Olen joutunut pitkälle sairaslomalle vaativasta työstä. Mieheni on tähän asti halunnut, että maksan ruuista, lapsista ym. aiheutuvat kulut hänen kanssaan puoliksi. Niin myös nyt.
Mies on aina ansainnut aina minua paremmin (20-100%) ja kerännyt itselleen isoja säästöjä. Minulle ei tietenkään kerry mitään, vaan kaikki menee omaan elämiseen. Joskus mies kyllä antaa lahjaksi lentoja, matkoja tms., mistä anteliaisuudesta haluaa sitten aina erikseen kiitosta.
Olen todella ahdistunut siitä, miten mies suhtautuu sairaslomaani, jolle en mahda mitään. Yhteisten lastemme äitiyslomillani hän huolehti, että rahani riittävät perusasioihin. Nyt hän on aggressiivinen ja ivailee, että mistä aion rahat elämiseeni hankkia. Sairastumiseni on iso kriisi muutenkin, mutta miehen rakkaudettomuus elämän turvan pettäessä on todella musertavaa.
Mistä saisin sairaslomalla tuloja? Miten voisin pehmentää mieheni kovuutta? Muuten hän rakastaa lapsia ja kai minuakin, mutta raha-asioissa hän näkee minut hyväksikäyttäjänä eikä rakkaana vaimonaan. Gradua tehdessäni hän tuki minua rahallisesti muutaman kuukauden, mutta siitä on 20 vuotta aikaa. Olen sen jälkeen ollut aina palkkatöissä ja maksanut, mitä hän vaatii.
Mies on aina ansainnut aina minua paremmin (20-100%) ja kerännyt itselleen isoja säästöjä. Minulle ei tietenkään kerry mitään, vaan kaikki menee omaan elämiseen. Joskus mies kyllä antaa lahjaksi lentoja, matkoja tms., mistä anteliaisuudesta haluaa sitten aina erikseen kiitosta.
Olen todella ahdistunut siitä, miten mies suhtautuu sairaslomaani, jolle en mahda mitään. Yhteisten lastemme äitiyslomillani hän huolehti, että rahani riittävät perusasioihin. Nyt hän on aggressiivinen ja ivailee, että mistä aion rahat elämiseeni hankkia. Sairastumiseni on iso kriisi muutenkin, mutta miehen rakkaudettomuus elämän turvan pettäessä on todella musertavaa.
Mistä saisin sairaslomalla tuloja? Miten voisin pehmentää mieheni kovuutta? Muuten hän rakastaa lapsia ja kai minuakin, mutta raha-asioissa hän näkee minut hyväksikäyttäjänä eikä rakkaana vaimonaan. Gradua tehdessäni hän tuki minua rahallisesti muutaman kuukauden, mutta siitä on 20 vuotta aikaa. Olen sen jälkeen ollut aina palkkatöissä ja maksanut, mitä hän vaatii.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Surullista luettavaa. Ymmärrän sen, että perheen menot halutaan teillä jakaa yleensä puoliksi, mutta tilanteen huomioon ottaminen olisi vähintään kohtuullista ja erityisesti rakastavan ihmisen käytöstä. Voimia sinulle. Toivottavasti miehesikin tajuaa jossain vaiheessa, että auttamisesi ja muutenkin lempeä ja ymmärtävä käytös sinua kohtaan on hyväksi paranemisellesi ja teidän yhteiselollenne.
Kiitos myötätunnosta! Toivoisin itsekin, että hän ymmärtää, että painostus stressi ei ainakaan auta paranemaan. Ja tilapäistähän tämä on. En edes ehtisi viedä kaikkia hänen rahojaan ;)
Paljon olet saanut mieheltäsi, kehtaat vielä valittaa. Nyt et kertonut kaikkea muutenkaan, yleensä sairasloma-ajalta saadaan myös palkkaa, tai jotakin korvausta.
Hei "olet.itsekas". En tosiaan ole mikään pyhimys, vaan ihan tavallinen itsekäs ihminen. Mieheni lahjat ovat olleet kaunis teko, ja olen niistä todella kiitollinen. Mitkään uskonnolliset katumusharjoitukset eivät kuitenkaan nyt auta minua tasapainottamaan talouttani ilman apua.
Viestin aihe on siis se, että sairastuneen Kela-korvaus ei ole lähimainkaan palkan suuruinen ainakaan minun alallani, vaikka tiedän, että monilla on. En pysty mitenkään maksamaan sillä koko summaa, joiden määrän mies haluaa pitää samana kuin töissä ollessani.
Joissakin perheissä paremmin toimeen tuleva tulee vastaan elämän "pahoina päivinä", ja ajattelee sen kuuluvan avioliittoon. Joitkut pitävät tätä vanhanaikaisena. Ymmärrän molempia näkemyksiä.
Ehkä joku on ollut tässä tilanteessa ja osaa vinkata, miten rakentaa taloutta viisaasti eteenpäin? Tai kuinka ottaa asia puheeksi ilman riitaa?
Jos ei mies halua ymmärtää, että olet sairas ja vain vaatii rahaa, niin onkohan suhdetta mielekästä edes jatkaa? Lisäksi tuntu oudolta, että hän vaatii kiitoksia lahjoistaa.
Kysy suoraan, missä ongelma on. Tuntuu, ettei mies ole kovin sitoutunut sinuun.
Tosiasia on myös se, etteivät kaikki miehet kestä puolison sairastumista.
Ihmettelen kyllä, että mikä tuo teidän parisuhde on. Itse olen aina ajatellut että oma perhe on se, johon voi turvata. Tavallaan ainoa asia, johon pitäisi voida luottaa. Tuohon settiin kuuluu tietenkin, että ei hyväksikäytetä muita, mutta myös että autetaan toista.
Mielestäni teidän parisuhteenne ei ole parisuhde. En oikein osaa sanoa mikä, mutta on hyvin outoa, että vielä noin pitkän ajan kuluttua joudut kyselemään täältä apua. Tietenkin miehesi pitäisi auttaa sinua.
Ihmettelen, miten olet suostunut tuollaiseen "kaikki rahat puoliksi" -suhteeseen, jos se ei ole oikein mielestäsi. Jos sinulla on pienemmät tulot, ja olette sopineet, että maksat puolet kaikesta, niin silloin sinulla olisi pitänyt olla valtaa tehdä päätöksiä arjessa, niin että sinulla olisi ollut varaa laittaa rahaa sivuun säästöön. Nytkin sinulla pitää olla valtaa. Jos sinun pitää maksaa puolet edelleen, niin muutto halvempaan asuntoon, puuroa perusruuaksi jne.
Itse kyllä varmaan olisin niin pettynyt koko suhteeseen, jos ei sairastumistilanteessakaan saa muuta kuin ilkkumista, että lähtisin pois jonnekin. Saisitkohan silloin enemmän tukea?
Oudoiksi on menneet avioliitot. Itse en ymmärrä lainkaan tuollaista sun ja mun rahat systeemiä. Perhe kun on perustettu, niin kaikki tehdään yhteisen hyvän eteen. Meillä tilanne on vaihdellut yhteisten vuosien aikana paljonkin. Itse valmistuin aikaisemmin, mutta oli itsestään selvää kantaa isompi vastuu taloudesta kun mies vielä opiskeli. Sitten jäin äitiyslomalle ja mies puolestaan siirtyi työelämään. Olin useita vuosia kotiäitinä ja nytkin teen osa-aikatyötä. Milloinkaan emme ole rahasta riidelleet. Vuosien mittaan on maksettu talo ja uusi auto on ostettu aina käteisellä. Meillä on molemmilla omat tilit. Miehen tililtä maksetaan maksut ja itse kustannan ruoat, hygienian, vaatteet ym. Ja aina kun tilille kertyy ylimääräistä, siirrämme molemmat yhteiselle varatilille. Varatiliä voimme käyttää vain yhdessä.
Meidän tyyli ei varmaankaan sovi niille, jotka ovat avioliitossakin kovin tarkkoja omistaan. Silloin suosittelen systeemiä, joissa kumpikin vastaa menoista suhteessa tuloihinsa. Esim jos mies tienaa 3000/kk ja nainen 1000/kk, niin mies maksaisi yhteisiä menoja 2000 ja vaimo 600. Näin molemmille jäisi omaan käyttöön rahaa suhteessa omiin tuloihin. Aika epäreilulta nimittäin vaikuttaisi esimerkissäni, jos naiselta menisi kaikki yhteisiin kuluihin ja mieheltä vain 1000.
Voikohan kyse olla miehen pihiydestä tai siitä että hän tahtoo nöyryyttää sinua koska et tuo talouteen samaa summa kuin hän. Ehkä tavallaan ajattelematontakin itsekkyyttä. Todella ikävä tilanne sinulle, sillä minkäs teet jos ei palkka ole samaa tasoa. Itse asuin miehen kanssa joka oli sitä mieltä että omat rahat on omia ja kun yhtäkkiä aloin tienaamaan enemmän kuin hän niin johan muuttui ääni kellossa. Kyllä kaikkien rahojen pitäisi olla lähes yhteisiä koska yhdessä olette pari. Voiko miehesi usko liittoonne olla vieläkin epäileväinen kun hän ei omastaan tahdo luopua.
Sanoppa miehellesi ett' aviopuoliso on elatusvelvollinen puolisoaan kohtaa jos hänellä tulot pienenee ja pidä kiinni että menot suhteutetaan tuloihin eli jos sinä tienää1000€ ja miehesi vaikka 3000€ nettona niin sinä osallistus perheen menoihin 300€ ja miehesi ainakin tonista kahteen niin pysytte tasapainossa ja rupee sanomaan miehellesi että ei ole rahaa ja älä kerro hänelle mitä tienaa ja laitat hänet maksaan vaikka kaikki perheen menot jos on rahaa millä mällätä. Nyt on sinun vaadittava miestäsi maksaan menoista suurin osa.
Elatusvelvollinen, kyllä. Se ei tarkoita, että rahat pitää jakaa puoliksi. Aloittaja taitaa kuitenkin pysyä hengissä ihan omilla kelakorvauksillaankin.
Meillä on aina ollut yhteiset tilit. Avioliiton alkuaikoina tienasin enemmän (ollaan molemman tosi pienituloisia) ja kaikki meni n. 25 vuotta ihan hyvin. Mietittiin päivä ja viikko kerrallaan miten eteenpäin. Nyt kun olen ollut työttömänä ja saanut pätkätöitä ja paljon vähemmän palkkaa meilläkin on tullut kommentteja tai huomautuksia siitä että kuka tienaa. Nykyään molemmilla on omat tiilit omaan käyttöön mutta palkat tulee samalle yhteiselle tilille. Sieltä sitten maksetaan lainat ja laskut.
Avioliitossa puolisot ovat elatusvelvollisia toisiaan kohtaan ihan lainkin mukaan. Muistutapa miestäsi mihin on tullut sitouduttua kun meni vihille.
Avioliittolaki: 46 § (16.4.1987/411)
"Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen."
Sinulle siis täytyy jäädä rahaa myös henkilökohtaisien tarpeiden tyydyttämiseen sen jälkeen kun yhteiset manot on maksettu. Jos omat tulosi eivät tähän riitä mutta puolisolla on tuloja, hän on velvollinen vastaamaan elatuksestasi.
Henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämiseen. Selvä juttu sitten. Jos minulla ei enää riitä rahat viinaan ja huorissakäyntiin, on puolisoni annettava sitä. Onhan kyseessä henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttäminen.
Vai tarkoittaakohan lainaamasi teksti perus/minimitarpeita, kuten ruokaa, vaatetusta ja sairaudenhoitoa? Asuntohan oli jo olemassa.
Aloittaja kertoo miehestään mm:"Nyt hän on aggressiivinen ja ivailee, että mistä aion rahat elämiseeni hankkia. "
Tuo EI kuullosta siltä että mies aikoisi kantaa vastuunsa yhteisestä elättämisestä edes naisen normaalien perustarpeiden verran.
Minkä vastuun miehen pitää kantaa? Eiköhän ne normaalit perustarpeet tyydyty ihan kelan rahoillakin.
"Minkä vastuun miehen pitää kantaa? Eiköhän ne normaalit perustarpeet tyydyty ihan kelan rahoillakin."
Miehen pitää kantaa vastuu PERHEEN toimeentulosta. Nainen kyllä varmaan elää itse Kelan paäivärahoilla mutta jos mies kuvittelee että nainen maksaa niillä päivärahoilla saman osuuden KAIKISTA yhteisistä menoista kuin ennenkin niin se ei ole oikein. Tästähän tässä oli kysymys.
Minkä perheen? Aloittaja mainitsi tehneensä gradua 20 vuotta sitten. Tuskin heillä mitään pikkulapsia enää on.
Eivätkö kouluikäiset kuulu enää perheeseen? Tai varttuneemmat opiskelijat?
Eikö vanhemmat yhtään huolehdi lapsistaan pikkulapsivaiheen jälkeen?
Yleensä 20 vuotta gradun valmistumisen jälkeen ollaan noin 45 vuoden iässä. Silloin useimmilla on vielä lapsia kotona, kun niitä aletaan tehdä 30 korvilla.
Ja rahanmenohan lisääntyy lasten kasvaessa. Kyllä meidän perheessä lapsen kulut nyt on suurimmillaan, kun aloitti lukion. Pelkästään kirjoihin, tietokoneeseen, koulumatkoihin ja harrastuksiin on nyt vuoden sisällä mennyt jo lähes 4000 €. Tähän sitten muut kulut päälle.
Ei tuo lukio noin paljon maksa mutta kun hommaat kevarin ja kortin siihen ja vielä ajokortin kun 18v täytää niin meillä meni semmoiset 10 tonnia ja lukion mneot olivat aika pieniä voihin verrattuna. vanhojen tanssiin iltapuku 500€ ja kaikki muut päälle mutta rahaa sevain on.
Aivan käsittämätön tilanne mielestäni. Jos ei järkipuhe auta, sopiiko miehelle sitten, että laskette kustannuksia ja syötte pelkkää kaurapuuroa?
Jep. Jos muuten ei tilanne korjaannu, niin kiristä ruokamenot äärimmilleen. Muutama viikko kaurapuuroa ja hernekeittoa, niin voi ymmärrys lisääntyä. Selität vain miehellesi, että muuhun ei tässä tilanteessa ole varaa. Jos saat jotain säästöön, niin laita sukanvarteen pahan päivän varalle. Pahoin pelkään, että sellainen on moisen kitupiikin kanssa vielä edessä.
Omia kustannuksiaan laskee tietenkin se, jolla rahat eivät riitä. Tottakai on suotavaa, että saat voisilmän kaurapuuroosi, kunhan muistat olla kiitollinen.
Jospa sairastunut (naistyypillinen masennus?) nyt ensin lopettaisi shoppailun ja muut turhuudet. Siirrytään sitten jauhelihalinjalle ensin, jos on tarpeen.
Töitä tekevällä on töitä tekevän menot, kotona makailija tyytyköön vähempään. Köyhön pitää olla nöyrä.
"Omia kustannuksiaan laskee tietenkin se, jolla rahat eivät riitä. Tottakai on suotavaa, että saat voisilmän kaurapuuroosi, kunhan muistat olla kiitollinen."
OMIA kustannuksia toki laskee. Mutta kun ilmeisesti mies olettaa naisen kustantavan myös lapsien menoja sekä talouden yhteisiä menoja entiseen malliin niin se ei ole oikein.
Meillä tilanne meni lopulta siihen, että otin eron. Ei kukaan jaksa ainaista toisen kiristystä ja haukkumista vaikka kuinka tekee parhaansa. Yksin tulin lasten kanssa todellisuudessa toimeen paremmin kuin miehen kanssa kun sain sopeuttaa menot tuloihin. Mistään ei todellisuudessa jouduttu tinkimään sen enempää kuin ennenkään, ei vaan tarvinnut osallistua miehen päähänpistojen kustannuksiin, joista ei useinkaan ollut minulle kuin työtä. Etsi miehen säästöistä kirjanpidot ja kopioi ne jotta saat oman osasi erossa. Tuollainen alistava ukko ei muuksi muutu, se on tosiasia.
Oletko koskaan kuullut avioehdosta? Se on olemassa juuri sinunlaisia ahneita toisten säästöjä nuuskivia akkoja varten.
Koska miehet oppii, että ei kannata mennä naimisiin! Näitä tekstejä lukiessa tyhmempikin tajuaa, millaisia rahan ahneita paskoja naiset ovat.
Nyt meinaa kyllä itku tulla, kun lukee näitä vastauksia. Kun sairaus tulee se ei kysy lupaa. Myös mies voi sairastua. Itse olen syöpäsairas, enkä millään jaksa hoitojen myötä enää töissä käydä vaan jouduin jäämään pitkälle sairauslomalle. Sairaalassa olot, lääkkeet ja lääkärit maksavat pitkän päälle isoja summia sairauspäivärahoistani. Perustarpeeni tällä hetkellä on katto pään päällä, ravinto ja hygienia. Olen yksin eläjä ja voin sanoa, että kyllä tuo "kaurapuuro-hernekeitto" on tuttua ravintoa. Yritän tässä vain sanoa, että kyllä mielestäni avioliitto on kahden kauppa siinä mielessä, että pitäkää huolta toisistanne, sillä kumpi tahansa saattaa sairastua ja tarvita apua.
No sun pitää kysyä sun mieheltä tuleeko nyt häätö kun et kykene maksamaan...
Sairaslomalla pitäisi pystyä rauhoittumaan, lepäämään ja saamaan itsensä kuntoon. Voin sanoa, että ei se aina noin mene. Jos toinen kippaa syyllisyyden tulojen laskusta toisen niskaan.
Eikö ihmiset oikeasti osaa elää silloin säästeliäämmin. Minun on ainakin kovin vaikea tässä laskelmoivassa maailmassa uskoa ihmisten hyvyyteen niin etteivät ajattelisi vain omaa etua.
Niin mitähän rakkautta sekin on.
Pitkäaikaiselle sairauslomalle jäävä mies lempataan avioliitosta hyvin pian. Nainen huomaa yllättäen, että rakkaus on nyt loppu ja että on valheellista jatkaa enää toimimatonta suhdetta. Mieheltä ei mielipidettä kysytä ja kovin usein naisella on jo uusi vaihtoehto odottamassa.
Höpö, höpö. Itse ollaan koettu niin miehen vaikea sairaus kuin lähes samaan aikaan tapahtunut irtisanominen työstä. Nämäkin vain lujittivat suhdettamme. Kyllä avioliiton pitää kestää ylä- ja alamäet. Helpointa se on, kun pidetään perhettä yhteisyrityksenä, jossa kumpikin kantaa sen minkä pystyy. Avioliitossa ei voi olla sun ja mun rahoja. Hyvä olisi tietenkin sopia näistäkin asioista jo ennen vihkivaloja.
Avioliitossa ei voi olla sun ja mun rahoja.
Miten niin ei "voi" olla? Siksikö, että se on sinun perustelematon mielipiteesi ja sinä olet aina oikeassa, koska niin vain on?
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2296097-avioliitto-yhteiset-vai-omat-rahat/
Avioliitossa, johon on sitouduttu loppuelämäksi, on ihan sama kenen pussista menot maksetaan, kunhan hoidetuksi tulevat. Eri asia tietenkin on, jos puolisot eivät ole sitoutuneita loppuelämäkseen. Silloin varmaan onkin taloudellisesti järkevää pihistää omiaan ja vaatia toista maksajan rooliin.
Entäs sitten, kun toinen haluaa säästää vaikkapa kesämökkiä tai autoa varten ja toinen haluaa kuluttaa rahat heti esimerkiksi matkailuun?
Sitoutuneita...sinun elämäntyyliisi. Sinä päätät ja se on tietenkin ainoa oikea tapa.
Jos toinen haluaa säästää ja toinen kuluttaa rahansa heti, niin eipä se avioliitto kauan kestä.
"Entäs sitten, kun toinen haluaa säästää vaikkapa kesämökkiä tai autoa varten ja toinen haluaa kuluttaa rahat heti esimerkiksi matkailuun?"
Silloin asiat jaetaan tasan siten että toinen säästää saman summan ja toinen tuhlaa omia rahojaan saman summan kuussa. Kun säästäväinen jotain sitten säästöillään ostaa, ne ostokset ovat tietysti vain hänen nimissään, niin auto kuin mökkikin. Ja omistus myös säilytetään tekemällä avioehto. Jos tuhlaavainen ei tähän suostu, ei kannata liittoa jatkaa.
Ketään ei toki voida velvoittaa säästämään asiaan jota hän ei niin paljon halua että pystyisi rhaa laittamaan sivuun.
" toinen säästää saman summan ja toinen tuhlaa omia rahojaan"
Aivan. Silloin kai on hyvä olla erilliset omat tilit, jotta rahat eivät mene sekaisin?
Selvä. Kun ostan HD:n, laitetaan osamaksut menemään sinun palkastasi. Onhan ihan sama, mistä ne maksut otetaan, kunhan tulee hoidetuksi. Mennessäsi naimisiin loppuelämäksi tulit samalla sitoutuneeksi myös motukan ostoon.
Mikähän mahtaa olla motukka? Meillä tosiaan on sama, kummanko tililtä maksetaan, kun kumminkin ylimääräiset tilille kertyneet siirrämme yhteiselle tavoitetilille, jota pystymme käyttämään vain yhdessä. Pienemmistä, noin alle tonnin menoista ei ihmeemmin neuvotella ja suuremmista hankinnoista olemme aina olleet yksimielisiä. Yhteinen talous meillä on nyt ollut pian 30 vuotta ja rahasta emme ole riidelleet. Talo on velaton ja uusi auto ostetaan aina käteisellä. Kumpikin kun kammoamme velkaa. Mietinkin tässä, että varmaan jo siinä puolison valintavaiheessa olisi hyvä etsiä mahdollisimman samankaltainen ihminen, jolla on samanlaiset kulutustottumukset ja haaveet.
Ristus siunakkoon ihmistä, joka ei tiedä mikä on motukka! Sinä olet moukka ja motukka on moottoripyörä.
Missä sanotaan prätkää motukaksi? Junttia....
Vai samankaltaista ihmistä pitää etsiä. Rivien välistä paistaa selvästi (paitsi omakehu ja itsetyytyväisyys) myös se, että parinvalinnassa edetään rahan ehdoilla. Mikä taas ei ollutkaan yllätys, kun naisesta on kysymys.
Eikö koskaan ole tullut mieleen, että etenkin uusioavioliitoissa toisella puoliskolla saattaa olla velkoja, joita uudella avio/avokumppanilla ei ole mitään syytä maksaa?
" suuremmista hankinnoista olemme aina olleet yksimielisiä"
Ja paskat. Niin yksimielisiä ihmisiä ei ole olemassakaan. Mutta ehkä on niin, että sinä päätät ja kutsut sitä yksimielisyydeksi, hirmun päätöksistä kun ei voi valittaa?
http://www.motouutiset.fi/fi/moottoripyorat/uutiset/583/Motukka---kriisiapua-motoristeille-jo-kymmenen-vuoden-ajan.htm
Esimerkiksi täällä. Kyllä tsadilaisenkin pitäisi tietää. Motukka, moto, prätkä, pärrä. Eikö edes edellä mainittu HD kalauttanut mielesi homeisia kelloja? Jaa, mikähän se semmoinen on...
Jotkut sanovat myös modeemia motukaksi.
Voi pyhä Sylvi sentään. No ei ole meidänkään tarvinnut puolisoni kanssa koskaan rahasta riidellä vaikka tiukkojakin aikoja on eletty. Myös meillä on yksimielisesti kaikki hankinnat tehty, sekä isot että pienet. Onneksi ei kumpikaan olla mitään tuulella käypiä vaan hankinnat on aina olleet tarpeellisia ja hyödyllisiä, ei mitään itsetunnon pönkitystä tai m...nan jatketta. Jo seurustelun ensihetkistä on rahat olleet yhteisiä. Se on maksanut jolla on rahaa. Nykypäivänä laskut maksetaan nettipankissa sen tililtä jolla on rahaa ja koska tilipäivät on ihan eri aikaan kuusta, rahaa siirrellään tililtä toiselle että voi ruokaostoksia tehdä pankkikortilla eikä tarvitse turhaan luottokortilla maksaa jos toisella kuitenkin on rahaa. En ymmärrä enkä tajua omat rahat systeemiä avioliitossa. Kumpi ostaa parisängyn lakanan, pidetäänkö siitä kirjaa että Maija osti viimeksi ja nyt on Matin vuoro. Entäs pyykkiaine. Mitäs jos Matilla on paskapyykkiä enemmän niin ostaako hän kaksi pyykkiainetta ja Maija yhden. Ja mitäs sitten kun Matti riuskana miehenä syö varmaan enemmän kuin Maija.... voi voi sentään.
Miehelläsin on salasuhde. Ei tää mitään rakettitiedettä ole.
Mitä nykyajan perheet oikein ovat? Joukko samassa osoitteessa asuvia lapsen tasolla olevia, itsekkäitä vaatijia. Sekö on nykyaikaista? Sekö on 2010-lukua?
Minusta se ei ole oikea perhe, jossa tiukasti pidetään kiinni omasta, mikä on minun, mikä on sinun. No, ehkä omat hammasharjat pitää olla.
Että puolisoilla on aivan eri elintaso, se ei mahdu minun järkeeni ollenkaan. Minun vaimoni on kotona ja hoitaa lapset sekä kodin. Minä maksan kaiken. Ei tulisi kuuloonkaan, että esimerkiksi vain minä lähden lomamatkalle, mutta vaimo ja lapset jäävät kotiin, koska heillä ei ole rahaa.
Meillä on perhe ja yhteinen koti sekä yhteiset tavoitteet. Myös talous ja rahat ovat yhteiset. Muuten ei mitään perhettä edes ole. On vain yhdessä asuvia itsekkäitä, kakaramaisia rahanlaskijoita.
Viisastut kyllä, kun eron hetki ja omaisuuden jako koittaa,
Ei ole eroaikeita. Vaimon pidän niin hyvänä, ettei käy ero mielessä hänelläkään. Jos silti vastoin luuloani niin kävisi, vaimolle kuuluu tietysti puolet. Yhdessä nimittäin on eletty, koti ja lapset hankittu. Yhteinen on ollut talous. Yhteistä on omaisuus yhteisessä perheessä.
Ei ole sitä katsottu, millainen on kenenkin palkkapussi ollut.
Olisi ehkä kannattanut katsoa. Mahdollisesta tulevasta erosta taas sinä et päätä, eroista tehdään naisten aloitteesta 70-80 prosenttia.
Kaikki eivät sitä paitsi ole menneet naimisiin sinun laillasi nuorena. Ei ole yhdessä hankittu eikä maksettu.
Perusta sinä avioliittosi mille pohjalle haluat ja eroa taas kerran. Tai sinusta otetaan ero taas kerran.
Mutta kyllä avioliitto, johon kuuluu yhteinen elämä, yhteinen perhe, yhteinen koti ja yhteinen talous, jossa ei katsota minun rahoja ja sinun rahoja, pysyy onnellisempana ja paremmin koossa.
Jep, kun heti papin aamenen jälkeen aletaan varautua eroon, niin suurella todennäköisyydellä se sitten tuleekin. Varjellaan omia rahoja ja yritetään lypsää toinen kuiviin. Petetään varmuuden vuoksi itse ensin, ettei vain toinen ehdi pettää ekana.
Itse olen avioitunut sillä mielellä, että loppuelämä ollaan yhdessä. Onneksi löysin samalla tavoin ajattelevan miehen. Yhteen hiileen kun puhalletaan, niin paljon helpompaa on elää ja olla. Kiva huomata, että teitä on muitakin samoin ajattelevia!
Siis mitä tapahtuu, jos et maksa puolia. Heittääkö sun mies sut ulos teidän kodista? Kuka omistaa kodin? Tuleeko ero?
Aloittajan kirjoituksesta ymmärsin, että ei eroa, mutta vittuilee.
Arvaan, että aloittaja on heittäytynyt masennusperusteiselle ikuiselle saikulle toisten elätiksi.
Onneksi nuo sairaudet ei katso tulotasoa tai yleistä statusta.. Syöpäkasvaimet erityisesti tuppaa ilmestymään niihin omasta mielestään parhaimpiin ihmisiinkin ja rahallahan niitä ei niin vain pyyhitä pois eikä auta rukoilutkaan ;) Ei kannata vittuilla liikoja muille, voi ylläri odottaa suakin joku ruma päivä.
Ei voi kuin kiittää korkeampia voimia omasta puolisostaan. Kumpikin on jo saanut maistaa sairaudenpäiviä ja yhdessä on selvitty niistä. Sääliksi käy tuollaisten tyyppien puolisoita..
Sairastaminen ei ole halpaa Suomessakaan. Edullista toki verraten moniin muihin maihin mutta ei niillä sairaspäivärahoilla montaakaan vuodeosastoviikkoa edes makseta. Maksukatotkaan eivät kuin puolita maksuja jne.
Nämä neropatit täällä ilmeisesti surutta antaisi mennä puolisonsa luottotietojenkin kun säästöt olisi mennyt sairaskuluihin ja pitäisi auttaa toista lopulta. Avioliitossa kun ei saa yhteiskunnalta niitä sosiaalisia tukia, toimeentulotukea ym koska puoliso katsotaan ensisijaisesti elatusvelvolliseksi. Joten pihit ja itsekkäät pliis ÄLKÄÄ avioituko! Edes avioehto ei poista tuota elatusvelvollisuutta!
Joskus ero on ratkaisu jos puoliso ei suostu auttamaan sairastunutta. Tällöin saa edes yhteiskunnalta tukia sairastamiseen. :(
Olipas hyvin sanottu LinneaS!
Aloittaja voisi harkita eroa sekä vaativasta työstä että vaativasta miehestä.
Mies on muuttunut, jotakin sellaista on nyt tullut väliin jota ei ollut 20 vuotta sitten.
Omaisuus plus varat puoliksi ja omaan pikku asuntoon lepäilemään, keräämään voimia.
Näitä "puoliksi maksamisia", "tulojen suhteessa maksamisisia", "omia rahoja" yms. on niin paljon, että kyllä kai niitä on todellisuudessakin vaikka se lippaseekin yli minun hilseeni.
Omituisella pohjalla on pitempiaikainen parisuhde jos tuollaista todella tapahtuu!
Niinpä, ja kyllä vaikeata on arjen pyörittäminen noilla periaatteilla. Ei ole ihme, jos riitoja tulee. Helpointa on yhteisen elämän pyörittäminen yhteisillä rahoilla. Ja jos jotain yli jää, niin sillähän sitä on mukava jotakin piristystä arkeen järjestää.
"Tutkimuksen mukaan naiset tekevät 75 prosenttia kotitalouden tärkeistä päätöksistä. Päivittäisistä kotitalouden päätöksistä naiset tekevät 85 prosenttia."
Jos mies suostuu siihen, että rahat ovat yhteisiä, ne muuttuvat käytännössä naisen rahoiksi. Siitä vaan, te idiootit.
45-vuotta tyytyväistä "idiootin" elämää! Kaiken lisäksi vuosikaudet suhteella 100/0 = vaimo kotona ilman mitään tuloja. Ei kodinhoto eikä muutakaan avustusta. Ei työttömyyskorvausta eikä mitään. Koko ajan hän hoiti kaiken maksuliikenteen.
Tuon jakson jälkeen jakautuivat tulomme 80/20 suhteessa.
Viimeiset 14-vuotta jotka minä olen ollut kotona, olen minä hoitanut rahaliikenteen.
Vaimoni ei ole kiinnostunut tuloista enkä minä menoista. Vaimo tarkistaa pankkien tiliotteet ja luottokorttilaskun.
70-luvun lopulta alkaen meillä on ollut luottokortin rinnakkaiskappaleet.
Kyllä on "idiootin" ollut leppoisaa elää nämä vuosikymmenet!
Helppoahan se on lapsenkin elämä, kun äiti huolehtii. Sinä ilmeisesti haluat olla lapsi koko ikäsi.
Omiin kokemuksiisi tai ennakkoluuloihisi perustuva pahansuopa tulikinta. Hyvä jos helpottaa!
Tämä "lapsen elämä" on tarkoittanut viimeiset 14-vuotta, eli sen ajan kun olen ollut kokoaikaisesti kotona, sitä, että minä olen vuorostani hoitanut suurin piirtein kaiken muun paitsi rätit ja tiskikoneen.
Tulojen suhteenhan teilläkin maksetaan, 7167. Niin se menee niillä varsinkin, joilla on se yhteinen tili. Ja mitäs väärää on tulojen suhteen maksamisella, sehän juuri oikeudenmukaisinta on. SE onko tilit yhteiset vai eri, on samantekevää, kun kuluttaminen sujuu täydessä yhteisymmärryksessä.
Joko keskustelitte tilanteesta? Kun takana on oikea avioliitto, perhe-elämää, niin puoliso joka ei tule taloudessa vastaan, toisen sairastaessa tms. on hankkimassa itselleen sinkkuelämää... Kysypä mieheltäsi, saiko hän yhtään laskua leipomuksistasi/aterioista joilla hän eli, takavuosina.
Kysypä kumpi teistä on kantanut konkreettista vastuuta perheen hyvinvoinnista, ja laskutettiinko häntä esimerkiksi selänpesuista ja siitä ettei ole tarvinnut lasten peruspalveluista huolehtia. Mikäli siis noin on- eli normikuvio.
Ja kerro, että ellet saa elatusta puolisoltasi niiltä osin kuin se jää sairastamisesi takia, otat eron. Tähdennä, että avioliitto on sitä varten, että yhdessä ne muutkin kuin aurinkoiset ajat eletään.
Ja ota se ero jos tuo ei kelpaa miehellesi. Kun silloin ei rakasta.
Tee lasku selänpesuista ja leipomuksista. Varaudu siihen, että saat itse laskun autokuljetuksista.
On asiat aika vinksahtaneessa tilassa, kun perheenjäsenillä on erilaiset elintasot.
Miten rahaton puoliso voisi saada apua yhteiskunnalta? Vaikeaa varmasti on "sossunkaan" käsittää, jos aviovaimo menee kertomaan rahatilanteestaan ja ilmenee, että miehellä on runsaat tulot.
Se ei kuitenkaan ole mitenkään tavatonta. Monilla miehillä on se vakaumus, että vaimon asia on hoitaa lapsensa, kotinsa ja taloutensa, ja hän vain asuu vaimon huolehtimassa asunnossa, asettuu vaimon laatiman aterian ääreen ja on muutenkin kuin hotellissa. Maksun palveluista hän päättää itse. Hän vetoaa siihen, että on ostanut asunnon, maksaa lainaa ja tekee lumityöt. Hän ei saitaile, vaan vie perheensä rantalomalle kustannuksia miettimättä. Hän ostaa hyvän nelivetoisen auton, joka on tietysti hänen käytössään, mutta auliisti vie lapsiaan harkkoihin. Näkevät siinä toiset isät jäähallin parkkipaikalla, ettei meillä napeilla pelata.
Vaimo on usein se, joka tuhlaa. Hän voi panna tähtitieteelliset summat kersojen koulukirjoihin tai talvisaappaisiin ja ruokamenoihin. Kun hänelle antaa rahaa, se menee salamannopeasti muka sähkölaskuun, ja taas ollaan ruinaamassa. Turha esittää mitään kuitteja tai kirjanpitoja. Oppisi nyt vaan vähän paremmin käyttämään talousrahojaan, saamari.
Vaimo ei voi paljon muusta säästää kuin omista vaatteistaan ja meikeistä, hiuksiensa hoidosta ja työmaaruuista.
Sitten on aika miehen huomata, että vaimo on rupsahtanut, ei välitä yhtään ulkomuodostaan, kulkee alennusmyyntikuteissa ja tukka hapsottaen.
Ei kuin vaihtoon!
Vaihtoon olisi mennyt tuollaisessa tapauksessa.
Onkohan vaimoni sukupuolensa omituinen edustaja? Muusta minulla ei ole kokemusta.
Hän on minua tarkempi rahan käyttäjä. Meillä on MC:n rinnakkaiskappaleet. Käyttöraja 5000€. Itse en ole koskaan seurannut korttilaskua vaan vaimoni tekee sen.
Tarkkuutta kuvaa esimerkiski vaimoni eräs tyttöjen matka Berliinin joulumarkkinoille. 5:n vuorokauden matkan tuliaisina hän hehkutti kahta ristipistotyötä selittäen, että meikäläisen palkän pohjan hinnalla hän sai myös langat ja kehykset.
Tai kun hän Pekingissä näki iiihania puseroita pilkkahintaan. Meni ja osti yhden. Oli tyytyväinen muutaman euron ostokseensa. Kysyin, että oliko siellä useammanlaisia. Joo. Kyllä oli kiinnostavia. "No miksi helkutissa et ostanut useampia"? Seuraavana päivänä ei tavaraa enää ollut.
Tekee aina hankinnat alakanttiin mutta tietenkin parempi näin päin.
Äärimmäisen niukkuden vuosinakaan mieleeni ei edes juolahtanut, että vaimoni saattaisi käyttää rahaa vastuuttomasti.
Et tainnut tajuta sarkasmia. Me vaimot tosiaan tuhlataan ja törsätään. Ostellaan lukiolaiselle kirjat, lapsille kumisaappaat, toppapuvut, ruokaa kasvaville nuorille ja nälkäiselle ukolle. Omiin tarpeisiin harvoin jääkään mitään, ehkä joskus paita kirppikseltä ja hiusväri kotivärjäykseen, kun kampaamoon oli viimeksi varaa joskus sinkkuna. Ja äijä sitten ihmettelee törsäystä. Meillä ainakin minulta kuluu nyt enemmän rahaa yhteisiin menoihin kuin miehellä. Itse kustannan juuri nuo turhuudet, siis vaatteet koko porukalle, hygienian, ruoan ja tyttären koulukulut. Miehelle jää autokulut ja asumisen kulut.
Ihme juttu. Miten ne kauppakeskukset ovat täynnä naistenvaateliikkeitä (paljon muuta ei olekaan), kun te naiset kulutatte itseenne niin vähän?
Äärestä toiseen. Elimme vuosikaudet tilanteessa jossa vaimoni todella hoiti kaiken. Kokoaikaisena kotiäitinä, ennen nettiaikaa, hän hoiti myös kaiken rahaliikenteen tuloja lukuun ottamatta. Myös muu taloudenpito oli täysin hänen varassaan.
Viimeiset 14-vuotta tilanne on ollut täysin päinvastainen aina ruokahuoltoa myöten.
Pyykki- ja tiskikoneeseen en puutu. Vaimon ollessa omilla matkoillaan olen toennut tulevani toimeen enimmillään 3:n viikon jakson ilman koneita.
Poikkeuksen kokonaiskuvioon tekevät erilaiset muistamiset. Joulu, merkkipäivät, tuttavien muistamiset, ylipäätään lahjukset ja kortit. Minä en ole koskaan harrastanut sellaisia.
Ps. Yhtenäkään loma-ja matka-aamuna vaimo ei ole tehnyt itselleen aamupalaa. Minä olen hoitanut sen aina tavalla tai toisella. Enimmäkseen tavalla.
Miksi pelkäät kodinkoneita? Käyttöön ne on tarkoitettu. Ei sillä, minä hoidan meillä pyykinpesun lähes poikkeuksetta, mutta kyllä meillä puoliskokin sitä osaa käyttää ja käyttääkin. Tiskikonetta käyttää koko perhe, pyykkihuollossa ovat kaikki osaltaan mukana, minä vain tykkään siitä lajittelusta ja olla päällikkönä hommassa.
Ihan kaikkien kodin hommien suhteen kannattaa kyllä opetella tekemään kaikkea, ihan molemmat. Sitten voi olla sormi suussa kun toinen kupsahtaa tai lähtee muuten. Harva pari lähtee tästä maailmasta yhtä aikaa. On sellaisiakin miehiä, jotka eivät ole koskeneet keittiöhommiin, ja vaimon kuoltua pitää opetella kaikki kahvinkeitosta lähtien, kun ei ole sitä koskaan itse tehnyt. Hurjalta kuulostaa mutta näin tosiaan on joidenkin kohdalla. Siinä puolison lähtösurussa on jo niin paljon ajatukset ja keskittyminen, että jos vasta siinä vaiheessa lähtee kantapään kautta opettelemaan, voi monelle olla ihan liikaa ja vaikuttaa jo omaan terveyteen. Vähintäänkin on ihan turhaa huolta suuren surun keskellä, kun tulee muitakin käytännön asioita hoidettavaksi hautajaiset sun muut.
Eli rohkeasti vain pyykki- ja tiskikoneitten kimppuun! Sovitte vaikka vuoroviikot, niin pysyy mielessä miten ne hoidetaan.
Ei vaimosi ole erikoisuus. Etenkin sinun ikäluokassasi ihmiset yleensäkin ovat vielä aika nuukia, pula-aikana olette lapsuutenne eläneet ja siihen tottuneet. Naiset yleensäkin ovat usein tarkempia rahankäytössä ihan jo siksikin että tulot ovat pienempiä ja huollettavia on enemän kuin miehillä. Tai no olisi miehillä yhtä paljon tietysti, mutta ovat laistaneet velvollisuuksistaan tai eron myötä nainen on se jolla on lapset ja käytännön rahan kulutus heidänkin osaltaan lankeaa tietysti naisille. Toki molemmissa sukupuolissa ja kaikenikäisissä on niitä joilla homma ei pysy hanskassa, ja he näkyvät ja kuuluvat helposti, nuukaan ihmiseen ei niin huomiota kiinnitetä sen kulutuksen osalta. Toisaalta nuukuuskin voi mennä överiksi, kyllä elämästä voi nauttia kunhan sen tekee suu säkkiä myöten.
Ei minkään kimppuun! Emme ole varsinaisesti sopineet mitään, mistään. Se tekee jolla on mahdollisuus, osaa paremmin tai inhoaa vähemmän. Asiat ovat muotoutuneet tilanteiden mukaan. Aikataulun sopiminen saattaisi johtaa jossakin tilanteessa muutostarpeeseen ja neuvotteluun. Ei tolkun tolkkua vaan tilanteet määräävät.
Olen aamuvirkumpi -> teen / hankin yhteisen aamiaisen.
Sapuskan valmistus on harrastukseni joten suunnittelen, hankin tarvikkeet, valmistan ja katan pöydän. Vaimo panostaa tiskikoneen.
Olen minäkin osallistunut tekstiilihuoltoon. Lähin pesula on muutaman sadan metrin päässä. Liinavaatteet olivat pesulan jäljiltä sellaisia, että uskottavuuteni meni.
Siivouksessa on sama "sopimattomuus". Minä siirtelen huonekalut ja käsittelen matot. Sitten jatkan vaimon aloittamaa imurointia ja vaimo aloittaa moppauksen. Saatuani imuroinnin valmiiksi jatkan vaimon aloittamaa moppausta ja hän touhuilee jotain muuta.
Rajat eivät ole sovittuja eivätkä tarkkoja. Kumpikin tekee tarvittaessa kaikkea.
Vähintään viikon tyttöjen matkan loppuvaiheessa teen suursiivouksen eräänlaisena tervetuliasena kotiin palaavalle.
No voivoi sentään, eikö laki auta?