Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta. Hepr. 13: 9
Kuinka tärkeä ja tarpeellinen onkaan tämä varoitus! Olemme kyllä tietoiset siitä, mitä saatanalla on mielessä tietää, ettei mikään voi meitä vahingoittaa, jos Kristus on meille kallis ja tärkeä, jos hän on meille kaikkena kaikessa.
Mutta jos kadotamme Kristuksen, niin ei mikään voi meitä auttaa. Kristus yksinänsä on se, joka voi perkeleen työt särkeä ja hän on »kuolemalle ruttona ja tuonelalle surmana». Kun vain voin pysyä Kristuksessa ja puhtaassa, terveellisessä sanassa, niin on kaikki autettavissa.
Niin, vaikkapa ei vaellukseni olisikaan semmoinen kuin soisin sen olevan, niin tulen kuitenkin jälleen ojennetuksi. Mutta jos tuo vanha käärme saa houkutelluksi meidät pois Kristuksesta ja hänen totisesta tuntemisestaan, niin hän on voittanut. Silloin olemme me aseettomina hänen vallassaan. Sen takia on Perkeleen pyrintönä saattaa meidät pois Kristuksen luota. Hän asettaa jotain muuta silmämme eteen. Se saattaa itsessään olla hyvää: pyhyyttä, hurskautta, hyviä tekoja. Mutta niiden kautta Kristus häipyy näköpiiristämme, emmekä enää uskon nälän vaivaamina häntä etsi.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor3-25.html
Kuinka tärkeä ja tarpeellinen onkaan tämä varoitus! Olemme kyllä tietoiset siitä, mitä saatanalla on mielessä tietää, ettei mikään voi meitä vahingoittaa, jos Kristus on meille kallis ja tärkeä, jos hän on meille kaikkena kaikessa.
Mutta jos kadotamme Kristuksen, niin ei mikään voi meitä auttaa. Kristus yksinänsä on se, joka voi perkeleen työt särkeä ja hän on »kuolemalle ruttona ja tuonelalle surmana». Kun vain voin pysyä Kristuksessa ja puhtaassa, terveellisessä sanassa, niin on kaikki autettavissa.
Niin, vaikkapa ei vaellukseni olisikaan semmoinen kuin soisin sen olevan, niin tulen kuitenkin jälleen ojennetuksi. Mutta jos tuo vanha käärme saa houkutelluksi meidät pois Kristuksesta ja hänen totisesta tuntemisestaan, niin hän on voittanut. Silloin olemme me aseettomina hänen vallassaan. Sen takia on Perkeleen pyrintönä saattaa meidät pois Kristuksen luota. Hän asettaa jotain muuta silmämme eteen. Se saattaa itsessään olla hyvää: pyhyyttä, hurskautta, hyviä tekoja. Mutta niiden kautta Kristus häipyy näköpiiristämme, emmekä enää uskon nälän vaivaamina häntä etsi.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor3-25.html
Vastaukset 11
Vanhimmat
9. Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet. (Heb 13:9)
Kyllä sinäkin olet Rosenius niin täynnä valhetta, vai unohditko laittaa tuon koko kirjoituksen siihen tekstiisi?
Oman mielesi mukaiseksi olet tehnyt Raamatun sana, jotta todellista parannusta ei tarvitsisi tehdä, vaan saisi irstailla ja elää siitä vale armosta.
Tee sinäkin jo kerrankin miehen työ, ja oikea parannus elämässäsi, ja lopeta nuo säälittävät armo kirjoituksesi, ja kirjoita parannuksesta.
Hää on jo lopettant kirjoituksensa. eli 1800- luvulla.
Rosenius nimittäin.
No sekin vielä, että ei edes omalla nimellään.
Olisihan sekin pitänyt arvata tietenkin.
Teksti on Roseniuksen. Siihen mitään lisäämättä ja siitä mitään pois ottamatta.
Suuri apostoli sanookin: »Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristukseen nähden.»
Lankeamisen vaara ei suinkaan ole kaukana. Paitsi että perkele alituisesti tekee työtään, niin on ihminen sen lisäksi kiittämätön ja helposti unohtaa Jumalan hyvät työt, sekä sen hädän, josta Kristus on meidät pelastanut. Sitä paitsi on ihmisellä suuri halu kaikkeen, mikä on uutta. Hän kyllästyy helposti siihen, mitä hänellä on ja toivoo uutta. Hän rakastaa alituista vaihtelua. Niinpä Kristus ja hänen evankeliuminsa on järjelle hulluutena ja pahennuksena.
Tässä Mikolle ja muillekkin tietoa Roseniuksesta:
Carl Olof Rosenius syntyi 3.2.1816 Ruotsissa. Hän kuoli 52-vuotiaana.
Hänen julistuksensa kautta syntyi pohjoismainen herätys.
Suomessa Rosenius vaikutti herätysliikkeittemme sisällä ja niiden kautta.
Perustellusti Roseniusta on kutsuttu ”koko Pohjolan” sielunhoitajaksi.
Herätystä tuki ja levitti Roseniuksen julkaisema lehti ”Pietisten”. Lehden artikkeleista
on myöhemmin koottu lukuisia kirjoja. Niitä on käännetty yli 30 kielelle.
Tärkein kirjoista on ”Roomalaiskirjeen selitys”.
Mikossa on näköjään se heikkous mikä monia muitakin syntisiä vaivaa. Ei osaa tunnustaa virheitään ja osoittaa heti sormella jotakuta muuta. Eihän siinä mitään, sellainenhan ihminen tuppaa olemaan. Armo olis kyllä tarjolla.
Niimpä. On ollut näkyvissä jo pidemmän aikaa...
Armo olkoon teidän kaikkien kanssa!
Laitetaan nyt Mikon viestiin viitaten vielä koko Hebrealaiskirjeen teksti tänne luettavaksi. Jokainen voi sitten tahollaan koetella onko Rosenius tulkinnut hebrealaiskirjettä valheellisesti...
Heprealaiskirje 13
1 Pysyköön veljellinen rakkaus.
2 Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan.
3 Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.
4 Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.
5 Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: "En minä sinua hylkää enkä sinua jätä";
6 niin että me turvallisin mielin sanomme: "Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?"
7 Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa.
8 Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
9 Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.
10 Meillä on uhrialttari, josta majassa palvelevilla ei ole valta syödä.
11 Sillä niiden eläinten ruumiit, joiden veren ylimmäinen pappi syntien sovitukseksi kantaa kaikkeinpyhimpään, poltetaan ulkopuolella leirin.
12 Sentähden myös Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä kansan, kärsi portin ulkopuolella.
13 Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen;
14 sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.
15 Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät.
16 Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.
17 Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.
18 Rukoilkaa meidän edestämme; sillä me tiedämme, että meillä on hyvä omatunto, koska tahdomme kaikessa hyvin vaeltaa.
19 Vielä hartaammin kehoitan teitä näin tekemään, että minut sitä pikemmin annettaisiin teille takaisin.
20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen,
21 hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
22 Minä pyydän teitä, veljet: kestäkää tämä kehoituksen sana; sillä lyhykäisesti minä olen teille kirjoittanut.
23 Tietäkää, että veljemme Timoteus on päästetty vapaaksi; ja jos hän pian tulee, saan minä hänen kanssaan nähdä teidät.
24 Sanokaa tervehdys kaikille johtajillenne ja kaikille pyhille. Tervehdyksen lähettävät teille ne, jotka ovat Italiasta.
25 Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.
Minä kyllä osoitan hyvää tahtoa myös lähimmäisilleni ja anna auliisti omastani kaikkin köyhmmillekin, mutta teille tuo välittäminen on pelkkää tekohurskaan puhetta, eikä muuta.
Voi hyvä ihme Mikko! Etkö sinä huomaa miten korotat itseäsi ja asetut muiden yläpuolelle!
Mikä on sinun uskosi Mikko? Mihin sinä uskot?
Vieras oppi on tuo kristinusko, pieksämällä suomalaisiin istutettu.Heikot mielet ovat se omaksuneet ja siirtävät syöpäkasvainta lastensa päähän.
Lähdekritiikki raamattua lukiessa ei käy uskovaisen mielessä lainkaan, jos se nyt sattuu tuon kirjansa avaamaan. Yleisestihän siitä kopioidaan lekkeleitä julkaistavaksi, kun oma ajatus ei kertakaikkiaan kulje.