Toinen haluaa muuttaa ja toinen haluaa jäädä..

Elän puolisoni kanssa avioliitossa ja meillä on kaksi pientä poikaa. Ongelmia on nyt kuitenkin alkanut ilmenemään, kun muutimme työn vuoksia pohjoiseen erääseen pieneen kaupunkiin. Itse sain vaki duunin ja viihdyn hyvin täällä. Puolisokin sai opiskelupaikan ja kaiken piti olla täydellistä, mutta... Nyt puoliso valittaa päivittäin että ei viihdy täällä ja haluaa muuttaa etelään heti, kun opinnot ovat päättyneet. Itse en kuitenkaan pidä ajatuksesta, koska tiedän että en tule viihtymään esim. pääkaupunkiseudulla, vaan kaipaan rauhallista ympäristö, kuten nyt. Parisuhde ei ole enään entisellään, vaan kokoajan on tietty "jännitys" päällä. En haluaisi menettää puolisoani, enkä myöskään halua että hän kärsii. Olemme kumpikin lähtöisin pienestä maalaiskaupungista ja olemme asuneet aiemmin myös isommissa kaupngeissa, kuten Oulussa.

Puoliso itse sanoo, että kaipaa palveluita, kaupungin vilskettä ja menoa. Itselleni riittää vähempi ja suorastaan kaupungin "vilske" ahdistaa.. minä kaipaan maaseudun rauhaa.

Mikä siis avuksi? asiasta kun alamme keskustelemaan, niin yleensä se päättyy joko riitaan tai mökötykseen.
3663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eipä siinä muu auta, kuin muuttaa erilleen haluamiinne paikkoihin.

Ymmärrän miestäsi oikein hyvin, nautin suunnattomasti asua täällä pääkaupungissamme. Kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä, illalla on täydellinen hiljaisuus ja kotirauha, kaupungissa on järjestyssäännöt ja ihmiset osaavat ottaa toisensa huomioon ja antaa oman tilan ja rauhan.
Asuin ennen syrjäseudulla omakotitaloalueella, missä ihmiset vähät välittivät naapureiden kotirauhasta. Radioit soivat pihoilla, koirat haukkuivat naapurustoissa, ruohonleikkurit pärräsivät jatkuvasti, ryyppyjuhlien mölinät häiritsivät kesäiltojen rauhaa. Ah mikä hiljaisuus ja rauha täällä kaupungissa onkaan!

Äänestä

Oletteko miettineet kompromissiä jossa asuisitte kuitenkin rauhallisessa paikassa, mutta kaupungin vilske lähellä. Jos välitätte toisistanne niin aivan varmasti löytyy joku paikka missä molemmat saavat jotain haluamaansa. kaupunkien kupeessa löytyy aika uskomattoman hiljaisia paikkoja kunhan vain tarpeeksi etsii. Älkää vain luovuttako. Voimia teille!

Äänestä

Sopikaa sellainen hetki, että saatte rauhassa keskustella. Eli lapset hoitoon tai nukkumaan yms.

Miettikää ihan paperille, että mitä te kaipaatte asuinympäristöltä. Mitkä seikat on tärkeitä. Tässä joitakin esimerkkejä: ystävät, mieluinen työpaikka, lyhyet työmatkat, iso oma piha, palvelut lähellä, tapahtumia ja vilskettä, ok-talo, huoleton kerrostaloasunto, harrastusmahdollisuudet lähellä, uimaranta ja metsä lähellä... Näitä vaihtoehtoja on paljon, ja painotatte ehkä eri vaihtoehtoja.

Kuten joku jo kirjoitti, teille voisi paras vaihtoehto olla jossakin "välimaastossa". Eli ison kaupungin lähellä, mutta silti maaseutumaisessa ympäristössä. Keskustaan 15 minsaa, mutta takapihalla metsä. Sanoit että asuitte esimerkiksi Oulussa. Mitä jos asuisitte Oulunsalossa? Tai monen muun kaupungin kohdalla jokin vastaava ratkaisu.

Ihan pääkaupunkiseudulta sellaista ei helpolla löydä, mutta muista kaupungeista kyllä. Tampereen lähellä on Kangasala ja Ylöjärvi. Jne.. jne...

Jos asuinpaikassa viihtyminen on parisuhteenne suurin ongelma, niin missään nimessä sen takia ei pidä erota. Tällaisissa asioissa molemmat tekee kompromisseja. Tulkaa puolitiehen vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lost_in_lande kirjoitti:

Elän puolisoni kanssa avioliitossa ja meillä on kaksi pientä poikaa. Ongelmia on nyt kuitenkin alkanut ilmenemään, kun muutimme työn vuoksia pohjoiseen erääseen pieneen kaupunkiin. Itse sain vaki duunin ja viihdyn hyvin täällä. Puolisokin sai opiskelupaikan ja kaiken piti olla täydellistä, mutta... Nyt puoliso valittaa päivittäin että ei viihdy täällä ja haluaa muuttaa etelään heti, kun opinnot ovat päättyneet. Itse en kuitenkaan pidä ajatuksesta, koska tiedän että en tule viihtymään esim. pääkaupunkiseudulla, vaan kaipaan rauhallista ympäristö, kuten nyt. Parisuhde ei ole enään entisellään, vaan kokoajan on tietty "jännitys" päällä. En haluaisi menettää puolisoani, enkä myöskään halua että hän kärsii. Olemme kumpikin lähtöisin pienestä maalaiskaupungista ja olemme asuneet aiemmin myös isommissa kaupngeissa, kuten Oulussa.

Puoliso itse sanoo, että kaipaa palveluita, kaupungin vilskettä ja menoa. Itselleni riittää vähempi ja suorastaan kaupungin "vilske" ahdistaa.. minä kaipaan maaseudun rauhaa.

Mikä siis avuksi? asiasta kun alamme keskustelemaan, niin yleensä se päättyy joko riitaan tai mökötykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu