Sanokaan nyt hyvä ihme joku mikä siin on et te miehet/pojat ette muuta osaa enää kuin leikkiä?
ois kiva jos osais joku antaa pienen opaskierroksen sinne miehen pääkoppaan et mitä siel liikkuu..
tapaus ois nyt tällainen:oon tässä jo useamman kuukauden viihtynyt erään 24-v. miehen kans,juttu alkoi kun ystäväni esitteli meidät baarissa,ihan vaan keskustelimme ja tanssimme. Pari viikkoa siitä eteenpäin törmäsimme toisiimme sattumalta ja vietimme illan kiihkeissä merkeissä. Siitä lähtien vietimme muutaman illan viikossa yhdessä,kysees ei ollut pelkkä seksisuhde muttei seurusteltukkaan.
Ajan myötä huomasin et ehkäpä haluisin pojusta enemmänkin ja hän antoi minun uskoa, että ehkäpä kerrankin olisin löytänyt jotain kiinnipitämisen arvoista.. Noh sitten jouduin muuttamaan toiselle paikkakunnalle reiluksi kuukaudeksi töiden takia ja muutaman viikon kuluttua hän olikin kuin toinen ihminen ja pian sainkin kuulla, että kuvioissa on myös toinen nainen ja että hänellä muka olisi tunteita meitä molempia kohtaan eikä siis halunnut tehdä mitään äkkinäisiä päätöksiä.Halusi pitää meidät molemmat. En leikkiin ryhtynyt vaan pistin välit poikki,ja kyllä kirpaisi tosissaan...
No meni siinä sitten muutama viikko kun hän ilmestyi ystäväni tupareihin ja liimautu heti seuraani ja lirkuttelu alkoi. Oltiin kaivattu ja ajateltu soittaa ja vaikka ties mitä,kaikelle tuntu olevan hyvä syy ja kyllä nyt sit seliteltiin...Hieman humaltuneeseen mieleeni jutut tehosi oikein hyvin ja hänen vierestä itseni aamulla löysin...oli ihanaa taas yhdessä muttei sovittu mitään,en edes halunnut,olin edelleen niin loukkaantunut ja illan selittelyt tuntu turhilta,kenties vaan keinoilta joilla houkutella minut sänkyyn...(no pisteet pojalle siitä,hyvin tehosi!)no sitten taas aikaa hiukan vierähti ja törmäsin häneen kaupungilla, juttelimme ja illalla puhelin jo piippaili,halus vaan kertoa että oli mukava nähdä...mut sitä taas seurasi parin viikon hiljaisuus ja toissa perjantaina sitten yksinäisyyden pelko voitti...hän soitti ja pyysi luokseen, ja en voinut kieltäytyä. Oli taas ihanaa viettää aikaa yhdessä. Kotiin lähtiessä luvattiin soitella. Mutta hyvin vaitonainen on poika ollut tässä siltikin...mitä tää nyt on?oonko taas päätyny jonkun henkisesti keskenkasvusen leikkikaluksi vai pitäiskö mun hänen sanaansa luottaa...mielipiteitä,neuvoja,jotain?

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuntuu että tämä kaveri taitaa pitää sua vaan jonain yksinäisyyden karkottajana. Mä en ymmärrä mitä muutakaan se vois olla. Jos kerran näette vaan silloin tällöin. Kun kaverilla ei ole muita lämmittäjiä, se soittaa sulle. Kuinka mukavaa se sitten on? Toisaalta mikä minä olen sanomaan kun en tiedä tapausta...
Toi teidän juttunne vois EHKÄ toimia sillon kun kumpikaan ei halua mitään vakavaa. Mut jos sinä haluat jotain vakavampaa, puhu hänelle suoraan. Kysy missä mennään. Älä sorru leikkikaveriksi
joo ei oo aikomustakaan ryhtyy leikkikaveriks...ja kyl sen käyttäytyminen kovasti siihen viittaa et sitä se vaan hakee mut on se kuitenkin sen verran fiksu jäbä et se ei yritä yleensä vedättää mitään vaan sanoo niinku asiat on. Ja siks täs onki tyttö nyt melkoisen sekaisin kun tulee toiselta niin ristiriitaisii viestejä. Joo kai mun pitää puhuu sen kans asia selväks ja unohtaa koko mies jos leikkiseuraa on vaan tarjolla,ei sillä ettenkö osais sitäki peliä mut eip oo mielenkiintoa aikaani sellaiseen tuhlata. Harmi sinällään,kun kemiat kuitenkin pelaisi. :)
Sinä olet henkisesti epäkypsä kun et tajua tilannetta vaan vielä täältä kyselet neuvoja asiaan joka täysin selvä. Idiootti.
Oisit pistänyt siihen vielä että oikeasti sä oot kuningatar rinsessa ja vaadit kilpasiskon pään lautasella.
Tuonkin ajan mitä sä olet kuvitellut kulkevasi tämän lottovoiton (ja sä olet ne lisänumerot) kanssa sä olisit voinut kehitellä jotain kestävämpää jonkun oikeasti vapaan sällin kanssa. Niin, mistäpä sinä tiedät kuka on vapaa ja kuka ei ;) Todistit vaan tekstissäsikin että vaikka tiesitkin että metsään menee niin naisen logiikalla päätit jatkaa. Ja nyt sä olet loukkaantunut.
No, sun puolustukseksi on sanottava että naisista ainakin 80% on kaltaisia sekonutseja jotka ei ymmärrä omaa eikä toisen etua. Perheenhoidon ja myöhemmin elatustoimiston paperisodan te hoidatte kohtuullisesti.
Jos tää vaikutti kohtuuttoman kireeltä kannanotolta niin ennen kuin vastaat ota hiukka etäisyyttä tohon tekstiisi. Pyydä joku reilusti vanhempi kaksilahkeinen, vaikka isäsi, lukemaan se sulle. Kommentoi takasin vasta sitten.
joo en rupee kieltään etteikö se olis se naisen logiikka mikä saa tollases tilantees uskottelee itelleen et se äijä olis kiinni pitämisen arvoinen kaikest huolimatta. No mul henk. koht. hyvänä apuna tos mun toiveiden ylläpidos on ollut ne yhteiset ystävät joiden kommentit tilanteeseen on aivan päinvastaiset ku mitä tääl kuulee. Heillä taitaa olla kuitenki omat intressit mukana joten niilt on ihan turha edes odottaa mitään negatiivista sanottavaa...No mut kuitenki mitä siihen kilpasiskoon tulee ja siihen, että oliko tää herra koko ajan varattu mies ni voin sanoo tietäväni varmaks miten asia on juuri näiden yhteisien ystävien ansiosta. Vapaa mies hän on koko tämän ajan ollut ja kilpasiskokin oli ex-tyttöystävä, joka hetken pyörähti kuvioissa...tohonki voisin alkaa soveltaa sitä naisen logiikkaa mut taidan kuitenki uskoo sisintäni ja myöntää et kyllä se taitaa vaan niin mennä et te kakslahkeiset ootte täs asias oikeessa kun ei tää maailma naisen logiikal näytä pelaavan. Kiitos näist, se on hyvä kun joku palauttaa tytön takas maailman pinnalle. :)
Noi sun saamasi neuvot "kavereilta" kuuluu sarjaan sirkushuvit. Yleensä "kaverit" auttaa kallionkielekkeellä tuuppaamalla. Se on vaan joku ihmismielen kierous että toisen epäonnella on kiva rietastella. Sen takiahan me luetaan 7päivää yms lehtiä. Onnea matkaan.
Äläkä helkkari väitä (en minäkään väitä) että kaxlahkeiset olisi logiikassaan yhtään parempia. Me ollaan vaan kolikon toinen puoli ja meidän pahimpia ominaisuuksia on hyväksikäyttö. Me ollaan himojemme orjia ja silmälaput silmillä ja korvatulpat korvissa bylsimme aina ja kaikkea kunnes aika tekee tehtävänsä.
Se miksi ylipäätään voi miehen ja naisen suhde toimia on mulle mysteeri. Parhaimpiin suhteisiin on kuulunut välitön keskustelu sekä villi ja vapaa seksi. Mutta eihän noihin aina kykene :)
Olet noin sadasmiljoonas nainen jolle käy noin. Te naiset ootte kyllä mestareita valehtelemaan itsellenne ja vielä uskotte itse!!!!!
että, niin me miehet, kuin te naisetkin, etsitään "parasta mahdolista puolisoa" mitä voimme saada. ja tässä sinun tapauksessa on niin, että mies kyllä kelpaisi sinulle, mutta mies puolestaan on sitä mieltä, että "markkinoilta" löytyy parempiakin kummpaneita kuin sinä. tosin tässä parempia aikoja odotellessa, sinusta saa oivaa viihdykettä. mutta teidän suhteella ei ole minkäälaista tulevaisuutta, koska sinä et täytä laatuvaatimuksia. semmosta se elämä on:-)
Siis voi voi kun kenenkään ajatuksia ei voi tietää. Ei ne tyttökaveritkaan voi tietää mitä se mies tahtoo, ihan turha kuunnella muita. Ei ole olemassa mitään v*tun sääntöjä joiden mukaan voi päätellä mitä toinen ihminen tahtoo.
Ja jos siltä mieheltä kysyy, niin saa varautua siihen että hän voi 'vedättää'. Omien ajatusten valehtelusta kun ei voi jäädä kiinni, ainoastaan teot puhuvat puolestaan.
Perinteinen renttu meininki iskee naisiin täysillä, taas kerran...
Täältä tulee lyhyt opaskierros mitä miehen päässä liikkuu,ja vielä mieheltä.
Kuten jo varmaan arvelitkin miehen päässä liikkuu pääasiassa asia nimeltä piirakka,pimppi,viiva,vako tai miten sitä nyt halutaankin kutsua.Kaikki muu on vaan rekvisiittaa sen ympärillä.
Eli hemuliinisi valitettavasti näkee sinussa vain helppoa saalista,jota ei kannata päästää käsistään koska semmoinen on kiva olla tarjolla kun ei ole parempaakaan tekemistä.
Tämä on tämä ikuinen jo mainittu miksi naiset aina rakastuu renttuihin syndrooma.Kun mietit omaa käyttäytymistäsi ja asioiden hoito tapojasi niin varmaan tuo kysymyksesi vastaus valkenee ihan itsestään.
vinkkejä valaistumiseen.
-Kannattaako etsiä baareista vakavaa seuraa?
-Kannattaako antaa kevyin perustein?
-Jos antaa,kannattaako kuvitella muuta kun kevyttä suhdetta?
-Kannattaako olla kolmas pyörä ja kilpailla paikasta?
-Kannattaako uskoa kännisen/kiimaisen lirkutteluja?
-Kannattaako perustaa suhdetta seksiin?
Tässä vaan ihan muutama näin alkuun.
Onnea matkaan.
Me miehet alamme pikkuhiljaa oppimaan,pelaamme vain teidän naisten omaa "kusetuspeliä.
No HUH HUH...en ois kyl uskonu et tänne olisin tälläi kirjoittanu ku "kuullu" näitä teidän kommentteja siitä että miehellä on mieles ainostaan se yks ja ainut...no täl kertaa kävikin näköjään toisin. Eilen nimittäin päätin tarttua härkää sarvista ja puhua asiasta ihan itse asianomaisen kanssa. Ja nyt se on mun ihan oikeasti ja tosissaan!En vaan kuulemma itsekkään ole se kaiken helpoin ihminen...no se on kyl totta,kun on oppinu kantapään kautta pitää huolta itsestään ni ei sit ehkä tuu sanottuu asioita suoraan sillon ku pitäis. Mut Onneks kerrankin uskalsin ottaa sen riskin et vastaus ei välttämättä olis mieluisa ja hyvin kävi. Iso kivi pois rinnukselta,teitä on niin moneksi... ;)
Ihmisiä on monenlaisia..
Ihania ja kamalia.. :/
Hyvä, että uskalsit ja onnistuit..
Toivottavasti sinulla ja "rentullasi" (XP)
sujuu jatkokin hyvin..
"Helliä hetkiä ja vakaata arkea.." =)