Professori Patomäki; Vaaleilla ei ole merkitystä!

Professorilta rajuja väitteitä suomalaisesta demokratiasta: "Vaaleilla ei ole juurikaan merkitystä"
Lauantai 21.3.2015 klo 17.00
http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015032019396465_eb.shtml
Politiikan tutkija ja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Heikki Patomäki uskoo, että valtiovarainministeriön virkamiehet toteuttavat kokoomuslaista säästöpolitiikkaa vaalituloksesta riippumatta.
Vasemmistotaustainen Helsingin yliopiston valtio-opin professori Heikki Patomäki esittää blogissaan kovia väitteitä suomalaisen vallan todellisista käyttäjistä. Patomäen mielestä valta on keskittynyt liikaa valtiovarainministeriön (VM) virkamiehille.

Hänen mukaansa VM:n virkamiehet ovat ajaneet hanketta, jossa hallitusohjelmaan vain luonnostellaan joitakin periaatteita.

- Tarkempi työstäminen jätetään hallituksen muodostamista seuraaviin kuukausiin. Käytännössä tämä malli lisää VM:n valtaa entisestään. Poliitikkojen tehtäväksi tulee vain luonnostella yleisiä tavoitteita, Patomäki lataa.

Hänen mukaansa "kokoomuslainen politiikka tulee näin varmistettua, melkein riippumatta siitä, mitkä puolueet hallitusta vetävät".

- Mitään demokratiaa ei voi olla, jos vaaleilla ei ole juurikaan merkitystä sen suhteen, minkälaista talouspolitiikkaa noudatetaan.

Ei neutraalia tietoa

Professori katsoo VM:n vallan vahvistumisen alkaneen, kun Suomen menojen suunnittelussa otettiin käyttöön kehysbudjetointi 1990-luvulla. Se lisäsi valtiovarainministeriön valtaa suhteessa muihin ministeriöihin.

VM:n virkamiehillä on Patomäen mielestä myös muunlaista valtaa.

- He pääsevät esittämään julkisuudessa erityisiä poliittisia mielipiteitään ja näkemyksiään ikään kuin heidän tietonsa olisi neutraalia virkamiestietoa. Hallitusneuvotteluissa heillä on samanlainen asema. Jyrki Kataisen hallituksen kestävyysvaje-retoriikka oli paljolti VM:stä kotoisin, Patomäki kirjoittaa.

Patomäen mukaan VM:n virkamiehet on nostettu julkisuudessa jalustalle poliittisten aloitteiden tekijöinä. Poliitikot antavat hänen mielestään liikaa painoarvoa virkamiesten arvioille talouden tilasta.

"Kokoomuslaista politikointia"

Virkamiehet arvioivat tällä viikolla, että valtion on seuraavalla vaalikaudella leikattava menoja kuudella miljardilla eurolla. Pidemmällä tähtäimellä olisi kurottava umpeen kymmenen miljardin kestävyysvaje.

Patomäen mukaan kaikki puoluejohtajat - vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä lukuun ottamatta - hyväksyvät säästämisen tarpeen. Hän epäilee, että VM:ssä harrastetaan nimenomaan "kokoomuslaista politikointia".

Patomäki itse pitää ankaraa säästökuuria järjettömänä.

- VM:n resepteillä ei luoda uutta tuotantopotentiaalia tai nosteta Suomea suosta.

Hän näkee, että kukin valtiovarainministeri muuttuu ministeriönsä koneistossa. Hänen mukaansa Antti Rinteen (sd) "miedot keynesiläiset taipumukset unohtuivat saman tien, kun hän astui valtiovarainministeriöön".

Patomäen kirjoituksesta uutisoi ensin Uusi Suomi.

MARKKU SAARINEN
[email protected]

LINKKIEtsi puolueesi puoluekoneesta!
40109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Jos vaaleilla ei ole merkitystä niin miksi sitten esim. Islannissa tehdään asiat täysin toisin ja se maa nousee ja kehittyy?

Ja miksi Suomessa vaaleilla ei saisi parempaa porukkaa kokoon?

Äänestä
  • Mistä tiedät, miten asiat tehdään Islannissa?
    http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/islannin-talouskriisi-kylla-kansa-tietaa/

    "IMF:n tuki vaakalaudalla

    Britannian ja Hollannin korvausvaatimukset tulevat todennäköisesti kaatumaan kansanäänestyksessä. Poliitikkojen on vaikea selittää äänestäjille, että velkojen torjuminen tulee todennäköisesti vielä kalliimmaksi kuin niiden maksaminen.

    Velanmaksusta kieltäytyminen tuhoaisi loputkin Islannin luottamuksesta kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla ja heikentäisi sen asemaa EU:n jäsenyysneuvotteluissa.

    On vaikea arvioida, mihin tilanne lopulta johtaa, elleivät Britannia ja Hollanti suostu neuvottelemaan uutta kohtuullisempaa sopimusta. Islanti elää toistaiseksi kansainvälisen tuen varassa, sillä se ei saa lainaa markkinoilta. Islannilta erääntyy ensi vuoden lopussa miljardin euron suuruinen joukkovelkakirja, joka täytyy todennäköisesti neuvotella uusiksi.

    Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on myöntänyt Islannille 2,1 miljardin dollarin lainan, jonka maksatuksesta käydään nyt uusia neuvotteluja. Suomi osallistuu pelastustalkoisiin 320 miljoonalla eurolla, joka on osa pohjoismaista 1,78 miljardin lainapakettia. Lainaeriä vapautetaan edelleen, mikäli Islanti noudattaa kansainvälisiä sitoumuksiaan."

    Äänestä

  • Islannissa ei olekaan tsaarilliseen hallintomenettelyyn juurensa juontavaa valtiollista elämää.

    Meillä on ESIVALTA, mahtimöykky heti seuraava Jumalasta. Eduskunta valitaan vain muuriksi peittämään sitä.

    Äänestä

  • VM:n toiminta tulee suoraan EU-komissin toiveista, eli asiat eivät tule muuttumaan niin kauan kuin olemme valtioiden tuhoamiskoneistossa, EU:ssa kiinni.

    Äänestä

uskokaa jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa?

Äänestä
  • Heidän olisi aika ainakin vaihtaa puheenjohtajaa. Jollei puolue sitä kestä, niin se jää Vennamon puolueeseen verrattavaksi yhden miehen liikkeeksi.

    Äänestä

  • Kyllä senkin aika vielä tulee.

    Äänestä

Patomäki on hömppäalan kommunisti, ei kannata siteerata täällä ideologisest sokeaa sivuraideukkeiia
http://www.libera.fi/blogi/patomaki-ideologisella-ristiretkella/

SUOMALAINEN, TAISTELE MEDIAN PIMITYSTÄ VASTAAN, pakkoruotsi jättää sinut Berliinin kielimuurin taakse joidenkin Hesarin ja Ylen propagandojen armoille

Haluatko vielä maksaa jostain Ylestä tai Hesarista, joka sensuroi ja pimittää

vai haluatko seurata kansainvälisiä ja muita uutisia ilmaiseksi tai pienellä maksulla, netti, BBC, SKY, CNN, France24 (ranska, englanniksi), ZDF (saksa), ...

Siksikin KIELITAITO KUNNIAAN, SUOMI, ENGLANTI, SAKSA, RANSKA, mutta PAKKORUOTSI POIS

http://www.sampoterho.net/?p=3184 Pakkoruotsin kumotut perustelut By Sampo Terho On 22/04/2014

HELSINGIN VAALIPIIRI NUMERO 176

https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/sampo-terho

tänään: Nainen otettiin Floridassa kiinni asuntonsa edestä nyt perjantaina, tappoi kaksi lastaan 6,7 -vuotiaat puukolla

Vaikka syytettä ei ole vielä nostettu eikä asiaa tutkittu lopullisesti, rikollisen nimi julkaistaan heti avoimesti laatumediassa USA:ssa, myös osoite annetaan heti

