Sielunkumppani

rakastunut

Hei! En tiedä kuuluuko tämä tänne vai minne mutta haluaisin vähän näkökulmia eri tahoilta asiasta.

Olen aivan äärittömän rakastunut yhteen mieheen jonka kanssa kahteen kertaan koitettiin seurustella. Ongelma on se,että emme riitele silloin kun olemme samassa tilassa vaan riitelemme kun olemme erossa. Ja vaikka yritämme toisistamme päästä eroon ni aina jotenki päädymme taas olemaan kavereita tai yhteyttä pitämään. Tätä on jo jatkunut melkein vuoden ja rakkaus silti tuohon mieheen ei ole muuttunut vaikka riitelemme kun emme ole kasvokkain.

Onko tämä mies minun sielunkumppani vai mistä on kyse?

10

213

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kehittynyt

      hei väärä paikka, sorry

      • rakastunut

        minne tää sit kuuluis?


    • oeuhpo

      Ensinnäkin minä en usko mihinkään sielunkumppanuuteen. On olemassa paljon erilaisia ihmisiä, ja niistä sitten valitaan yksi riittävän sopiva rinnalle kulkemaan. Siihen kuuluu sitoutua, vaikka niitä muitakin yhtä sopivia olisi. Vuosien yhdessä elon jälkeen on mahdollista kasvaa suhteessa niin yhteen, ettei toista yhtä sopivaa olisikaan enää olemassa. Mutta se vaatii suhteen hyvää hoitoa.

      Koska teille ei seurustelusta tullut mitään, ja riitelette erossa ollessanne, niin en todellakaan usko, että tuo mies on sinulle sopiva vaihtoehto kumppaniksi. Sopivan kumppanin kanssa ei tarvitse vähän väliä riidellä.

      Ajaudutte vähän väliä pitämään kuitenkin yhteyttä joko yksinäisyydestä, tottumuksesta ja/tai seksuaalisesta vetovoimasta johtuen. Se seksuaalinen vetovoima on ihan eri asia, kuin että olisi kyse jostakin sielunkumppanuudesta. Ja elämän aikana tulet kokemaan samanlaista vetoa monia muitakin kohtaan.

      Kannattaa avata silmät miettimään vähän huolettomampia vaihtoehtoja. Kyllä sitä kemiaa löytyy toimivistakin suhteista.

      • Juuri niin, hyvässä suhteessa ei tarvitse riidellä usein. Riitely kaiken lisäksi kuluttaa ja väsyttää. Jos nyt riidellään erossa, niin yhteenmuttamisen ja suhteen vakiintumisen jälkeen alkavat riidat myös suhteessa. Silloin on jo myöhäistä perua.
        Kyllä sellaisia todellisia sielunkumppaneitakin voi löytyä.


    • rakastunut

      Tämä mies vaan sattuu olemaan semmonen et sen kans kaikki muuten onnistuu,myös sängyssä ja en oo ennen tämmöstä tunnetta tuntenu ketään miestä kohtaan. ainoa vaan tuo riitely ku mies ottaa mun sanomisista herneen nenään. itsehän en sitä aloita. nyt ei olla jopa viikkoon riidelty.

      • sielunkumppanit

        Taitaa olla kyseessä sielunkumppani! Kuulin eilen just että sielunkumppanit ottavat yhteen, riitelevät! Riitelyyn tarvitaan aina kaksi ihmistä!


      • 6plus6miinus7
        sielunkumppanit kirjoitti:

        Taitaa olla kyseessä sielunkumppani! Kuulin eilen just että sielunkumppanit ottavat yhteen, riitelevät! Riitelyyn tarvitaan aina kaksi ihmistä!

        Juuri näin. Sielunkumppaneiden tarkoitus on auttaa meitä kehittymään ja kasvamaan ihmisinä, tulemaan enemmän tietoisiksi omasta aidosta itsestämme. Sielunkumppaneiden kanssa opetamme ja opimme toinen toisiltamme, hiomme toistemme särmiä jne. Tästä syystä tällaiset suhteet eivät koskaan ole helppoja. Mutta keskinäinen side on aina vahva.

        Jotkut sielunkumppanuudet ovat elinikäisiä, jotkut kestävät vain lyhyen aikaa (joskus yhteinen tehtävä tulee tehdyksi nopeasti ja toista ei enää tarvita, molemmat ovat valmiita jatkamaan eteenpäin). Sielunkumppanit eivät myöskään ole vain romanttis-seksuaalisia kumppaneita, vaan myös esim. läheisiä ystäviä ja perheenjäseniä.


    • rakastunut

      No tämä mies on joka päivä minun elämässä. Nyt kun ollaan oltu yhdessä ni ei olla riidelty lainkaan. Saadaan toistemme nauramaan ja ei välttämättä sanoja tarvita jos joku painaa mieltä,toinen tietää kysymättäkin. Mies auttaa minua,vaikka en tarveisi apua,varsinki auton kans ku hän tietää niistä enemmän. Silloin kun ei seurusteltu ja hän oli luonani niin joka aamu hän lämmitti minulle auton (jos oli pakkasta),oli puhdistanu autonki ulkoapäin ja vieny roskat ym ilman että sanoin mitään (minulle ihan uutta oli ekalla kerralla). Ja vaikka ei seurusteltu edelleenkään niin hän silti joka aamu antoi pusun poskelle (hänen herätystapa). Tuntui siltä et oltaisi yhdessä. Siitä meni jokunen viikko niin alettiin sit seurustelemaan. Ollaan kokeiltu siis n.3 kertaa seurustelua ja vaikka on menny huonosti ni ihmettelen et hän haluaa siltikin vielä yrittää et meistä tulis jotain. Meikä on vaa onnellinen kun hän saa mut joka päivä nauramaan ja ilostuttamaan,vaikka tehdään asioita mitä suhteessakin tehtiin :)

    • rakastunutvaiihastunut

      On hyvä ymmärtää, ettei ole automaattisesti olemassa mitään sielunkumppaneita. Potentiaalisia sielunkumppaneita voi olla, mutta se vaatii työtä kuten jokainen suhde. Ei se pelkkä alun tunne mihinkään kanna. Arki tulee äkkiä. Vaikka olisi miten sielunkumppani, niin asiat ei etene itsestään sadun tavalla.

    • Edwardo_ja_avoin_mieli

      Ite olisin kyllä eri mieltä sielunkumppanuudesta. Joidenkin ihmisten kanssa vaan voi melkeinpä kommunikoida pelkin mikroilmein ja molemmat tietää mitä välillä liikkuu. Muutenkin on vaivatonta uppoutua toisten sielunmaisemaan tilanteessa kuin tilanteessa. Itellä on yksi tälläinen ystävä molempia sukupuolia. Muuten kanssakäyminen on sellaista perussetvimistä ja jäkittelyä ihmisten kanssa, mutta sielunkumppaneiden kanssa ei ole huolen häivää riidoista tai muusta kun tietää molemmin puolin tarkoitusperien olevan hyviä, vaikka pikkuhetken joskus saattaisikin ihmetyttää.

      Siitä taas on vaikea sanoa oletteko te mimmoisia sielunkumppaneita. Riitely nyt ei ainakaan tunnu mitenkään luonnolliselta näiden sielunkumppaneiden kanssa omien kokemusteni mukaan, vaikka toisen kanssa olemmekin toisinaan myös rakastelleet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. VVM Riikka Purra ministerin asemassaan valehteli ja rikkoi perustuslakia.

      Valtiovarainministeri Riikka Purra (PS) kiisti Ylen ykkösaamussa luvanneensa ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikat
      Politiikka
      80
      14218
    2. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä

      Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell
      Maailman menoa
      96
      7139
    3. Purra ennen vaaleja: "pienituloisten etuuksista leikkaaminen ei meille käy"

      "...perussuomalaisten ero muun muassa kokoomukseen, joka haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."
      Maailman menoa
      82
      3909
    4. Toksinen persuvasemmisto

      Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k
      Maailman menoa
      25
      2917
    5. Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa

      Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve
      Maailman menoa
      41
      2544
    6. 78
      2086
    7. "Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"

      Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt
      Maailman menoa
      90
      2009
    8. Huomentaaaa

      Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil
      Ikävä
      36
      1910
    9. Mitä Purra oikeasti sanoi ennen vaaleja...

      ...pienituloisten leikkaamisesta? Tässä se on. "Esimerkiksi se, mistä aiotaan leikata, perussuomalaisten ero muun muass
      Maailman menoa
      105
      1901
    10. Tikkunenällä on kovat luulot itsestään

      Mut ei tarjottavana muuta kuin katkeruutta, ilkeyttä ja ilkeä luonne hyih.. oikea miesten nielijä Onneksi kaivatullani
      Ikävä
      13
      1729
    Aihe