Hei!
Olen eronnut kaksi vuotta sitten. Eron syyt ovat monen tekijän summa - meille lopullinen ratkaisu tuli, kun mieheni kertoi, että hänellä on rinnakkaissuhde
Minulle yksinolo ei ole ollut helppoa. Vaikeinta on viikonloput ja juhlapyhät. Olen etsinyt seuraa mm. Suomi treffeiltä, mutta sopivaa ei vain ole tullut vastaan. Minulle on sellainen tunne, että miehet pelkäävät sitoutumista. He saattavat kyllä kirjoittaa muutaman kerran, mutta sitten vain yhtäkkiä ei kuulu mitään. Hävitään kuin taivaan tuuliin. Ehkä syynä on myös se, että täällä ollaan anonyymeinä, niin saattaa tulla tunne, ettei tarvitse tuntea vastuuta.
Vaikeaa kuitenkin on löytää uutta kumppania. Ravintoloissa tutustuminen on yhtä vaikeaa. Siellä saattaa kyllä löytää juttukavereita, mutta jotain vain puuttuu. Tunne on varmaan silloin molemminpuolinen.
Nyt kysyisinkin Teiltä, jotka olette löytäneet uuden ystävän, osaisitteko antaa joitain hyviä neuvoja miten pitäisi toimia, jotta löytäisi oikean, uuden ystävän? Ja mitä Te miehet odotatte, toivotte, että olisitte valmiit sitoutumaan.
T: Maija
Olen eronnut kaksi vuotta sitten. Eron syyt ovat monen tekijän summa - meille lopullinen ratkaisu tuli, kun mieheni kertoi, että hänellä on rinnakkaissuhde
Minulle yksinolo ei ole ollut helppoa. Vaikeinta on viikonloput ja juhlapyhät. Olen etsinyt seuraa mm. Suomi treffeiltä, mutta sopivaa ei vain ole tullut vastaan. Minulle on sellainen tunne, että miehet pelkäävät sitoutumista. He saattavat kyllä kirjoittaa muutaman kerran, mutta sitten vain yhtäkkiä ei kuulu mitään. Hävitään kuin taivaan tuuliin. Ehkä syynä on myös se, että täällä ollaan anonyymeinä, niin saattaa tulla tunne, ettei tarvitse tuntea vastuuta.
Vaikeaa kuitenkin on löytää uutta kumppania. Ravintoloissa tutustuminen on yhtä vaikeaa. Siellä saattaa kyllä löytää juttukavereita, mutta jotain vain puuttuu. Tunne on varmaan silloin molemminpuolinen.
Nyt kysyisinkin Teiltä, jotka olette löytäneet uuden ystävän, osaisitteko antaa joitain hyviä neuvoja miten pitäisi toimia, jotta löytäisi oikean, uuden ystävän? Ja mitä Te miehet odotatte, toivotte, että olisitte valmiit sitoutumaan.
T: Maija
Vastaukset 37
Vanhimmat
Tämä kirjoitus on vähän väärässä paikassa. Kokeile vaikka parisuhde- tms palstaa
Nyt olet ymmärtänyt jotain aivan väärin: naiset ne ovat, jotka eivät halua sitoutua.
Ei... kyllä he haluavat, mutta eivät tavalliseen "koti-isä -tyyppiin", jota kiinnostavat arjen pienet ilot... töissä käyminen, lasten kanssa puuhailu, kumppanin halailu, kokkailu yhdessä, veneily, sieniretket, pulkkamäki...
Pitäisi olla extreme-elämää elävä ja jännittävä.
Hyvät neuvot olisivat kalliit. Siinä on tietämisensä, miten eronnut enää uutta kumppania löytää narsistien, tiukkapipojen ja sitoutumiskyvyttömien maailmasta.
Että ei löydy hyviä neuvoja :(
"Ja mitä Te miehet odotatte, toivotte, että olisitte valmiit sitoutumaan."
Kykyä tunteisiin, uskollisuutta, keskustelutaitoa, yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja ennen kaikkea kykyä SITOUTUA rakentamaan suhdetta YHDESSÄ.
Liekö liikaa vaadittu, että tutustumiseen käytettäisiin hieman enemmän aikaa kuin viisi viestiä ja vartin treffit?
.... ja missä tällaiset miehet ovat, miten heihin voi tutustua. Minä naisena en tällaisia löydä vaikka suurennuslasilla etsisin, juuri tuollaistahan miestä suurin osa meistä naisista etsii ? ! ? ! ? ! ?
Hei Sinulle Matti!
Kiitos viestistäsi.
Aika tiukkaa tekstiä kirjoitit. Varmaan Sinulla on huonoja kokemuksia, kun olet niin pettynyt meihin naisiin.
Ehkä sanoinkin väärin, kun yleistin, että "miehet eivät halua sitoutua." Minulla on sellaisia kokemuksia, mutta uskon kyllä, että on niitäkin miehiä, jotka haluavat sitoutua.
Olet aivan oikeassa kun vastasit kysymykseeni "Ja mitä Te miehet odotatte, toivotte, että olisitte valmiit sitoutumaan."
"Kykyä tunteisiin, uskollisuutta, keskustelutaitoa, yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja ennen kaikkea kykyä SITOUTUA rakentamaan suhdetta YHDESSÄ."
Tätä me kaikki ihmiset odotamme. Toiset onnistuvat ja osaavat rakentaa suhdetta yhdessä. Toisille se on vaikeampaa. Puuttuu malli miten toimia parisuhteessa ja oppimiseen voi mennä pitkäkin aika. Mutta yhteistä meille kaikille on, että haluamme rakstaa ja tulla rakastetuksi.
varatun saisi heti!Siinä taas ei ole paljon järkeä.Miten miehet onkin muuttuneet,naiset joutuu juoksemaan niiden perässä!Yksinäistä on.
Sellaista elämä on: kysynnän ja tarjonnan ikuista epäkohtaamista.
Tiukisteluni ei ollut tarkoitettu sinuun henkilönä. Tarjositpa vain sopivan tilaisuuden hieman kiukutella ja arvostella maailman menoa. Konservatiivisena ihmisenä en ole onnistunut sopeutumaan tähän vallalla olevaan kertakäyttökulttuuriin, joka ulottuu kulutustavaroista ihmissuhteisiin.
Olet varmasti oikeassa siinä, että monelta puuttuu malli rakentaa parisuhdetta. Mistäpä se olisi tullut, kun yhä laajeneva joukko on lähtöisin eroperheistä.
Jösses, että mä pelkään omien lasteni puolesta :( Siinä sitä on nuorille mallia kerrakseen, kun äiti on miesvihaaja ja isä surullinen (uusio)sinkku.
Tällaiset miehet asuvat "raukoilla rajoilla", joilla on totuttu tekemään työtä arjen eteen. Ei ole tullut hopealusikkaa syntymässä suuhun ja alpakkainen se on vieläkin, vaikka takana on jo elettyä elämää ja jonkinlainen joukko omaa panostusta.
Mitenkö tutustua?
Tanssilavoilla, pilkkikilpailuissa, pikkukylän parhaassa (ja ainoassa) kesätapahtumassa... Tai lyöttäydy juttusiin nettikeskustelussa - meikäläisillä tuppaa olemaan sitä armasta aikaa kirjoitella, kun ei ole huvitukset kulman takana ja näkyy taas tuo päiväkin hämärtyvän.
Virittelis vähän tulia takkaan ja istahtaisi tässä netin äärellä kahvia lipittäen ja sopivia keskusteluja bongaillen :)
miten netissä voi keskustella jonkun kanssa ,kun ei voi antaa itsestää mitään henkilökohtasta tietoa.Harjottelen vasta tätä,tarkotatko yleistä keskustelupalstaa vai mitä?
Kultainen kotona viihtyvä mies on löytynyt rinnalleni. Tavattiin firman järjestämässä asiakastilaisuudessa, palikat loksahtivat kohdalleen, mies otti yhteyttä kun meillä tuntui jutustelun perusteella olevan paljon, paljon juteltavaa tulevaisuudessa, kuten on ollutkin. Olin kulkemiseni kulkenut, reissannut maailmalla ja notkunut baareissa ja hän ei kokenut olevansa arvostettu kotonaan, jossa rouvalla menojalka vipatti 50 kriisissä.
Meidän suhteen pilarit ovat luonnossa, keskustelussa, ja toistemme arvostamisessa.
Etsin aikoinaan miehiä kapakasta, nettisivuilta. Ei sieltä löydy välttämättä yhteisen elämän jakajaa.
Netitse keskusteluun on neljä vaihtoehtoa: avoimet chatit/irc ja keskustelupalstat, privaattiviestit ja sähköposti. Itse joudun olosuhteidn pakosta rajoittamaan keskustelut tämänkaltaisiin foorumeihin ja kirjeenvaihtoon meileitse. Eihän siitä mitään tule, että yhtenään "lentää ulos" chateista pätkivän nettiyhteyden takia.. :(
Toinen kysymys on se, millaista keskustelua haluat käydä. Nopeatempoista kevyttä jutustelua vai syväluotaavaa pohdiskelua. Jos haluat heittää kevyttä "small-talkia", hakeudu chatteihin ja onnistuu se näillä foorumeillakin. Mikäli sinua kiinnostaa uppoutuminen asioihin ja kärsivällisyytesi riittää myös hieman odotella vastauksia, on ilmanmuuta oikea vaihtoehto hankkiutua meilien vaihtoon.
Miksi ei voi antaa henkilökohtaista tietoa? Oletko ehkä niin ujo, että sinua hirvittää, jos useampi kuin yksi henkilö lukee juttujasi? Vai oletko sellaisessa asemassa, että on riski "jäädä kiinni ja tulla tunnistetuksi"?
Anonyymisyydessä on etunsa - tiedeään.. ja kaiken kansan luettavissa olevissa jutuissa käsiala ja mielipiteet kavaltavat kirjoittajan. Palstan vakiokävijät kyllä tunnistetaan. Olen aivan varma, että tämän viestin voisin jo kirjoittaa vakkarinikilläni, mutta tyhmä ei huomaa ja fiksu ei virka mitään :)
Ei tunnu kovinkaan lohduttavalta, että pitäisi naimissa oleva mies itselleen ottaa. Minä haluan sellaista välttää. Ero on aina niin surullinen asia, etten itse halua olla kenenkään eron syy. Ajattelen, että jos on erottava, niin se asia hoidetaan ensin ja sitten vasta haetaan uusi kumppani.
..lukea kirjoituksesi ja huomata, että todellisia miehiä vielä on olemassa. Eli ei ole toivotonta uskoa ihmisyyteen. Kiitos sinulle siitä.
Kaunista joulunalusaikaa kaikille.Ei menetetä uskoamme eikä inhimillisyyttämme.
tuntuu niin tutulta???? samaan olen törmännyt 5v aikana!!!
Olen eronnut myös kaksi vuotta sitten.
Näin jälkikäteen olen tietysti pohtinut eron
syitä ja seurauksia. Meillä kun oli exän kanssa
minun mielestäni kovasti samanlaiset elämänarvot ja mieltymykset.
Sieni ja kävelyretket. Lasten kanssa puuhailu ja
oleminen. Arkinen elämä oli minulle se
paras juttu.Luulin että hänellekkin.
Mutta eipä tuo riittänytkään.
Arki söi kai suhteesta kaiken "jännityksen"?
Elettiin yli 15 vuotta avoliitossa koskaan sitoutumatta.
Mies kertoi jälkikäteen odotelleensa jo pitkään hetkeä koska lähteä omilleen.
Kun lapset olisivat isompia?
Asuntovelka pienempi? ...Ja kaipasi sielunkumppania elämäänsä. Ehkä neljänkympin kriisi????
Meillä se arki rajoitti omaa aikaa
mitä hän kaipasi enemmän.
Eikä ollut riittävän syvällistä keskustelua häntä kiinnostavista asioista.. kuulemma? Olin liian arkinen???
Puhuin kodista ja lapsista. Mitä huomenna ruuaksi juttuja? Surullista että minäkin kaipasin samoja asioita mutta ymmärsin että se arki silloin ei vielä mahdollistanut niiden toteutumista,
vaan odotin että "vanhoilla päivillä" voitaisiin enemmän jutella kahden ja
omaakin aikaa jäisi ihan itselle.
Silloin sitä ei ollut kummallakkaan.
Hän odotti tulevaisuudelta vapautta, minä yhteistä vanhuutta. Luulin että hän oli sitoutunut
suhteeseemme mutta mitä ilmeisemmin ei ollut.
Hän oli sitoutunut "pakon edessä". Asuntovelka ja
lapset sitoivat hänet minuun.
Täytyy sanoa että tunsin itseni huijatuksi ja
uskon että oma kykyni sitoutua tulevaisuudessa saattaa olla jonkin verran heikentynyt?
Ihan kuin olisit kirjoittanut minun tarinaani, vaikkakin että meiltä lapset puuttuu ja suhde kesti vajaa 9 vuotta. Oli kuitenkin ne yhteiset lainat yms...
Minäkin olin aina kuvitellut, että me näemme eläkepäivämmekin yhdessä, mutta yhtäkkiä toinen ilmoittaa, ettei enää huvita leikkiä kotia. On kuulemma tuntunut siltä jo pari vuotta, ja sinä aikana on voinut käydä itseään lohduttamassa muualla... ja tämä kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta minulle! Olisin halunnut vielä yrittää, mutta enhän minä yksin voi, jos toinen ei halua. Nyt tuntuu että maailma kaatuu niskaan. Eroasioita tässä järjestellään, asuntoja yms. Toisaalta haluaisin että tämä kaikki olisi pian ohi, mutta toisaalta sitten se yksinäisyys vasta alkaa ja se pelottaa. Olen joka päivä toivonut että tämä kaikki olisi vain pahaa unta ja heräisin kohta... ei vaan ole herätystä näkynyt. Kyllä tässä varmaan pitkä aika menee ennen kuin voi kehenkään luottaa, jos koskaan...
Onnea olette löytäneet toisenne. Nyt vaihtakaa s-posti osoitteet ja hyvin nopeaan tahtiin myös puhelinnumerot.
Periaatteessa miksipäs ei - käytännössä Maija taitaa olla hieman ujon sorttinen tai sitten hän löysi viesteistäni kaamean totuuden: minä olen maalainen. :D
Hei!
Mistä niin ajattelet, että olen ujo. Saatan minä ollakin.
Mutta maalaisuus - se ei minua pelota, vaikka kaupungissa asunkin.
Huomenna on itsenäisyyspäivä - joten hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle.
En ajattele - se oli intuitiota. Tunnetta. Ei sitä voi selittää ja sanoiksi sorvata.
Mukavaa kuulla, että maalaisuus ei sinulle ole "kirosana". Aika monelle se tuntuu tänä pänä olevan :(
Itsenäisyyspäiväni rituaaleihin kuuluu katsoa "Tuntematon sotilas". Joka vuosihan se tulee ja joka kerta se on katsottava. Tänä(kin) vuonna tulee parempi eli vanhempi versio. Onhan uusikin hyvä - ei siinä mitään - mutta minkäs mahtaa, että aitoa alkuperäistä on vaikea paremmin uudelleen lämmitettynä tehdä.
Se on vähän sama kuin yrittäisi uudestaan rakastua samaan naiseen avioeron jälkeen... sama sielu ja sama juoni, vaikka ulkomuoto olisikin kokenut muutosta fiksauksen myötä. Uusi muoto on feikki sen jäkeen, kun kerran on kokenut originaalin.
Hyvää itsenäisyyspäivää, Maija. :)
Hei!
Olen eronnut yli 10 v sitten. Ei ole helppo löytää uutta kumppania. tarkoitan siis rehellistä suomalaista miestä. Eipä silti että olisin niin etsinytkään.
Luulin että 2 v sitten astui elämäni mies eteeni. Rakastuimme ja asuimme jonkin aikaa yhdessäkin mutta hän osoittautui vain hyväksi "puhujaksi".
Oli edellinen suhde vielä hoitamatta. Niinpä lähdin siitä "liitosta" ja varmaan vie pitkän aikaa ennen kuin uskallan luottaa enää miehiin. Siis kaikki vain yhden epäluotettavan miehen vuoksi. Nimim. Pettynyt ja petetty
Kaikesta huolimatta hyvää itsenäisyyspäivää!
Matti ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja laita s-postiosoitteesi näkyviin!!
Maijako se siinä kirjoittaa :)))))
Hei!
En minä itse noita kehoituksia Matille kirjoittele. Kyllä se joku muu on. Tässä nyt kävi tälleen... :)))
minäkin tapasin miehen netin kautta .Tositarkoituksella ja plää plää.
Ollaan oltu vuosi yhdessä ja yhä edelleen jatkaa mies tositarkoituksella hakua ja minä olen kuulemma tosirakkaus.
Taitaa olla vaan seikkailunhakua ja haetaan uusia naisia pettämiseen, tykätään lapsista ja koirista ja koti-illoista...kaikkea lässynläätä mihin naiset lankeaa.
Kohta saa seuraava äijän kiertoon,minä luovutan.
Minä huomasin ihan saman löytäessäni unelmieni miehen netistä. Rakkautta riitti molemmin puolin, mutta niin monta kertaa kävi niin, että vanhoilla naisnettitutuilla tuli poikettua silloin kun emme olleet yhdessä. Sain sen selville siitä, kun kännykkä vastasi: Juuri nyt ei saada yhteyttä... Ja sitä samaa viestiä tuli vielä seuraavanakin aamuna. Voi sitä tuskan määrää mitä minä sain kokea. 2 vuotta kestin tätä kun rakastin ja annoin anteeksi. Vieläkin rakastan, mutta minkäs teet, kun mies ei muutu.
Nyt miehellä on taas uusi nainen kierroksessa ja sekin on ollut katkolla kun tämä gigolo luuraa vanhoilla tyttöystävillään. Minullekin sanoi voivansa tulla vielä käymään vaikka on uusi nainen kainalossa.
Netistä ei siis löydä mitään muuta kuin gigoloita.
Pitäisi mennä sukupuolitautitestiin tästä ja tästedes varon nettimiehiä.
Minä luovutan sitten. En ainakaan täältä netistä etsi enää miestä, jos miehet noin helposti vaihtavat uuteen. Parempi olla yksin, kuin uskoa miesten sananhelinään. Pitäisiköhän meidän naisten vetää yhtäköyttä ja antaa miehille opetus, ettei meitä noin vain vaihdeta ja taas palata takaisin. Kun on mennyt niin menköön. Minulle tuli nyt piste tässä hommassa. Osataan me naisetkin pitää puoliamme ja olla solidaarisia toisillemme. Me kaipaamme kunnon miehiä, niitä jotka osaavat arvostaa meitä naisia.
nettimies? Onko se sukua munalliseen rotuun jota myös mieheksi kutsutaan?
mistä löytyy sitoumiskykyisiä naisia? Tarkoitan loppuelämää mitä on jäljellä jos nyt on 41.
Tuosta osoitteesta minä löysin uuden kumppanin. Ensin kirjoiteltiin ahkerasti, sitten soiteltiin, sitten tavattiin.
2,5 vuotta on nyt senjälkeen oltu onnellisesti yhdessä.
Olen nyt vuoden verran kirjoitellut sinkut.net:istä löytämieni miesten kanssa, mutta yks kaks vaan jokainen lopettaa jossain vaiheessa - ja omaan ilmoitukseeni ei kukaan vastaa. En kerta kaikkiaan tajua, mikä minussa on vialla??? Ainakin omasta mielestäni olen ihan 'mukava', älykäs ja rehellinen - tavallinen kohta viisikymppinen nainen...
On vain niin vaikeaa, että se sopiva osuu kohdalle. Monet miehet ovat kirjoittaneet, että naiset eivät halua sitoutua ja naiset taas, ettei miehet halua sitoutua. Miksiköhän niin? Onko meillä niin erilaiset käsitykset asioista. Kaikille meille etsijöille kuitenkin tsemppiä matkalle.
Minä olen tämän ajatellut sillä tavalla, että sitten kun sen oikean kohtaa, niin paikalla ja tavalla ei ole mitään väliä. Se on kohtalon johdatusta ja jos sitä oikeaa ei vastaan tule niin turha on yrittää muuta. Kun kaikella on tarkoituksensa. Meidät yksinäiset on päätetty jättää yksin. Ollaan sitten avioliitossa tai yksinäisiä muuten, niin kohtalo on sen meille järjestänyt.
Minä olen lopettanut kaikki etsintäyritykseni ja luotan siihen, että joskus kun sitä vähiten odotan, niin silloin saapuu elämääni mies, joka on minulle tarkoitettu.
Kuunnelkaa vaan tarinoita, niin huomaatte minkälaisissa olosuhteissa pariskunnat ovat tavanneet ekan kerran. Minäkin olen tavannut aviomieheni niin uskomattomalla tavalla, että vieläkin ihmettelen. Mutta avioliitossani jäin niin yksin lasteni kanssa ja nyt olen sitten kokonaan yksinäinen.
Rehellinen, iloinen, hauska, huumorintajuinen ilmoitus Treffi-palstalla toi useita viestejä minulle.
Keskusteltiin paljon ja jäljelle jäi yksi.
Tavattiin kolmen kuukauden keskustelujen jälkeen.
Nyt naimisissa oltu kolme vuotta.
Onnellisia!!! Lähetämme toisillemme vieläkin postia. Vaikka asumme saman katon alla.
...Silloin kun ei puhuta ja on huono omatunto riitelyistä... :))) Minulla on Ihana Mies.
nainen 46 v!! Jospa sitä minullakin tulee joskus vastaava vastaan...
Eniten ottaa päähäni se, etteivät meiliystäväni kerro, että nyt riittää - yks kaks vaan jättävät vastaamatta. Sitten on monia, jotka antavat puhelinnumeronsa, mutteivat vastaa, kun heille soittaa. Itse olen todellakin rehellinen ja toivoisin toisenkin olevan sitä ja näin ollen rehellisesti ilmoittavan, ettei enää kiinnosta kirjotella/jutella...
Miehet tahtoo rehellistä peliä.
Siis Maija sinut jätettiin? Siitäkö tämä hirvee polte hankkia mies?
Mieti ensin hiljaa mitä haluat, yleensä miehet haluaa myös seksiä, oletko esimerkiksi siihen valmis? ja maltatko olla välillä hiljaa, että mies pääsee puhumaankin joskus.
Ei miehet sitoutumiskammoisia ole, mutta hyökkäävät naiset kyllä miehiä karkottaa.
Kiitos viestistä.
Voihan sen niinkin sanoa, että minut jätettiin. Olihan miehelläni rinnakkaissuhde. En sitten halunnut elää sellaisessa liitossa, jossa mies tapaa toista naista ja niin päätin lähteä. Minusta se ei ollut rehellistä peliä.
Minusta on aivan luonnollista, että on "hirveä polte hankkia mies." Minä uskon, että meillä ihmisillä on parempi elää hyvässä suhteessa, kuin taapertaa läpi elämämme yksinään. Kehotat minua olemaan hiljaa ja miettimään. Olen kyllä miettinyt ja tiedän, että haluan elää parisuhteessa. Kun saa jakaa kokemuksia toisen kanssa, ne tulevat arvokkaimmiksi. Sanot vielä, että miehet haluaa yleensä seksiä. Usko vain, kyllä me naisetkin yleensä haluamme seksiä ja totta kai olen siihen valmis. Vielä opetat minua olemaan hiljaa, että mieskin saa sanoa sanottavansa. Hyvä pointti, yleensä me naiset puhumme enemmän kuin miehet, ehkä niinkin, että miesten on vaikea saada suunvuoroa.
Mitä tarkoitat hyökkäävillä naisilla? En ainakaan itse tunnista itsessäni tällaisia ominaisuuksia. Pitänee tarkkailla olisikohan minussa sellaisia piirteitä. Oppia ikä kaikki.
Tässä selaillu kun ei muutakaan tekemistä...
Noista mitä itse olen naisia netissä tapaillut;yleensä aikalailla jotenki elämässä huono vaihe niillä menossa,ei itsetunto riittänyt kapakkaan ja muutenkaan tyrkylle.
En voi kyllä itekkään sanoa että olisin ollut sen paremmassa kunnossa,ja onhan se hemmetin stressaavaa tutustua ensin meilillä ja sitten puhelimessa ja sitten kun tapaa niin mahdollisesti kummankin mielikuvat on aivan eri kun todellisuus.
Itteä alkanut väsyttää jotenkin;että jos en saa mitä haluan niin ollaan sitte yksin.
Kun erostakaan ei ole kuin muutama kuukausi,harkinta-aika menossa.
Paras vaan purra tyynyään ja itkeä itkunsa,jospa se sitte tulis joskus HÄN mua vastaan.
Onkin kyllä sellainen olo,eikä itsessä suurempia vikoja ole,en vaan vielä ole siihen itse valmis.
Eli halusin sanoa että en usko nettirakkauteen,ehkä vika on minussa.
J