Kaduttaa että vastasin rasistiseen mielipiteeseen

Viestiketju alkoi jotenkin bongaa työssäkäyvä somali. Olen nähnyt useita somali bussikuskeja, joista ainakin yksi nuori laiha kuskipoika kauniisti!! odotti että juoksin bussiin. Sen sijaan suomalaisen näköinen vaalea kundi veti ratikalla komeesti ohi.
Olen uskovainen, ehkä Suomeen on tullut muualta porukkaa, jotta me voimme opettaa heille jotain. Me olemme saaneet asua hienossa maassa, me olemme etuoikeutettuja
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kiitosjeesus somalista ettei katkaissut tänään kaulaani.

Äänestä

ovat nuoria luusereita. Kielteisimmin maahanmuuttajiin suhtautuvat 23–24-vuotiaat miehet, ilmenee Sunnuntaisuomalaisen teettämästä nuorisotutkimuksesta.

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pitää näin torjuvia asenteita yllättävinä. Synkkä taloustilanne ja nuorisotyöttömyys saattavat selittää tilannetta.

– Mutta asenteet kertovat myös, että yhteiskunta on jakautumassa kahtia.

Hiilamo arvelee, että maahanmuuttajiin saatetaan suhtautua kielteisemmin, jos heidän kanssaan kilpaillaan samoista työpaikoista. Maahanmuuttajia työskentelee paljon esimerkiksi rakennusalalla ja siivoojina, ja kielteisimmin maahanmuuttajiin suhtautuvat ne nuoret, joilla on korkeintaan ammatillinen koulutus.

Hiilamon mielestä meillä olisi paljon opittavaa Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.

– Kulttuurinen ero Suomeen on valtava. Olemme aika myöhässä asenteiden muokkaamisessa.

Äänestä
  • Eihän kulttuurien välillä ole eroja.

    Vasemmistoa muuten äänestävät enemmän luuserit kuin menestyjät kun verrataan Kokoomuksen äänestäjiin. Jos siis olet vihervasuri, niin olet luuseri.

    Äänestä


  • en kai minä muuten täällä päivystäisi 24/7(!)OK

    Äänestä

  • brysselin kirjoitti:

    Eihän kulttuurien välillä ole eroja.

    Vasemmistoa muuten äänestävät enemmän luuserit kuin menestyjät kun verrataan Kokoomuksen äänestäjiin. Jos siis olet vihervasuri, niin olet luuseri.

    eivät tietääkseni äänestä vasemmistoa tai vihreitä. Persujahan ne luuserit äänestää, koska Jussi Halla-aho käskee. Meitä täysjärkisiä Halla-ahon paskapropaganda inhottaa tai huvittaa, mutta luuserit ottavat sen tosissaan.

    Äänestä

  • Rasistit kirjoitti:

    eivät tietääkseni äänestä vasemmistoa tai vihreitä. Persujahan ne luuserit äänestää, koska Jussi Halla-aho käskee. Meitä täysjärkisiä Halla-ahon paskapropaganda inhottaa tai huvittaa, mutta luuserit ottavat sen tosissaan.

    Et sinä ole järjissäsi, vaikka niin väitätkin.

    Äänestä

  • Rasistit kirjoitti:

    eivät tietääkseni äänestä vasemmistoa tai vihreitä. Persujahan ne luuserit äänestää, koska Jussi Halla-aho käskee. Meitä täysjärkisiä Halla-ahon paskapropaganda inhottaa tai huvittaa, mutta luuserit ottavat sen tosissaan.

    Luusereita on monenlaisia, yksi selkein luuserisakki ovat vasurit. Halla-aho taas on hyvin menestynyt tohtorismies.

    Äänestä

  • Kyllä Hiilamo on pihalla kuin lumiukko. Nuoret miehet vastustavat ulkomaalaisia, koska se on heillä geeneissä, he haluavat suojella omaa heimoaan, viiteryhmäänsä vierailta valloittajilta ja raiskaajilta. Tällä ei ole mitään tekemistä työpaikkojen tai koulutuksen kanssa.
    Maailman luonnollisin ja vanhin juttu.
    Karmea on Hiilamon viimeinen lause: "meillä olisi paljon opittavaa Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.
    – Kulttuurinen ero Suomeen on valtava. Olemme aika myöhässä asenteiden muokkaamisessa."

    Siis kaikki on vain kiinni asenteiden muokkaamisesta!
    Kyllä ihmiset osaavat ajatella itsekin herra Hiilamo (paskakasa)

    Äänestä

  • Koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää tosiasiat: Mitä Suomi tekee maahanmuuttajilla? Mitä Suomi tekee Somaleilla?

    Suomi tekee sen, että veroaste ja järjestyshäiriöt nousevat. Tämä tosiasia huomioon ottaen on hyvin vaikea käsittää vihreidenkin intohimoa ottaa tänne kaikki maailman "apua" tarvitsevat ihmiset.

    Todellisuudessa "apua" tarvitsevat ovat rahaa tarvitsevia pummeja, toisten rahaa tarvitsevia pummeja.

    Suomessa suomalaisten pitäisi avata silmät, kohta on myöhäistä. Ja kiihkottomasti ihan totta.

    Äänestä

Muttakun moverin mielestä naisten kannattaa lähteä somaliporukan kanssa jatkoille ja uusi (käytetty) auto on viisasta ostaa mustalaisilta.

Sitä olen ihmetellyt että jos ei halua maahansa rikollisia niin on rasisti?

Äänestä

Aina kun joku maahanmuuttajataustainen esintyy normaalisti tai tekee kivan eleen niin sillä kuitataan sitten kaikki 17-kertaise raiskaukset ja joukkoraiskaukset kerralla. Niinkö?

Äänestä
  • ei ku se vaan yrittää sanoa sivistyneesti että olet rasisti.

    Äänestä

  • Olen rasisti ja aina ollut.
    Raismi on koko valkoisen rodun elinehto. Jos 100 neggrua ja valkoista saisi lisääntyä vain eri rotuun kuuluvan kesken, olisi seuraava sukupolvi mulatteja ja sitä seuraava täysiä neggruja!
    Valkoisuus on siis väistyvä ominaisuus.
    Mitä merkitystä tällä kaikelle on?
    No, tapetaan sitten esim. Jääkarhut sukupuuttoon ja syödään pikkuvauvoja, ei mitään väliä millään.

    Koska rakastan omaa rotuani, haluan että neggrut ja välirodun edustajat - seemiläiset, iranilaiset, turkkilaiset, intialaiset ja mongoolit poistuvat välittömästi Euroopasta ja lopettavat valkoisen rodun saastuttamisen.

    Äänestä

  • Miksi tästä on sensuroitu asiallinen kommenttini?

    Äänestä

HALLA-AHON UUSIN 26.3.2015 PAKKOMAMUTUS LÄHESTYY
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/748071178646412

http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html https://vaalit.perussuomalaiset.fi/

PAKKOMAMUTUS LÄHESTYY, TULONJAKOUNIONI EU AIKOO ESITTÄÄ TAAKANJAKOMEKANISMIA

VIIMEINEN HERÄTYS, ELLET USKO TÄTÄ NYT, SAAT HEITTÄÄ HYVÄSTIT HYVINVOINTIVALTIOLLE, EU on tulonjakounioni, joka jakaa Suomen sosiaaliturvan TAAKANJAKOMEKANISMILLA kehitysmaista tuleville, joita entiset kolonialistivaltiot eivät halua elättää, mutta joissa maissa ne pitävät yrityksiään vanhaan malliin ansainten

VAALITILANTEESSA ON NYT SELVINNYT, ETTÄ MAMUTTAJAELIMET KUTEN PÄÄMEDIA YLE, HESARI JA MTV3 EIVÄT AIO KESKUSTELLA EU:N SUUNNITTELEMASTA TAAKANJAKOMEKANISMISTA ELI PAKKOMAMUTUKSESTA JA SEN AIHEUTTAMISTA MASSIIVISTA TULONSIIRROISTA POIS SUOMALAISTEN KÄYTÖSTÄ vaan leikkauslistoista ja sen kaltaisista

Keskeinen ongelma taakanjakomekanismissa on se, miten sijoitetut pakolaiset saadaan pysymään heille osoitetussa jäsenmaassa. Lähes puolet kaikista turvapaikanhakijoista menee tällä hetkellä Ruotsiin ja Saksaan, ei siksi, että nämä maat olisivat sijaintinsa puolesta helposti saavutettavissa, vaan siksi, että ne ovat houkuttelevampia kuin muut

EU:n mallissa esim. Viron tulisi vastaanottaa vuosittain 1500 pakolaista, kun maahan jätetään tällä hetkellä n. 60 turvapaikkahakemusta vuosittain. Virosta pääsee lautalla Suomeen ja Ruotsiin.

Tohtori Jussi Halla-aho on maahanmuuton asiantuntija ja istuu näiden asioiden kanssa täysipäiväisesti LIBE-valiokunnassa EU-parlamentissa (Civil Liberties, Justice and Home Affairs, European Parliament / Committees), Halla-aho kertoo suunnitellusta taakanjaosta, joka toisi massiivisesti uusia mamuja Suomeen http://www.halla-aho.com/scripta/eu_maahanmuutto_taakanjako.html

https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/748071178646412 Lähtökohtana on, että Italian käynnistämät ja EU:n jatkamat meripelastusoperaatiot Välimerellä eivät ratkaise siirtolaispainetta vaan ainoastaan houkuttelevat lisää ihmisiä merelle. Kun vuonna 2013 keskisen Välimeren yli tuli 45 000 ihmistä, vuonna 2014 luku oli 170 000, ja tahti on jatkunut samanlaisena tänä vuonna. ICMPD:n mallissa esim. Viron tulisi vastaanottaa vuosittain 1500 pakolaista, kun maahan jätetään tällä hetkellä n. 60 turvapaikkahakemusta vuosittain. Virosta pääsee lautalla Suomeen ja Ruotsiin.

KUUNTELE JA KATSO PERUSSUOMEN MAAHANMUUTTOPOLIITTINEN OHJELMA https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/lzyq5j22

HYÖDYT MAKSIMOITAVA JA HAITAT MINIMOITAVA,TURVAPAIKAT EIVÄT OLE TARKOITETTUJA SIIRTOLAISUUTEEN, TYÖPERÄINEN ON ERI ASIA KUIN PAKOLAIS- JA TURVAPAIKKAPOLITIIKKA,HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA,EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE

https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/
http://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/ps-maahanmuuttopoliittinen_ohjelma_2015_v3.pdf

Avokätinen hyvinvointivaltio houkuttelee paljon mamuja ja maksaa paljon verorahoja. Korkeat verot eivät houkuttele osaajia. Elintasosiirtolaisuus luo slummeja eikä kestäviä ratkaisuja. Mamutus heikentää huoltosuhdetta, koska kouluttamattomat eivät löydä työtä. Hyvinvointivaltion rahoituspohja romahtaa. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka on pidettävä erillään työperäisen maahanmuuton hallinnoinnista.

HYÖDYT MAKSIMOITAVA JA HAITAT MINIMOITAVA, TURVAPAIKAT EIVÄT OLE TARKOITETTUJA SIIRTOLAISUUTEEN, TYÖPERÄINEN ON ERI ASIA KUIN PAKOLAIS- JA TURVAPAIKKAPOLITIIKKA, HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA, EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE

Äänestä

JIHAD OBAMABOMBAMA BOMBABAMAA BUM BUM BUM BOMBBBBAA BUMBBBB! KABOOM! ALLAHU AKKKAR MINÄ OLLA MUSTA MIES! MINÄ BUMB! BAM BOM BUM! EDUSKUNTATALO! BAM BUM BUM!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KiitosJeesusisänmaasta kirjoitti:

Viestiketju alkoi jotenkin bongaa työssäkäyvä somali. Olen nähnyt useita somali bussikuskeja, joista ainakin yksi nuori laiha kuskipoika kauniisti!! odotti että juoksin bussiin. Sen sijaan suomalaisen näköinen vaalea kundi veti ratikalla komeesti ohi.
Olen uskovainen, ehkä Suomeen on tullut muualta porukkaa, jotta me voimme opettaa heille jotain. Me olemme saaneet asua hienossa maassa, me olemme etuoikeutettuja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu