Kömpelö otsikko, mutta en keksinyt tähän hätään parempaa tiivistystä tuntemuksilleni.Koen, että poikaystäväni perhe ja ystävät eivät pidä minusta, tai ainakaan heitä ei kiinnosta tutustua minuun. Olemme kuitenkin olleet vajaa kaksi vuotta yhdessä. Alussa ajattelin että tämä menee alkukankeuden piikkiin, mutta nyt en tiedä mitä pitäisi ajatella....
Kun tapaamme hänen ystäviään, oloni on todella tukala; kukaan ei osoita kiinnostusta tutustua minuun tai keskustella kanssani. tuntuu typerältä aloittaa keskusteluja näiden ihmisten kanssa, kun et saa oikein minkäänlaista vastakaikua. Poikaystävä ei tätä tajua, kuinka pahalta tämä tuntuu. Hänen ystävänsä puhuvat keskenään asioista, joihin en voi osallistua ,puhutaan ihmisistä joita en tunne ja kaveriporukan omaa inside-läppää. Tuntuu että kaverit pyytävät juhliin ja illanistujaisiin poikaystäväni, eivät minua. Tulee sellainen olo, että olen kuin joku ulkopuolinen tunkeutuja heidän piireissään.
Poikaystävän perheen tapaaminen ei ole yhtään helpompaa. Minulla ei ole tervetullut olo. on aina helpotus kun pääsen kotiin takaisin.... En uskalla enää aloittaa keskusteluja hänen vanhempiensa kanssa, koska saan vastaukseksi yleensä vähättelyä tai pahimmillaan pelkän hiljaisuuden.
Monet poikaystäväni kavereista ovat hänen lapsuudenkavereitaan ja varttuneet samassa paikassa, porukka on erittäin tiivis. Tähän porukkaan kuuluu myös poikaystäväni ex-tyttöystävä. olimme taannoin juhlimissa hänen kaveriporukkansa kanssa ja myös tämä entinen tyttöystävä saapui paikalle( ihan kuin ei olisi tarpeeksi kamala nähdä näitä ihmisiä, niin sitten vielä eksä liittyy seuraan :D) Istuimme ison pöydän ääressä. Poikaystäväni meni moikkaamaan toisia tuttaviaan ja jäin yksin hänen kavereittensa kanssa. Kukaan ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, ihmiset puhuivat keskenään asioista, joista en tiennyt mitään, kuten kavereiden keskeisiä juttuja. Teki mieli itkeä, kun istun pöydässä hiljaa ja kaikki juttelevat keskenään ja erityisesti tämän exän kanssa ( myönnetään, olin hieman mustis tuossa tilanteessa). Haluan huomauttaa, etten kirjoita tätä siksi, että en saa huomiota. Minusta vain tuntuu pahalta ettei ketään tunnu kiinnostavan se ,että olen poikaystäväni kanssa. tuntuu käsittämättömältä että tässä ollaan oltu kohta se kaksi vuotta yhdessä ja asenne on aina vain nuiva minua kohtaan.
Onko kenelläkään muulla ollut vastaavia tuntemuksia? Pieni vertaistuki olisi paikallaan ja olisi mukava kuulla, miten muut ovat mahdollisesti selvittäneet vastaavia ongelmia. Olen yrittänyt puhua asiasta poikaystäväni kanssa mutta hän vetää asian yleensä leikiksi. Suhteemme on muutoin hyvällä pohjalla mutta tämä alkaa muodostua jo ongelmaksi, en tiedä mitä tässä pitäisi tehdä... Minulla ei ole ikinä aikaisemmin ollut vastaavia ongelmia ex-poikaystävieni kavereitten tai vanhempien kanssa.. siksi tuntuu kummalliselta, miksi juuri nyt on niin vaikeaa...
Kun tapaamme hänen ystäviään, oloni on todella tukala; kukaan ei osoita kiinnostusta tutustua minuun tai keskustella kanssani. tuntuu typerältä aloittaa keskusteluja näiden ihmisten kanssa, kun et saa oikein minkäänlaista vastakaikua. Poikaystävä ei tätä tajua, kuinka pahalta tämä tuntuu. Hänen ystävänsä puhuvat keskenään asioista, joihin en voi osallistua ,puhutaan ihmisistä joita en tunne ja kaveriporukan omaa inside-läppää. Tuntuu että kaverit pyytävät juhliin ja illanistujaisiin poikaystäväni, eivät minua. Tulee sellainen olo, että olen kuin joku ulkopuolinen tunkeutuja heidän piireissään.
Poikaystävän perheen tapaaminen ei ole yhtään helpompaa. Minulla ei ole tervetullut olo. on aina helpotus kun pääsen kotiin takaisin.... En uskalla enää aloittaa keskusteluja hänen vanhempiensa kanssa, koska saan vastaukseksi yleensä vähättelyä tai pahimmillaan pelkän hiljaisuuden.
Monet poikaystäväni kavereista ovat hänen lapsuudenkavereitaan ja varttuneet samassa paikassa, porukka on erittäin tiivis. Tähän porukkaan kuuluu myös poikaystäväni ex-tyttöystävä. olimme taannoin juhlimissa hänen kaveriporukkansa kanssa ja myös tämä entinen tyttöystävä saapui paikalle( ihan kuin ei olisi tarpeeksi kamala nähdä näitä ihmisiä, niin sitten vielä eksä liittyy seuraan :D) Istuimme ison pöydän ääressä. Poikaystäväni meni moikkaamaan toisia tuttaviaan ja jäin yksin hänen kavereittensa kanssa. Kukaan ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, ihmiset puhuivat keskenään asioista, joista en tiennyt mitään, kuten kavereiden keskeisiä juttuja. Teki mieli itkeä, kun istun pöydässä hiljaa ja kaikki juttelevat keskenään ja erityisesti tämän exän kanssa ( myönnetään, olin hieman mustis tuossa tilanteessa). Haluan huomauttaa, etten kirjoita tätä siksi, että en saa huomiota. Minusta vain tuntuu pahalta ettei ketään tunnu kiinnostavan se ,että olen poikaystäväni kanssa. tuntuu käsittämättömältä että tässä ollaan oltu kohta se kaksi vuotta yhdessä ja asenne on aina vain nuiva minua kohtaan.
Onko kenelläkään muulla ollut vastaavia tuntemuksia? Pieni vertaistuki olisi paikallaan ja olisi mukava kuulla, miten muut ovat mahdollisesti selvittäneet vastaavia ongelmia. Olen yrittänyt puhua asiasta poikaystäväni kanssa mutta hän vetää asian yleensä leikiksi. Suhteemme on muutoin hyvällä pohjalla mutta tämä alkaa muodostua jo ongelmaksi, en tiedä mitä tässä pitäisi tehdä... Minulla ei ole ikinä aikaisemmin ollut vastaavia ongelmia ex-poikaystävieni kavereitten tai vanhempien kanssa.. siksi tuntuu kummalliselta, miksi juuri nyt on niin vaikeaa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei käynyt ilmi sun ikä, mutta tuon kaveripiirin käytös tuntuu kovin keskenkasvuiselta. Älä ole huolissasi siitä, he kasvavat kyllä ja hyväksyvät sinut kyllä tai ovat hyväksymättä. Sillä ei ole isompaa väliä, kun tuommoiset kaveripiirit tahtovat usein hajota kun ikää (ja perhettä) alkaa siunaantumaan.
Noista vanhemmista olisin enemmän huolissani. En oikein ymmärrä miten kukaan aikuinen voi käyttäytyä noin... Onko kyse erilaisten sosiaaliluokissa yhteentörmäyksestä? Vai ovatko vai. Kusipäitä?
kiitos vastauksesta! No tässä ollaan jo reippaasti kahdenkympin paremmalla puolella, mutta voihan se olla mahdollista että joillakin se henkinen kasvu on hieman hakusessa vielä! en siis missään nimessä halua korotta itseäni ylemmäs kuin muut tai antaa olettaa että olisin mitenkään kypsempi kuin muutkaan ( jonkinlaiset käytöstavat näihin muihin verrattuna saatan omata höhöhöö..) silti joskus mietin että onko se niin kova "koettelemus" tiiviille kaveriporukalle, kun yhtäkkiä siihen ilmaantuu ulkopuolinen , tässä yhteydessä minä. Ymmärrän sen että en voi koskaan päästä tähän porukkaan sisään mutta kummastuttaa kovasti tämä käytös.. Tämä poikaystävän kavereiden asenne on minulle nimenomaan se suurempi ongelma... laskee hirvittävästi itseluottamusta kun tuntuu että sinua ei hyväksytä,teit mitä tahansa.
Olen itseasiassa itsekin pohtinut vosiko tähän tilanteeseen löytyä selitystä sosiaalisen "luokan" tai ympäristön kautta . sen verran paljastan että toisen puoliskon perhe taustoiltaan poikkeaa kovasti omastani ja voisin muotoilla että ovat kovin kilpailuhenkistä sakkia... voihan se olla että omassa päässä pyörittää asioita hieman liikaa ja kokee sitten jonkinlaista alemmuutta heidän seurassaan ,mikä sitten pahentaa oloa...
Tässä on jotenkin alkanut kovettaa itseään, eikä minulla ole mitään hinkua lähteä poikaystäväni mukaan kun hän lähtee käymään lapsuudenkodissaan ja samalla tapaa vanhoja kavereitaan. koetan vain vältellä mahdollisia yhteisiä tapaamisia viimeiseen asti (ehkei aikuismaisin tapa suhtautua mutta aika farssilta tämä kuulostaa jo muutenkin :D
No tuo kilpahenkisyys ja poikaystävän erikoinen sosiaalinen tausta saattaa selittää paljon. Varmasti johonkin mormooniyhteisöön päätyminen olisi yhtä työlästä - sillä erotuksella, että sitä olisit osannut odottaakin. Sisäänpäinlämpiävyyden kokeminen yhtäkkiä normimaisemissa, päällisin puolin tavallisissa ihmisissä tulisi kieltämättä vähän puuntakaa - perustuisi se sitten esim.sukunimen etuliitteeseen von tai vaikka maalainen/kaupunkilainen jaotteluun (yleensä niin päin, ettei maalaisyhteisö suvaitse "väärätaustaista"...)
Totta, menisi kiinnostus edes yrittää. Tässä vaan vaarana, että saatatte olla vaikkapa loppuikänne yhdessä. Ehkäpä se miehesi sittenkin voisi huomata asian ja ruveta liittolaiseksesi? Onhan se nyt hänenkin etunsa, että kyläillessä voi luottaa siihen, että sinullekin tulisi kiva ilta. Pidän sinun omasta suhtauyumisestasi tähän vaikeaan asiaan, kuulostat positiiviselta ja sitkeältä kaverilta.
Ehkäpä voisit vaikka ottaa asian puheeksi, kyselemällä miten tämä porukka on suhtautunut miehen edellisiin tyttöystäviin (joo, tiedät jo, mutta miehellä voi olla omat näkemyksensä) , ja että osaako hän sanoa, mistä mahdollinen suhtautumisero (jos sellaista on hänen mielestään), toimiko eksä jossain eri tavalla, minkälainen käytös sinussa aiheuttaa hänen mielestään voisi aiheuttaa torjuntaa...
Pointtina ei mielestäni ole se, että sinun pitäisi oppia olemaan erilainen. Vaan se, että saisit miehesi huomaamaan ongelman. Tuonne tapaamisiinkin olisi helpompi mennä, jos tiedät saavasi jälkikäteen nauraa kavereiden yrmyilyä miehesi kanssa:)
Oikeastaan paljastit ongelman ytimen: se on kilpailuhenkisyys.
Kilpailuhenkinen yhteisö asennoituu jokaiseen ihmiseen voittaaksen tai hävitäkseen ja usein varsin epähienolla tavalla ottamatta huomioon etikettiin kuuluvia käytöstapoja.
Osoittaa sivistymättömyyttä, että etiketti saa väistyä kilpailtaessa ystävyyden ja perheen sosiaalisessa hierarkiassa.
Kun sivistys puuttuu, on heidän vaikea käsittää ihmispersoonaa, jolla ei motiivia sosiaaliseen kilpailuun ole ja jonka arvot kamppailevat toisella sektorilla abstraktimmassa maailmassa.
Heille sellainen ihminen, joka ei osoita kilpailua puheissa tai teoissa, jäävää itsensä ulkopuolelle heidän yhteisönsä.
Voit olla varma, että kilpailuhenkinen yhteisö on alitajuisesti pisteyttänyt sinut. Ja koska et osoita "kyvykkyyttäsi", sinun pisteesi eivät ole korkealla. Olet nyt Miss Nobody.
Jokin maineteko, pöyhistely, röyhistely sekä röyhkeys saisivat heidät noteeraamaan sinut, jolloin pistetaulukkosi osoittaisi kohoamisen merkkejä, ja täten läpäisisit testin.
Tätä en kehoita tekemään. Olet sinulle väärässä ympäristössä kuin kala kuivalla maalla, oudossa maastossa, ja joudut tekemään töitä päästäksesi selville näiden ihmisten koodiston ja merkkikielen. Lisäksi sinut on jätetty tekemään tämä täysin yksinäsi. Olet heittänyt aloitteita, mutta et saa vastakaikua puoleen tai toiseen, jolloin "merkkikielen" haku on entistä työläämpää.
Sinut on jätetty hämmenyksen valtaan, joka on yksi keino kilpailuhenkisten ihmisten pelissä. Kilpailtaessahan ei auteta, vaan voitetaan.
Se, että vastaako tällainen sinun moraalisia näkemyksiäsi, onkin jo elämää suurempi juttu. Näen, että ihminen viihtyy parhaiten omanlaistensa joukossa. Tässä tulee eteen parisuhteesi tulevaisuus, kestääkö se erilaiset maailmat? Eli kestätkö sinä?
Et kerro omista ystävistäsi ja perheestä, kuinka poikaystäväsi tulee näihin mukaan? Vai ovatko ne parisuhteessa kakkossijalla?
Jos ovat suhteessanne toisarvoisia, niin silloin on hälytyskellojen soitettava ja lujaa.
Nyt sinä tiedät miltä miehistä tuntuu kun ei kukaan naine kiinnitä mitään huomioon minuun. Ei minulle kukaan halua puhua eikä minun haluta tutustua. Sulla senään on mies, mulla ei ole edes nais kavereita. Paskamainen tunne se tietenkin on kun naiset on niin nirsoja.