Heips!
Erostani on vasta 3 viikkoa. Sananmukaisesti heitin miehen ulos. En kertakaikkiaan enää voi elää ihmisen kanssa, joka valehtelee minulle ja johon en voi yhtään luottaa.
Alku oli hankalaa, vain itketti. Meillä on 2 lasta, 4 ja 8 vuotiaat pojat. Vanhempi pojista tajusi tilanteen, kun keräsin miehen vaatteet jätesäkkiin ja käskin miehen häipyä. Ja häipyihän se.
Nyt olen 2 viikkoa odottanut, että mies kykenisi kohtaamaan minut ja puhumaan tulevasta, mutta aina tulee joku este. Hänellä on liian kiire. Olen päättänyt, että joulun jälkeen laitan pyörät pyörimään, erohakemuksen vireille. Toivon, että voisimme jättää erohakemuksen yhdessä, siis molempien allekirjoituksella varustettuna. Mutta mikäli mies ei sitä suostu tekemään, haen eroa yksin.
Sisälläni asuu rauha, sisimmässäni tiedän, että tämä on oikea ratkaisu. Huolia on silti monia, miten selviän 3-vuorotyön ja lasten kanssa, missä tulen asumaan, miten selviän taloudellisesti ja monia muita.
Olen myös miettinyt tulevaa, miten koskaan enää pystyn luottamaan yhteenkään mieheen, kun se luottamus on niin moneen kertaan rikottu. Miten osaan enää tutustua uusiin ihmisiin? En ole ajatellut koko loppuelämääni elää yksin, olenhan vielä nuori, vasta 36-vuotias.
Erostani on vasta 3 viikkoa. Sananmukaisesti heitin miehen ulos. En kertakaikkiaan enää voi elää ihmisen kanssa, joka valehtelee minulle ja johon en voi yhtään luottaa.
Alku oli hankalaa, vain itketti. Meillä on 2 lasta, 4 ja 8 vuotiaat pojat. Vanhempi pojista tajusi tilanteen, kun keräsin miehen vaatteet jätesäkkiin ja käskin miehen häipyä. Ja häipyihän se.
Nyt olen 2 viikkoa odottanut, että mies kykenisi kohtaamaan minut ja puhumaan tulevasta, mutta aina tulee joku este. Hänellä on liian kiire. Olen päättänyt, että joulun jälkeen laitan pyörät pyörimään, erohakemuksen vireille. Toivon, että voisimme jättää erohakemuksen yhdessä, siis molempien allekirjoituksella varustettuna. Mutta mikäli mies ei sitä suostu tekemään, haen eroa yksin.
Sisälläni asuu rauha, sisimmässäni tiedän, että tämä on oikea ratkaisu. Huolia on silti monia, miten selviän 3-vuorotyön ja lasten kanssa, missä tulen asumaan, miten selviän taloudellisesti ja monia muita.
Olen myös miettinyt tulevaa, miten koskaan enää pystyn luottamaan yhteenkään mieheen, kun se luottamus on niin moneen kertaan rikottu. Miten osaan enää tutustua uusiin ihmisiin? En ole ajatellut koko loppuelämääni elää yksin, olenhan vielä nuori, vasta 36-vuotias.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Et sinä mitään ole päättänyt, vaan elät edelleen toivossa. Jos olisit päättänyt, niin eropaperit olisi jo postissa. (tämä ei ollut suositus, vaan toteamus)
Varmasti osaat vielä tutustua uusiin ihmisiin, sillä kuten toteat, olethan vasta 36 vuotias
... ette ole eronneet, ja sitä ette ole ennen kuin monet käytännön asiat hoidettu :
- eroa haettu (1. ja 2. vaihe, välissä harkinta-aika)
- teidät tuomittu avioeroon
- olette sopineet lastenne tapaamisista, elatuksesta, ja huoltajuudesta (yh- vai yhteishuoltajuus)
- olette tehneet osituksen ja erottelun
Nyt tilanne se että "ukko on pistetty pihalle" -- josta herää kysymys miten lasten etu toteutuu ... kuinka hoidatte (tai olette sopineet) tapaamiset.
Mielestäni olet alkanut järjestämään eroanne oikein huonosti, jatka samaan tyyliin niin iso riita ja soppa edessä (josta lapsenne eniten kärsivät).
Kun ukon on pihalle pistänyt, on siihen aika paljon tarvittu jo luopumista.
Ei kukaan heitä tuosta vain ketään ulos.
Kirjoituksestakin se kävi jo ilmi.
Kyllä ero tapahtuu henkisellä tasolla.
Virallistaahan se pitää.
Mutta elä ennustele toisille piruja seinälle!!!
Pysy itseksesi katkerana jos haluat.
Monille ero on kuitenkin aina raskas päätös.
Eikä kukaan eroa hetken mielijohteesta.
Kumpi on sitten lapsille parempi?
Vanhemmat riitelee jatkuvasti, jolloin kodin ilmapiiri on todella kireä ja lapset saa pelätä koko ajan,
vai se, että toinen lähtee ja tilanne kotona rauhoittuu.
Eron hetkellä, kumpikaan ei ole oma itsensä.
Silloin kannattaa antaa asioiden lutviutua omia ratojaan.
Kyllä ne tapaamisoikeudet ym sieltä sitten löytyy, molemmille parhaalla tavalla.
Minusta kukaan ei voi sanoa toiselle, että on järjestänyt eronsa huonosti. Ei eroa voi järjestää koskaan hyvin.
Ei kukaan!!!
Mutta eroon voi suhtautua normaalisti.
Jos itku tulee, antaa tulla.
Maalaile niitä piruja vain omille seinille, eläkä toisille niitä ennusta, kun et tiedä mikä on ollut elämä ennen eroa.
Avauksen kirjoittajalle,
TSEMPPIÄ JA JAKSAMISIA!!!
.....
Kun se kuitenkin olet.
No ei siitä kovin paljoa käynyt ilmi.
No johan tuo alkuperäinen ykskantaan ilmoitti eronneensa – kyllä ne pirujen maalaamiset onnistuvat ihan ilman minuakin.
Sitä en ole, ja jos olisin en todellakaan tahtoisi :-)
Totta, ja pitäsikin olla raksas päätös. Ja mitä harkintaa se jos pakkaa lapsellisesti miehen vaatteet jätesäkkiin ja äijän niska-perse-otteella nostaa pihalle. minulla kai sitten kovin erilainen käsitys miten ns. hyvä ero hoidetaan aikuisten välillä – EI NOIN!
Niin no, tätä olisin alkuperäiseltä kirjoittajalta odottanut kuulevan. Mutta yleisesti, jos yhtään olet kirjoituksiani lukenut, niin lienee selvä että olen samaa mieltä kanssasi. Mutta, ei se isän/äidin oikeuksia ja velvollisuuksia vanhempana miksikään muuta.
Niin, ja sitäkö tavaroiden pihalle kantaminen on?
Semantiikkaa … mutta olkoon. Joka tapauksessa eron voi hoitaa huonosti tai oikein huonosti (jos sana ”hyvä” pannaan julistettu).
Noh edelleen … alkuperäinenhän ilmoitti yks kantaan että on jo ihan erottu, vaikkei ao. hakemusta ole edes tehty … Jos asiansa noin kirjoittaa, niin voi olettaa että on päätöksensä tehnyt… ja silloin saa sen mukaisen vastauksen – ainakin minulta, ja aina.
Näin kyllä.
>> En kertakaikkiaan enää voi elää ihmisen kanssa, joka valehtelee minulle ja johon en voi yhtään luottaa. >>
Eiköhän se tuossa mainittu....
>>Nyt olen 2 viikkoa odottanut, että mies kykenisi kohtaamaan minut ja puhumaan tulevasta, mutta aina tulee joku este. Hänellä on liian kiire.>>
Eipä kai tuollaisessa tapauksessa
välttämättä ole muuta vaihtoehtoa, kun niskapers otteella ulos.
Puolustan omia näkemyksiäni kärkkäästi syystä, että jouduin erossani lähtemään 2 vuotiaan lapsen kanssa karkuun.
Siis, kun ukko selkänsä käänsi, tilasin taksin, ja lähdin.
Joidenkin kanssa ei vain voi erota järkevästi.
Helvetti on jatkunut viisvuotta tämän jälkeenkin.
>>minulla kai sitten kovin erilainen käsitys miten ns. hyvä ero hoidetaan aikuisten välillä – EI NOIN!>>
Entä jos toinen osapuoli ei anna vaihtoehtoja????
Entä jos toinen on se aikuinen ja toinen ei????
Miten silloin ero hoidetaan järkevästi????
Mitä taas tulee lasten oikeuksiin?
Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin.
Alkuperäinen kirjoittaja oli kaksi viikkoa jo odottanut, että asioista pääsisi puhumaan.
Eipä hyvältä näytä, että toista edes kauheasti kiinnostaa lapsien tapaaminen.
Mutta meitä on moneen junaan.
Toisia ei edes lapset kiinnosta.
Ja toi oli ihan yleisesti sanottu.
Tarkoittamatta ketään erityisesti.
Ja pyydän anteeksi kärkästä suhtautumistani....
Tuon alkuperäisen kirjoittajan tapausta turha rääpiä enempää -- meillä ei ole tietoa tarpeeksi, ja vaikka hän olisikin sitä jakanut enemmän, olisi se yhden näkemys tilanteesta. Etenkin kun hän tuolla toisaalla ilmoitti ettei tahdo asiaa enempää käsiteltävän.
Niinpä.
Huomasin sen vasta jälkeenpäin...
Raskaita päätöksiä, mutta jos ei ole luottamusta liitossa ei silloin ole tulevaisuuttakaan on lapsia tai ei.Olen itse 50v kohta ja samanlai-sissa ongelmissa kanppailin nuorempana.Olen usein ajatellut jälkeenpäin, olisko pitänyt enempi yrittää lapsen takia, hän on nyt 29v ja jo 2xnaimisissa, taas eroaa, yks lapsi josta ei oikein osaa huolethtia.Mutta Rakasta lapsiasi ja anna kaikkesi mitä osaat elämäntaipaleelle evääk-si,koskaan ei voi liikaa antaa..
Johan eron törkeästi järjestit.Kuvitteletko,että
esim.lapset jää automaattisesti sinulle.Olisit
itse ottanut säkin kainaloon ja lähtenyt,olis ollut reilumpaa.
kyllä kuvittelen, että lapset jää mulle. En se ollut minä, joka kännipäissäni lähdin ajamaan autolla lapset kyydissä. En se ollut minä, joka mokasin...mut lopetan tän sotkun täällä vuodattamisen.