasi mäntysoovalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lauantai-aihe kirjoitti:

Luomisesta alkaen on ollut selvää, että Jumala loi miehen mieheksi ja naisen naiseksi. Hän loi miehen ja naisen myös elämään ja lisääntymään yhdessä. Pelkästään tässä on jo paljon tehtävää: olla ja elää miehenä ja naisena, perustaa perhe ja saada lapsia. Jumalan luomistahto ja luomisjärjestys sulkeekin pois kaiken homoseksuaalisuuden. Kaksi miestä tai kaksi naista yhdessä eivät voi täyttää Jumalan hyvää suunnitelmaa. He eivät voi lisääntyä, koska se on luonnon ja luomisen vastaista. On myös vakavasti huomioitava, että Jumala loi miehelle kumppaniksi nimenomaan naisen eikä suinkaan toista miestä!

Seksuaalisesti mies ja nainen sopivat saumattomasti yhteen, luonnollisesti. Samaa sukupuolta olevat eivät voi lisääntyä, eivätkä heidän sukupuolielimensä millään asetu yhteen, vaan joudutaan käyttämään apuvälineitä, peräaukkoa, suuta ja käsiä. Eikä tämä mikään ihme olekaan, sillä onhan Jumala luonut ja tarkoittanut yhteen nimenomaan miehen ja naisen – ei koskaan kahta miestä tai kahta naista keskenään.

Kaikki seksuaaliset poikkeavuudet ovat tulleet maailmaan synnin ja syntiinlankeemuksen kautta. Ne ovat kaikki syntiä ja synnin alaisia, synnistä syntyneitä. Vaikka lakia ei ollutkaan ennen Moosesta, on Jumalan tahto, luomistahto, ollut ilmeisenä maailmassa ensimmäisistä päivistä alkaen yleisen ilmoituksen kautta. Jumala on puhutellut ihmisiä omantunnon kautta ja joskus myös suoraan.
Entä muuttuiko tämä asia, Jumalan luomistahto, lain antamisen ja liiton asettamisen myötä? No ei muuttunut! Roomalaiskirjeessä kirjoitetaan: "Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on." Ja tämän laki todella tekee. Se ilmaisee Jumalan tahdon ja osoittaa sen, mikä on syntiä:
"Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi. Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista. Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne." 3. Moos. 18:22-24

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu