http://keskustelu.suomi24.fi/node/9142161Ataturk lakkautti tuon islamilamin paavi viran ja kalifin sai kuoliniskun päähänsä. Kun kalifin virka taas ennallistetaan Tulee hänestä: Yliluonnollista ohjelmassa kerrottu anttikristus. Näin kertoi vierailijana ollut Joel Richardson. Sanoessaan, että islamilaisten mahdi, jota he odottavat on raamatun ennustama antikristus/ peto.------------------------------------------------------------>> Kristuksen kuningask15.6.2010 01:19 Onpa uskomatonta potaskaa. Tällaista voi kertoa vain pahasti eksyksissä oleva tai tahallaan eksyttävä vetäen tietenkin koukkuunsa taas jälleen kerran sekaisin olevia ns. uskovia, joilta ei eksytykset tunnu loppuvan sitten millään.ISLAMILAINEN KALIFAATTI JA SEN PÄÄ KALIFI PITÄÄKIN ENNALLISTAA SAMOIN KUIN KAIKKI MUUKIN KRISTUKSEN KUNINGASKUNTA, SILLÄ ISLAMILAINEN KALIFAATTI (JUMALAN SANAN JA LAIN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ) KUULUU KRISTUKSEN KUNINGASKUNTAAN JA EDUSTAA AABRAHAMIN JA ISMAELIN JÄLKELÄISIÄ ASUINALUEINEEN!!!TÄHÄN KRISTUKSEN KUNINGASKUNTAAN KUULUVAT NIIN KRISTILLISET KUNINGASKUNNAT KUIN ISLAMILAINEN KALIFAATTI EMIRAATTEINEEN!!!VALKOISTEN KRISTITTYJEN KUNINGASKUNNAT MUODOSTUVAT TAASEN PÄÄOSIN ISRAELIN OIKEISTA 12 HEIMOSTA JA JAAFETIN JÄLKELÄISISTÄ!TOKI OIKEITA ISRAELIN HEIMOJEN JÄLKELÄISIÄ LÖYTYY MYÖS ISLAMILAISEN KALIFAATIN PUOLELTA, ERITOTEN JÄRJESTYKSESTÄ HUOLEHTIVIA LEEVILÄISIÄ!Sen sijaan Kemal Ataturkin aikainen ja myöhempi maallinen Turkki on Jumalan Sanan ja lain vastainen eli syntinen yhteiskuntajärjestelmä. Ja kiitos Jumalalle ja Kristukselle siitä päivästä, jolloin tämäkin jumalattomuus on päättynyt.Eikä tuo oikea Mahdi, joka edeltää Kristuksen tuloa, ole mikään antikristus vaan Kristuksen palvelija, JOKA NIMENOMAAN TAISTELEE ANTIKRISTUSTA JA PETOA VASTAAN. Asia on siis täsmälleen päinvastoin kuin tämä eksyttäjä kertoo. Eivät kai porttokristityt ole hermostuneita Mahdin tulosta, jonka pitäisi tulla kukistamaan heidät samoin kuin heidän petikaverinsa, valhejuutalaiset?http://www.youtube.com/watch?v=fP8MscI41mc&feature=relatedEttekö huomaa? Peto on jo syntynyt. Tuon vapaamuurarillisen, lusiferistisen, ateistisen, antikristillisen maallisen supervallan ydinalue ulottuu Yhdysvalloista Ison-Britannian kautta Manner-Eurooppaan ja edelleen Venäjälle saakka. Ja kukahan mahtaa olla sen pää, joka on nostamalla nostettu keulaan vuodesta 2008 lähtien?"Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin (Manner-Eurooppa) näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun (Venäjän lähialueineen), ja sen kita niinkuin leijonan (Yhdysvallat ja Iso-Britannia) kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
Islamilainen kalifaatti kuuluu Kristuksen kuninga
eksytys
0
64
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1462248- 581285
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871048Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122998- 94989
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153972