Mitä lääkkeet tulee maksamaan?

vanh

Onko kukaan kuullut, että lääkkeet tulee maksamaan siten, että omavastuu olisi 45e, sen jälkeen KELA korvaa?

19

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juuuuh

      Kyllä. Ensi vuoden alusta.

    • Tuore_päätös

      Kysyin apteekkarilta tulkintaa että saako jo yhdeltä ostoskerralta kelakorvauksen 45 euroa ylittävältä osalta jos lääkkeet maksaa enemmän, mutta hän totesi ettei siitä ole tullut vielä ohjetta. Eipä tietenkään koska päätös on tehty juuri nyt.

    • salajuoppo

      moni vanhus jättää lääkkeet ostamatta jos tuo 45 euron n.s lääkevero tulee
      moni myös jättäytyy työelämästä samaisen syyn takia. kiitos kokoomus

      • gsdrgs

        Kun kerran on ostanut sen 45 euroa täyteen, saa jatkossa kela-korvauksen joka tulee olemaan 40% nykyisen 35 prosentin sijasta....ei luulisi talouden tuosta menevän kumolleen. Monella jo yksi lääke voi maksaa sen 45 euroa ilman korvausta, lopuista sitten korvaus.


      • jsx1

        Juurikin noin, eli omavastuu on siis 45 e/vuosi, minkä täytyttyä alkaa saada korvausta. Eli jos joudut esim. syömään yhden antibioottikuurin vuodessa, mutta et muita lääkkeitä, et saa lääkkeistäsi ollenkaan kela-korvauksia. Toisaalta taas paljon lääkkeitä käyttävien menot hieman pienentyvät, kun peruskorvaus nousee 40 %:n. Mielestäni omavastuu on itse asiassa ihan hyvä juttu. Jos lääkekulut ovat alle 45 e vuodessa, ei ole niin hirveän suurta merkitystä, saako niistä korvausta vai ei.


      • Jollekin_tiukkaa
        gsdrgs kirjoitti:

        Kun kerran on ostanut sen 45 euroa täyteen, saa jatkossa kela-korvauksen joka tulee olemaan 40% nykyisen 35 prosentin sijasta....ei luulisi talouden tuosta menevän kumolleen. Monella jo yksi lääke voi maksaa sen 45 euroa ilman korvausta, lopuista sitten korvaus.

        Siis tuo korvausprosentin korottaminen koskee vain peruskorvattavia lääkkeitä. Suurempia korvauksia ei muuteta. 100% korvaukseen ei tule muutosta, asiakas maksaa 3 euron omavastuun lääkkeeltä kuten ennenkin. Mutta alempi erityiskorvattavuus säilyy ennallaan ja kun siihen lisätään tuo 45 euron vuotuinen omavastuu, kulut nousee esimerkiksi verenpainelääkkeitä käyttävillä.
        Pienellä kansaneläkkeellä elävälle 45 euron omavastuu tekee melkoisen loven ruokakassiin (n. 6% kuukausitulosta).


      • vset

        Se omavastuu menee vain kerran, sitten tulee korvaus kela-korvattavista lääkkeistä.


      • gewg34

        Lisäksi tämä 45 euroa kartuttaa lääkekattoa, joillakin henkilöillä voi lääkekatto täyttyä nopeammin.


      • päinvastoin
        gewg34 kirjoitti:

        Lisäksi tämä 45 euroa kartuttaa lääkekattoa, joillakin henkilöillä voi lääkekatto täyttyä nopeammin.

        Lääkekatto ei täyty yhtään nopeammin koska katon suuruus säilyy ennallaan. Tuo 45 euron omavastuun laskenta kattoon ei muuta asiaa mitenkään koska vastaava summa lääkeostoksista on laskettu mukaan nykyisinkin.
        Lääkekaton kertymään vaikuttaa eniten peruskorvattavat ja alemman erityiskorvauksen lääkkeet. Koska samaan aikaan peruskorvausta korotetaan, katon kertyminen jopa hidastuu paljon peruskorvattavia lääkkeitä käyttävällä (Kela korvaa lääkkeistä 5 prosenttiyksikköä enemmän ja omavastuu pienenee).


      • Anonyymi
        gsdrgs kirjoitti:

        Kun kerran on ostanut sen 45 euroa täyteen, saa jatkossa kela-korvauksen joka tulee olemaan 40% nykyisen 35 prosentin sijasta....ei luulisi talouden tuosta menevän kumolleen. Monella jo yksi lääke voi maksaa sen 45 euroa ilman korvausta, lopuista sitten korvaus.

        Aika tyhmä kommentti, ei mahda kaikilla olla sitä 'hilloa' ostaa täydellä hinnalla lääkkeitään, että omavastuu täyttyy tässä hyvinvointi maassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika tyhmä kommentti, ei mahda kaikilla olla sitä 'hilloa' ostaa täydellä hinnalla lääkkeitään, että omavastuu täyttyy tässä hyvinvointi maassa

        Jos käyttää kelakorvattavia lääkkeitä, täydellä hinnalla joutuu maksamaan vain vuoden alussa ensimmäiset lääkkeet 50 euroon saakka, sitten alkaa pyörimään tavanomaiset kelakorvaukset.


    • vaaliteematämäkin

      Minä kysyin tästä lääke katosta,kun ylitti kela korvattavat lääkkeet noin 620€tälle vuodelle 2019 hieman pudonnut alle 600€.Jonka jälkeen maksat vain 2,50€/lääke.Ihmettelen,kun verrataan Ruotsiin niin,kuin on tapana,siellä noin 180€sen jälkeen ilmaisia lääkärin määräämistä lääkkeistä,ollaan kyllä jäljessä pahan kerran.Eipä ole kukaan politiikko tuonut esiin.Alle 1000€kuussa tienaavalle paljon lääkeitä käyttävälle eläkeläiselle olisi hyvä tuki tästäkin.

      • Katostataas

        Onhan tuota korvauskattoa laskettu pikkuhiljaa, mutta vieläkin se on aika korkea. Eräs ongelma on myös siinä ettei kaikkia lääkkeitä hyväksytä tuohon kattoon. Samoin matkakuluissa, itse tilatun taksin maksua ei hyväksytä kattoon, vain "kelataksin" maksu hyväksytään.

        Itselläni on useita korvattavia reseptilääkkeitä, onneksi osa ylempiä erityiskorvattavia (YE, maksu 4,50€ kerralta) joten viime vuodelta omavastuita kertyi n. 250 euroa. Hölmöintä on että YE korvauksesta sanotaan että korvaus on 100% ja silti veloitetaan tuo 4,50€. Samoin kun lääkekatto täyttyy, joutuu silti maksamaan tuon 2,50€, eli "ilmainen" ei ole Suomessa ilmaista.

        Törkeintä on se että moni pieneläkeläinen joutuu säästämään lääkkeiden ostossa, jotta saa edes ruokaa. Näin alkuvuonna tuo 50 euron alkuomavastuu on tiukka paikka monelle, omat lääkkeeni ovat niin kalliita että ensimmäinen ostos täyttää sen heti.


      • svedun..rahat.on.svedun

        EI Ruotsia eikä mitään muutakaan valtiota voi verrata Suomeen.

        Ruotsi on rikas valtio Suomeen verrattuna.

        Ei ruotsalaiset meille maksa verojaan.

        Meidän täytyy pärjätä omilla verorahoilla..


    • kyrpiintynytduunari

      Niin sitten vielä,kun pikkuhiljaa karsitaan,kokonaan kela korvattavista,esim:triptyyli oli ennen osaksi kela korvattava nyt maksat koko hinnan,ja monta muuta lääkärin määräämiä lääkkeitä vedetään pois korvattavista sitten,kun ne ei kerrytä sitä lääkekattoa.Ei saatana vasemmisto liikään,hiljaa niin,kuin kusi sukassa.Turpaansa aukoo kyllä jos on pakolaisten kohtelussa kysymys.

      • iughoigiughku

        Kun kirjoitat viestiä puhelimella, paina välilyöntiä välimerkin jälkeen niin et vaikuta tyhmältä. Windowspuhelimet osasi tuon itsekin, anroidit ei.

        Koko ajan siirretään lääkkeitä pois peruskorvattavistakin ja erityiskorvattavien korvausluokkia huononnetaan jotta valtio säästäisi.


      • eimilläänpahalla

        Ei kai täällä uskalla kirjoittaa mitään,tavallinen kansakoulun käynyt vanha jäärä.Ei kai näihin palstoihin oikein sivistyneet lukeneet immeiset kirjoita mitää,saatikka lukevat näitä moukkien palstoja.Pitää
        hieman kehua itseä,työtä on tehty niska limassa,ei tarvi hävetä.Jos et pikku virheistä johtuen ymmärtänyt mitä tarkoitin sori vaan.

        Koko ajan menee nämä lääkekorvaus asiat heikommaksi.Kyllä tämä on Ruotsiin verrattuna kehitysmaa,monissa asioissa.Aikoinaan olin työssä länsinaapurissa,vituttaa,kun ei tullut jäätyä sinne.
        Jos sieltä en saisi eläkettä olisin leipäjonon asiakas täällä.


      • Vanha_jäärä_täälläkin
        eimilläänpahalla kirjoitti:

        Ei kai täällä uskalla kirjoittaa mitään,tavallinen kansakoulun käynyt vanha jäärä.Ei kai näihin palstoihin oikein sivistyneet lukeneet immeiset kirjoita mitää,saatikka lukevat näitä moukkien palstoja.Pitää
        hieman kehua itseä,työtä on tehty niska limassa,ei tarvi hävetä.Jos et pikku virheistä johtuen ymmärtänyt mitä tarkoitin sori vaan.

        Koko ajan menee nämä lääkekorvaus asiat heikommaksi.Kyllä tämä on Ruotsiin verrattuna kehitysmaa,monissa asioissa.Aikoinaan olin työssä länsinaapurissa,vituttaa,kun ei tullut jäätyä sinne.
        Jos sieltä en saisi eläkettä olisin leipäjonon asiakas täällä.

        Teetkö tuon ihan tahallasi, vai etkö osaa näppäillä puhelimestasi pisteen ja pilkun jälkeen välilyöntiä. Se on se vähän isompi (yleensä harmaa) lätkä siinä alareunassa.


    • elämäeiolehelppoa

      Onhan se niin perkeleen vaikeaa lukea, kun pilkun/pisteen jälkeen en lyönyt välimerkkkiä. Kieliopin kertaus hyvä asia. Kunhan sais opin perille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      82
      7671
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      129
      3059
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      156
      1923
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      74
      1731
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      131
      1579
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      173
      1511
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      904
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe