Haluan erota koska olen ahdistunut puolisoni käytöksestä minua kohtaan...siis tätä on jatkunut vuosia!
Nyt hän on kuitenkin luvannut parantaa tapansa ja haluaa jatkaa avioliittoa.
Minua ahdistaa ajatus palaamisesta,muuton jälkeen tuntui kuin päältä olisi nostettu raskas taakka ja vihdoin uskalsin hengittää vapaasti...
Nyt tuntuu etten vaan enää jaksa "taistella" miehen perusteluita vastaan, helpointa olisi muuttaa takaisin...mutta muuttuuko mikään kuitenkaan loppupelissä, vai uppoanko vain syvemmälle suohon?
Nyt hän on kuitenkin luvannut parantaa tapansa ja haluaa jatkaa avioliittoa.
Minua ahdistaa ajatus palaamisesta,muuton jälkeen tuntui kuin päältä olisi nostettu raskas taakka ja vihdoin uskalsin hengittää vapaasti...
Nyt tuntuu etten vaan enää jaksa "taistella" miehen perusteluita vastaan, helpointa olisi muuttaa takaisin...mutta muuttuuko mikään kuitenkaan loppupelissä, vai uppoanko vain syvemmälle suohon?
Vastaukset 12
Vanhimmat
No, ei ole. Ei ehkä kannata palata vanhaan, sama meno jatkuu jonkun ajan kuluttua melko varmasti. Eroon kuuluu tuo loppumisen tuska, on sitten kyseessä jättäjä tai jätetty. ja normaalia sekin, että tunnet helpotusta jopa iloa, mutta väliin saattaa iskeä kova tuska. Mutta ne paskimmatkin tunteet kannattaa käydä läpi, mutta kandee muistaa (vaikka varmasti vaikeeta, tiedän) ettei kauheasti pura niitä tuohon ihmiseen vaan menee vaikka salille energiaa purkamaan tai kivä potkimaan.
Sitä mä vähän pelkäänkin...mihinkä se "tiikeri raidoistaan pääsisi"...hetken jaksaa tsempata ja kun vaara on ohi ja taloudenhoitaja taas tiukasti koukussa niin voidaan jatkaa siihen mihin jäätiin.
Takana on vuosien yhteiselo ja kyllä se kirpaisee vaikka tämä on ainoa ratkaisu millä itse pysyn järjissäni!
Joo...ei tosiaan mitään tarvetta purkaa tätä omaa pahaa oloa muihin...kun kyseessä on kuitenkin lasten isä. vaikka lapset ovat jo aikuisia
Sitäpaisti tunteet mieheen on kadonneet...en jaksa edes vihata häntä. Mitä se hyödyttäisi??
Jep, asioita kandee funtsia enemmän kuin pari kertaa. Jos on vähänkään fiiliksiä niin kannatta ehkä kokeilla josko elämä alkaisi sujumaan paremmin? Sit jos ei tunteita enää ole, et osaa ehkä kunnioittaa häntä enää ollenkaan, silloin kannattaa pakata laukku ja lähteä.
Itseni kohdalla kävi jälkimmäinen keissi, toisen kunnioitus ja huomioiminen oli kadonnut tyystin kokonaan (molemminpuolin) eikä sitä olis saatu takas vaikka olis käyty minkä kallonkutistajan pakeilla. Itselleni oli helpotus kun ei tarvinnu enää näytellä "tyytyväistä" puolisoa, kuten itsekin mainitsit: nyt on helpompi hengittää. Tsemit ja halit!
Itse olin samassa tilanteessa vuosia sitten. Asuin hetken asumuserossa. Kun jälleen kohtasimme, sovimme niistä asioista, joidenka tulee muuttua, jotta voin palata kotiin. Olin onnellinen, kun palasimme jälleen yhteen. Pikkuhiljaa huomasin, että puolison käytös ei sopimuksesta huolimatta muuttunut. Reilun puolen vuoden kuluttua jouduin muuttamaan jälleen erilleen. Erosta on nyt useampi vuosi. Silti avioero tuntuu edelleen vaikealta. Suurin suru on ohi, mutta raskaita hetkiä on vieläkin. Olimme yrittäneet monin keinoin pelastaa avioliittomme, mutta mikään ei tuottanut tulosta. Koin, että kaikki kivet oli käännetty. Kaikesta huolimatta tiedän, että eropäätös oli aikoinaan oikea. En voi sanoa tunteneeni syyllisyyttä erosta, vaikka tunne siitä useimmille tuleekin. Toivotan sinulle voimia ja jaksamista!
Nytkö vasta, kun on menettämässä henkisen nyrkkeilypussinsa ja ilmaisen taloudenoitajansa?
Pysy vain poissa hänen ulottuviltaan, lupailu on niiiiin helppoa. Hänellä on ollut tilaisuus vuosikausia käyttäytyä kunnioittavasti sinua kohtaan. Hän ilmeisesti vain ei kykene siihen.
Laske menemään, saat itsekin vihdoin viimeinelää ja asua rauhasa. Muista ina Ihmisoikeuksien julistusta, jostulet katumapäälle.
