Husu Hussein(Kepu) on "yhteisöpedagogi

Eilen TV:ssä ollut somali on "yhteisöpedagogi".

Hänellä on "laaja-alaiset valmiudet" toimia....



"Yhteisöpedagogi
Yhteisöpedagogi (AMK) on humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinnon tutkintonimike. Yhteisöpedagogin tutkinto on laajuudeltaan 210 opintopistettä, ja sen voi suorittaa 3,5 vuodessa. Yhteisöpedagogiksi opiskellaan kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa. Tutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet toimia koulutuksen ja ohjauksen tehtävissä yhteisöissä.

Yhteisöpedagogit tekevät nuorisotyötä, koulutus- ja ohjaustyötä, suunnittelevat, kehittävät ja edistävät aktiivista kansalaistoimintaa moninaisissa järjestöissä, työskentelevät lastensuojelulaitoksissa ja monenlaisissa lasten ja nuorten ohjaustehtävissä sekä aikuiskoulutuksen tehtävissä. Yhteisöpedagogi voi työskennellä asiantuntija- ja johtotehtävissä esimerkiksi kunnan nuorisotyön/vapaa-aikatoimen palveluksessa tai kansalaisjärjestössä, seurakunnissa tai perhekodeissa. Koulutus antaa myös valmiudet toimia itsenäisenä yrittäjänä. Lisäksi yhteisöpedagogit tekevät töitä erilaisten Euroopan sosiaalirahasto- ja muu rahoitteisten projektien parissa.

Yhteisöpedagogiksi voi opiskella esimerkiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa viidellä paikkakunnalla (Nurmijärvellä, Äänekoskella, Joensuussa, Torniossa ja Turussa), Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja Centria ammattikorkeakoulussa (sisältää myös kirkon nuorisotyönohjaajan kelpoisuuden). Ruotsinkielistä koulutusta antaa Yrkeshögskolan Novian Turun yksikkö.

Vuodesta 2007 on ollut mahdollista jatkaa opintoja ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Helsingissä ja vuodesta 2009 lukien myös Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Järjestö- ja nuorisotyön koulutusohjelmasta valmistutaan yhteisöpedagogeiksi (ylempi AMK). Tutkinnon laajuus on 90 opintopistettä. Koulutus kestää työn ohella 1,5 vuotta.

Syksystä 2010 on mahdollista jatkaa myös englanninkielisessä ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa Humanistisessa ammattikorkeakoulussa]] Helsingissä. Koulutusohjelma on Degree Programme in Youth Work and Social Equality. Se toteutetaan yhdessä Bedforshiren yliopiston ja Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemian kanssa.
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun tuollaisen koulutuksen on suomessa ilmaiseksi saanut,hän onkin
valmis palautettava Somalinmaahan,hoitelemaan sinne kotimaansa asioita ja opettamaan
kansalleen siellä sivistyneitä tapoja.Husu ,valmis palautettava.

Äänestä

Siinäpä oiva kasvattaja nuorisolle. Kunhan ei vain raiskaa. Raudaskylän opistolla joitakin vuosia sitten näitä yritettiin kouluttaa mutta kävivät tyttöjen kimppuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myöskokki kirjoitti:

Eilen TV:ssä ollut somali on "yhteisöpedagogi".

Hänellä on "laaja-alaiset valmiudet" toimia....



"Yhteisöpedagogi
Yhteisöpedagogi (AMK) on humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinnon tutkintonimike. Yhteisöpedagogin tutkinto on laajuudeltaan 210 opintopistettä, ja sen voi suorittaa 3,5 vuodessa. Yhteisöpedagogiksi opiskellaan kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa. Tutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet toimia koulutuksen ja ohjauksen tehtävissä yhteisöissä.

Yhteisöpedagogit tekevät nuorisotyötä, koulutus- ja ohjaustyötä, suunnittelevat, kehittävät ja edistävät aktiivista kansalaistoimintaa moninaisissa järjestöissä, työskentelevät lastensuojelulaitoksissa ja monenlaisissa lasten ja nuorten ohjaustehtävissä sekä aikuiskoulutuksen tehtävissä. Yhteisöpedagogi voi työskennellä asiantuntija- ja johtotehtävissä esimerkiksi kunnan nuorisotyön/vapaa-aikatoimen palveluksessa tai kansalaisjärjestössä, seurakunnissa tai perhekodeissa. Koulutus antaa myös valmiudet toimia itsenäisenä yrittäjänä. Lisäksi yhteisöpedagogit tekevät töitä erilaisten Euroopan sosiaalirahasto- ja muu rahoitteisten projektien parissa.

Yhteisöpedagogiksi voi opiskella esimerkiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa viidellä paikkakunnalla (Nurmijärvellä, Äänekoskella, Joensuussa, Torniossa ja Turussa), Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja Centria ammattikorkeakoulussa (sisältää myös kirkon nuorisotyönohjaajan kelpoisuuden). Ruotsinkielistä koulutusta antaa Yrkeshögskolan Novian Turun yksikkö.

Vuodesta 2007 on ollut mahdollista jatkaa opintoja ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Helsingissä ja vuodesta 2009 lukien myös Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Järjestö- ja nuorisotyön koulutusohjelmasta valmistutaan yhteisöpedagogeiksi (ylempi AMK). Tutkinnon laajuus on 90 opintopistettä. Koulutus kestää työn ohella 1,5 vuotta.

Syksystä 2010 on mahdollista jatkaa myös englanninkielisessä ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa Humanistisessa ammattikorkeakoulussa]] Helsingissä. Koulutusohjelma on Degree Programme in Youth Work and Social Equality. Se toteutetaan yhdessä Bedforshiren yliopiston ja Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemian kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu