Milloin on niin sanotusti sopiva hetki harrastaa seksiä eron jälkeen uuden kanssa?
Itse en saanut seksiä enää kuukausiin suhteeni aikana ja himot ovat sen mukaiset. Voiko vain ajatella, että seksi on seksiä, vaikka seuraavana päivänä edellisen suhteen päättymisestä, vai pitääkö pitää joku niin sanottu suruaika edelliselle suhteelle, ennen kuin voi harrastaa seksiä?
Koska seksiä eron jälkeen?
9
224
Vastaukset 9
- nunnutaa
Nussiminen keventää oloa, eli nussi!
Niin pian kuin mahdollista. Oikeasti!
- oma.asia
Jokainen ratkaisee asian itse ja omalla tavallaan. Mitään yleisiä sääntöjä ei ole.
- sanokaajoku
Mitä kukaan on saavuttanut pihtaamisella ikinä?
- gfgdgdgd
Miksi pitää jotain keinotekoista suruaikaa jos kerran ei siltä tunnu? Ihme kysymyksiä. Jos oikeasti olisi kova murhe erosta niin seksi ei luultavasti maistuisikaan.
- resahh
Seksiä ei harrasteta eron jälkeen.
- mekkk
Anna palaa jos siltä tuntuu ja et siinä mitään hävia ja ei tartte puutteessa olla. Ei ole mtiään suraikoija mutta haetko seskiä vain parisudetta ovat kaksi eri asiaa mutta aikansa kutakin.
- Tapauskohtaista
Seksiä on hyvä harrastaa silloin kun tietää, että paluuta vanhaan ei ole ja itse seksiä jonkun kanssa haluaa.
- lämpörullaulla
pimppi olisi hyvä ompeluttaa kiinni jos e roaa... silloin säästyy monelta pahalta.......
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686