Uppoat suohon, kaivat verta nenästäsi, jos muutat vielä yhteen. Asutte jo erikseen, miksi kuuntele yhtään miehen löpinöitä? Mitä hiton väliä, jos yksi haluaa jatkaa liittoa? Ei siitä mitään tule, kun sinä et halua. Kuuntele omaa sisintäsi.
Sanopas muuta. ..miksi kuuntelen sen puheita?
Suurin ongelma onkin se että olen liian kiltti :( Kun puhelin soi, on todella vaikea olla vastaamatta. ..Olen sitäkin opetellut...sama ongelma tekstarin kanssa. ..
mutta ehkäpä senkin vielä oppii?!
Minullakin on ollut tapana soittaa naisten perään kun ikävä iskee ja suurin piirtein se on silloin kun panettaa. Voi olla, että exalläsi on halut panna sua ja panon jälkeen hän ei soita vähäksi aikaa.
Hyvä että sentään jo tiedostat olevasi liian kiltti! Liian kiltti ihminen usein tukahduttaa vihan tunteensa, ja sitä kautta elämä menee päin prinkkalaa. Vihan avulla mm. irrottaudutaan omista vanhemmista, luodaan rajoja suhteessa toisiin ihmisiin sekä antamaan itsearvostusta ja energiaa irrottautua menneestä.
Puolisollasi ap saattaa olla nyt se vaikein hetki ja hän haluaa tarrautua vanhaan. Joskus täälläkin ihmetellyt sitä miten jätetyn ja jättäjän tuskaa pidetään eriarvoisena. Aihetta läpikäyneenä ja ihan faktojenkin perusteella jättäjä monesti kokee suurimmat tuskat ja suurimman eroon liittyvän ahdistuksen jo ennen varsinaista, konkreettista eroa. Tällöin helposti näyttää, että ero olisi jättäjälle helppo. Ei ole, voin todeta sen. Hän on saattanut pyöriä pohjamudissa jo pitkään. Ei minusta tällöin ole ihme, että jätetty kokee tuskaa eron jälkeen ja näin se kuuluukin mennä. eron aiheuttama tuska täytyy käydä läpi.
Siispä ap mieti tarkkaan haluatko repiä haavasi uudelleen auki?
Kiitos...tää ihan oikeasti helpotti!
Kun on jatkuva huono omatunto siitä että on toisen jättänyt...olen lähtenyt kodista jota on yhdessä rakennettu, siellä on koettu monet onnelliset hetket ...toki niitä muunlaisiakin
mutta silti paha olla kun aiheuttaa toiselle pahaa mieltä....
Jatkuvasti on sellainen olo että itse ei ole "oikeutettu" surutyöhön...todella kaksijakoinen olo, välillä iskee masennus eikä jaksa mitään...toisena hetkenä energiaa on vaikka muille jakaa...
ja mies jaksaa muistuttaa että olen itse aiheuttanut tämän tilanteen!
Sen verran toki osaan ajatella että suhteessa on aina kaksi...ei voi olla vain toisen "vika" jos homma ei suju
Se, että ylipäätään sain riuhtaistuksi itseni irti entisestä elämästä on ollut sen verran raskasta että tiedän varmasti etten siihen toista kertaa kykene...
Tätä olen kyllä miettinyt ja pohtinut niin monelta suunnalta ja tässä kohtaa on vaan pakko olla itsekäs ja tehdä niinkuin itsestä tuntuu parhaimmalta...
ja vaikka tiedän että tämä "taistelu" ei ole vielä ohi...monta mutkaa edessä molemmilla...sekä itsellä että puolisolla...
silti olo on helpottunut...minulla on vain tämä yksi elämä ja se on elettävä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä!
Mene tällättynä tanssiravintolaan tai kapakkaan parina iltana, tai lähde laivaristeilylle ja ole hymyilevän lähestyttävä joka suuntaan. Uskon että iästäsi ym seikoista riippumatta on avartavaa ja selkiinnyttävää aivoillesi. SItten/samalla/heti vaihdat puhellinnumeron toiseen, salaiseen. Koskapa teillä ei ollut yhteisiä lapsia (?) ainakaan alaikäisiä niin SINUN etujesi mukaista ei ole olla missään tekemisissä eksän kanssa moneen kuukauteen/koskaan. Iso poika selviää itseaiheuttamastaan erosta (sic) ihan itse, tai jos ei selviä voi hakeutua hoitoon!
Yrittää vaan syyllistää sinua tai houkutella jollakin kuvitteellisilla pilvilinnoilla takaisin hellan ja nyrkin väliin. Suosittelen ammatti-keskusteluapua sinullekin, esim. seurakunta ja yksityiset terapeutit auttavat sinua oman heiveröisen minuutesi rakentamiseen. Siinä nimenomaan ei tuota eks-puolisoa tarvita selittämässä, millainen olet ja mitä nyt tehdään.
Tunkekoon mies ne perustelunsa ahteriinsa tai ihan mitä vaan. Kun orja karkaa, on hänen piiskurillaan varmasti monia hyviä perusteita miksi orjan on heti palattava piiskattavaksi. Ketä kiinnostaa, hei ??