Kysymys: Voiko kaksisuuntainen itse tajuta sairastavansa ko tautia ?
Vastaukseni: Ei välttämättä
Olen itse myös perheenäiti . Eräänä päivänä ruokaostosten sijaan työpäiväni jälkeen ostinkin asuntovaunun, ilman, että olin puhunut asiasta etukäteen mitään miehelleni. Onneksi mieheni ei hermostunut, koska itsekin tuhlailee rahaa mm musiikkilaitteisiin.
Vuosia myöhemmin sain potkut töistä, kun en millään oppinut uusia työtehtäviä, jotka minulle määrättiin. Työni menetyksen ja masennuksen vuoksi minut ohjattiin psykiatriseen hoitoon. Psykiatrilleni kerron, että lievittääkseni masennusta olen mm ostanut asuntovaunun tms muita suurempia hankintoja, mitä mies ei hyväksy. Kertomani perusteella sain bipo-diagnoosin ja olin silloin jo yli 50-vuotias.
Tietämättäni olin koko-ikäni sairastanut maanis-depressiota. Yksi turha ostamani asuntovaunu, tai muutkaan suuret hankintani eivät kaataneet perheemme taloutta. Mutta jos olisimme olleet köyhä perhe, olisivat raha vaikeudet varmasti saattaneet minut hoitoon jo vuosia aiemmin. Suuret projektini päättyi usein huonosti, kun en jaksanut hoitaa niitä loppuun.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sorry, mutta miten tämä liittyy profetiapalstan aiheeseen. Sairaudella on kai ihan oma nimikkopalstakin? Vai tarkoitatko että profetoiminen ja usko olisivat yksi oire kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä? Jos niin, niin "häiriötä" sairastavia on sitten pilvin pimein planeetallamme. Tunnen yhden uskovaisen, jolle on virallisesti diagnosoitu kaksisuuntainen. Ei profetoi, mutta mieliala, masennus ja mania heiluvat kuin lehmällä häntä puolelta toiseen.
Ei taida olla nimimerkillä "Oletkohuomannut" kovinkaan hyvin asiat. Mielipuoiisesta herjaavasta viestistä päätellen nimimerkki lienee vahvasti riivaajien vaikutusten alainen; ne juuri saavat ihmisen käyttäytymään näin ja jos vielä ihmisen paha sisin siihen yhtyy, pilkkaaminen yltyy ja riistäytyy käsistä. Mutta tuonelan tuskat ja lopulta tuli sammuttavat kaiken riivaatunkin uhon.
Tiedoksi nimimerkille "Oletkohuomannut" ja muilekin:
En ole nainen, enkä siten perheäiti enkä ole koskaan vielä ostanut asuntovaunua, joskus kylläkin vähän miettinyt sellaisen hankkimista.
En ole maanis-depressiivinen, vaan itse asiassa jatkuvasti varsin aktiivinen ja aikaansaava. Hoidan yleensä tehtäväni hyvinkin huolellisesti, perusteellisesti ja järjestelmällisesti. Jokainen joka tuntee minut, tietää, että toimin näin.
Mutta kiitos Luojalle Kristuksen kautta kaikesta siitä hyvästä, jota Hän on suonut ja luvatusta voitosta.
Ja kiitos Luojalle Kristuksen kautta myös siitä, että olen saanut olla näinkin terveenä, sillä terveys lähtee Kaikkivaltiaan Pyhästä Hengestä ja Sanasta.
Lihaskuntokin on vielä armeijan erikoisjoukkojen pääsyvaatimusten tasolla, jopa yli ja taistelutaidot selkeästi näiden vaatimusten yläpuolella.
Kiitos siis Luojalle ja Kristukselle!