Suomessa demlat, tuulabraxit eli braxistisenilisti ja punavihreät pyrkivät tiedon pimittämiseen ja uhrien vähättelyyn piilottelemalla rikollisia

Mikä on demla? http://hommaforum.org/index.php?topic=3379.0

LAATUMEDIA PALJASTAA RIKOLLISET USAssa (ja Englannissa), jossa uhrille annetaan oikeutta siten, ettei rikollista paapota. Tämä tukee erityisesti uhrin omaisia

Esimerkki, eilen perjantaina, tappo Floridassa,

tappaja, äiti, Jessica Lacey McCarty, 33, of Palm Bay, Florida

tapetut lapset Laci, 7, and Philip, 6

http://www.nbcnews.com/news/us-news/knife-wielding-mom-face-murder-charges-deaths-two-kids-n327851

A woman who was arrested outside her home Friday holding a knife will face murder charges in the deaths of two of her children, and a separate charge for attempting to murder her five-month-old baby, police said Saturday. Jessica Lacey McCarty, 33, of Palm Bay, Florida, was being held without bond at the Brevard County Detention Center and will be charged within 24 hours in the deaths of her young daughter and son, Reuters reported. No details on how Laci, 7, and Philip, 6, were killed have been released. Autopsies are going to be done on Sunday, Reuters said.

Äänestä
  • Mitähän hommalainen oikein yritit selittää tuolla sekavalla kommentillasi.? Voi tsiisös sentään mikä litania....

    Äänestä

  • Onko haitaksi, jos on totuudenoivaltajan lisäksi kommunistikin?

    Äänestä

Valta ei ole Suomessa, vaan Suomi on sitoutunut edistämään pörssimaailman etuja. On totta, että vaaleilla ei ole merkitystä. Puoluetuista pitäisi luopua kuin myös puoluekurista. Molemmat on luotu vallan pitämiseksi vanhoissa käsissä.
Suomea hallitsevat hyvät veljet, joilta pitäisi katkaista rahavirrat demokratian nimissä. Valtion budjetin ulkopuoliset rahastot olisi lakkautettava, koska niiden päätarkoitus on hyvien veljien etujen ajaminen. Verovarojen käytöstä on päätettävä eduskunnassa ja kuntien valtuustoissa.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

  • "Puoluetuista pitäisi luopua kuin myös puoluekurista. Molemmat on luotu vallan pitämiseksi vanhoissa käsissä."

    Totta. En ole koskaan tajunnut puoluetukia enkä puoluekuriakaan, mutta sinä sen täsmänsit. Miksi kukaan vaaliehdokas ei nosta näitä esille?

    Äänestä

persujen pelko on viisauden alku....

Äänestä

Todella terävä havainto että politiikka on samaa riippumatta ketkä on hallituksessa. Tuo nyt on nähty jo ikä ja aika sitten. Siksi nukkuvat onkin suurin puolue kun ei sillä äänestämisellä mihinkään voi vaikuttaa. Kaiken lisäksi ehdokkaat valehtelevat. Lupaavat yhtä ja tekevät toista.

Äänestä
  • persujen äänestäminen on nykymenon vastustamista?

    Äänestä

  • realismi kirjoitti:

    persujen äänestäminen on nykymenon vastustamista?

    Niin jos halutaan ojasta allikkoon. Muutokselle on tarvetta mutta natsit ei ole hyvä vaihtoehto. Persuista tuskin jää mitään kun soini lähtee eikä tuollainen läski pitkään elä.

    Äänestä

oma puolue paskanti_viime vaalien jälkeen kaikkien äänestäjiensä päälle lähtemällä tukemaan Kokoomusta hallitukseen ja siitä syystä Vasemmistoliitosta tulee kyseisiä kommentteja.

Äänestä

SKP professori!

Äänestä
  • No olkoon vaikka NKP professori, mutta ainahan voi kuunnella mitä henkilöllä on sanottavanaan. Patomäki ei ole kylläkään SKP:n jäsen vaan vasemmistoliiton.

    Äänestä

Politiikot ovat itte syypäitä, kun luovuttavat vallan muille. Eihän tämän eduskunnan ja hallituksen aikana mikään ole ollut omissa käsissä.
Tuntui sille, kuin hallitus olisi ollut siellä etelärannassa, kunnes Kokkilan täytyi mennä vahtii Venäjäbisneksiään.
Nyt rukoillaan ja toivotaan, että Sipilä olisi uusi messias.

Äänestä
  • Lesta kepu ei suomea pelasta. Järkyttävän huonoja vaihtoehtoja seuraavaksi pääministeriksi. Rinne ehkä vähiten huono mutta yhtään hyvää ei todennäköisistä löydy.

    Äänestä

Professorin näkemyksen todistaa oikeaksi pääministerin kannanotto:
http://yle.fi/uutiset/stubb_kokoomus_valmis_6_miljardin_euron_sopeutukseen/7882782

"Ilman muuta, emme lähde missään nimessä pullikoimaan valtiovarainministeriön lukuja vastaan. Näiden pitää perustua asiantuntijoiden eli valtiovarainministeriön ja Suomen pankin arvioihin. Kokoomuksen sopeutuslistalla on kolme miljardia valtion puolelta ja kaksi kuntien puolelta. Jos VM:n mielestä valtion sopeutus pitää nostaa neljään miljardiin, niin olemme valmiit mukauttamaan siihen oman listamme, totesi Stubb Ylen Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla."

Kokoomus ajaa keinoja kaihtamatta maailman ja Suomen parhaiden veljien etuja. Stubb on alkanut puhua jopa hyvinvointivaltiosta maamme kaksinaamaisimman puolueen SDP:n tapaan.

Äänestä
  • Siltäpä näyttää. Kansalaisten vaikutusvalta riittää vain ja ainoastaan eduskunnan valitsemiseen. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sen olemme nähneet jokaisen eduskuntavaalin jälkeen.

    Äänestä

Ministeriöihin ja eri instansseihin on pesiytynyt eu-populisten pyhä ryhmittymä, ihan kun vapaamuurarit. Nämä loiset varmistavat vain itselleen ja tutuilleen lisää hyviä virkoja.
Mielestäni ministeriöt ja aluehallintakeskukset pitäisi tyhjentää loisista, varsinkin vihervasemmistolaisista mädättäjistä.

Mitä tulee vaaleihin, niin mikään ei todellakaan muutu. Vihervasemmisto saa noin 40 % äänistä, Juppikokoomus komppaa ja kepua kiinnostaa vain eu-tuet.
Äänestämällä voit vaikuttaa, mutta ei todellakaan näitä vanhoja puolueita.

Äänestä
  • vapaamuurareitahan he ovatkin...

    Äänestä

ennen eu jäsenyyttä vilauteltiin 100 hengen eduskuntaa koska suurin osa päätetään eussa mutta toisin kävi kun peräti jokainen edustaja tarvitsee avustajan.

Äänestä

Kyllä professori tietää.
Kyllä hän tietää.
=)

Äänestä

"Julkisen sektorin supistamiset ovat osaltaan pahentaneet pitkän ajan kasvunäkymiä. Tämä näkyy kuvasta, jonka olen ottanut Paul Krugmanin tämänviikkoisesta blogikirjoituksesta. Siinä vaaka-akselilla on ns. täystyöllisyysbudjettiylijäämän muutos OECD-maissa, pystyakselilla BKT-muutos, kumpikin vuosille 2010-2013. Täystyöllisyysylijäämä kuvastaa julkisen vallan tietoisten toimien vaikutusta julkiseen kysyntään. Mittarin avulla voidaan poistaa se vaikutus julkiseen kysyntään, joka syntyy ns. automaattisten vakauttajien seurauksena, esimerkiksi niin, että sosiaalimenot kasvavat työttömyyden kasvaessa.

