Puolen yön jälkeen menin vielä viemään roskapussia ja takasinpäin roskapöntöltä tullessani huomasin autotallinoven olevan raollaan.
Lähdin tutkimaan sitä ja mieleeni tuli lehti jutut viime viikoilta, alueellamme on tehty murtoja ja ne ovat vielä selvittämättä.
Varovasti avasin raollaan olevan oven ja samalla tunsin nyrkin iskun niskassani, tuuperruin sekunnin sadasosaksi eli muutuin matkustajaksi. Mutta samantien oli taas homma hanskassa ja jalkeillani. Samassa joku törmäsi minuun tullessa ulos autotallista ja vaistomaisesti itseäni suojallekseni lähti oikea suora ja kuului outo äänähdys, aivan kuin joku olisi parkaissut mutta jäi kesken.
Sain valot nopeasti päälle ja näin kuinka yksi yön timo on tulossa päälleni rengasraudan kanssa. Toinen yön timo oli maassa ja vaikeroi. Potkaisin sitä kantapäällä naamaan ja kuulin kuinka nenä painui aivoihin.
Rengasraudalla päälleni tuleva yön timo huusi minulle että tapamme sinut ja siinä hetkessä tajusin, että vielä yksi yön timo on takanani. Minule ei jäänyt paljon vaihtoehtoja, piti toimia heti.
En tarkkaan muista mitä tapahtui, mutta aikamoista nujakointia ennenkuin maassa oli kolme yön timoa. Kasksi oli elossa, nippusidetin ne ja tutkin kolmatta. Ei pulssia.
Olin jo soittamassa 112, mutta jätin painamatta vihreää. Päätin miettiä mitä tehdä ja samalla tutkin mitä murtautujat olivat tehneet, jotka tarkastelun jälkeen olivat selventyneet somaleiksi.
Se selvisikin nopeasti, vuoden -82 Suzuki Katana oli yritetty varastaa. Oli todella tuuria että olin lähtenyt viemään roskia siihen aikaan. Samassa päätin tiputtaa somalit maakellariini, joka on autotallin lattian alla. Siellä ne säilyisivät, kunnes keksin mitä niille teen. Teippasin vielä kaksi elossa olevaa kunnolla, etteivät pääsisi pakenemaan.
Seuraavana iltana vein somalit louhoksen altaalle Dodgellani, joka sijaitsee ruskeasannan hautausmaan takana. Siellä ei pimeän aikaa juuri ketään liiku, sen verran synkkä paikka.
Samalla hetkellä heräsin hiestä märkänä ja tajusin sen olleen painajaisunta.
Mutta tämä voisi ollut olla totta, somalit ja murrot ovat arkipäivää tämän päivän suomessa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaunista
2015 unesta on muuttunut todellisuutta ?
Tuosta hampaaton läskitrolli leipoo vakioreuhkamaisen Eikka-selityksen.
Öyh?
uli uli persu uli
uli uli persu uli uli uli persu uli Persukammoinen uli uli persu uli .
Se on tuo vakioöyhön saappaannuolija. Tarkemmin mietittynä, taitaa silti olla ihan itse asialla taas anonyymina huudellen suosikkipuolueensa nimeä.