Siistitään maahanmuuttoa!

Väkivaltaa ja rikoksia ei tarvitse hyväksyä osaksi maahanmuuttoa ja meidän tulee karkottaa vakaviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat, jotta meille jäävät ne "hyvikset" maahanmuuttajat. Meidän tulee keskittää vähät resurssimme hyviksiin eikä vakaviin rikoksiin syyllistyneiden tekojen vähättelyyn ja suvaita ihan mitä tahansa käytöstä. Vakavia rikoksia on tapahtunut useita pelkästään jo viimeaikoina, joten pelkällä ongelmien vaikenemisella, vähättelyllä tai ymmärtämisellä emme saa suuntaa alaspäin.

Parhaimmillaan ketään ei tarvitse karkottaa, vaan pelkästään pelote karkotuksesta panee monen miettimään ennaltaehkäisevästi ja voimme vain voittaa oli kyse maahanmuuttajasta tai paikallisesta väestöstä. Lain tarkoitus on juuri hillitä ennaltaehkäisevästi ja tällä tavoin maahanmuuttopolitiikkaa koetaan onnistuneemmaksi.

Minä kävin allekirjoittamassa koska meidän kaikkien yhteinen tavoite on onnistunut maahanmuuttopolitiikka. Äänestäminen onnistuu pankkitunnistautumisella.

Siivoustalkoot!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ulos vain Suomesta kaikki vähänkin rötöstelevät meidän ei kuulu niitä elättää omillamme eikä kärsiä nahoissamme näiden tekemisiä.ja muualla rikoksia tehneet kuten bazaramban kaltaiset välittömästi.

Äänestä
  • 16.3.2015 23:34

    Käännetään asiat näin He puhuvat meistä VIHA RIKOKSENA

    He ovat RASISTEJA meitä kohtaan.

    Meillä on oikeus puolustaa oikeuksiamme.

    Pommi tikittää. tulilanka palaa. Kohta ollan niin kusessa, jos ei noita saada pysäytettyä.

    Suomen vastaanottokeskuksissa olleet ja olevat henkilöt ovat 80-90 prosenttisesti nuoria miehiä. Missä ovat hätää kärsivät naiset ja lapset?

    Ovatko nämä salskeat nuorukaiset terroristeja jotka ovat täällä saamassa hoitoa, lepäämässä ja keräämässä varoja järjestölleen?

    Kaikki jihadistit on pantava maahantulokieltoon. Sama pakolaisille jotka lomailevat kotimaassaan josta ovat paenneet. Tämä touhu on meidän kustantamaamme ja meidän härskiä hyväksikäyttämistämme.

    Samoin yli ymmärryksen menee ehdollinen tuomio terroristijärjestön rahallisesta tukemisesta. Jopa -hyväntekeväisyys- nimikkeellä he keräsivät Suomessa rahaa terroristeille. Tällä toiminnallaan he ovat osoittaneet, etteivät he sovellu yhteiskuntaamme.

    Äänestä

Afro amerikkalaista tietotaitoa ollaan saatu Nokiaa myöden ja hyväksi havaittu. Arfikan mantereen heikkolahjaiset osaavat ovelasti viritellä VIHA puheita suomalaisista.

RASISTISIA toimintaa mikä on syrjimistä meitä valtaväestöä kohtaan. Nyt vielä pitäisi heille tänne Stadiin rakentaa asunnot. Kun omille nuorillemme ja ei niitä ole. Ei myöskään ole oikeudenmukaista toimia vastoin PERUSTUS LAKIA. Jossa turvataan jokaisen suomalaisen oikeudet. Menkää ja lukekaa perheistä jotka tulivat meille turvaan? Emme saa muuta kuin halveksuntaa huorittelua ja kaikenlasta kiilaamista joka paikasta. Tiedän että on väärin kirjoittaa. Tuo Tapanilan tapaus oli se olki joka katkaisi kansaistemme selän. Emme jaksa enää heitä elättää.

Muutos on tapahduttava, jos joku haluaa, menköön sinne heidän majoihinsa jakamaan sitä avustusta. Valistus on sana jota he eivät tunne. Naiset heillä sitä tarvitsevat, ollakseen kansansa edellä kävijöitä VALISTUSTA, OPPIA kirjoittamaan lukemaan ja kasvamaan pois ISLAMIN ORJUDESTA.

Äänestä

Suomeksi tekstitetty hyvin valaeiseva luento 6,07 minuuttia.
Vankila vuorokausi maksaa 180 € ja vuosi vankilassa 63 000 €.
Hallitus ei myöntänyt 10 €/kk korotusta takuueläkkeeseen peruspäivarahaan ja toimeentulotukeen.
Törkeä raiskaus, tiukin rangaistus 10v. josta ensi kertalainen kärsii 5vuotta. 5 x 5 on 25 x 63000 = 1 575 000 € ja lisänä oikeus kulut kymmeniä tuhansia ja mahdolliset korvaukset uhrille.
Pojat saavat sormen helistyksen ja parivuotta ehdonalaista Ja tuomarit menee kahville tuli tehtyä hyvä työ ja säästöä yhteiskunnalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


joopojoponen24 kirjoitti:

Väkivaltaa ja rikoksia ei tarvitse hyväksyä osaksi maahanmuuttoa ja meidän tulee karkottaa vakaviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat, jotta meille jäävät ne "hyvikset" maahanmuuttajat. Meidän tulee keskittää vähät resurssimme hyviksiin eikä vakaviin rikoksiin syyllistyneiden tekojen vähättelyyn ja suvaita ihan mitä tahansa käytöstä. Vakavia rikoksia on tapahtunut useita pelkästään jo viimeaikoina, joten pelkällä ongelmien vaikenemisella, vähättelyllä tai ymmärtämisellä emme saa suuntaa alaspäin.

Parhaimmillaan ketään ei tarvitse karkottaa, vaan pelkästään pelote karkotuksesta panee monen miettimään ennaltaehkäisevästi ja voimme vain voittaa oli kyse maahanmuuttajasta tai paikallisesta väestöstä. Lain tarkoitus on juuri hillitä ennaltaehkäisevästi ja tällä tavoin maahanmuuttopolitiikkaa koetaan onnistuneemmaksi.

Minä kävin allekirjoittamassa koska meidän kaikkien yhteinen tavoite on onnistunut maahanmuuttopolitiikka. Äänestäminen onnistuu pankkitunnistautumisella.

Siivoustalkoot!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu