Mitä minun kannattaa tehdä asialle ja mitä kykenen tekemään?
Pomo on tietoinen asiasta mutta uskoo minun värittävän ja liioittelevan tarinaani, valvontakameroiden katselunkaan jälkeen kukaan, ei pomo tai tämä esimiehenikään ole pyytänyt anteeksi tai osoittanut että minua on kohdeltu kaltoin. Tapahtumahetkenä en kuulunut liittoon.
Esimies kävi käsiksi
15
723
Vastaukset 15
- eisaalääppiätaimuutakaan
En ole vastaavassa tilanteessa itse ollut, mutta jos kuulut nyt liittoon, kysy sieltä neuvoa, omassani on ainakin myös lakimiehen palvelut (ilmaiset). Eli kysy, keneltä sinun kannattaa kysyä lisätietoa. Etene varovasti asiassa, mutta älä jätä sitä siihen, etenkin jos kuvamatskuakin on. Mutta koita kysellä siis eri tahoilta miten asiassa kannattaa edetä ja pohdi mitä itse haluat, anteeksipyyntöä jne. Tsemppiä
- turpiinsaanut
Joku sanoi ettei liitto voi tehdä asialleni mitään koska tekohetkenä en kuulunut liittoon. Videon näki pari tyyppiä, mutta kukaan ei tallentanut sitä ja kamerat nauhoittavat päälle kun on kulunut kaksi viikkoa - videota ei siis enää ole, mutta teon voi todistaa lisäkseni pari työkaveria sekä ne jotka katsoivat valvontakameran.
PS. nimimerkkiisi viitaten: minua ei ole lääpitty vaan tuupittu. - Premilex.fi
Olen työpaikka-asioihin erikoistunut juristi. Missä päin Suomea työpaikkasi sijaitsee?
- turpiinsaanut
Turussa. Epäilen kyllä pystyykö asiasta tekemään syytettä tms. johtuen tekohetken ajankohdasta, siitä on kulunut pari kuukautta.
- Premilex.fi
Hei,
En viitsi laittaa puhelinumeroani tai sähköpostiosoitettani tänne, mutta tarvittaessa löydät yhteystietoni nimimerkkini perusteella. Voimme jutella esim. puhelimessa lisää siitä, onko tässä aihetta korvauskanteelle. Parin kuukauden kuluminen ei lähtökohtaisesti vaikuta asiaan mitenkään.
- trollipöpö
Esimies...pomo....Ihan aluksi kannattaa lopettaa paskanjauhaminen:))))))))))))))))
- turpiinsaanut
Sitä mun esimieskin sanoi, mahdatteko olla tuttuja keskenänne?
- tbamm
Mikä ero on esimiehellä ja pomolla ?
- turpiinsaanut
Olen kaupassa töissä, pomo on itse kauppias jonka kanssa teen työsopimukset ja jonka kanssa teen eropaperit. Esimies on yksi henkilö johtoportaassa (johon kuuluu tämä ed. pomo) joka antaa mulle käskyt ja ohjeet jne. Nämä on kaksi eri henkilöä.
- sisäänulos
"...jonka kanssa teen työsopimukset ja jonka kanssa teen eropaperit."
Joudutko tekemään em.dokumentteja useinkin ? - turpiinsaanut
Juurikin näin. Toinen vaihtoehto on että koitin selventää mitä asioita teen esimieheni kanssa ja mitkä asiat hoidan itse pääjehun kanssa.
Ja kiitos huolenpidostasi, mutta tämä on ensimmäinen 'kunnon' työ missä olen (nuoren ikäni vuoksi). Päättele siitä kuinka monta sopparia ja eropaperia oon kerinny tekemään. - säännöt_esimiehilläkin
turpiinsaanut kirjoitti:
Juurikin näin. Toinen vaihtoehto on että koitin selventää mitä asioita teen esimieheni kanssa ja mitkä asiat hoidan itse pääjehun kanssa.
Ja kiitos huolenpidostasi, mutta tämä on ensimmäinen 'kunnon' työ missä olen (nuoren ikäni vuoksi). Päättele siitä kuinka monta sopparia ja eropaperia oon kerinny tekemään.Minkähän takia juuri nämä nuoret on niin monesti näiden esimiesten rähisemisten kohteena. Toivottavasti saat jutun hoidettua. Työnantaja ei missään nimessä saa käydä käsiksi alaisiinsa. Kävitkö muuten lääkärissä? Vaikka pienikin mustelma niin kannattaa käydä näyttämässä ja ottaa kuvat sun muut todisteeksi. Luulen, että tuo esimies ei ole ensimmäistä kertaa tällaisia tekemässä jos on noin kuumakalle. Jos on muitakin tuuppinut niin kaikesta olisi hyvä saada todisteet.
- turpiinsaanut
Tapauksesta ei jäänyt mitään fyysistä jälkeä tai muutakaan kipua - ainoastaan traumat tapauksesta. Ja olet aivan oikeassa siinä asiassa, ettei ole ensimmäinen kerta kun hän käyttäytyt väkivaltaisesti. Tietääkseni tyyppi ei ole ennen käynyt kehenkään käsiksi, mutta kuulemani mukaan on mm. heittänyt jotain entistä työntekijää päin.
Ja sitäpä juuri kun en oikein tiedä mitä tekisi.. - seuraavaan_kertaan
turpiinsaanut kirjoitti:
Tapauksesta ei jäänyt mitään fyysistä jälkeä tai muutakaan kipua - ainoastaan traumat tapauksesta. Ja olet aivan oikeassa siinä asiassa, ettei ole ensimmäinen kerta kun hän käyttäytyt väkivaltaisesti. Tietääkseni tyyppi ei ole ennen käynyt kehenkään käsiksi, mutta kuulemani mukaan on mm. heittänyt jotain entistä työntekijää päin.
Ja sitäpä juuri kun en oikein tiedä mitä tekisi..Tästä viisastuneena seuraavaa kertaa varten muistat pitää aina kännykkää mukana povi- tai housun taskussa. Jos näyttää vähänkään siltä, että taas käydään kuumana siellä pomon päässä niin eikun kännykkään nauhotus päälle tai myös videointi jos saat hoidettua niin ettei pomo huomaa ja sitten on näyttöä millä mennä eteenpäin.
- keskustelija678
miten tää on mennyt eteenpäin vai onko lainkaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441