Lääkkeet!!!

Onko normaalia, että haluaa kuolla eron jälkeen?
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kai se on. Itse halusin kuolla ennen eroa, mutta hain apua muutamasta eri paikasta ja selvisin pahimman yli. Apua löytyy: terveyskeskus, työterveyshuolto, seurakunnat, eroryhmät jne. Yksi tai kaksi luotettavaa kaveria, joille voi avautua. Tsemppiä. Selviät kyllä!

Äänestä

Jos on satuttanut itensä erossa pahasti ei varmaan ole outoa, että haluaa kuolla. Itselläkin se on käynyt mielessä monesti. Mutta kannattaa mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa. Kuolema on lopullinen ja sitten ei voi enää edessä olla mitään uusia iloisia asioita, joita kai joskus tulee, niin minulle ainakin on väitetty, siitä en vielä voi olla varma.

Äänestä

Muista, että yksikään ihminen ei ole kuolemasi arvoinen. Sattuu ihan s....nasti vähän aikaa, mutta kokemuksesta sanon, että menee ohi ilman purkkeja tai pulloja.

Äänestä

On joskus. Silloin, kun sinun psyykessäsi on jokin arka kohta, jota mielesi ei ole käsitellyt ja vahvistanut.

Äänestä

Kyllä on. Syön masennuslääkkeitä neljättä vuotta. Ikävöin omaa perhettä ja puolisoa aika paljon vieläkin, eli eivät auta kovin hyvin. Minun kai pitäisi unohtaa koko se kaikki, sillä tulin petetyksi rankasti eikä kaipaukseni ole millään tavalla sen arvoinen asia.

Äänestä
  • Ei kai sairastuminen ole tervettä=normaalia?

    Äänestä

Ei elämä saa loppua eron takia. Jos on lapsia, molempien vanhempien tulee olla lastensa kanssa, vuorotellen. Siis jos kaikki muuten on hyvin, ja lapset on turvassa. Kyllä aikuisen pitää erosta toipua, jos ei, niin sitten apua hakemaan.

Äänestä

Olen eronnut muutama kuukausi sitten. Olosuhteiden pakosta asumme vielä yhdessä hetken aikaa. Olo on niin kamala ja elämä täysin pysähtynyt. Päivät menee sumussa. Ikävöin miestäni, kosketusta, keskusteluja, ihan kaikkea! Suhteemme oli haastava uusioperhe eikä mies enään jaksanut. En tiedä olinko itsekkään onnellinen,. vai oliko siihen arkeen vain hukkunut. mutta nyt erotessa muistaa vain hyvät asiat. Näihin. itsesyytöksiin hukkuu. Tuntuu, ettei jaksa millään tätä elämää enään. Mutta lasten takia on pakko koittaa mennä päivästä toiseen. Miten ihmeessä tästä selviää..

Äänestä

Ei ole normaalia haluta kuolemaa eron takia! Eikä ole normaalia surra vuosikausia mennyttä parisuhdetta. Olen läheisriippuvainen enkä silti ikävöinyt puolisoita kuin muutaman kuukauden, vaikka olin joka kerta ollut monta vuotta yhdessä. Ehkä sinulla on jokin henkinen sairaus joka saa sinut tuntemaan noin. Ota yhteyttä mielenterveystoimistoon tai kriisiapuun ja sovi jutteluaika, jotta saat apua. Ilman lääkkeitä pystyy hyvin selviämään. Minäkin pystyin vaikka oli pitkät kauheat erohelvetit lasten pallotteluineen ja uhkailuineen. Mutta jos on pahoin henkisesti sairas, lääkkeet voivat tietenkin auttaa. Mutta ei lääkkeitten varaan pidä elämäänsä jättää, jos jonkin oireyhtymän kurissa pito ei siihen pakota.

Äänestä

vittuja on maailma pullollaan, joten on älytöntä hautoa tuollaista. Kolmas liitto menossa, eka ero otti kipeetä, kun liitto kesti 20v, sen jälkeen ei enää, toinen helppo, huomasin että huorahan tuo on.. nyt on kaikki ok, ihana nainen rinnalla..elämä on ihanaa, jo 10v :)

Äänestä
  • Olet rehellinen tunteissasi, kun osasit kysyä kuolemankaipuusta asiasi yhteydessä. Ole toki rehellinen itsellesi jatkossakin. Kannattaako surra itsensä romuksi pettäjän takia?

    Otan helpomman esimerkin:

    Joku olisi säästänyt unelmansa toteuttamiseksi jossain ostoksessa, esimerkiksi vasta ostettu harrasteauto olikin täysin fiasko ja myyjän puheet osoittautuivat pelkäksi itsekkääksi petokseksi. Miten palautua pettymisestä? Jäädäkö suremaan lopuksi elämäänsä, vai etsikö tilalle saman mallinen ehjä yksilö? Kenties esimerkki on huono, mutta petos on petos ja asianlaidan hyväksymisen jälkeen koittaa uusi unelma. Rahaa ja aikaa palaa, mutta unelmat ovat ihmisen sisäisiä haluja, jotka voi kohdentaa uudestaan.

    Eli uusiksi meni. Suosittelen anteeksiantamusta toiselle ja itselleen, sitten viisaampana ja kokeneempana ihmisten ilmoille ihmettelemään - ehkäpä seurakuntaan?

    Äänestä

Ei ole. Itsemurha-ajatukset eivät koskaan ole normaaleita. Kannattaa hakea apua.

Äänestä

Jotkut haluavat kuolla ilman eroakin. Kuolemanhalu ei koskaan ole normaalia.

Jotkut huokaisevat helpotuksesta eron jälkeen. Niin tein itsekin aikoinaan. Sain viimein nukkua rauhassa, herätä rauhassa, katsoa telkkarista, mitä halusin, sain käyttää rahani itse, sain tulla töistä kotiin pelkäämättä, mikä kotona odottaa jne.

Jos haluaa kuolla avioliiton aikana, ennen eroa tai eron jälkeen tai muuten vaan, pitäisi kuitenkin lähteä hakemaan apua. Kuolemaan tai elämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Eronnut34mies kirjoitti:

Onko normaalia, että haluaa kuolla eron jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu