Onko Hän samanlainen, mistä Raamattu puhuu? Vai oletko tehnyt ihan oman Jeesuksen, niinkuin arkkipiispa Kari Mäkinen?
"Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Ville Auvisen mukaan Jeesus näyttäytyy arkkipiispa Kari Mäkisen puheissa hyvin toisenlaisena kuin Raamatussa ja kirkon opissa."
Leppänen ja Pajunen toteavat artikkelinsa alussa, että Mäkistä on syytetty siitä, ettei hän puhu Jeesuksesta. Kirjoittajien mukaan "tarkalleen ottaen kyse on kuitenkin siitä, ettei arkkipiispa juuri käytä perinteistä kristillistä kieltä." Ville Auvisen mukaan artikkelin esimerkit osoittavat, ettei kyse ole kuitenkaan muutoksesta kielessä, vaan arkkipiispa puhuu eri Jeesuksesta kuin mistä Raamattu puhuu.
- Sinänsä se, että joku pyrkii puhumaan Jeesuksesta ja uskosta käyttämättä perinteistä kieltä, on hyvä asia. Mutta helposti käy niin, että kielen muuttuessa itse asia muuttuu. Ja ainakin tässä näyttää siltä, että asia on muuttunut aika paljon, Auvinen sanoo.
Ville Auvisen mukaan arkkipiispalla käy, kuten Jeesus-tutkijoilla on usein käynyt: etsiessään Jeesusta, he ovat päätyneet löytämään itsensä näköisen Jeesuksen. Se, mitä tutkija pitää ihanteellisena ja arvokkaana, peilataan takaisin Jeesukseen. Tosin tutkijoilla oli sentään pyrkimys tavoittaa "historian Jeesus".
- Artikkelia lukiessa tuntuu siltä, että arkkipiispa ei pyrikään etsimään sellaista Jeesusta, joka Raamatusta löytyy, vaan hänellä on tosiaankin oma Jeesuksensa.
Arkkipiispa myös vierastaa oppia. Hänen mukaansa Jeesus "ei taivu turvalliseksi koetulle opin ja määritelmien kielelle."
- Kristillinen kirkko on alusta saakka ja kautta historiansa tehnyt kristologiaa eli nimenomaan oppia Kristuksesta. Tuntuu, että arkkipiispa on lähtenyt ihan eri raiteille kuin kirkko. Mitään kristologiaa ei hänen mukaansa tarvita eikä mitään oppia, Auvinen ihmettelee."
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/5628/arkkipiispa_lahtenyt_eri_raiteille_kuin_kirkko
"Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Ville Auvisen mukaan Jeesus näyttäytyy arkkipiispa Kari Mäkisen puheissa hyvin toisenlaisena kuin Raamatussa ja kirkon opissa."
Leppänen ja Pajunen toteavat artikkelinsa alussa, että Mäkistä on syytetty siitä, ettei hän puhu Jeesuksesta. Kirjoittajien mukaan "tarkalleen ottaen kyse on kuitenkin siitä, ettei arkkipiispa juuri käytä perinteistä kristillistä kieltä." Ville Auvisen mukaan artikkelin esimerkit osoittavat, ettei kyse ole kuitenkaan muutoksesta kielessä, vaan arkkipiispa puhuu eri Jeesuksesta kuin mistä Raamattu puhuu.
- Sinänsä se, että joku pyrkii puhumaan Jeesuksesta ja uskosta käyttämättä perinteistä kieltä, on hyvä asia. Mutta helposti käy niin, että kielen muuttuessa itse asia muuttuu. Ja ainakin tässä näyttää siltä, että asia on muuttunut aika paljon, Auvinen sanoo.
Ville Auvisen mukaan arkkipiispalla käy, kuten Jeesus-tutkijoilla on usein käynyt: etsiessään Jeesusta, he ovat päätyneet löytämään itsensä näköisen Jeesuksen. Se, mitä tutkija pitää ihanteellisena ja arvokkaana, peilataan takaisin Jeesukseen. Tosin tutkijoilla oli sentään pyrkimys tavoittaa "historian Jeesus".
- Artikkelia lukiessa tuntuu siltä, että arkkipiispa ei pyrikään etsimään sellaista Jeesusta, joka Raamatusta löytyy, vaan hänellä on tosiaankin oma Jeesuksensa.
Arkkipiispa myös vierastaa oppia. Hänen mukaansa Jeesus "ei taivu turvalliseksi koetulle opin ja määritelmien kielelle."
- Kristillinen kirkko on alusta saakka ja kautta historiansa tehnyt kristologiaa eli nimenomaan oppia Kristuksesta. Tuntuu, että arkkipiispa on lähtenyt ihan eri raiteille kuin kirkko. Mitään kristologiaa ei hänen mukaansa tarvita eikä mitään oppia, Auvinen ihmettelee."
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/5628/arkkipiispa_lahtenyt_eri_raiteille_kuin_kirkko
Vastaukset 79
Vanhimmat
Aivan, todellakin! Meidän tulee toki ymmärtää, että mielikuvien Jeesus saattaa olla hyvin erilainen kuin todellinen, antiikin aikana elänyt Kristus, lihaksi tullut Jumala, jonka opetuksesta syntyi myös kristinusko.
Niin moni uskovainen uskoo nykyisin aivan ihmeellisten liikkeiden oppien mukaan, ja nämä opit ovat yleensä muutama sata, pari sataa, sata tai ehkä vain muutaman kymmenen vuoden ikäisiä. Ja nämä uudet uskonnot kilpailevat harhaoppeina uskovaisten sielujen kannatuksesta! Missä uskonnossa luvataan paremmat edut, ne saavat eniten kannatusta. Joissakin luvataan kaataa kaikki kannattajat, joissakin heidät parannetaan, toisissa saa puhua kielillä ja joissakin on keksitty, että te kaikki olette oikeasti pappeja!
Nykyaikana ihmisiä kiinnostaa tällainen hössöntössön uskonnollisuus, ja on vielä kiva kertoa uskovansa sen ja sen lahkon uskoon ja olla samalla niin sanotusti uskovainen!
Kuitenkin me tiedämme, ettei Jeesus itse olisi kannattanut mitään näistä harhaopeista, siksi emme voi edes väittää, että Kristus toimisi missään näissä uskonnollisissa lahkoissa, herätysliikkeissä ja kultapossukerhoissa, joiden oppeja niin sanotut uskovaiset uskovat, ylistävät ja julistavat!
Ainakin sillä tavalla Jeesus on todella erilainen, kuin hänen yleensä uskotaan olevan.
Jeesus, jonka löydän Raamatusta, on paljon ankarampi kuin se "Jeesus", jonka löydän nykysuomalaisen kulttuurin diskursseista ja keskusteluista.
Yksi esimerkki tästä on nähtävissä Jeesuksen moraaliopetuksissa: Raamatun evankeliumien perusteella Jeesuksen moraaliopetukset ovat tinkimättömän dualistisia: ei harmaita alueita, ei kompromisseja. Nykykulttuurin keskusteluissa konstruitu "Jeesus" on moniarvoinen anarkistihippi ja kompromissiratkaisuihin tyytyvä reaalipoliitikko.
Mielestäni kun lukee Jeesuksen opetuksia, ne ovat kaukana mustavalkoisesta!
Vahvasti dualistinen käsitys on kova ja rakkaudeton ja siitä Jeesus torui aikansa fundamentalisteja eli fariseuksia hyvin usein.
En tiedä minkälaistensilmälasit sinulla on mutta Jeeesus oli ehdottomasti totuuden puolella ja syntiä vastaan. Ei mitään siltä väliltä. Eikös se ole mustavalkoisuutta.
Jaa a, moraalinen dualismi on yksiselitteistä ja vailla sovittelua, myönnytystä edes oikeudenmukaisuuden nimeen olevaa hyvää tai pahaa. Tällainen ihminen on kova, sekä vailla kykyä ymmärtää rakkautta. Koska hän ei sitä ymmärrä, ei hän myöskään löydä itsestään rakkautta edes Jumalaa kohtaa.
Jaa, tuota höpöhöpö.
Aivan niin, tässä arvoisan nimimerkki ei.harmaata hössötyksessä taas nähdään tyypillinen esimerkki harhaisen fanaatikkouskovaisen rajoittuneista käsityksistä. Hän on täysin riippuvainen uskostaan, joka perustuu yleensä vain yhden asia omaksumiseen. Mitä vähemmän tietää, sitä varmempi voi olla uskossaan, kun mitkään muut asiat eivät häiritse "uskonvarmuutta". Ihmeellisiä varmuuksia on näillä pelleuskovaisilla!
Lisäksi heille on hyvin tyypillistä, etteivät he edes hyväksy Kristuksen opetusta, jos he joutuvat niitä opiskellessaan muuttamaan käsityksiään siitä mitä heidän oman lahkonsa saarnaaja on kertonut. Väärinkäsitykset ja maallikkojen opetukset ovat niin tärkeitä tietämättömille!
Aivan, uskoni perustuu ja on vain ja ainostaan Jeesus ja Hänen evakeljuminsa.
Saatko muuten jotakin tyydytystä kun nimittelet uskovia vai onko se vain täytettä sinun muutenkin ihan tyhjänpäiväisiin viesteihisi?
Mäkisellä näyttää tosiaan olevan" omanlainen Jeesus ".
Kannattaa lukea tuo juttu Uudesta Tiestä;
http://uusitie.com/millainen-on-arkkipiispan-jeesus/
Oudommaksi asian tekee viimeinen vastaus Auvisen kysymyksiin, joita oli pyydetty kirjan tiimoilta, ei halua vastata ?
Kyllä asai on nyt niin, että arkkipiispa on liian omilla linjoillaan. Ja piste!
En tätä vielä ole lukenutkaan kun lehti tulee huomenna kotiin, mutta olipas asiaa. Tätä tarvitsee oikein sulatella ja miettiä....
Jahas, nyt kritiikin kohteena on Mäkinen ja hänen käsityksensä. Kun luin keskusteluketjun sieltä jälleen heti tuli esiin agenda:
Homouden inhottavuudesta ja syntisyydestä puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto (perinteinen manipulaation keino.)
Onneksi siihen puututtiin.
En tunne Mäkisen kirjoituksia tai puheita, mutta eikö olisi parempi lukea niitä suoraan ja tehdä päätelmiä sieltä käsin? Eikä turvautua toisen käden tietoon jossa ilmeisesti jonkin herätysliikkeen edustaja haastattelee toista herätysliikkeen edustajaa?
Lopuksi voin vain sanoa että voihan tuo pitää paikkansa että Mäkinen käsittää Jeesuksen omalla tavallaan – kuten todennäköisesti meistä kaikki käsittää. Olemmehan vain ihmisiä ihmisille suotujen ominaisuuksien varassa.
Eihän keskustelussa puhuttu homoudesta mitään, vaan arvioitiin hänen käsitystään Jeesuksesta suhteessa Raamattuun. Turha sitä on tähän ketjuun yrittää iskostaa.
Tilanne on todella outo. Papit joutuvat antamaan pappisvihkimyksessään lupauksen noudattaa kirkon virallista oppia, ja heidän esimiestensä eli kirkkoherrojen ja piispojen työtehtävänä on valvoa, että he myös tekevät niin. Nyt arkkipiispa itse viittaa sille kintaalla.
Mäkisen näkemys Jeesuksesta on jo niin kaukana Raamatun ja kirkkojen näkemyksestä, että se ei ole enää edes kristinuskoa vaan jotakin muuta uskontoa. Kristinuskon keskipisteenä on Kristus Vapahtajana, syntien sovittajana, ja lopullisena päämääränä on tuonpuoleinen elämä. Mäkinen on pudottanut molemmat keskeiset asiat kelkasta, ja hänelle uskossa on kysymys vain tämänpuoleisesta ja inhimillisestä, ja Jeesus on vain inhimillisessä. Se on käytännössä ihan tavallista sekulaaria humanismia, ja ihmettelen, mihin siinä uskonnollista uskoa edes tarvitaan. Samaan johtopäätökseen lienevät tulleet (tietämättään) monet muutkin ihmiset, ne jotka kokevat etteivät tarvitse kristinuskoa mihinkään ja eroavat kirkosta, koska heidän kuvansa kristinuskosta on tuollainen pelkkänä humanismina tarjoiltu.
Mäkinen on ääriliberaali. Kirkko kuulolla -palstalla kirjoitteli aktiivisesti pastori Lehdeskoski, joka levitti tuota ääriliberaalia oppia ja pyrki käännyttämään ihmisiä siihen. Joku oli ilmoittanut hänen toiminnastaan hänen esimiehelleen, silloiselle kirkkoherralle Särkiölle. Särkiö oli ottanut Lehdeskosken puhutteluun, ja tämän kirjoittelu loppui siihen. Kuka ottaisi puhutteluun Mäkisen ja sanoisi, että tämä käyttää asemaansa hyväkseen ja toimii mielivaltaisesti. Mäkinen saisi olla vapaasti vaikka hindu ja samalla väittää puhuvansa kristinuskon mukaisesti, jos hän olisi yksityishenkilö, mutta arkkipiispan asemassa hän ei voi edustaa jotakin muunlaista uskontoa kuin kristinuskoa ja kirkon oppia.
Mummis, nimenomaan "homoagendan" keskusteluun toi Sari Roman-L, vaikka jutun pääpaino oli Mäkisen kirjoittamasta kirjasta ja siitä, miten Mäkisellä on omanlaisensa Jeesus.
Kannattaisikohan sun lukea Mäkisen kirjoituksia ylipäätään ennen kommentointia ?
Sinäkin voisit esittää omia ajtuksiasi asian tiimoilta, etkä lähteä vouhkaamaan Sonja Ottavaisen ajatuksia täällä ominasi, vai oletko Sonja Ottavainen ?
Tarkemmin ajateltuna ajatusmallisi on hyvinkin lähellä SRL ja SO ajatuksia, siis feministinen ja lähellä Tulkaa Kaikki liikettä.
Mäkisen pitäisi olla kirkon ylimpänä paimenena rakentava, eikä hajoittaja, pysyä kirkon opissa (tunnustuskirjat) ja pitäytyä Raamatun ilmoituksessa, siihen hän ei näytä pystyvän.
Kehoitat toisia ottamaan selvää, mutta itse lähdet jakamaan toisenkäden tietoa omanasi.
Jeesusuksen sanoilla; " Te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia ".
po. Jeesuksen sanoilla.........
Kyllä niin hyvin kirjoitit. Ihan samaa mieltä oon!
Se on aivan ensimmäisessä kommentissa "Annikki Salo" toi sen heti esiin.
Mummis on ihan sekaisin kuin käkikello - kukkuu-kuk-kukkuuu.
Siis edelleen Ottavaisen ajatus, oletko siis hän ?
Huomasit siis kuinka asia oikeasti oli? En ole tuo henkilö. En kirjoita tuolla palstalla - ainakaan vielä.
Voi sinua mummurukka rupinokka.
Jeesuksen puheet ihmisenä elämisestä ovat tulleet ilmeisesti arvokkaiksi osalle nykykirkon pappeja ja sehän ei mammonaan ja omahyväisyyteen tottuneille nykypäivän "kirjanoppineille" eli oikeauskoisille käy.
Toki olemme kaikki ihmisiä, MUTTA, Kari Mäkinen on koko 'lafkan' johtaja. Siinä on kuitenkin ero, vaikka vain ihmisiä kuitenkin olemme.
Vastenmielinen aloitus johon ei voi muuta sanoa kuin että heikot ovat konservatiivisen (fundamentalistisen) uskovan eväät kun jatkuvasti näihin täytyy sortua.
Tiedän, että sulle on turhaa mitään sanoa, mutta on oikaistava tätä sekameteliä, jota yrität muka asiantuntijana selittää.
Ylempänä kirjoitat:
" Jeesuksen puheet ihmisenä elämisestä ovat tulleet ilmeisesti arvokkaiksi osalle nykykirkon pappeja ja sehän ei mammonaan ja omahyväisyyteen tottuneille nykypäivän "kirjanoppineille" eli oikeauskoisille käy."
Esittämäsi kirjanoppineet kun ovat juuri noita pappeja.
Mitä tulee ns. oikeauskoisiin, tarkoitat varmaan Raamatun sanassa pysyviä Jeesuksen seuraajia ?
Muita vasrenmielisiä kirjoituksia ei tähän mennessä tässä ketjussa ole, kuin sinun sepostukset, joissa ei ole päätä, eikä häntää.
Hyvin erkki1 kirjoitit.
Raamatun kirjanoppineet olivat pappeja jotka tulkitsivat kirjaimellisesti kirjoituksia ja heitä Jeesus kavahti koska koki Mooseksen lakien muotovaatimuksia ahdistavina joten kyllä "Raamatun sanan" kirjaimellisuutta vaativia voidaan pitää nykyään hyvällä syyllä "kirjanoppineina".
Jeesuksen seuraajaksi voi nimittää itseään kuka tahansa mutta luulisi tuon kriteerin täyttääkseen vähin vaatimus olla, että tunnustaa myös hänen moraaliset oppinsa.
Voihan sitä tietenkin nimittää kuka tahansa, mutta Jeesuksen oppien ensimmäinen sitaatti löytyy vuorisaarnan teksteistä; En ole tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen, eikä laista katoa pieninkään piirto.
Moraaliopit tulevat siis kaiken tämän päälle.
Jeesus opetaa kyllä hyvin selvästi, ketkä pääsevät taivaan kotiin;
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.3.html
Voihan sitä tosiaan nimittää kuka tahansa, totuus taitaa kuitenkin olla toisenlainen, kuten Jeesus tuossa opettaa.
Jeesuksen seuraaja on se joka ottaa Jeesuksen elämänsä Herraksi ja seuraa k a i k e s s a Hänen opetuksiaan. Ei siis Jeesuksen seuraaminen ole vain niissä kohdin missä käsketään rakastaa lähimmäistään. Ennen sitä tulee rakastaa Jumalaa kaikesta sielusta ja voimasta. Vasta sen jälkeen pystyt ymmärtämään mitä on lähimmäisen rakastaminen ja toteuttaa sen.
Käytäntö kuitenkin on ollut jo kauan että moniakaan Mooseksen lakeja ei "viimeistä piirtoa" myöten ole noudatettu edes juutalaisten keskuudessä koska inhimillinen taju ja järki on käsittänyt , että näiden lakien noudattamisesta olisi koitunut suurempi vääryys kuin mitä niiden noudattamatta jättämisestä koituu.
Näin juuri P.P
Mäkinen ja kumppanit lähtevät lähestymään Jeesusta humanismin (sekulaarihumanismin) silmin ja siitä tulee kokonaisuutena se toisenlainen evankeliumi, vrt. " omanlainen Jeesus ".
Jeesus hyvin selvästi opettaa jo toimintansa alussa, että Isä ja Minä olemme yhtä, olemme aina olleet.
Sitähän eivät senajan kirjanoppineet hyväksyneet (eivät kyllä nykyisetkään), vaan he tavoittelivat Jeesusta tappaakseen.
Jeesus sanoi heille, ettette kestä totuutta ja siksi tavoittelette henkeäni.
Raamatun ilmoitus Jeesuksen pelastuksesta on hyvin yksiselitteinen ja se on kirjoitettu kaikille ymmärrettävällä tavalla.
Joka näin tahtoo seurata Jeesusta on Jeesuksen opetuslapsi.
Ilm.3: 20
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.3.html
"Raamatun sanan" kirjaimellisuutta vaativia voidaan pitää nykyään hyvällä syyllä "kirjanoppineina".
Kyllä. Sekä heitä farsieuksiksina joiden mielestä lakia on toteltava oli se järkevää tai ei.
Ei tuohon aikana ollut ketään joka vaati kirjaimellisuutta sehän oli jo kaikille mahdotonta yksin jo lain ristiriitaisuuksien vuoksi.Kaikki tulkitsivat vaikka jotkut silloinkin haukkuivat toisten tulkintoja eivätkä muka itse tulkinnneet. Lain n henki oli se jonka mukaan tulkitiineli laki oli "jotta siitä eläisit" ei että kuolisi tai tekisi elämänsä mahdottomaksi.
Jeesuskin oli oman aikansa juutalainen ja eli 2000 v sitten, joten se on pakko ottaa huomioon.
Onko järkevää tappaa lapsia äitiensä kohtuihin vaikka laki niin määrää?
Jos ei silloinkaan kenties aina niin nyt täällä ainakin monet uskovat vaativat Mooseksen lakien kirjaimellista toteuttamista (ainakin homoseksuaalisuuden kohdalla) ja puhuvat "viimeisestä piirrosta" joka sen käskee vaikka epäselväksi on jäänyt mitä tuo Jumalan sanan noudattaminen pilkuntarkasti sitten tarkoittaneekin koska kuitenkin useimmat käskyt laiminlyödään. Tuo "Jumalan sana" on jäänyt vaan lyömäaseeksi jolla kaikkea liikkuvaa hutkitaan eli tuomitaan vääräuskoiset sen nojalla luopioina helvettiin ja omaa "oikeauskoisuutta" korostetaan .
Onko sinulla mitään sanottavaa arkkipiispan Jeesuksesta?
joku voi olla suvultaan pappikin mutta suurin osa suullisen lain oppineista ja kehittäjistä ei kuulunut papistoon eikä temppelin ja uhripalvelun toiminta edellyttänyt papeilta kuin tuon oman alueen lakien tuntemisen eikä papisto johtanut kansaa.Toisinaan joku pappissukuinen nousi jonkun kapinan johtoon mutta kyse oli silloin tietyn henkilön johtokyvyistä ja haluista.
niin vaativat mikä on varsin merkillistä koska Mooseksen laki ei ole koskaan sitonut kristittyjä ja juutalaiset ovat sitä aina noudattaneet tulkiten. Laissa joka alun alkaen oli hyvin samanlainen alueen alueen vanhempien kulttuurin lakien kanssa, on aikasidonnaisia käsityksiä ja määräyksiä. Ei tiedetä että homoseksuaaleja olisi kivitetty, tai että he jossain vaiheessa olisivat olleet silmätikkuina tai ajojahdin kohde muinaisessa Israelissa tai myöhemmin.
Uskonnoissa yleensäkin on helpompi syyttää muita rikkeistä kuin elää itse esimerkillisesti.Jeesus ei itse sanonut mitään homoseksuaaleista vaikka heitä on täytynyt olla hänenkin aikansa juutalaisessa yhteisössä tietty prosentti.
Jos olisit lukenut sanaa, olisit huomannut että asia on juuri päinvastoin mitä kirjoitit. Johannes kirjoittaa kirjeessään että se joka ei rakasta lähimmäistään (veljeään) jonka on nähnyt, se ei voi silloin rakastaa Jumalaakaan jota ei ole nähnyt. Ota nyt Raamattu käteen ja opettele lukemaan oikein niin kuin on kirjoitettu.
Minun Jeesus on, kun kaikki hänen ympärilleen ympätty yliluonnollisuus unohdetaan, hyvä jätkä jonka eettiset opetukset olisivat vielä tänäpäivänäkin toteuttamisen arvoisia. Arkkipiispan Jeesuksesta en tiedä kaikkea niin siitä en sano mitään.
Täsmälleen samaa mieltä tästä asiasta.
Jeesuksen kaksoisäsky puhuu ihan muuta. Jumala on rakkaus ja rakkaus on se, että Hän on ensin rakastanut meitä niin paljon, että antoi poikansa meidän tähtemme. Ensin tulee rakastaa Jumalaa koska muuten emme mitään rakkaudesta tiedä.
Etkö tiedä, että Jeesus on Jumala. Sama Jumala joka on myös VT:ssä?
Niinkö, sehän merkillistä, kun kuitenkin katsoit aiheelliseksi sanoa aloitusta vastenmieliseksi ja heikoin eväin tehdyksi, vaikka et siis tiedä tarpeeksi sanoaksesi mitään asiasta, jota se käsitteli. Et tiedä, osuiko aloitus oikeaan vai väärään, mutta silti väitit sitä heikoin eväin tehdyksi.
Käypä muuten kertomassa siellä aatetovereittesi luona Ateismi-palstalla, että ateistien olisi hyvä tietää se, mitä juutalaisuuden tunteva dikduk kirjoitti Mooseksen lain noudattamisesta kristittyjen kohdalla ja juutalaisten kohdalla. Ateistit kun jatkuvasti nolaavat itseään vetämällä esille Mooseksen lakeja ja tivaamalla kristityiltä, miksette noudata näitä. Siksi, koska ne eivät ole olleet koskaan kristityille kuuluvia lakeja.
No, fariseukset kuitenkin vaalivat ja vartioivat niitä lakeja sekä niiden noudattamista. Yhtä vaikeaa se on nykyäänkin vaikka kovasti vakuutellaan ”ettei pieninkään piirto” katoa ja toisesta suupielestä sanotaan, ettei VT koske kristittyjä. Vähän sen mukaan mikä paremmin kannattaa sitä omaa näkemystä.
Lain hengen mukaan pitäisi todellakin mennä, ei sen kirjaimen. Sitähän Jeesus opetti.
Tämä kertoo siitä, että sulle on turha selittää, mitä on Jeesuksen seuraaminen.
Vähän niinkuin seppä Högman, Paavo Ruotsalaiselle; " Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Jeesuksen sisäinen tuntemus ".
Tottakai VT koskee myös kristittyjä lain kautta, sieltähän ne tulevat.
Jatka vaan seli selittelyjäsi, mutta mikäli edes haluat tutustua Jeesukseen, rukoile Häntä elämääsi, muuten olet pihalla, kuin lumikola.
Vastenmieliseksi aloituksen tekee tietenkin hyökkäys arkkipiispaa vastaan henkilönä sillä luulisi "oikeauskoisen" kristityn pystyvän asiastakin puhumaan ilman "kiitos Herra että minä en ole kuin tuo syntinen arkkipiispa" henkeä.
Tässä on hyvä opetus siitä mikä ero on Raamatun kristityillä ja edustamillasi liberaaleilla.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=24084
Tv7 seiska on hihhulien kanava joka välittää armolahjojen oppia ilman konkretiaa tarkoituksena kerätä rahat pois nenästävedettäviltä.
Jälleen hyvää opetusta Ahviolta.
Olin kuuntelemassa Pasi Turusta tuon ohjelmassa mainitun kirjan, Jumalan sana, inspiroitu ja erehtymätön julkistamistilaisuudessa, sitä voi lämpimästi suositella kaikkien luettavaksi.
Ostin tuon kirjan silloin ja tutkiskelen sitä välillä, se on erittäin vahvaa julistusta noilta seitsemältä teologilta, jotka sen ovat kirjoittaneet.
Mitä mieltä olit o p e t u k s e s t a? Onhan lapsellista kommentoida vain kanavaa (ja sitäkin virheellisesi ja ennakkoluuloisesti) josta ohjelma tuli....
No hellanlettat. Arkkipiispan Jeesuksesta oli se artikkeli ja sen pohjalta tuo lehtijuttu ja niin edelleen. Aloitus oli siitä kertomista.
Arkkipiispan uskonkäsityksen tulee olla julkinen ja julkisesti myös arvosteltavissa, koska arkkipiispa on kirkon keulakuva. Vain uskonnollisessa diktatuurissa sellaisesta ei saisi puhua.
Vaivaako sinua jokin alemmuudentunto kristittyihin nähden, kun olet näkevinäsi heidän kirjoituksissaan itsensä korostamista?
Tarkkaan ottaen "evita" sanoi alkuun omin sanoin näin: Onko hän (Jeesus)samanlainen mistä Raamattu puhuu ? Vai oletko tehnyt ihan oman Jeesuksen niinkuin arkkipiispa Mäkinen ?
Sitten "evita" ottaa tuekseen Auvisen seliseliä.
Minua ei mikään alemmuudentunto kristittyjä kohtaan vaivaa mutta sinun ja muiden "oikeauskoisten" ylemmyydentunto on minusta vastenmielistä kun se iskee aina henkilöön ja siinä käytetään Raamattua ylimielisesti lyömäaseena ja aika usein suoranaisia valheitakin.Ei Raamatun Jeesukseen ole mitään yksinoikeutta kenelläkään, ei sinulla eikä "evitallakaan".
Ole ihan rauhassa vaan ja mene elämään elämääsi. Sinun ei kannata haaskata sitä märehtimällä kristittyjen asioita. Kristitytkään eivät märehdi teidän asioitanne.
Olet tyypillinen uskova, ei pienintäkään tajua elämän realiteeteistä , ei muuta kuin ilkeämielistä asioiden vierestä puhumista ja valehtelua ja oman synnittömyyden ja hyvyyden korostamista.
Kuka tämä Raamatun Jeesus on ja mitä Hän sinulle merkitsee?
fariseukset tulkitsivat lakeja, kirjaimellisuutta vaadittiin -ja myös muut ryhmät vaativat - silloin kun valinnan varaa ei ole, esim kaikesta mistä laki käski piti ottaa kymmenykset koska laki niin sanoi ja käskyä voi kukin helposti noudattaa. Ihan sama kuin jos nyt kukin itse päättäisi noudattaako ja mitä verolakeja. Eihän ollut erillistä sitä siviili-ja kulttilakia. Esim. sabbattilakeja tulkittiin koska oli mahdotonta ja lain hengen vastaista olla auttamatta loukkaantunutta tai vaikka puolustautumasta jos joku hyökkäsi.Sabatin pyhyyttä yritettiin silti ylläpitää. Laki oli jotta siitä eläisi, ei jotta sen vuoksi kuolisi .
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Tämähän on juuri se ongelman ydin koska suurin osa tulktsee Raamatun ja Jumalan lait elämän esteeksi vaikka ne ovat elämän edellytys. Siksi ihmisen suhtautuminen Jumalan sanaan kertoo hänen uskonsa ja todellisen jumalansa. Nyt oikein kirjastui koko ajatus!
”Laki oli jotta siitä eläisi, ei jotta sen vuoksi kuolisi”
Näinhän se tulisi olla mutta jostain syystä on joidenkin uskovien mielestä lain oltava riippakivi.
