Kokemuksia suomalaispankista ja vakuustusyht.!

No kerronpa jos jotain sattuu aihe kiinnostamaan tai kokisi asian olevan omalla valvonta-agendallaan.
Oman äskettäin 2015 tapahtuneen kokemuksen ja oikeastaan kaksikin Op-Pohjolaa koskevia, olen ollut pitkään Osuuspankin (*tämän alkujaan ja juuriltaan osuustoiminnallinen 'osuuskassa'), tämän nyt varsin menestyksekkään kotimaisen pankin asiakkaana.
Otin muutama vuosi sitten kotivakuutuksen samoin Pohjola-vakuutuksesta.

Kerron sen kokemuksen joka alkoi ja jatkui varsin hyvin, sen kk-maksu ei ollut ylivoimainen ja kotivakuutus kattoi monta asiaa jopa asiamies/oikeuskuluja sopimuksen myötä.

Yllätyin sitten edellisvuonna saamastani "hyvän asiakkaan lahjasta" eli edusta joka oli Eurooppalainen matkavakuutus - sairauskulu lisineen tms., - se annettiin siis maksutta 1.-vuoden määräajaksi.

Sen edun aika päättyi siltä osin syksyllä 2014, kun en kiinnittänyt yhtiöstä saamaani paperipinkkaan vakuutusehdoista yms. erityisempää huomiota tms. papereihin joita tuli aina vuosittain "päivitettyinä", mutta sitten tilitiedoistani aloin ihmetellä miten vakuutusmaksuni oli noussut näin ja yllättäen liki puolella!?

Lähdin sitä kysymään, tivasin ja tiedusteli asiaa useaan kertaan pankin- l. yhtiön sivujen kautta useamman kerran, - saamatta kunnon vastauksia lainkaan!
Ja kun en ollut hyväksynyt / sopinut mitään laajennusta ja lisiä vakuutuksiini aloin vaatia maksuja takaisin, vaikka alkuun he puolustautuivat ja todistelivat että kun en ollut reagoinut riittävällä tavalla heidän lähettämään aineistoon/papereihin he katsovat sen olleen hyväksynnän matkavakuutuksen jne. hyväksymiseen!? Outoa käytäntöä sekin jos niin todella toimivat laajemmin asiakkaidensa kanssa?!

Ja protestoin sitäkin näkemystä edelleen kun ole itse hyväksynyt mitään sen suuntaista, ja niin sen myötä viimein saamaani vastaukseen heidän 'nimetön' vakuutusyhtiön "asiantuntija" ilmoitti ensin, että "he poistavat nyt sitten haluamani eli siihen lisätyn matkavakuutuksen osan", että minun tulee nyt se hyväkyä ottamalla yhteys NYT nimensä kanssa esiintulleeseen mieheen!

No ilmoitin samalla nettisivun kautta tammikuussa -15, ja sanoin irti sen sijaan koko kotivakuutukseni ja sillä asia on osaltani kuitattu!
Se meni perille heti ja jakeluun, muitta mutkitta joita oli kyselyideni kanssa ollut riittämiin!

Mutta yllättävää heidän kun ilmoitus tuli irtisanomisestani ja sopimuksen päättymiestä kyllä, mutta vielä he laskuttivat suoraveloituksella parin kuukauden vakuutusmaksut tästä huolimatta ikään kuin ei mitään olisi rekisteröity asiassa!
Jälleen otin yhteyttä ja pyysin korjausta sekä myös perittyjen summien palautusta, ensin se tapahtui yhden kk- osalta ja jälleen piti pyytää sen toisenkin kk:n osuutta!
Kukaan yhtiössä ei ottanut kantaa pyynnöistä huolimatta edelleenkään vaatimukseeni näistä liikaa perittyjen eli "laajennetun" syksystä 2014 perityn maksujen takaisin palauttamista!

Näin otin asian toisessa yhteydessä esille, kun olin pyytänyt Op-pankilta paria todistusta lainastani ja tiliini liittyen, ja toimittamaan ne postin kautta.
>Tämä epäkohta tuli em. todistuksiini liittyen reklamoidessa ( sen kertomus ja kokemus vaiheista alempana) esiin myös ja annetun palautteen Op-Pohjolan ja paikallispankin johtoa ja konsernijohtoa myöten alkoi myös vakuutukseeni liittyneet ongelmat ratketa - kuin vakuutustuomari sai vasta "mutkien kautta" ja konsernijohdon ja pankinjohdon kautta viestini sellaisena kuin edellä kerron - avoimien ja ratkaisemattomien kysymysteni keralla! Vakuutustuomari soitteli nyt puolestaan ja ilmoitti liikaa perityt maksetaan takaisin, ja pahoittelut sekä anteeksipyynnöt kaikkien puolesta tehtiin! Ja ihan oikeutetuksi, sen kaiken sähläyksen jälkeen!

***> Kertomus jatkuu alempana... ( jos jatkon lisäys onnistuu tässä nyt).<.
672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pankin osalta esiin tullut mutta viiveellä selvinnyt asia oli seuraavan kaltainen:

Pyysin Op-pankin konttorissa Helsingissä *ensimmäisen kerran niitä henkilökohtaisesti, mutta pyydettyjä papereita ei näkynyt seuraavalla viikolla joten olin yhteyden uudemman kerran Op:n - tosin mutkan kautta puhelimitse mutta asia ja pyyntö luvattiin ystävällistä kyllä toimittamaan "omaan konttoriin". Jäin odottamaan (kun oli vielä aikaa todistusten edelleen toimittamiseen tarkoituksen mukaan), mutta papereita ei tullut postissa silloin alkuviikostakaan ja silloin kun oltiin jo loppuviikolla ja liki viikko ensimmäisestä pyynnöstäni, - soitin vielä nyt Helsingin konttoreiden palveluun, ja kerroin asian nyansseineen kaikkineen ja ihmetellen taas viivettä ja vaikka ollaan samassa kaupungissa lähetys viipyi!
Asiaa luvattiin sielläkin viedä eteenpäin ja samalla "asiantuntija" puhelinpalvelussa kertoi että tililtäni oli ko. maksu todistuksista peritty (joka sekin summana yli 13 € - on kohtuuton siihen vähäiseen vaivaan / palveluun nähden sivumennen sanoen pankin asiakkaalle), ja edelleen tämä totesi että sen mukaan todistukset ovat lähetetty jo!

No kun ei vielä silloin perj. kun jo VIIKKO oli ensimmäisestä pyynnöstä kulunut pyydettyjä papereita tullut postin kautta, laitoin sähköpostia pankille yleensä sekä osoitettuna Helsingin konttorien johdoille, ja jopa OP-konsernin johdolle samalla viestilläni kokemustani kerraten!

No sitten alkoi jo tapahtua kun sen päivän illalla tuli pankin (Hki) varatoimitusjohtajan puhelinsoitto ja 'pahoittelujen virta' ja lupaukset "selvittelyistä" yms.!

Niinpä vielä kun aikaa oli (papereiden toimittamiseen määräaikaan itselläni) jäin niiden vakuutteluidensa myötä odottamaan seuraavan viikon maanantain postia. Mutta edelleen tilanne sama maanantaina ja vielä tiistainakin ja keskiviikkona jolloin otin yhteyttä em. varatoim. johtajaan, oik. tämän sihteeriin joka vastaili numerossa joka lupasi toimittaa viestini (taas sama tilannekartoitus siis hänellekin tehden) ja tilanteen kuvausta johtajalle. Johtaja soittikin pian ja lupasi toimittaa paperit itse jostain konttoristaan ne mulle kopioiden, ja jota toimitti kotiin itse!
Ja näin liki 2-viikkoa oli kulunut ensimmäisestä pyynnöstäni saada pankin todistukset!

Toki tämä oli noloa sekä kyseiselle johtajalle mutta myös koko konsernin johtajalle joka sai siis samat vietit ja kiitoksen sanat myöhemmin kohdistaessani em. pankin varatoim.johtajalle meilissäni laitoin saman viestin tiedoksi myös pääjohtajalle - joka kommentoi ihme kyllä, ja totesi em. johtajan olleen ainoa oikea toimija asiassa... kun myös totesin olisi mulle riittänyt tavallisempikin "asiapoika" papereiden kotiin toimittamiseen! Se miten selvittelivät asiaa postin kanssa ja toimitusen 2.-postina lähetystä jää heidän arvioitavaksi mutta se 12.3. kerrotun mukaan Op.sta lähetetty kirje tuli perille vasta torstaina 19,3.15!
Joten jos syytä on sysissä kuin sepissä, on postin toimintaa tarkasteltava myös tässä yhteydessä kriittisesti, ja Finlex tai joku muu toimija - ( kuka kulloinkin ja miten reklamaatiot ottaa vastaan, on kansalaisille sanoisiko helvetin epäselvää kaikkineen tässä demokratiassa jossa viranomaisia ja kansan varoja syöviä tahoja on aivan liikaa!).

No asia oli minusta sen arvoinen että sen piti kertoa tässä teille huolimatta että Finlex on pankkien asialla kokemukseni mukaan, sillä minusta tämän kaltaisissa asioissa olisi uutisarvoakin mediassa jos missä!
Vaikeuksien kautta oikeutta... jopa itse pankin omien toimien kautta! Mutta ei mitään hyvityksiä vaivoistani, jotka oikeuden kautta olisivat olleet oikeutettuja?

Äänestä

Tikusta asiaa!

Äänestä

Helsingin OP-pankki muuttaa nimensä v. 2016 Suur-Helsingin Osuuspankiksi, ja samalla pankista tulossa osuuskunta - kuten on SOK - osuuskauppa.

Jos on "jäsen" saako siis pankista samalla tavalla bonusta eli osuusmaksua kuten nyt S-ketussa ja HOK-Elannon ostoistaan, ja muista S-pankki on myös?

Tämä järjestely varmaan syystä että OP-pankki on sammonnut tulosta ja kohta eivät tiedä minne osuuspankkina rahansa syytävät? Osuustoimintana asiat voivat siis olla toista?

Äänestä

Kyllä postin kulkukin tai sen hitaus tai jopa lähetysten katoaminen on osana tässä mukana!

Nyt ko. pankki digitoi ja uudistaa systeemiä kuten muutkin pankit. Mutta entäs ns. peruspalvelu heille joilla ei ole tietokoneita tai älypuhelinta ja niiden mahdollistamaa palvelua käytössä, tai eivät hallitse näitä aparaatteja!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokemus_pankista_hki kirjoitti:

No kerronpa jos jotain sattuu aihe kiinnostamaan tai kokisi asian olevan omalla valvonta-agendallaan.
Oman äskettäin 2015 tapahtuneen kokemuksen ja oikeastaan kaksikin Op-Pohjolaa koskevia, olen ollut pitkään Osuuspankin (*tämän alkujaan ja juuriltaan osuustoiminnallinen 'osuuskassa'), tämän nyt varsin menestyksekkään kotimaisen pankin asiakkaana.
Otin muutama vuosi sitten kotivakuutuksen samoin Pohjola-vakuutuksesta.

Kerron sen kokemuksen joka alkoi ja jatkui varsin hyvin, sen kk-maksu ei ollut ylivoimainen ja kotivakuutus kattoi monta asiaa jopa asiamies/oikeuskuluja sopimuksen myötä.

Yllätyin sitten edellisvuonna saamastani "hyvän asiakkaan lahjasta" eli edusta joka oli Eurooppalainen matkavakuutus - sairauskulu lisineen tms., - se annettiin siis maksutta 1.-vuoden määräajaksi.

Sen edun aika päättyi siltä osin syksyllä 2014, kun en kiinnittänyt yhtiöstä saamaani paperipinkkaan vakuutusehdoista yms. erityisempää huomiota tms. papereihin joita tuli aina vuosittain "päivitettyinä", mutta sitten tilitiedoistani aloin ihmetellä miten vakuutusmaksuni oli noussut näin ja yllättäen liki puolella!?

Lähdin sitä kysymään, tivasin ja tiedusteli asiaa useaan kertaan pankin- l. yhtiön sivujen kautta useamman kerran, - saamatta kunnon vastauksia lainkaan!
Ja kun en ollut hyväksynyt / sopinut mitään laajennusta ja lisiä vakuutuksiini aloin vaatia maksuja takaisin, vaikka alkuun he puolustautuivat ja todistelivat että kun en ollut reagoinut riittävällä tavalla heidän lähettämään aineistoon/papereihin he katsovat sen olleen hyväksynnän matkavakuutuksen jne. hyväksymiseen!? Outoa käytäntöä sekin jos niin todella toimivat laajemmin asiakkaidensa kanssa?!

Ja protestoin sitäkin näkemystä edelleen kun ole itse hyväksynyt mitään sen suuntaista, ja niin sen myötä viimein saamaani vastaukseen heidän 'nimetön' vakuutusyhtiön "asiantuntija" ilmoitti ensin, että "he poistavat nyt sitten haluamani eli siihen lisätyn matkavakuutuksen osan", että minun tulee nyt se hyväkyä ottamalla yhteys NYT nimensä kanssa esiintulleeseen mieheen!

No ilmoitin samalla nettisivun kautta tammikuussa -15, ja sanoin irti sen sijaan koko kotivakuutukseni ja sillä asia on osaltani kuitattu!
Se meni perille heti ja jakeluun, muitta mutkitta joita oli kyselyideni kanssa ollut riittämiin!

Mutta yllättävää heidän kun ilmoitus tuli irtisanomisestani ja sopimuksen päättymiestä kyllä, mutta vielä he laskuttivat suoraveloituksella parin kuukauden vakuutusmaksut tästä huolimatta ikään kuin ei mitään olisi rekisteröity asiassa!
Jälleen otin yhteyttä ja pyysin korjausta sekä myös perittyjen summien palautusta, ensin se tapahtui yhden kk- osalta ja jälleen piti pyytää sen toisenkin kk:n osuutta!
Kukaan yhtiössä ei ottanut kantaa pyynnöistä huolimatta edelleenkään vaatimukseeni näistä liikaa perittyjen eli "laajennetun" syksystä 2014 perityn maksujen takaisin palauttamista!

Näin otin asian toisessa yhteydessä esille, kun olin pyytänyt Op-pankilta paria todistusta lainastani ja tiliini liittyen, ja toimittamaan ne postin kautta.
>Tämä epäkohta tuli em. todistuksiini liittyen reklamoidessa ( sen kertomus ja kokemus vaiheista alempana) esiin myös ja annetun palautteen Op-Pohjolan ja paikallispankin johtoa ja konsernijohtoa myöten alkoi myös vakuutukseeni liittyneet ongelmat ratketa - kuin vakuutustuomari sai vasta "mutkien kautta" ja konsernijohdon ja pankinjohdon kautta viestini sellaisena kuin edellä kerron - avoimien ja ratkaisemattomien kysymysteni keralla! Vakuutustuomari soitteli nyt puolestaan ja ilmoitti liikaa perityt maksetaan takaisin, ja pahoittelut sekä anteeksipyynnöt kaikkien puolesta tehtiin! Ja ihan oikeutetuksi, sen kaiken sähläyksen jälkeen!

***> Kertomus jatkuu alempana... ( jos jatkon lisäys onnistuu tässä nyt).<.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu