Euroopan pelottava heikkous Putinin edessä

toistaa tilannetta 1935-39 kun madeltiin Hitlerin edessä. Alkaa jo näyttää vahvasti siltä, että kohta pieniä Venäjän reunavaltioita aletaan myymään alehintaan Putinille ihan vaan hänen rauhottamisekseen.

Taitaa kohta Venäjän vahva vaikutus ulottua Saksan rajalle ja pikkasen ohi siitäkin. Tietysti tapahtunut öljyn hinnan lasku jarruttaa Venäjän varustautumista mutta köyhä oli Saksakin kun Hitler sitä varusti. Vuonna 1935 Saksassa ehdotettiin ruoan säännöstelyn aloittamista mutta Hitler ei suostunut.
39248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Diktaattorit on aina aliarvioineet demokratioiden voimat, puolustustahdon ja kyvyt, sen takia ne ovat aloittamansa sodat aina hävinneet.
Talvisota on tästä tyyppi esimerkki.

Äänestä
  • Käsittääkseni neukku voitti Talvisodan ja Suomi hävisi. Vai onko normaalia, että voittaja luovuttaa häviäjälle alueitaan?

    Äänestä

  • Käsitit väärin, mikä ilmeisesti johtuu puutteellisista tiedoista tai ymmärryksen puutteesta.

    Suomi kyllä joutui luopumaan osasta alueestaan, mutta häviö sanan varsinaisessa merkityksessä, on kyllä hyvin tulkinallinen juttu.

    Suomihan saavutti kaikki sodan tavoitteensa, N-liitto ei saavuttanut yhtään tavoitteistaan.

    Äänestä

  • Suomi on tähän mennessä ollut häviävä osapuoli kaikissa sodissa, mihin on osallistunut. Jos on jollain aukko historiassa, ei sille mahda mitään. Torjuntaa on saatettu tehdä ansiokkaasti, mutta voitettu ei ole.

    Äänestä

  • sanonvaan kirjoitti:

    Käsitit väärin, mikä ilmeisesti johtuu puutteellisista tiedoista tai ymmärryksen puutteesta.

    Suomi kyllä joutui luopumaan osasta alueestaan, mutta häviö sanan varsinaisessa merkityksessä, on kyllä hyvin tulkinallinen juttu.

    Suomihan saavutti kaikki sodan tavoitteensa, N-liitto ei saavuttanut yhtään tavoitteistaan.

    ------Suomihan saavutti kaikki sodan tavoitteensa,----

    Suomi halusi säilyttää silloisen valtioalueensa mutta ei onnistunut. Onko se onnistuminen?

    ------ N-liitto ei saavuttanut yhtään tavoitteistaan.-----

    Nliitto halusi rajan kauemmas L-gradista ja sai sodalla sen paljon kauemmas kuin mihin oli valmis tinkimään neuvotteluissa. Onko se epäonnistuminen?

    Äänestä

  • 2222222 kirjoitti:

    N-liiton sodan tavoitteet oli hyvin yksiselitteiset.

    Vallata maa, vaihtaa sen yhteiskunta järjestys ja liittää se Balttian tavoin osaksi N-liittoa.

    Mikään näistä tavoitteista ei onnistunut.
    Toi rajan siirto oli vähintä mitä se sai ja siihen sen oli tyytyminen.

    Äänestä

  • Kyllä Suomi voitti, rauhan. Se oli hieno voitto ja sen pystyivät tekemään ihan itse, ei tarvinnut kysellä keneltäkään ulkopuoliselta. Pasfistina arvostan talvisodan rauhaa. Sama tulos olisi saavutettu ilman sotaakin, jos olisi ymmärretty ottaa järki käteen.

    Äänestä

  • 222222 kirjoitti:

    Käsittääkseni neukku voitti Talvisodan ja Suomi hävisi. Vai onko normaalia, että voittaja luovuttaa häviäjälle alueitaan?

    Voitti juuri ja juuri voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa! Ja olet oikeassa! Niin työläs voitto suurvallalle on perin harvinaista!

    Äänestä

  • Häviäjäollaanoltu kirjoitti:

    Suomi on tähän mennessä ollut häviävä osapuoli kaikissa sodissa, mihin on osallistunut. Jos on jollain aukko historiassa, ei sille mahda mitään. Torjuntaa on saatettu tehdä ansiokkaasti, mutta voitettu ei ole.

    Sodat ovat pitkän tähtäimen juttuja! Vuonna 1992 Suomi oli yhä olemassa, mutta Neuvostoliitto oli tuolloin jo romahtanut!

    NEUVOSTOLIITTO—> VENÄJÄ

    Sodan lopussa se orjuutti lukemattomia Itä-Euroopan maita ja niissä kymmeniä miljoonia ihmisiä orjuuteen ja toimimattomiin kansandemokratioihin aikajaksoksi 1945-1990. Tuona aikana se kitui itse, kukisti kansannousuja ja köyhtyi kunnes Euroopan ja koko maailman iloksi itse romahti 1991 ja kaikki nuo kansat karkasivat vapauteen! Myös Neuvostoliitto itse muutti nimensä, yhteiskuntajärjestelmänsä ja koki muutoinkin seuraavat muutokset:

    Väkiluku: 293 miljoonaa —-> 145 miljoonaa

    Pinta-ala: 22.402.000 —-> 17.075.000

    Vapautuneet valtiot: Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Uzbekistan, Kirgisia, Armenia, Tadzikistan, Azerbaizdan, Turkmenistan, Kazakstan, Moldova ja Georgia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kyllä Suomi voitti, rauhan. Se oli hieno voitto ja sen pystyivät tekemään ihan itse, ei tarvinnut kysellä keneltäkään ulkopuoliselta. Pasfistina arvostan talvisodan rauhaa. Sama tulos olisi saavutettu ilman sotaakin, jos olisi ymmärretty ottaa järki käteen.

    Niin. Mutta ei venäläisiltä voi odottaa järjen käyttöä jatkossakaan. Rauhantahdosta nyt puhumattakaan.

    Äänestä

Höpöhöpö.
Tilanne on täysin toinen. Venäjän on kärsinyt tappion Ukrainassa ja yrittää peitellä sitä juhlimalla Krimin kaappausta suurena voittona.

Läntinen Eurooppa on yhtenäisenä EU:ssa ja lähes yhtenäisenä Natossa. Takana on lisäksi USA.

Venäjän uhkapelillä ei ole mitään mahdollisuutta onnistua enempää.

Äänestä
  • Tilanne ei ole ohi, Venäjä ei ole vielä päässyt tavoitteisiinsa.
    Ukrainan on aika nousta omille jaloilleen, ei sitä kukaan ulkopuolinen ala puolustamaan.

    Äänestä

  • sanonvaan kirjoitti:

    Tilanne ei ole ohi, Venäjä ei ole vielä päässyt tavoitteisiinsa.
    Ukrainan on aika nousta omille jaloilleen, ei sitä kukaan ulkopuolinen ala puolustamaan.

    10 pv poissaolossa tehtiin uusi PTS.
    "Tilanne ei ole ohi, Venäjä ei ole vielä päässyt tavoitteisiinsa."
    Ei todellakaan - Suomen osaltakaan.

    Äänestä

tai pelottavinta on kun Kalle Isokallio eräässä kolumnissaan, oliko Iltalehdessä 2007, kirjoitti Putinin jatkavan presidenttinä vaikka virkakaudet olivat täynnä 2008.Isokallio olisi lyönyt vaikka vetoa ja olisi voittanut komeasti. Kaksi kautta presidenttinä ja sen jälkeen yksi kausi pääministerinä ( jolloin oli tosiasiassa johtaja vaikka Medjevev oli pressa).Sitten taas 2012 Putin valitutti itsensä presidentiksi. No vuonna 2020 pitäisi olla venäjällä presidentivaalit. Putin on ollut taas kaksi kautta pressana ja ei voisi osallistua vaaleihin. Arvatkaapa huviksenne kuka on seuraava presidentti. Ylläri pylläri se on joko Medjejev tai poikkeus olosuhteisiin vedoten Putin.
Vallasta on vaikea luopua. Vai mitä Urho Kekkonen.
Kaikki tämä sapelinkalistelu on vain ja ainoastaan Putinin valtataistelua.

Äänestä
  • Putin säikähti arabi-keväästä, kun Gaddafia vedettiin esiin tierummusta ja ammuttiin kuula kalloon, alkoi Putin miettiä omaa kohtaloaan.
    Putin taisi tajua, että jos hän luopuu presidentin virasta, niin menettää omaisuutensa ja todennäköisesti myös henkensä.

    Äänestä

  • sanonvaan kirjoitti:

    Putin säikähti arabi-keväästä, kun Gaddafia vedettiin esiin tierummusta ja ammuttiin kuula kalloon, alkoi Putin miettiä omaa kohtaloaan.
    Putin taisi tajua, että jos hän luopuu presidentin virasta, niin menettää omaisuutensa ja todennäköisesti myös henkensä.

    Juttusi on täyttä fuulaa ja harhaisia kuvitelmia. Mikään tuollainen ei uhkaa Putinia muualla kuin lahtarien perinneyhdistyksen tupailloissa. Niissä kun saa päästellä paskaa päästään ihan vapaasti.

    Juuri näin. Kansaansa kusettaneista diktaattoreista tulee lopulta vainoharhaisia tyranneja.

    Äänestä

  • anna_tulla_vaan kirjoitti:

    Juttusi on täyttä fuulaa ja harhaisia kuvitelmia. Mikään tuollainen ei uhkaa Putinia muualla kuin lahtarien perinneyhdistyksen tupailloissa. Niissä kun saa päästellä paskaa päästään ihan vapaasti.

    Totuus on kuitenkin se.Ellei Puutinia ja sen roistolaimaa tuhota,niin kukaan ei ole turvassa tällä pallonpuoliskolla.Ei muuta kuin hirsipuita ja teilipyöriä rakentamaan.

    Äänestä

Ennenpitkää Putinille käy kuten kävi Ceaușesculle. Ei kaikki venäjällä ole tahdottomia lampaita joita vedetään narusta sinne mihin paimen haluaa.

Äänestä
  • Hyvä paimen panee henkensä lampaiden edestä mutta paha paimen panee lampaita henkensä edestä.

    Äänestä

Pelko on tällä hetkellä käsin kosketeltavaa. Kyllä ryssän pelko on viisauden alku.

Äänestä

Stalinkin pilkkasi Saksan sossuja sosiaalifasisteiksi.

Äänestä

Mikä lie olis tilanne jos jenkit olis sanonu et sotikaa sotanne , ei tipu apua ..........

Äänestä
  • Mikä olisi olllut tilanne, jos Putin olisi liukastunut banaanin kuoreen ja sota jäänyt alkamatta?

    Ei ainakaan huonompi, kuin nyt!

    Mutta hyödyttääkö tuollainen spekulointi?

    Äänestä

Oliskohan aika vaihtaa jauhot päähän?

Äänestä
  • Ole hyvä vaan, jos sinusta siltä tuntuu.

    Äänestä

Nyt vasta tajusin miksi se rouva Palsanmäki halusi viedä omat jauhot Espanjaan

Äänestä

Ukrainan tukeminen on ollut länneltä kosmeettista näpertelyä. Venäjä uskoo vain voimaa koska järkeä niille ei ole suotu.

Äänestä

Lännessä ei uskottu että uusi Stalin olisi mahdollinen nykyaikana. Mutta venäjä tuottaa aina verisen diktatuurin. Tietäkää se.

Äänestä
  • Tosin Putinin dynastia on sen verran heikko, ettei pysty!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tosin Putinin dynastia on sen verran heikko, ettei pysty!

    Koska Tarkkispoika kaivaa esiin Venäjän 3 miljoonan koulutetun reservin kalustoineen?

    Se olisi urotyö, kun ei edes Putler ole löytänyt sitä!

    Äänestä

Entäs sitten ne Suomen presidentin idänsuhteet? Haavisto on Putinin mielestä todella mukava mies, eikä hän haluaisi hyökätä sodassa Suomeen sellaiseen maahan, missä Haavisto on presidentti. Putin ei vastusta homoseksuaalisuutta niin paljon kuin moni hänestä luulee, mutta hän ei hyväksy Pekan ja Antonion avioliittoa. Stubb olisi juuri sellainen presidentti Suomeen, jonne hän hyökkäisi sodassa mielellään. Täystyperys, joka ei osaa edes käyttää vessaa oikein. Stubb tarvitsee putkimiestä todella usein.

Putin on suunnitellut sotahyökkäystä Suomeen jo pitkään. Hän yritti sitä viime keväänä sen takia, koska Niinistö oli vielä presidenttinä. Hän ei yhtään tykkää Jenni Haukiosta. Hän pelkää sitä, että Haavistosta tulee presidentti. Menee sotasuunnitelmat uusiksi.

Äänestä
  • ” Putin on suunnitellut sotahyökkäystä Suomeen jo pitkään. Hän yritti sitä viime keväänä sen takia, koska Niinistö oli vielä presidenttinä.”

    Yrittikö? Taisi olla kovin pieni hyökkäys kun ei rajavartiosto tai lehdistö asiaa edes huomannut!?

    Tiltun ongelma on se, että hän haluaisi niin kovasti, että länsi pelkäisi Putleria, mutta on pettynyt siihen kun kukaan ei oikeasti pelkää

    Äänestä

Kun Venäjä kehittää drooneja vielä 2-3 vuotta ja oppii kaikki kikat on se nimenomaan juuri droonisodassa valovuoden länttä edellä ja pyyhkäisee tuhansien droonien armeijalla lännen kalustot romumetallin keräykseen. Se siitä sodasta sitten.

Äänestä
  • Juu, ihan niinkuin se oli pyyhkäisemässä Kiovaan kolmessa päivässä Putinin voittamattomalla superarmeijalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Juu, ihan niinkuin se oli pyyhkäisemässä Kiovaan kolmessa päivässä Putinin voittamattomalla superarmeijalla.

    Ei pyyhkäise koska siellä on vastassa Ukraina. Pyyhkäisisi jos Kiovaa puolustaisi rappeutuneet lännen armeijat.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei pyyhkäise koska siellä on vastassa Ukraina. Pyyhkäisisi jos Kiovaa puolustaisi rappeutuneet lännen armeijat.

    Putler on tuhonnut Venäjän tulevaisuuden ja paljolti myös nykypäivän!

    Aikamoinen suoritus!

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei pyyhkäise koska siellä on vastassa Ukraina. Pyyhkäisisi jos Kiovaa puolustaisi rappeutuneet lännen armeijat.

    Lukekaa ja naatiskelkaa:

    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/hurja-skenaario-hyökkäys-tallinnaan-gotlanti-pois-pelistä-suomi-ei-ehtisi-mobilisoida-tutkija-näin-venäjän-yllätyshyökkäys-natoa-vastaan-voisi-edetä/ar-BB1hOfzL?ocid=msedgntp&pc=ACTS&cvid=6ae7588f29364564a887da7fb71807e4&ei=18

    Totuus on tämä eikä muuksi muutu. Ukrainan sodan kokemukset voi jo unohtaa sillä 2-3 vuoden kuluttua vastassamme on ihan erilainen Venäjän armeija kuin mitä se oli 2022. Jo vuonna 1942 Stalingadissa Puna-armeija oli ihan eri kuin 1939 Raatteen tiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ei yksittäinen kirjoitus ole mikään ”totuus” vaan pelkkä yksi mielipide! Venäjällä ei ole enää taloudellisia edellytyksiä suurvallaksi eikä sen armeija tule toipumnaan useaan vuoteen siitä alamäestä, jonka kaksi vuotta Ukrainan sotaa sille aiheutti!

    Uskotko yhä, että Venäjällä on jossakin piilossa 3:en miljoonan miehen aseistettu ja koulutettu reservi? Ei todellakaan ole!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vahvaa-vaikutusta kirjoitti:

toistaa tilannetta 1935-39 kun madeltiin Hitlerin edessä. Alkaa jo näyttää vahvasti siltä, että kohta pieniä Venäjän reunavaltioita aletaan myymään alehintaan Putinille ihan vaan hänen rauhottamisekseen.

Taitaa kohta Venäjän vahva vaikutus ulottua Saksan rajalle ja pikkasen ohi siitäkin. Tietysti tapahtunut öljyn hinnan lasku jarruttaa Venäjän varustautumista mutta köyhä oli Saksakin kun Hitler sitä varusti. Vuonna 1935 Saksassa ehdotettiin ruoan säännöstelyn aloittamista mutta Hitler ei suostunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu