Väärin perustein annettu varoitus

Harmistunut

Haluaisin tietää teidän muiden mielipiteitä siitä, onko varoitukseni aiheellinen. Työni on tarkkaa suunnittelua ja myymistä. Aloitin noin 6kk sitten ja tällä alalla opittavaa on todella paljon. Sain eilen kirjallisen varoituksen, missä oli 3 kohtaa. Ensimmäisenä tavoitteiden saavuttamatta jättäminen. Meillä on jaettu summa, mikä pitäisi myydä vuodessa/kvartaalissa/viikossa eli tämä vuosi tavoite jaettu näihin kolmeen osaan. Sain varoituksen, kun en tee X summaa viikossa, vaikka teen nyt jo tuon minimitavoitteen kvartaalissa (se ei vain välttämättä tule viikoittain, vaan isompi summa esim 3 viikon välein). Eikö ole sama asia tuleeko raha taloon kuukaudessa vai viikossa? Toinen kohta oli, että "suunnittelen esimiehen harhauttamista ja järjestelmän huijaamista". Tämä tuli siitä, että meitä pyydettiin tekemään suunnitelma, miten closing rate paranisi (peruuntuneet kaupat-syntyneet kaupat suhde). Minulle oltiin sanottu, että täytyy tehdä yhdelle asiakkaalle jolle menee useampi kohde tarjoukset erillisille tarjouksille, helpottaakseen tilauksia ja muutoksia. Ehdotin, että tarjous vaiheessa tekisimme yhden tarjouksen ja jos johtaa kauppaan voimme eritellä sen. Tästä sain siis toisen varoituksen, kun ehdotin tätä yhtenä vaihtoehtona (toki minulla oli muitakin itseeni liittyviä asioita). Kolmas tuli suunnitteluissa tapahtuneista virheistä. Nämä kaupat, mitkä on nyt toteutettu, on suunniteltu silloin kun olin ollut muutaman kuukauden töissä ja esimiehet ovat ne tarkistaneet. Niissä kuitenkin oli pieniä virheitä. Sanon vielä, ettei minulla ollut yhtään kokemusta ennestään alasta ja jouduin opettelemaan kaiken nollasta. He sanoivat alussa, että virheitä tulee väistämättä, myös vanhoille konkareille. Uskon, että he haluavat minut pois, koska olen uusi ja he ovat saamassa toisesta lopettaneesta liikkestä kokeneita työntekijöitä. Joudunko vain nielemään ja odottamaan (toivottavasti laitonta) irtisanomista? Onko minulla mitään oikeuksia alle 10 hengen yrityksessä, missä en voi valittaa mihinkään ylemmälle taholle? Näinä aikoina uusia työpaikkojakaan ei ole tarjolla joka kulmassa.

7

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omituinentilannesulla

      Kysy neuvoa alasi ammattiliitosta! En ole ammattiliittojen ystävä, mutta heidän tehtäviinsä kuuluu neuvoa myös liittoon kuulumattomia. Myös maakuntasi työsuojelupiiristä saat neuvoja. Tilanne kuulostaa kinkkiseltä, siksi neuvot em. tahoilta, mutta he tarvitsevat enemmän faktoja voidakseen hahmottaa kokonaiskuvasi.. Tsemppiä, älä lannistu!!

      • muhgr

        Ei neuvo ammattiliitot järjestäytymättömiä. Neuvonta ja lakiapu on jäsen etu jasenmaksun maksaneille.

        Järjestäytymättömät voi kysellä neuvoa työsuojeluviranomaislta. http://www.tyosuojelu.fi/fi/varoitus


      • Harmistunut

        Kiitos zempistä, täytyy tosiaan varmaan ottaa yhteyttä työsuojeluun, ja/tai liittoni lakimieheen. Varmasti olisi hyvä olla ennakkotietoa heillä, mikäli minut irtisanotaan ja sitä pitää lähteä viemään eteenpäin.


    • kokemus.puhuu

      Olet aika heikoilla. Aloittelevan työntekijän kannattaisi toimia täsmällisesti ohjeiden mukaan, eikä vielä ehdotella saati sitten toteuttaa omia ideoitaan.

      Arvelet, että sinusta halutaan päästä eroon. Se on tietysti mahdollista. Sinulla on nyt näytön paikka. Se tarkoittaa, että sopeudut sääntöihin ja alat tehdä tulosta. Onko sinusta siihen?

      • Harmistunut

        Pahoittelut jos olin epäselvä, he siis pyysivät ideoita tähän closing raten parantamiseen. Minulle ei vain oltu kerrottu, että tämä tapa mitä ehdotin oli jollainlailla sääntöjen vastainen. Enhän sitä olisi muuten ehdottanutkaan. Toimin ohjeiden mukaan, niin hyvin kuin ne ovat minulla tiedossa, sekä teen parhaani kyllä joka suhteessa. Olen pyytänyt, että he kouluttaisivat minua enemmän, jottei virheitä sattuisi (alku perehdytys oli todella huono). olen joutunut oppimaan lähes kaiken yksin, jotkin valitettavasti virheiden kautta. Luulin kuitenkin, että esimiesten tarkastastusten jälkeen, ne olisivat olleet kunnossa. Heiltäkin jäi siis huomaamatta nämä virheet.


      • Harmistunut

        Ja kyllä aion silti taistella ja haluan kehittyä edelleen! En ole kokonaan luovuttanut, vaikka tuntuukin aika maahan lyödyltä. Ainoa suuntahan tässä on vain ylöspäin, niin kauan kuin sitä kestää! :)


    • hdgvhk

      Kyllä kertomasi perusteella varoitus vaikuttaa aiheettomalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      2678
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1134
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1088
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      995
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      907
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      841
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      797
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      790
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      120
      753
    Aihe