Mistä johtuu Naton kannatus?

Minkälainen henkilö kuuluu Naton kannattajiin?

Tätä palstaa lukemalla saa käsityksen että hän on hieman yksinkertainen, eikä kykene millään tavoin perustelemaan näkemyksiään, puhumattakaan että kykenisi järkevään keskusteluun.

Minkälainen oli Naton kannattajan lapsuus, nuoruus, koulumenestys ja millaista elämää hän nykyään elää?
Lapsena Naton kannattaja oli paljon yksinään koska muut lapset eivät ottaneet häntä mukaan leikkeihin ja kiusaustakin joutui poloinen kokemaan. Lapsena ja nuorena hän oli siis etupäässä yksin ja aikaansa hän kulutti piirtelemällä, leikkimällä yksinään pikkusotilailla, katselemalla sotaelokuvia mm. Rambo elokuvat olivat hänen suosikkejaan.
Koulumenestys Naton kannattajalla on yleensä ollut heikkoa ja moni näistä lieneekin ollut tarkkiksella. Koulukiusaaminen on ollut Naton kannattajalle arkipäivää ja se on pitkälti johtunut siitä että hänelle ei koskaan kehittynyt normaaleja sosiaalisia taitoja.
Koulut on siis käyty ja kahlattu läpi " rimaa hipoen". Työelämällä Naton kannattajalle ei ole ollut tarjota juuri muuta kun lyhyt aikaisia hanttihommia ja työttömyys onkin hänelle tuttua.

Naton kannattajalla on siis runsaasti vapaa-aikaa jota hän tappaa nettisivustoilla, vertaistukea toisilta samanlaisilta saaden ja tähän Naton kannatus perustuukin - HALUTAAN KUULUA JOHONKIN RYHMÄÄN, vaikka se ei koskaan johdakaan mihinkään.

Olinko täysin väärässä?
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Itse puolestani ihmettelen, että millainen ihminen on venäläismielinen Tiltu Suomessa?

Tätä palstaa lukemalla saa käsityksen että hän on hieman yksinkertainen, eikä kykene millään tavoin perustelemaan näkemyksiään, puhumattakaan että kykenisi järkevään keskusteluun.

Minkälainen oli tämän Venäjän kannattajan lapsuus, nuoruus, koulumenestys ja millaista elämää hän nykyään elää?

Lapsena Venäjän kannattaja oli paljon yksinään koska muut lapset eivät ottaneet häntä mukaan leikkeihin ja kiusaustakin joutui poloinen kokemaan. Lapsena ja nuorena hän oli siis etupäässä yksin ja aikaansa hän kulutti piirtelemällä, leikkimällä yksinään pikkusotilailla, katselemalla sotaelokuvia mm. venäläiset elokuvat olivat hänen suosikkejaan.

Koulumenestys Venäjän kannattajalla on yleensä ollut heikkoa ja moni näistä lieneekin ollut tarkkiksella. Koulukiusaaminen on ollut Venäjänn kannattajalle arkipäivää ja se on pitkälti johtunut siitä että hänelle ei koskaan kehittynyt normaaleja sosiaalisia taitoja.

Koulut on siis käyty ja kahlattu läpi " rimaa hipoen". Työelämällä Venäjän kannattajalle ei ole ollut tarjota juuri muuta kun lyhyt aikaisia hanttihommia ja työttömyys onkin hänelle tuttua.

Venäjän kannattajalla on siis runsaasti vapaa-aikaa jota hän tappaa nettisivustoilla, vertaistukea toisilta samanlaisilta saaden ja tähän Tiltun Venäjän kannatus perustuukin - HALUTAAN KUULUA JOHONKIN RYHMÄÄN, vaikka se ei koskaan johdakaan mihinkään.

Olinko täysin väärässä?

Äänestä
  • Onko Naton vastustaja aina " VENÄJÄNMIELINEN"?

    Tuo kopio aloituksesta, siihen sanoja muuttamalla vain vahvistaa sitä että Naton kannattaja ei ole mikään kovin " terävä"

    Naton vastustaja on henkilö joka kyseenalaistaa asioita ja katselee maailmaa laajemmin kun sellainen jolle kaikki on mustaa tai valkoista.

    Äänestä

  • Näinsemenee kirjoitti:

    Onko Naton vastustaja aina " VENÄJÄNMIELINEN"?

    On, sillä en näe Naton vastustamiselle mitään muuta syytä kuin Putinin hännystelyn.

    "Onko Naton vastustaja aina " VENÄJÄNMIELINEN"?"

    Varsin usein on juuri näin ja täällä on joukko Tiltuja, jotka tuntuvat vihaavan kotimaataan (?) ja rakastavan Venäjää!

    Tuo kopio aloituksesta, siihen sanoja muuttamalla vain vahvistaa sitä että Naton kannattaja havaitsee kyllä, että tuon tason tekstisoopaa saa helpolla kerittyä auki mihin suuntaan tahansa! On aika lapsellista yrittää keksiä itselle vieraan henkilön tekemisiä hiekkalaatikosta saakka:-D

    Naton kannatta kyseenalaistaa vanhoja YYA-totuuksia ja hän haluaa jatkossa isänmaansa välttävän kaikenlaiset sodat!

    Tiltujen suurin toive on jättää kotimaansa tulemaan toimeen omillaan!

    Äänestä

  • awp kirjoitti:

    On, sillä en näe Naton vastustamiselle mitään muuta syytä kuin Putinin hännystelyn.

    Et näe Naton vastustamiselle muuta syytä kun Putinin hännystelyn. MIELESTÄNI OLET TYHMÄ! Itse olen Naton vastustaja, mutta en vähääkään Putinin tai Venäjän hännystelijä.

    Juuri noin yksinkertaisiin ja suppeisiin näkemyksiin Naton kannatus Suomessa perustuukin, mutta onneksi Suomen kansasta ei ole tutkimusten mukaan kun noin 20% Natoa kannattavia.

    Äänestä

  • EiVaanNäin kirjoitti:

    "Onko Naton vastustaja aina " VENÄJÄNMIELINEN"?"

    Varsin usein on juuri näin ja täällä on joukko Tiltuja, jotka tuntuvat vihaavan kotimaataan (?) ja rakastavan Venäjää!

    Tuo kopio aloituksesta, siihen sanoja muuttamalla vain vahvistaa sitä että Naton kannattaja havaitsee kyllä, että tuon tason tekstisoopaa saa helpolla kerittyä auki mihin suuntaan tahansa! On aika lapsellista yrittää keksiä itselle vieraan henkilön tekemisiä hiekkalaatikosta saakka:-D

    Naton kannatta kyseenalaistaa vanhoja YYA-totuuksia ja hän haluaa jatkossa isänmaansa välttävän kaikenlaiset sodat!

    Tiltujen suurin toive on jättää kotimaansa tulemaan toimeen omillaan!

    Uskallatko oikeassa elämässä tuollaista paskaa puhua julkisesti? Et koska saattaisi ....

    Äänestä

  • säälin_sua kirjoitti:

    Et näe Naton vastustamiselle muuta syytä kun Putinin hännystelyn. MIELESTÄNI OLET TYHMÄ! Itse olen Naton vastustaja, mutta en vähääkään Putinin tai Venäjän hännystelijä.

    Juuri noin yksinkertaisiin ja suppeisiin näkemyksiin Naton kannatus Suomessa perustuukin, mutta onneksi Suomen kansasta ei ole tutkimusten mukaan kun noin 20% Natoa kannattavia.

    Minä taas ihmettelen Naton vastustajissa sitä, ettei pienintäkään asiaa osata kertoa totuudenmukaisesti?

    Natoon liittymisen kannatus oli viimeisimmän gallupin mukaan 27 %!

    Pitää paikkansa, ettei kaikki vastustajat ole venäläismielisiä Tiltuja, muttä tällä palstalla merkittävä osa keskustelijoista on juuri heitä!

    Äänestä

  • Sääli_itteäs kirjoitti:

    Tällä palstalla kirjoittelevat ovat 99%:sti alhaisen älykkyysosamäärän omaavia ressukkatyyppejä joiden sosiaalinen elämä on vähäistä. Sen näkee jo kirjoitusasusta ja kommenttien sisällöttömyydestä.
    PS. Virallinen Naton kannatusprosentti on 21% ... Siis vain 21%

    Äänestä

  • Herää_jo kirjoitti:

    Intellektuellina varmastikin käsität, ettet voi laatia luotettavaa tilastoa palstalle kirjoittavien älykkyydestä ja siten väittää 99%:n olevan alhaisen älykkyysosamäärän omaavia. Toki tämä on tavanomainen psykologinen reaktio vastustajan (tässä tapauksessa toisinajattelijan) ihmisarvon alentamiseksi ja siten hänen vihaamisensa helpottamiseksi. Olet väärässä kannatusprosentissakin, jopa kahdella tavalla. Mitään virallista kannatusprosenttia ei ole, eikä voi olla olemassa. Viimeisimmän kyselyn mukaan kannatus on 26% - linkki on ohessa.

    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2015/02/03/eva-naton-kannatus-suomessa-kasvussa/20151467/12

    Äänestä

Naton kannattajissa on kouluja käymättömiä juuri ja juuri peruskoulun tai ammattikoulun käyneitä sotilaita ja muita älyllisesti heikompilahjaisia amerikkalaisille sotaelokuville ja amerikkalaiselle asepropagandalle altistuvia asekeräilijöitä viidakkoveitsien keräilijöitä pienenä sotilaita piirrelleitä ja Usan sotalaivojen ja hävittäjien pienoismallien kokoilijoita Amerikkaa ihailevia Haglundin kokoisia ja Stubbin tapaisia päähänpotkittuja yksinkertaisuuksia.

Äänestä
  • Kirjoitustyylistä tunnistaa aina Moskovamn Tiltun!

    Ammattisotilaaksi ei tällä hetkellä emnää edes pääse pelkällä peruskoulun tai ammattikoulun käymisellä! Tiltun on pakko käyttää tuollisia ilmaisuja kiertääkseen sen tosiasian, että ammattisotilaat ovat järestään käyneet kouluja enemmän kuin kouluttautumaton Tiltu itse!

    Ammattisotilaat eivät keräile aseita ja Tiltun lempiviholliset (Haglund ja Stubb) lyövät koulutuksen osalta Tiltun laudalta mennen tullen!

    Tiltun omista kirjoituksista havaitsee, ettei sivistys ole miestä pilannut ja siitä aiheutuva alemmuudentunne ja kaunaisuus värittää tekstiä!

    Äänestä

  • TiltuOnTyhmä kirjoitti:

    Kirjoitustyylistä tunnistaa aina Moskovamn Tiltun!

    Mikä on mielestäsi ammattisotilas?

    Sotatieteiden maisteriko?

    Opettele kirjoittamaan! " Kirjoitustyylistä tunnistaa aina Moskovamn Tiltun" Mikä on MOSKOVAMN?????

    Täällä ei ole yhtäkään Moskovan Tiltua, sellaiset eivät näin tyhmien henkilöiden kanssa keskustele joita täällä on.

    Äänestä

  • HEHE! Kun ei muuta osaa niin turvautuu typo-virheisiin! SIITÅtunnistaa Moskovan Tiltun!

    Äänestä

  • Kerro____lisää kirjoitti:

    Mikä on mielestäsi ammattisotilas?

    Sotatieteiden maisteriko?

    "Mikä on mielestäsi ammattisotilas?"

    Suomessa ammattiupseeri tai -aliupseeri.

    Äänestä

  • TiltuOnTyhmä kirjoitti:

    HEHE! Kun ei muuta osaa niin turvautuu typo-virheisiin! SIITÅtunnistaa Moskovan Tiltun!

    Naton kannattajat eivät edes osaa kirjoittaa, eikä ulosannissa ole mitään sisältöä.

    Äänestä

  • Onneksi Tarkkispoika ITSE osaa!

    Tässä vanhoja näytteitä!

    jollain h..vetin sekopäällä näkyy taas kerran olevan todella pahasti väärä lääkitys, mennyt siniset ja punaiset pillerit ihan sekaisin. Voi tietysti olle, että on syönyt jotain "taikasienisoppaakin".DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Näköjään jollain h..vetin sekopäällä näkyy taas kerran olevan todella pahasti väärä lääkitys, mennyt sinset ja punaiset pillerit ihan sekaisin. Voi tietysti olle, että on syönyt jotain "taikasienisoppaakin".DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Vedä hintti hame korviisi ja kuse siihen. Se on sun tasoisille homoidiooteille juuri passeli. tehtävä, kun mihinkään muuhun et pysty.

    Äänestä

  • Etkö_tiedä kirjoitti:

    "Mikä on mielestäsi ammattisotilas?"

    Suomessa ammattiupseeri tai -aliupseeri.

    Eli et tiedä?

    Ammattisotilaana ainakin media pitää myös esimerkiksi kouluttajia ja erikoisjääkäreitäkin. Näihin tehtäviin ei ole mitään muuta koulutusvaadetta kun Suoritettu asevelvollisuus Suomen armeijassa, eli lähes mikä tahansa pahvi joka jaksaa juosta Cooperissa tietyn määrän ja selvittää kuntotestin saa viran.

    Äänestä

  • AmmattisotilasBuahhaaaa kirjoitti:

    Eli et tiedä?

    Ammattisotilaana ainakin media pitää myös esimerkiksi kouluttajia ja erikoisjääkäreitäkin. Näihin tehtäviin ei ole mitään muuta koulutusvaadetta kun Suoritettu asevelvollisuus Suomen armeijassa, eli lähes mikä tahansa pahvi joka jaksaa juosta Cooperissa tietyn määrän ja selvittää kuntotestin saa viran.

    Ei tarvii juosta Cooperiakaan. Kapiaiseksi pääsee.
    Sen takia moni kapiainen kannattaa Natoa kun niillä ei ole älyä kehittää omaa työtään eikä puolustusvoimia ihan ite.

    Äänestä

Kaikista tiltutrollien kirjoittelusta käy kiistattomasti ilmi, että labradorinnoutaja on tiltuja fiksumpi! Koira sentään jotain tajuaakin =D

Äänestä
  • Sinä everstiluutnantti olet hirveen tyhmä ja tietämätön ja kamalam kateellinen. Et pärjää siviilissä siviileille. Komennuksesi nettihommiin on puolustusvoimilta suuri virhe mutta toisaalta kun ei sieltä intistä löydy älykkäämpiäkään.

    Äänestä

Hyvä avaus!

Äänestä

Sotilaiksi ajautuvat ne joiden älynlahjat eivät riitä korkeakoulu-ylioåisto-opintoihin.

Äänestä
  • HEHE! Upseerintutkinto ON korkeakoulututkinto! Puhut itsesi pussiin Tiltu!

    Äänestä

Kaikille jotka ei halua NATO:n ja ihailee Venäjää, olkaa hyvä ja menkää sinne P Y S Y V Ä S T I. Venäjää ihailevat on kuin jotain pedofiileja, hyi hemmetti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Että_näinnn kirjoitti:

Minkälainen henkilö kuuluu Naton kannattajiin?

Tätä palstaa lukemalla saa käsityksen että hän on hieman yksinkertainen, eikä kykene millään tavoin perustelemaan näkemyksiään, puhumattakaan että kykenisi järkevään keskusteluun.

Minkälainen oli Naton kannattajan lapsuus, nuoruus, koulumenestys ja millaista elämää hän nykyään elää?
Lapsena Naton kannattaja oli paljon yksinään koska muut lapset eivät ottaneet häntä mukaan leikkeihin ja kiusaustakin joutui poloinen kokemaan. Lapsena ja nuorena hän oli siis etupäässä yksin ja aikaansa hän kulutti piirtelemällä, leikkimällä yksinään pikkusotilailla, katselemalla sotaelokuvia mm. Rambo elokuvat olivat hänen suosikkejaan.
Koulumenestys Naton kannattajalla on yleensä ollut heikkoa ja moni näistä lieneekin ollut tarkkiksella. Koulukiusaaminen on ollut Naton kannattajalle arkipäivää ja se on pitkälti johtunut siitä että hänelle ei koskaan kehittynyt normaaleja sosiaalisia taitoja.
Koulut on siis käyty ja kahlattu läpi " rimaa hipoen". Työelämällä Naton kannattajalle ei ole ollut tarjota juuri muuta kun lyhyt aikaisia hanttihommia ja työttömyys onkin hänelle tuttua.

Naton kannattajalla on siis runsaasti vapaa-aikaa jota hän tappaa nettisivustoilla, vertaistukea toisilta samanlaisilta saaden ja tähän Naton kannatus perustuukin - HALUTAAN KUULUA JOHONKIN RYHMÄÄN, vaikka se ei koskaan johdakaan mihinkään.

Olinko täysin väärässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu