Kuinka usein rakastan sinua?

Riittääkö todella rutiinin omainen lässytys rakkaudesta? 47:n vuoden aikana emme kumpikaan ole ilmoittaneet "rakastavamme" mutta käytännön elämä ei ole jättänyt sitä epäselväksi.
Minusta syvä kiintymys on parempi termi ja luonnollisesti vilpitön halu tehdä puolison elämä mahdollisimman hyväksi ja nautinnolliseksi.

Mitä ihmeen merkitystä tuollaisella minäpäs-sinäpäs asenteella on?? Kerro miehellesi rakastavasi häntä niin usein kuin haluat, jos siis rakastat ja jos aidosti sen haluat tuoda esille etkä suinkaan sen takia, että odotat "nyt on sun vuoros" -asenteella vastausta.

Teot ovat paljon merkityksellisempiä kuin sanat. Tuota rakkauslässytystähän voi toitottaa kuinka vain.

Ymmärrän sinua, koska joskus nuorempana itsekin ajattelin noin. Minulla oli tavallaan tarve saada kuulla, että olen rakas, kaunis, seksikäs... Mitä milloinkin. Ja että se tuli miehen omasta aloitteesta, ja ajattelin että silloin ja vain silloin se on vilpitöntä.

Mutta elämä opettaa! Minun nykyisessä hyvin onnellisessa suhteessa mieheni ei ole koskaan sanonut kokonaista lausetta että "Minä rakastan sinua" ennen kuin minä olen sanonut sen hänelle. Muutamia kertoja hän on käyttänyt sanaa rakas ennen minua, kuten esim "Hyvää yötä rakas." Olemme olleet yhdessä vuosia. Ensimmäisen kerran mies käytti sanaa rakas vasta kun olimme tunteneet jo vuoden.

Mutta tarkoittaako tämä sitä, että mies ei vilpittömästi rakasta? No ei todellakaan tarkoita! Hän rakastaa minua todella paljon. Hän arvostaa minua ja perhettämme. Hän tekee päivittäin asioita, joista huomaan hänen rakkautensa. Hän lämmittää takkaa jos minulla on kylmä, hän laittaa lapset nukkumaan jos minulla on uupunut iltafiilis, hän hieroo niskaani jos olen ollut töissä koneella koko päivän jne jne jne... Isoja ja pieniä tekoja. Paljon suurempia kuin mitkään sanat.

Ja jos joskus minulle tuleekin se fiilis, että haluan kuulla jotakin erityisen kaunista, niin kerron siitä miehelleni. Hän ei osaa korulauseita luonnostaan, mutta se ei tarkoita sitä, että hän ei ajattelisi minusta mitään kaunista. Mutta jos sanon että tässä kuussa olis mukava kuulla että olen sun mielestä yhtä kaunis ja erityinen, niin saan hetimmiten vastauksen että: "Sinä olet kaunis ja erityinen." Yksinkertaista. Ja tiedätkös, se on tismalleen yhtä vilpitöntä silloin miestä autettunakin. Itseasiassa olen oppinut, että useimmiten sellaiset kovin paljon omasta aloitteestaan imerteluja ja rakkaudesta lätisevät miehet ovat juurikin niitä pahimman luokan huijareita... Sitä kannattaa miettiä.

Jos minä lakkaisin sanomasta miehelleni, että rakastan häntä, niin tuskin kuulisin sitä myöskään häneltä. Voisin helposti kuvitella, että kuluisi vuosikin.=D Se ei tarkoita sitä, etteikö mies silti rakastaisi. Mutta koska minusta tuntuu luonnolliselta puhua rakastamisesta, niin miksi lopetteisin? Siksikö vain, että me ihmiset olemme erilaisia?

Höps. Jos suhteenne on kunnossa, niin sano vaan jatkossakin että rakastat miestäsi. Älä tee kärpäsest härkästä. Ei suhde ole taistelutanner.

Rakkaus ei ole sanoissa, vaan teoissa.

"Tein testin."

Haluatko rakkauden tunnustuksia vai rakkauden osoituksia? Kumpaan luokkaan oma testisi mielestäsi kuului?

Sanoja on helppo päästellä suustaan, mutta todellinen rakastaminen näkyy tekoina (ja tyhmien testien tekemättömyytenä).

Vaimo ei sano koskaan jotta rakastaa minua, minä taas aina. Näin meillä

Minusta rakkauden kertominen sanoin on jonninjoutavaa höpötystä (no ehkä kerran kymmenessä vuodessa, ehkä kerran viidessäkin voi sanoa). Oikea rakkaus tuntuu, sanoja ei tarvita.