Se mikä tuolloin oli järkevää, ei sitä aina nykyään ole. Nyt on katsottava se, mikä on elämäksi, ja luovuttava jostain, mikä on muodostunut elämän vastaiseksi.
Tiedän että kohta tähän joku kommentoi että eihän se tämä maallinen elämä niin tärkeää ole.
Laki on liberaaleille riippakivi. Siksi jhe tekevät siitä omia lievempiä versioitaan ja naamioiovat ne humanismiin ja lähimmäisen rakkauteen. Raamattu-uskollisille Jumalan sana on elämän leipä sellaisenaan.
Menepä tänään vaikka pitkälle kävelylenkille jos vain mahdollista, niin pääsi vähän tuulettuu noista höyryistäsi ja pääset kuvitelmistasi.
Koska evankeliumi on kristinuskon perusanoma, minusta ei ole ihan sama kuinka sitä tuodaan esiin.
Mäkinen korostaa Jeesuksen inhimillistä puolta, mutta kun ajatellaan että Jeesus oli samalla Jumala ja ihminen, niin kyllä hänessä myös tuo Jumalallinen puolikin oli, joka erottaa Hänet ihmisestä. Hän oli ainutlaatuinen ihminen, jossa ei syntiä ollut. Kun taas ihminen ihmisestä syntynyt on läpeensä syntinen.
Jeesuksella oli myös jumalallinen tehtävä, jonka vuoksi Hän tuli maailmaan.
Senkin vuoksi Hän oli aivan erityinen.
Minusta on turha tehdä Jeesuksesta vain ihmisen mittaista toimijaa. Sillä vähän niinkuin vesitetään Hänen tehtävänsä merkitystä täällä maailmassa.
Lisään vielä että, "Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastuksesta, jonka Hän on meille valmistanut".
Siihen tehtävään ei pelkän inhimillisen puolen korostaminen riitä.
Ei ihminen voi pelastaa ketään synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.
Mitenkähän lie tuo "pelkän inhimillisen puolen korostamisen" kanssa on ? Oletko nyt ihan varma kun syytät toista PELKÄN inhimillisen puolen korostamisesta etteikö arkkipiispan Jeesus olisi hänelle jotain muutakin ? Jos olet varma niin kerro missä hän on sen itse niin sanonut ?
Ehkä olisi hyvä käydä jostain lukemassa se, mitä Mäkinen sitten on kirjoittanut.
Kyllähän kaikki tietää minkälaiseen "jeesukseen" Mäkinen uskoo.
Siinäpä se. Eipä taida Mäkisen syyttäjät olla kovin aktiivisesti hänen teksteihinsä paneutuneet. On korostunut vaan Mäkisen se puoli, jolla hän on korostanut Jeesuksen inhimillistä, humanististakin puolta, ja sitä, että silläkin on merkitystä.
Mäkinen on puhunut v a i n Jeesuksen inhimillistä puolta ja unohtanut kokonaan, että Hän on Jumala ja tulee kerran tuomtsemaan koko maailman.
Hyvä ja rehellinen analyysi.
Harvinaisen suoraa ja rehellistä asioiden tarkastelua.
Rehellisyys on teillä niinkuin Evitallakin joskus venyvä käsite. Exluterilainen mukaan luettuna.
Ja perusteesi tuolle väitteellesi oli?
Kuten jo nimim.totuusjatie ( vai mikä se oli) sanoi, että Evitan väite ettei arkkipiispalle Jeesus ole muuta kuin inhimillisyyden Jeesus niin se jo riittää epäilemään rehellisyyden puutetta koska väitteelle ei ole muuta todistetta kuin arkkipiispaan karsaasti suhtautuvien olettamus.
Miten sitten Mäkinen on osittanut arkkipiispana uskovansa Jumalaan ja tottelevansa Häntä? Jeesushan on Jumala.
Hyvää päivää kirvesvartta ! Et pysynyt asiassa joten antaa olla!
Asiasta minä nimenomaan kommentoin. Sinulla vain ei ole mitään tietoa eikä mielipiteitä vaan toistat mitä muut sanovat.
Uusi Tie lehdessä paljon muutakin ajankohtaista asiaa
http://uusitie.com/
Klaus Härön haastattelu ja hyviä opetuksia.
Moderni kristitty tulkitsee Jeesusta: https://www.youtube.com/watch?v=5mLOUWl-L-s