ISIS on jo TÄÄLLÄ - Äänestä nyt PERUSSUOMALAISIA!!

Näiden uutisten valossa - äänestä nyt ihmeessä vihdoin PERUSSUOMALAISIA, niin maahantulopolitiikka MUUTTUU.

Tähän asti murhareissuiltaan palaavat ISIS-taistelijat ovat olleet meillä suorastaan "kunniakansalaisia", joille on kaavailtu viattomien kristittyjen lasten, naisten ja miesten päidenkatkomisreissuilta palkinnoksi SOTAVETERAANIELÄKKEITÄ, kuntoutusta ym järjenvastaista!!!

Lueppa juttu:

Näin nuoria värvätään Isikseen Suomessa – ”Kuolema tulee ovellesi”

– En välitä, minkä värinen joku on tai mikä on hänen uskontonsa, kunhan on hyvä ihminen. Toivon, että kaikki saisivat elää rauhassa ja vapaina, espoolainen Sagr Hamdan sanoo. Päivi Tuovinen
TERRORI   Nuorta miestä on uhkailtu ja painostettu väkivalloin, jotta hän lähtisi taistelemaan asejoukkoihin ulkomaille.
Irakilaistaustainen Sagr Hamdan, 25, kertoo omiin kokemuksiinsa perustuen, että terrorijärjestö Isis toimii jo Suomessa. Hänen mukaansa tilanne on pahempi kuin on annettu ymmärtää. Länsiväylä kertoi asiasta aamulla.

Viisivuotiaana Irakista perheineen Suomeen tullut Hamdan on itse väistellyt kaksi vuotta uhkauksia ulkomaalaistaustaisilta henkilöiltä, jotka vaativat häntä osallistumaan terroritekoihin Irakissa ja Syyriassa.

Se oli Isisin WhatsApp-ryhmä.”
Nyt nuorukainen haluaa kertoa tarinansa, koska ei aio pelätä. Hamdania on uhkailtu ja pahoinpidelty, mutta hänen päätään ei ole käännetty.

– En halua sotia. Olen nähnyt sitä tarpeeksi, haluan vain rauhaa.

Hamdan muutti jo kertaalleen pois kotikaupungistaan Espoosta ja vetäytyi sosiaalisesta mediasta.

Hän vaihtaa puhelinnumeroaan yhtenään, sillä uhkausviestejä tulee muun muassa Facebookin ja WhatsAppin kautta. Osa uhkailijoista on hänen entisiä ulkomaalaistaustaisia kavereitaan Leppävaarasta. Syiksi vainolle hän uskoo maailmankatsomuksensa ja ulkonäkönsä. Hän pitää partaa mallintöidensä ja muodin takia, eikä halua tulla leimatuksi terroristiksi.

Hamdania haastetaan kaduilla toistuvasti keskusteluihin uskonnosta. Viime joulukuussa hänet pahoinpideltiin Pasilan asemalla sen jälkeen, kun keski-ikäinen mies oli vaatinut häntä käymään moskeijassa. Kun Hamdan ei suostunut, mies vannoi, että ”kuolema tulee ovellesi”.

Myöhemmin Hamdan kutsuttiin WhatsApp-ryhmään, jossa oli 105 jäsentä.

– Se oli Isisin WhatsApp-ryhmä.

Ryhmän kautta tuli pyyntöjä osallistua taisteluihin Syyriassa. Seuraavassa kohtaamisessa miehet pyysivät Hamdania allekirjoittamaan paperin, jolla hän olisi ”antanut itsensä” järjestölle.

– Toivottavasti suomalaiset eivät pidä Isisin joukkoja muslimeina. Niillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Se on politiikkaa.

Hamdan selitti miehille, ettei jihad tarkoita tappamista eikä hän aio lähteä taistelemaan. Kun Hamdan kieltäytyi allekirjoittamasta, miehet alkoivat herjata ja uhkailla.

Vastaavaa on sattunut hänelle ja hänen veljelleen aiemminkin. Hamdan tietää, että muitakin nuoria on ahdisteltu ja houkuteltu asejoukkoihin, osa hänen tutuistaan on lähtenytkin.

Edellisenä kesänä neljä ”partamiestä” tuli puhumaan Hamdanille uskonnosta kauppakeskuksessa vaativaan sävyyn ja myöhemmin samana vuonna Rautatientorilla iso joukko ulkomaalaistaustaisia kävi hänen kimppuunsa.

Hamdan on kertonut kokemuksistaan ja tiedoistaan Syyriaan lähteneistä poliisille, mutta poliisi on voimaton.

– Ulkomaille matkustaminen, edes konfliktialueille, ei ole rikos, ylitarkastaja Tuomas Portaankorva Suojelupoliisista sanoo, mutta toivoo, että nuorukaiset kertoisivat silti tietojaan vaikka sähköpostitse.

Supo ei puhu värväämisestä vaan väkivallantekoihin ”kehottamisesta ja kannustamisesta”. Supon mukaan Syyriaan on tähän mennessä lähtenyt Suomesta noin 60 ihmistä, joista noin 20 on ehkä palannut.

Sosiaalinen media on poliisin mukaan yksi lietsomisen välineistä. Portaankorva ei kuitenkaan usko, että uhkailemalla saadaan ketään lähtemään sota-alueelle.

Hamdanin mielestä ilmapiiri on viime vuosina kiristynyt kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä.

– Ymmärrän kyllä miksi. Olen itsekin shokissa siitä, mitä näen. Mutta me olemme yhtä peloissamme. Ja meitä yritetään vetää mukaan sinne. Monet on jo aivopesty. Toivoisin, että poliisi tekee työnsä, sillä Isis on jo täällä.

Suojelupoliisin mukaan sosiaalinen media on vain yksi väkivallantekoihin houkuttelun keinoista.

Written by: Minna Rajainmäki www.lansivaula.fi/
13171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Isis= suomen persut! Miksi äänestäisimme hullu- uhoja joitten mieliteko on ihmisten kidutus ja tappaminen? Se näkyy esim puoluetuessa tai säätiöissä että persut kun jostain kohkaa niin takana on vain osille pääseminen!

Äänestä
  • Parasta on, että menet kuule nukkumaan pääsi selväksi, kun noin järjettömiä kirjoittelet persuista humala/huumepäissäsi!

    Ainoat, jotka kiduttaen tappaa viattomia ihmisiä ovat islamistit=ISIS

    Äänestä

  • Vielä muutama vuosi sitten kaikille, jotka näkivät sanan Isis ja tunsivat kulttuuria, tuli tietenkin mieleen muinaisegyptiläinen jumalatarhahmo. Siis feminiininen tapaus... http://fi.wikipedia.org/wiki/Isis

    Äänestä

  • Kyllä näille terroristeille on laadittu hyvä laki niitä suojellaan karkotus on vaikeeta helppo sanoa ei ole rahaa hoitaa vanhuksia kun paskaläjät on niin tärkeitä. Kyllä minusta on tullut kunnon rasisti mamujen vika.

    Äänestä

Ilman muuta äänestän persuja, muita vaihtoehtoja ei edes ole!

Äänestä

Venäjä on tosi lähellä äänestää keskusta.

Äänestä
  • "Venäjä on tosi lähellä äänestää keskusta."

    Siis MITÄ????

    Äänestä

  • Äänestä puoluetta joka on koko kansan puolella,

    http://ipu.fi/eduskuntavaalit-19_4_2015/itsenaisyyspuoleen-eduskuntavaaliohjelma-2015/

    1. Suomi tarvitsee oman rahan ja päätösvallan. Hallitusti eroon eurosta ja EU:sta.
    2. Kansanvalta harvojen vallan tilalle. Sitovat kansanäänestykset käyttöön.
    3. Hyvinvoinnin turvaaminen kasvupakon tilalle.
    4. Lisää osallisuutta, toimeliaisuutta ja toimeentuloa. Perustulo ja oikeus työhön.
    5. Energiaomavaraisuus uusiutuvilla 100 prosenttiin v. 2030.
    6. Puolueettomuuspolitiikka on Suomen paras turva. Nato-jäsenyys on torjuttava.

    Vaalit ovat mahdollisuus suunnanmuutoksen aloittamiseen

    Siinä pääkohdat, lue loputkin.

    Äänestä

onko sunki Isis persuissa??
nii munki isi..

Äänestä

Heh, heh! Todella muuttui, ennätysmäärä tulijoita ja nyt tuodaan jo loput Al Holista Suomeen.
Persut on turha puolue, joko uskotte!

Äänestä

No, persut petti joka asiassa!

Äänestä

Miun isi on vahvempi kuin sinun isis!

Äänestä

Varmasti äänestän Perussuomalaisia

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


FUCKISLAM kirjoitti:

Näiden uutisten valossa - äänestä nyt ihmeessä vihdoin PERUSSUOMALAISIA, niin maahantulopolitiikka MUUTTUU.

Tähän asti murhareissuiltaan palaavat ISIS-taistelijat ovat olleet meillä suorastaan "kunniakansalaisia", joille on kaavailtu viattomien kristittyjen lasten, naisten ja miesten päidenkatkomisreissuilta palkinnoksi SOTAVETERAANIELÄKKEITÄ, kuntoutusta ym järjenvastaista!!!

Lueppa juttu:

Näin nuoria värvätään Isikseen Suomessa – ”Kuolema tulee ovellesi”

– En välitä, minkä värinen joku on tai mikä on hänen uskontonsa, kunhan on hyvä ihminen. Toivon, että kaikki saisivat elää rauhassa ja vapaina, espoolainen Sagr Hamdan sanoo. Päivi Tuovinen
TERRORI   Nuorta miestä on uhkailtu ja painostettu väkivalloin, jotta hän lähtisi taistelemaan asejoukkoihin ulkomaille.
Irakilaistaustainen Sagr Hamdan, 25, kertoo omiin kokemuksiinsa perustuen, että terrorijärjestö Isis toimii jo Suomessa. Hänen mukaansa tilanne on pahempi kuin on annettu ymmärtää. Länsiväylä kertoi asiasta aamulla.

Viisivuotiaana Irakista perheineen Suomeen tullut Hamdan on itse väistellyt kaksi vuotta uhkauksia ulkomaalaistaustaisilta henkilöiltä, jotka vaativat häntä osallistumaan terroritekoihin Irakissa ja Syyriassa.

Se oli Isisin WhatsApp-ryhmä.”
Nyt nuorukainen haluaa kertoa tarinansa, koska ei aio pelätä. Hamdania on uhkailtu ja pahoinpidelty, mutta hänen päätään ei ole käännetty.

– En halua sotia. Olen nähnyt sitä tarpeeksi, haluan vain rauhaa.

Hamdan muutti jo kertaalleen pois kotikaupungistaan Espoosta ja vetäytyi sosiaalisesta mediasta.

Hän vaihtaa puhelinnumeroaan yhtenään, sillä uhkausviestejä tulee muun muassa Facebookin ja WhatsAppin kautta. Osa uhkailijoista on hänen entisiä ulkomaalaistaustaisia kavereitaan Leppävaarasta. Syiksi vainolle hän uskoo maailmankatsomuksensa ja ulkonäkönsä. Hän pitää partaa mallintöidensä ja muodin takia, eikä halua tulla leimatuksi terroristiksi.

Hamdania haastetaan kaduilla toistuvasti keskusteluihin uskonnosta. Viime joulukuussa hänet pahoinpideltiin Pasilan asemalla sen jälkeen, kun keski-ikäinen mies oli vaatinut häntä käymään moskeijassa. Kun Hamdan ei suostunut, mies vannoi, että ”kuolema tulee ovellesi”.

Myöhemmin Hamdan kutsuttiin WhatsApp-ryhmään, jossa oli 105 jäsentä.

– Se oli Isisin WhatsApp-ryhmä.

Ryhmän kautta tuli pyyntöjä osallistua taisteluihin Syyriassa. Seuraavassa kohtaamisessa miehet pyysivät Hamdania allekirjoittamaan paperin, jolla hän olisi ”antanut itsensä” järjestölle.

– Toivottavasti suomalaiset eivät pidä Isisin joukkoja muslimeina. Niillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Se on politiikkaa.

Hamdan selitti miehille, ettei jihad tarkoita tappamista eikä hän aio lähteä taistelemaan. Kun Hamdan kieltäytyi allekirjoittamasta, miehet alkoivat herjata ja uhkailla.

Vastaavaa on sattunut hänelle ja hänen veljelleen aiemminkin. Hamdan tietää, että muitakin nuoria on ahdisteltu ja houkuteltu asejoukkoihin, osa hänen tutuistaan on lähtenytkin.

Edellisenä kesänä neljä ”partamiestä” tuli puhumaan Hamdanille uskonnosta kauppakeskuksessa vaativaan sävyyn ja myöhemmin samana vuonna Rautatientorilla iso joukko ulkomaalaistaustaisia kävi hänen kimppuunsa.

Hamdan on kertonut kokemuksistaan ja tiedoistaan Syyriaan lähteneistä poliisille, mutta poliisi on voimaton.

– Ulkomaille matkustaminen, edes konfliktialueille, ei ole rikos, ylitarkastaja Tuomas Portaankorva Suojelupoliisista sanoo, mutta toivoo, että nuorukaiset kertoisivat silti tietojaan vaikka sähköpostitse.

Supo ei puhu värväämisestä vaan väkivallantekoihin ”kehottamisesta ja kannustamisesta”. Supon mukaan Syyriaan on tähän mennessä lähtenyt Suomesta noin 60 ihmistä, joista noin 20 on ehkä palannut.

Sosiaalinen media on poliisin mukaan yksi lietsomisen välineistä. Portaankorva ei kuitenkaan usko, että uhkailemalla saadaan ketään lähtemään sota-alueelle.

Hamdanin mielestä ilmapiiri on viime vuosina kiristynyt kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä.

– Ymmärrän kyllä miksi. Olen itsekin shokissa siitä, mitä näen. Mutta me olemme yhtä peloissamme. Ja meitä yritetään vetää mukaan sinne. Monet on jo aivopesty. Toivoisin, että poliisi tekee työnsä, sillä Isis on jo täällä.

Suojelupoliisin mukaan sosiaalinen media on vain yksi väkivallantekoihin houkuttelun keinoista.

Written by: Minna Rajainmäki www.lansivaula.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu