Mittarissa 24v. Komee sinkkumies oon, mulla on oma asunto ja auto ja vaikka mitä, vain T-alkuisista asioista on puute. Nimittäin työtä mulla ei ole, eikä tyttöystävää.
Kun toiset kiehnää toistensa kainaloissa kotisohvalla, meikäläinen tuijottaa taas yksinään Linnan juhlia ja kuvittelee miltä sinne päässeistä tuntuu. Linnan juhlat on varmaan vähän yhtä upee juttu kuin eka seksikokemus. Sekin multa puuttuu.
Hitto minkä sille voi että oli rauhallinen teini-ikä. Ei jokaista miestä ole luotu viettämään villi nuoruus ja kokeilemaan kaikkea kiellettyä. En osaa polttaa enkä välitä ryypätä. Ne on pahimmat vikani ja syntini. Vasta 40v täyttäneet naiset näkee noi asiat ansioina ja saavutuksina.
Sanokaa, kertokaa mitä mun on oltava tullakseni sellaseksi josta joku tavallinen oman ikänen nainen vois kiinnostua. Jos sanotte et mene töihin, niin aion mennäkin. Ei sen takia et rahasta olis puutetta, ehei. Vaan siks että naiset alkais kiinnostua musta.
Mietitään aikaa kun mulla ei vielä ollu omaa asuntoa vaan asuin vanhempien luona. Olin jotain 18-v. Sillon tyttöjen mielestä suurin kynnys oli se, etten asu yksin. No nyt kun asun yksin, se kynnys siirtyi johonkin seuraavaan asiaan. Onko enää muuta tietä nuoren naisen sydämeen, kuin vahva humala tai jumalattoman harvinainen sattuma?
Kun toiset kiehnää toistensa kainaloissa kotisohvalla, meikäläinen tuijottaa taas yksinään Linnan juhlia ja kuvittelee miltä sinne päässeistä tuntuu. Linnan juhlat on varmaan vähän yhtä upee juttu kuin eka seksikokemus. Sekin multa puuttuu.
Hitto minkä sille voi että oli rauhallinen teini-ikä. Ei jokaista miestä ole luotu viettämään villi nuoruus ja kokeilemaan kaikkea kiellettyä. En osaa polttaa enkä välitä ryypätä. Ne on pahimmat vikani ja syntini. Vasta 40v täyttäneet naiset näkee noi asiat ansioina ja saavutuksina.
Sanokaa, kertokaa mitä mun on oltava tullakseni sellaseksi josta joku tavallinen oman ikänen nainen vois kiinnostua. Jos sanotte et mene töihin, niin aion mennäkin. Ei sen takia et rahasta olis puutetta, ehei. Vaan siks että naiset alkais kiinnostua musta.
Mietitään aikaa kun mulla ei vielä ollu omaa asuntoa vaan asuin vanhempien luona. Olin jotain 18-v. Sillon tyttöjen mielestä suurin kynnys oli se, etten asu yksin. No nyt kun asun yksin, se kynnys siirtyi johonkin seuraavaan asiaan. Onko enää muuta tietä nuoren naisen sydämeen, kuin vahva humala tai jumalattoman harvinainen sattuma?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Terve kaveri,
Mä oon kans taistellu vähän samojen asioiden kanssa. Välillä tosiaan tuntuu et pitäis olla vähintään miljonääri ja ihan saatanan suosittu et naiset huomais.
Mulla oli 19 ikävuoteen asti samoja ongelmia. Sit helvetinmoisen sattuman kautta tapasin ex-tyttöystäväni baarissa ja kännissä. Ihme kyllä se juttu kesti yli 4 vuotta.
Nyt taas sinkkuna ihmettelen et mistä niitä mukavia naisia löytäis.
Kavereiden kautta vois tutustua uusiin ihmisiin, mut nekin on kadonnu johonkin. Putosin tosi tyhjän päälle erottuani viime keväänä.
Myös harrastusten kautta pystyy tutustuu ihmisiin. Jos tykkäät esim koirista, hommaa sellanen. Kaiken maailman koirapuistoista kyl löytyy paljon yksinäisiä sinkkuja, kellä ei oo muuta elämää ku se koira. niin ainakin luulisin. Oon tässä itekin miettiny pitäiskö hommata koira.
"Turhauttaa": Saako kysyä, miten sulla on varaa olla oma kämppä ja auto jos et käy töissä (opiskelusta et mainitse mitään)? Itse olen autoton opiskelija, mutta muuten aika samanlainen kuin sinä. Eka seksikokemuksin tuli vihdoin saatua vasta n. puoli vuotta sitten, mutta sekään suhde ei jäänyt pysyväksi.
Alkkomahooli ei pahemmin maistu, mutta kävisin baarissa mieluusti kavereiden kanssa. Valitettavasti kaverini ovat sellaisia kuin millainen "brazer" vaikuttaa olleen eli seurustellessa omat kaverit unohdetaan ja jäädään oman kullan kanssa kotisohvalle nyhjöttämään. Kun yritän ehdottaa jotain menoa niin vain noin joka kahdeksannella kerralla lykästää eikä vastaukseksi tule "me oltiin ajateltu vuokrata video ja olla ihan vaan kotona kaksistaan". Eli ei ihme "brazer" että loppujen lopuksi tipuit tyhjän päälle. Kaverisi olivat todennäköisesti kyllästyneet parisuhteen aikaisiin touhuihisi.
Ottaa päähän juu. Tosin vielä enemmän ottaa päähän se, että kesällä pääsin hetkeksi nauttimaan seurustelun ihanuudesta: kädestä pitelystä, suukoista, haleista, seksistä. Sitä ennen niitä tietenkin kaipasi myös, mutta ei läheskään niin kipeästi kuin nyt kun oikeasti tietää mitä menettää! Argh...
Mutta jos osti ennen nykyistä asuntojen hintojen nuosua niin helposti jonku yksiön tai kaksion pysty ostamaan tai sitten jos asuu jossakin keskellä ei mitään niin samon myös, halpaa on. Itselläkin on kertynyt helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta yli 50ke euron edestä lähes, vaikka töissä olen muutaman kuukauden vuodessa about keskimäärin. Minäkin myös olen 24.
Minun asunto ym. on peräisin muutamasta tehdystä bisneksestä, joissa tehdyn työn määrä ei ole missään suhteessa saavutettuun voittoon. Toisin sanoen rahan eteen ei juurikaan ole tarvinnut tehdä töitä.
Mutta ei puhuta rahasta, se on tylsää.
Puhutaan ihmisistä ja ihmissuhteista. Miksi niiden syntyminen on niin sattumanvaraista, harvinaista, toisaikaista ja aina hiuskarvan varassa? Et voi suunnitella mitään. Silti sinun pitäisi saada paljon. Onko enää onnistumisia, vaiko vaan harhailevia kokeiluja, jotka päättyvät pettymykseen?
joo niin se taitaa yhä useammin mennä et lupaavat suhteen alutkin vaan tyssää heti alkumetreillä...niin harvassa on ne ihmiset (oman kokemuksen mukaan miehet) jotka haluis sitoutuu tosissaan...itellä on 2 "vakavaa" seurustelusuhdetta takana viimeisen viiden vuoden aikana mut ne molemmat on päättyny pettymyksiin...oikeesti tässä on jo menettänyt uskonsa parisuhteisiin vaikka ikää on kertynyt kuitenkin vasta 22 vuotta, varsinkin kun sit sinkkuna ollessa olen ainoastaan tutustunut miehiin, jotka ei muuta osaa kuin pelata ja leikkiä. Turhauttaa siis tosiaan. Yksin kun ei osaisi olla.
Mun kaverit hävis sen takia, että käytännössä asuin melkein 200 kilometrin päässä niistä kun kulutimme pääosan ajastamme exän kotipaikalla. Miten voi pitää yllä kaveripiiriä kun välimatkaa on ihan tuhottomasti??Soitella voi joo, ja niin teimmekin kavereiden kanssa, mutta ei sellanen kauaa kestä.
Lisäksi kaverit muuttivat kuka minnekin päin suomea opiskelun ja työn perään. Kun sitten ero tuli ja palasin kotipaikkakunnalleni, huomasin että kas kummaa, kaikki vanhat kaverit ties missä. Siksi siis tunsin tippuvani tyhjän päälle.
Mutta sen myönnän että tuli sitä joskus sanottua ei jollekin kaverille kun hän kysyi että lähdetkö sinne ja tehdäänkö sitä ja tätä. En syytä ketään muuta kun itseäni kun en pitänyt yllä kaverisuhteitani. Yksin tässä ollaan selvitty pahimman yli. Ehkei järkevin tapa selvitä, mutta kuitenkin.
Taitaa nykyajan ihmisillä olla liian kovat odotukset parisuhteista. Kumppania etsitään kuin viimeistä päivää,ihastutaan ja rakastutaan tulisesti ja sitten petytään kun arki iskeekin päin näköä.
Pitäisi olla yrittämättä liikaa. Siis sen "oikean" löytämisen suhteen. Se on totta että kukaan ei tule kotisohvalta sua hakemaan, mutta totta myös sekin että liika yrittäminen pilaa koko jutun alkuunsa.
kunhan ajattelen...:)
Jos haluaa enemmän kuin yhden yön juttua, niin se on sattumasta kiinni. Valitettavasti mitään ei ole tehtävissä! Tai tottakai voi ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, lisäähän se todennäköisyyttä että joku löytyy, mutta loppujen lopuksi se on sattumaa. Ehkä teitä kirjoittajia vaivaakin juuri se, että elämässä on jotain mitä ette voi työnteolla saavuttaa, mitä ette voi hallita? Sitä rakkaus nimittäin on. Hellittäkää, älkää syytelkö itseänne tai maailmaa, lakatkaa miettimästä mikä on vialla kun ette ole ketään löytäneet - on vapauttavaa tajuta että se ei ole omassa kädessä :) Tsemppiä kaikille! Rakkauden löytäminen on mahdollista.
Mahdollisuudet puolison löytämiseen ovat tässä maassa todellakin olemattomat, jos ei jostain ihmeen syystä halua kuluttaa vähää vapaa-aikaansa baareissa örveltämiseen. Itse olen sosiaalinen tyyppi, ja alkoholikin maistuu kohtuudella silloin tällöin, mutta savuisessa räkälässä känniääliöiden seassa vonkaaminen ei vain ole koskaan sytyttänyt pätkääkään. Tuskinpa siis edes sopisin pariksi naiselle, joka juottoloissa viihtyy.
Mitä muita keinoja tavata vastakkaista sukupuolta jää? Harrastukset? Niitä on itselläni monta, mutta kaikki valitettavan miesvoittoisia. Netti? Millimetrin tarkoilla kriteerilistoilla unelmien prinssiä shoppaavia prinsessoja eivät tavalliset tyypit kiinnosta. Spontaani lähestyminen arkipäiväisissä tilanteissa? Hah! Toimii kenties elokuvissa.
Näissä linnan juhlissa on tyydyttävä ilmeisesti loppuelämän ajaksi kuokkavieraan osaan. Toisaalta, olen silti sitä mieltä että parempi yksin kuin onnettomassa suhteessa. Itsepetosta vai ei? Ken tietää.
Olen luottanut itse siihen, että kävelisi vastaan. Myönnän kyllä; saattaa olla itsellä taipumusta pitää silmät kiinni ja olla näkemättä mahdollisuuksia. Yleensä miehet huomaa juuri ne todella kauniit naiset, eikä minun näköisiäni naapurintyttömäisen kauniita. ;) Turha lienee mainita monta suomalaista miestä vaivaava suuri kynnys puhua tuntemattomille naisille.
Enpä siis luota enää. Lienee pakko lähteä baareihin, joissa en viihdy. Netti on pettymysten paikka myös naiselle - kirjoittelet kivan miehen kanssa, mutta kun näet hänet, ei vaan sytytä. Osaanko siis valita sellaiset tyypit, joiden kanssa ei tule mitään, vai mikä on vikana. Olen varmaan sen verran pinnallinen ulkonäön suhteen, että se on vikana, tai sitten tapaamani miehet ovat sen verran nössöjä, etteivät uskalla yrittääkään hurmaamistani. Onhan se vähän paksua, jos kesken treffien toinen haikailee tv-ohjelman perään.
Yksinkin pärjään tosi hyvin, se vaan, että olo on välillä niin tyhjä ja tunteeton.
älä marise!!! Mittarissa ikää 30 ja aina vaan sinkku... Mulla tosin oli villi nuoruus aj siitä varmaan johtuikin, etteivät ainakaan oman kunnan miehet uskaltaneet lähestyä. Kukaan ei usko, että olin vain kiltti, rajojaan etsivät tytteli, nykyään sitten muistelen kaiholla noita aikoja...
Tuossa viimeisessä kappaleessa alkoi jo olla hieman oivallusta. Valitettavasti vai se töihin meneminen ei tätä sinun ongelmaasi poista! Muuten se on kyllä mitä suositeltavinta.
Yksi hyvä neuvo on, että ryhdyt "rentuksi". Ai että kun naiset tykkää.
Toinen hyvä neuvo on, että ryhdyt "tosimieheksi".
Toisin sanoen, ryhdyt olemaan kuin Euroopan omistaja ja jauhamaan suureen ääneen kaikenlaista paskaa (sisällöllä ei tosiaankaan väliä) ja vittuilemaan kaikille. Saat pian havaita, että naisista ei ole pulaa.
Kolmas neuvo on, että hankit jostain itsellesi sellaisen määrän rahaa, jota ei työn teolla koskaan pysty hankkimaan. Siis rehellisen työn teolla.
Vaikka tuossa aiemmin ehdotin ettei puhuttaisi rahasta, niin siihenhän se taas meni. Totta; rahalla saa naisia.
Kun olin 22v, oltiin kaverin kanssa Vappuna liikenteessä kaverin isän tuliterällä edustusautolla. Ehdittiin olla jopa kolme minuuttia parkissa Turussa torin laidalla, kun kolme nuorta naista tuli ihan oma-aloitteisesti takapenkille. Tänä päivänä yksi noista on kaverin vaimo.
Rahalla saa. Elämä on kallista. Ja niin edelleen.
Kaikki yksinäiset, savuttomat ja alkoholittomat käykää lavatansseissa. Menkää yksin tai kerätkää joku porukka esim. spostirinki ja menkää tanssipaikalle. Perusastanssit (valssi, foksi, tango, humppa, jenkka) on helppo oppia, ilta tulee vietettyä mukavassa seurassa ja samalla saa liikuntaa.
Itse kiertelin raittiina ja savuttomana baareja ja yökerhoja 23 vuotiaaksi asti kunnes mittani tuli täyteen. Etsin vaihtoehtoja pitkään, kunnes löysin lavatanssit. Nuorille (20-30v) sopivia paikkoja ovat mm. Satulinna (Parola), Jyväskylän Viihdekeskus (Palokka), Auran Nuortentalo (Aura) ja useat kesälavat. Katso lisätietoja www.tanssi.net
Nykyisin käyn yökerhossa enintään kerran vuodessa hyvien kavereiden kanssa.
onkos käynyt flaksi lavatansseissa?
Riippuu mitä flaksilla tarkoitetaan...