Muistakaa että tänään on kansainvälinen rasismin vastainen päivä!
Rasismin vastainen viikko huipentuu tänään
Rasismin vastainen viikko huipentuu tänään
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Timo Makkonen on määritellyt rasismin seuraavasti: ”Rasismia ovat – – sellaiset uskomukset ja toiminnot, jotka pohjautuvat ajatukseen ihmisryhmien perustavanlaatuisesta kulttuurisesta ja/tai biologisesta erilaisuudesta, ja jotka oikeuttavat ihmisryhmien negatiivisen kohtelun tällä perusteella. Rasismiksi määritellään sekä kansainvälisten sopimusten että tutkijoiden piirissä yleensä nykyään myös kulttuurinen rasismi. Lisäksi puhutaan vaikeasti havaittavasta piilorasismista.
Tunnetaan myös käsite "positiivinen rasismi", jonka varjolla voidaan vähemmistöä suosia suhteessa enemmistöön.
niinpä
Eihän nykyään enää muita päiviä olekaan