Ruotsi yllätti neljä venäläistä sotilaskonetta Itämerellä
Ruotsin armeija sanoo havainneensa neljä venäläistä sotilaskonetta Itämerellä. Venäläiskoneet lensivät kansainvälisessä ilmatilassa, mutta niiden lähettimet oli kytketty pois päältä.
Venäjä on lisännyt lentojaan Euroopan rajojen tuntumassa edellisten parin vuoden aikana. Venäjän lisääntyneet sotilaslennot Itämeren alueella ovat lisänneet länsimaiden ja Venäjän jännitteitä. Euroopan ja Venäjän suhteet ovat kiristyneet selvästi sen jälkeen, kun Venäjä liitti Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan itseensä.
Joulukuussa Ruotsi ja Tanska kutsuivat Venäjän suurlähettiläät puhutteluun. Puhuttelu johtui venäläisestä sotilaskoneesta, joka oli sammuttanut koneen sijainnin paljastavan lähettimen. Sotilaskone oli lähellä törmätä matkustajakoneeseen. Yle

Vastaukset 15
Vanhimmat
Hyvä Ruotsi
Ruotsi paljasti..
Ruotsi yllätti neljä venäläistä sotilaskonetta Itämerellä
Joulukuussa Ruotsi ja Tanska kutsuivat Venäjän suurlähettiläät puhutteluun. Puhuttelu johtui venäläisestä sotilaskoneesta
Ruotsalainen kysyi: "Maistuisiko Absolut Vodka vai Russian Standard?"
Hyvä Ruotsi miten itä voi kiistää asian?
Yllätti itä koneet
Hyvä Ruotsi ei pääse itä koneet sikailemaan enää
Jos ryssä vaarantaa siviililentoliikennettä lentelemällä lähettimet pois päältä niin ammuttakoon semmoiset koneet alas.
Ryssät ovat tappaneet jo AIVAN TARPEEKSI ihmisiä jopa ampumalla alas siviililentokoneita kuten viimeksi Ukrainassa.
Sellaista täysin törkeän edesvastuutonta ja moraalitonta toimintaa ei pidä hyväksyä!
"Vuonna 1988 USA:n laivaston alus USS Vincennes ampui kaukana kotivesiltään Airbus A300 matkustajakoneen alas, jonka seurauksena 290 ihmistä kuoli. Tähän päivään mennessä USA ei ole pyytänyt tapahtunutta anteeksi."
Mitä siviililentokoneita ryssät olivatkaan ampuneet alas?
Vai onko tässäkin asiassa voimassa se periaate, että se, mikä itäisen valtion suorittamana olisi kauhistuttava rikos, on läntiselle sivistysvaltiolle täysin sallittua?
"Mitä siviililentokoneita ryssät olivatkaan ampuneet alas?"
Onhan noita, mm suomalainen Kaleva.
Ei pyytänyt anteeksi, mutta maksoi korvauksia omaisille. Ai mitä siviilikoneita venäläiset ovatkaan ampuneet alas: KAL 007, yksi kone Karjalaan...
Natoon
Itä jäi taas kiinni
itä jäi kiinni kun yritti lennellä Ruotsin lähellä