Kuvasta havaitaan (pitäen mielessä, että havaittu BKT:n lasku on lähes sama kuin potentiaalisen tuotannon lasku), että julkisen kysynnän karsiminen on ainakin hyvin voimakkaasti korreloitunut kasvupotentiaalin heikkenemisen kanssa. Krugmanilta löytyy muuten myös blogikirjoitus, jossa hän esittää kuvan, jossa Ballin laskema potentiaalin muutos on piirretty samaan kuvaan täystyöllisyysbudjetin muutosten kanssa. En viitsinyt kaivaa sitä esiin näin ensimmäisenä lähes kunnollisena kesäpäivänä (nyt juuri tätä kirjoittaessani pieni sadekuuro kylläkin heitti vetensä)."

Vai onko nyt jo niin, kuten Ball pessimistisesti päättää artikkelinsa, ehkä meillä ei enää ole mahdollista saada menetyksiä takaisin? On myös syytä muistaa, että Saksa on monella tavoin hyötynyt nykykriisistä. Tässä Kyproksen keskuspankin entisen pääjohtajan ja tunnetun taloustieteilijän Athanasios Orphanideksen arvio Saksan saamista hyödyistä, joita se on tietoisesti ollut kriisipäätöksiä tehdessä hamuamassa. Haluaako Suomi pysyä tässä seurassa? Pääministerimme, uusi ja edellinen, ovat kutsuneet tällaista politiikkaa vastuulliseksi, mutta näin ei voida vastuuttomuutta peittää. Ideologisia valintoja on syytä rehellisesti sanoa ideologisiksi."

Äänestä
  • Asia ei ihan simppeli, sillä yhdellä kaudella otettiin velaksi ja se koitui kohtaloksi.
    Näyttää ettei tää kiristyspolitiikka toimi myöskään.
    Oisko kultainen keskitie semmonen, jossa sekä kiristetään, että elvytetään?
    Kompromissi!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Lähde: akateemin talousblogi.

    Äänestä

  • MrJuha82outolintu kirjoitti:

    Asia ei ihan simppeli, sillä yhdellä kaudella otettiin velaksi ja se koitui kohtaloksi.
    Näyttää ettei tää kiristyspolitiikka toimi myöskään.
    Oisko kultainen keskitie semmonen, jossa sekä kiristetään, että elvytetään?
    Kompromissi!!!!!!!!!!!!!!

    uskokaa jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa...

    Äänestä

  • PA_Nyyssonen kirjoitti:

    Lähde: akateemin talousblogi.

    Jeps =)
    Kyllähän akateemiset ihmiset tajuaa parhaiten eli ne kaikkein akateemisimmat.

    Äänestä

ketä enää mieli piteet kiinnostaa kun kallupista näkee valmiin tuloksen.

Äänestä

NYT TURVAT TUKKOON, ja äänet Patomäelle! Hän on sentään professori jolla on näkemystä eikä mikään rallikuski tai jääkiekkomies tai mikään missi tms., tai entinen poliitikon tai johtajan patja! Perässähiihtäjistä puhumattakaan!

Äänestä

VM:n talouslinjaus on uskon asia, ei perustu tutkittuun tietoon.

Leikkauspolitiikan tehosta on vain huonoja kokemuksia. IMF:ssäkin se tajutaan. Rakennemuutokset ovat erikseen..

Ns. Tarjontateoria on sontaa.

Äänestä

heheheheheh heheheheh hehehehh!!! ÄÄnestäkääpä meitä, kyllä alkaa olla merkitystä politiikallakin!
heheheheh hehehehhe ....

Äänestä

Suomea on kymmeniä vuosia hallinnut kolmen korruptio kopla, kok, kes ja dem. Mikään ei muutu niinkauan kuin nuo kolmen kopla jossakin muodossa saa maata johtaa. Kaksi niistä on aina ollut hallitusvastuussa ja politiikka on aina samaa.

Tämä on kyllä tiedossa, mutta kansa vain äänestää nämä korruptiopaskat aina uudelleen ja uudelleen jossakin koaliitiossa.

Kerro siis, joka olet erimieltä, milloin politiikka on ollut jotain muuta kuin oikeistolaista politiikkaa? Mikä hallitus on sitä toteuttanut ja milloin? Mitkä hallituksen päätökset kertovat, että politiikan suunta on ollut erilainen?

Äänestä

Luuletteko tosiaan, että äänestämällä politiikka muuttuu?

Äänestä

Kurjistuva Suomi, se on suunta, äänestit ketä hyvänsä. Voit vaikuttaa vain kurjistumisen vauhtiin... kokoomukselta se käy nopeimmin ja perussuomalaisilta ehkä hitaimmin ..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Virkamies-valta-jyllää_ kirjoitti:

Professorilta rajuja väitteitä suomalaisesta demokratiasta: "Vaaleilla ei ole juurikaan merkitystä"
Lauantai 21.3.2015 klo 17.00
http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015032019396465_eb.shtml
Politiikan tutkija ja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Heikki Patomäki uskoo, että valtiovarainministeriön virkamiehet toteuttavat kokoomuslaista säästöpolitiikkaa vaalituloksesta riippumatta.
Vasemmistotaustainen Helsingin yliopiston valtio-opin professori Heikki Patomäki esittää blogissaan kovia väitteitä suomalaisen vallan todellisista käyttäjistä. Patomäen mielestä valta on keskittynyt liikaa valtiovarainministeriön (VM) virkamiehille.

Hänen mukaansa VM:n virkamiehet ovat ajaneet hanketta, jossa hallitusohjelmaan vain luonnostellaan joitakin periaatteita.

- Tarkempi työstäminen jätetään hallituksen muodostamista seuraaviin kuukausiin. Käytännössä tämä malli lisää VM:n valtaa entisestään. Poliitikkojen tehtäväksi tulee vain luonnostella yleisiä tavoitteita, Patomäki lataa.

Hänen mukaansa "kokoomuslainen politiikka tulee näin varmistettua, melkein riippumatta siitä, mitkä puolueet hallitusta vetävät".

- Mitään demokratiaa ei voi olla, jos vaaleilla ei ole juurikaan merkitystä sen suhteen, minkälaista talouspolitiikkaa noudatetaan.

Ei neutraalia tietoa

Professori katsoo VM:n vallan vahvistumisen alkaneen, kun Suomen menojen suunnittelussa otettiin käyttöön kehysbudjetointi 1990-luvulla. Se lisäsi valtiovarainministeriön valtaa suhteessa muihin ministeriöihin.

VM:n virkamiehillä on Patomäen mielestä myös muunlaista valtaa.

- He pääsevät esittämään julkisuudessa erityisiä poliittisia mielipiteitään ja näkemyksiään ikään kuin heidän tietonsa olisi neutraalia virkamiestietoa. Hallitusneuvotteluissa heillä on samanlainen asema. Jyrki Kataisen hallituksen kestävyysvaje-retoriikka oli paljolti VM:stä kotoisin, Patomäki kirjoittaa.

Patomäen mukaan VM:n virkamiehet on nostettu julkisuudessa jalustalle poliittisten aloitteiden tekijöinä. Poliitikot antavat hänen mielestään liikaa painoarvoa virkamiesten arvioille talouden tilasta.

"Kokoomuslaista politikointia"

Virkamiehet arvioivat tällä viikolla, että valtion on seuraavalla vaalikaudella leikattava menoja kuudella miljardilla eurolla. Pidemmällä tähtäimellä olisi kurottava umpeen kymmenen miljardin kestävyysvaje.

Patomäen mukaan kaikki puoluejohtajat - vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä lukuun ottamatta - hyväksyvät säästämisen tarpeen. Hän epäilee, että VM:ssä harrastetaan nimenomaan "kokoomuslaista politikointia".

Patomäki itse pitää ankaraa säästökuuria järjettömänä.

- VM:n resepteillä ei luoda uutta tuotantopotentiaalia tai nosteta Suomea suosta.

Hän näkee, että kukin valtiovarainministeri muuttuu ministeriönsä koneistossa. Hänen mukaansa Antti Rinteen (sd) "miedot keynesiläiset taipumukset unohtuivat saman tien, kun hän astui valtiovarainministeriöön".

Patomäen kirjoituksesta uutisoi ensin Uusi Suomi.

MARKKU SAARINEN
[email protected]

LINKKIEtsi puolueesi puoluekoneesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu