T50 valmis 9 vuodessa, F35 valmis 30 vuodessa

Venäjä sai viidennen sukupolven T50-hävittäjän tuotantovalmiiksi 9 vuodessa. Sen valmistaminen aloitettiin 2007.

USA ei ole saanut viidennen sukupolven hävittäjäänsä F-35:ttä valmiiksi tuotantoon edes 22 vuodessa vaan tarvitsee siihen lisää vähintään 7 vuotta eli yhteensä 29 vuotta. F-35:n valmistaminen aloitettiin 1994.

Niinistö, Kanerva, Haglund, Lindberg ostavat "uutena" maailman kalliimman hävittäjän joka on oikeasti jo 30 vuotta vanha rupuska kun se otetaan käyttöön.
104263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 104

Vanhimmat

Onko nyt Tiltu siinä käsityksessä, että T-50 on JO valmis? Ei ole!

Äänestä
  • Ei Tiltu valehtele. Hanke etenee.
    Ohjattavuudessa ja ilmassapysyvyydessä venäläisillä on vielä pienehköjä ongelmia.

    Äänestä

Palstan T50-innostuksesta voisi päätellä, että koneen kehitysohjelma on menossa entistä pahemmin kiville. Tähän mennessä on saatu valmiiksi kuusi konseptimallia, joista viisi lienee yhä ehjänä yhden tuhouduttua salaperäisessä tulipalossa. Hintaa koneille on tullut kaksi miljardia dollaria kappaleelta, ja kuten tunnettua rupla ei Sukhoin tehtaalle maksuksi kelpaa.

Hankkeen onnistuminen on kiinni Intian lisärahoituksesta, mutta he eivät ole halukkaita maksamaan lisää. Intialaiset koelentäjät eivät ole vaatimuksista huolimatta saaneet lupaa testata konetta. Heille ei ole kerrottu koneen tuhoutumiseen johtaneen tulipalon syytä. Tätä tapausta on propagandassa yritetty liittää sopivasti samaan aikaan sattuneeseen F-35:n moottoripaloon. Intialaiset ovat olleet tyytymättömiä T50:n moottoreiden suorituskykyyn sekä tutkan ominaisuuksiin. Viime kuussa on tullut lisää kiistanaiheita maiden välille.

http://www.janes.com/article/42765/indian-air-force-unhappy-at-progress-of-pak-fa-fifth-gen-fighter

http://indiatoday.intoday.in/story/pak-fa-project-sukhoi-t-50-russia-india-ties-defence-ministry-iaf/1/380033.html

Äänestä
  • Olet huono propagandisti everstiluutnantti. Kaiva vähän tuoreempaa sieltä intin arkistosta.

    Venäjä aloittaa T-50:n sarjatuotannon Venäjän ilmavoimille ja eri projektina Intialle räätälöidyn T-50:n valmistamisen.

    Intia maksaa rahat vasta kun on saanut koneet, ja saa ne halvemmalla, koska Venäjä valmistaa ne Intian kanssa yhteistuotantona.

    Äänestä

  • Ovatko kaikki venäläispropagandaa oikovat everstiluutnantteja? Sittenpä Suomessa on aika tavalla "everstiluutnantteja". Venäjä kehuu aloittavansa sarjatuotannon 2016 - siis heidän yleensä aika lailla ennakoiva propagandansa väittää noin. Mutta rahaa ei ole, jos Intia ei maksa lisää. Yhteistuotantokaan ei tunnu etenevän hyvin. Mutta antaa heidän aloittaa puolivalmisteen tuotanto, tehkööt keskeneräistä konetta vaikka 1000 kappaletta kuukaudessa. Venäjän jälkeenjäänti häiveteknologiassa saattaa oikeastikin pakottaa siihen.

    Äänestä

J18 on jo valmis.

Äänestä

Eduskunnasta pitäisi nyt löytyä isänmaallisia rohkeita kansanedustajia, jotka kieltävät Niinistöä, Kanervaa, Lindbergiä ostamasta 30 vuotta vanhaa hävittäjää.

Äänestä
  • MIKSI! Minkäänlaista näyttöä siitä, että OLISI OSTETTU F-35-koneita EI OLE!

    On vain pelkkää Tiltun sepitelmää ja valehtelua!

    Äänestä

  • TiltuValehtelee kirjoitti:

    MIKSI! Minkäänlaista näyttöä siitä, että OLISI OSTETTU F-35-koneita EI OLE!

    On vain pelkkää Tiltun sepitelmää ja valehtelua!

    Upeeta everstiluutnantti upeeta. F-35-kauppa ei olisi salainen jos se olisi julkinen.

    Suomen kokoomuspoliitikot, Häkämies, Kanerva, Niinistö ovat tehneet poliittisen sopimuksen Pentagonin kanssa ostaa F-35:t ihan niin kuin Kanada, Norja, Etelä-Korea, Japani.

    Haglund ja Lindberg on sitten komennettu toteuttamaan kauppa. Niinistö pesee kätensä.

    Äänestä

F-35 on ja tulee olemaan täynnä liian vanhaa tekniikkaa mm. videokamerat, videoratkaisut, koko tietokonepuoli hardware, software, ohjaus, aseistus, stealth-tekniikka, polttoainesyöttö ym.

Äänestä

30 vuotta vanhalla hävittäjällä ei tee paljon mitään. Se on liian vanha.

Äänestä

Kun koneen val istaminen kestää 30 vuotta se tarkoittaa että projekti on epäonnistunut.

Äänestä
  • Ja kun konetta ei ole prototyyppi poislukien olemassa niin on Tiltun turha kastella housujaan T-50:n vuoksi!

    Äänestä

  • TiltujenValehtelua kirjoitti:

    Ja kun konetta ei ole prototyyppi poislukien olemassa niin on Tiltun turha kastella housujaan T-50:n vuoksi!

    Ensimmäinen T-50 lensi 2010.

    Äänestä

  • T-50OnHuippuhävittäjä kirjoitti:

    Ensimmäinen T-50 lensi 2010.

    Niin. Eka prototyyppi.

    Äänestä

Niinistö, Kanerva, Haglund, Lindberg pitää saada vastuuseen kun ne ostavat F-35:t jotka ovat ympäristöään T-50:ia ja SU-35:ia heikompia hävittäjiä.

Äänestä

Mutta kun mitään kauppaa ei ole tehty!

Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

Äänestä

Ei mitään järkeä ostaa uuden hinnalla 30 vuotta vanhaa teknologiaa ja hävittäjä (F-35), joka on huonompi kuin ympärillä naapureilla (Jas Gripen, Su-35, T-50).

Äänestä

Tosin T-50 on yhä prototyyppiasteella eikä sarjatuotannosta ole tietoakaan!

Suomi ei liioin ole ostanut F-35-konetta ja Tiltu on omassa päässään keksinyt moisen oston!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

Äänestä

Ladan valmistus aloitetaan sitten näköjään uudelleen

Äänestä

Suomi on taas kerran siirtänyt F-35-kaupan maksua kun F-35:sta ei tule mitään.

Äänestä

Suomessa sensuroidaan mediassa ja Haglundin työryhmässä, että F-35:n teknologiset digitaaliratkaisut ovat auttamattomasti vanhentuneita jo nyt.

Äänestä
  • Tiltun höpinää asioista mistä hän ei mitään ymmärrä.

    Äänestä

Tiltu väittää T-50:ttä JO valmiiksi vaikkei se ole!

Äänestä
  • T50 on valmis. Tuotanto on jo aloitettu, massatuotanto ensi vuonna.

    Äänestä

Niinistö, Kanerva, Haglund, Linderg saavat 30 vuotta vanhaa teknologiaa uuden ja maailman kalleimman hinnalla.

Äänestä

Eivät saa, koska mitään ei ole ostettu!

TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!!!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

Äänestä

Hyvää kannattaa odottaa !

Äänestä
  • Suomen ilmavoimille on sama vaikka hankkisivat paperilennokkeja koska pienuutensa
    takia ilmavai..voimamme ovat niin pienet eli lähinnä paraatikäyttöön, eikä niillä ole mer-
    kittävää sotilaallista merkitystä.-Kallista hupilentelyä on vain niiden toimi :)) Pitäisi satsa-
    ta maajoukkoihin.

    Äänestä

Venäjällä on valtava paniikki F35:n ominaisuuksista. Omien koneiden kehitys on karahtaunut kiville ja USA:lla nyt mahdollisuus luoda sellainen kone, ettei Putinin hanhet edesa pääse ampumaetäisyydelle. Siitä tämä kauhun sekainen paniikki johtuu trollien keskuudessa.

Äänestä
  • Kyllä Venäjälläkin on kuule jo havaittu että tämä f-35 on lentävä sammakko :)) Da!
    -A flying frog ..

    Äänestä

Entä sitten? Miten asia Suomelle kuuluu?

TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!!!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

Äänestä

Niinistö ei ymmärrä mitään hävittäjistä eikä opi vaikka kerrotaan. Häkämies, Kanerva, Niinistö, Haglund, Lindberg hankkivat 30 vuotta vanhat uudet hävittäjät, jotka eivät toimi vielä vuonna 2022kaan.

Äänestä

Suomi ei ole ostanut/hankkinut yhtään mitään vaan Tiltu valehtelee korvat heiluen!

TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!!!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

Äänestä

Tuo yhdeksän vuotta väite ei ole totta. T-50 on tuotantovalmis NYT!

Mutta kinnostavampi uutinen on ehkä että venäjä on päättänyt pistää rahansa SU-30 hävittäjien modernisointiin. Tämä on tehokasta rahankäyttöä. Vain 12 PAK-FA hävittäjää valmistetaan lähiaikoina.

Äänestä

Venäjä saa suvereenin ilmaherruuden jo ensi vuonna kun T-50:n massatuotanto alkaa.

Äänestä

F-35 on takaisku ainoastaan Tiltulle, sillä:

TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

Äänestä

T50:n moottoritekniikka, navigointitekniikka, stealth-tekniikka, tietokone-automatisointi-tekniikka ja lentäjän integrointi koneeseen ovat huomattavasti kehittyneemmät kuin F-35:ssa, F-22:ssa.

Äänestä
  • Niin ovat. Sen takia T-50 sensuroidaan evp kenraali Purasen vetämässä hävittäjätyöryhmässä.
    Käsky on tullut kahta kanavaa kautta, presidentti Niinistöltä ja kansanedustaja Kanervalta.
    Komentaja Lindberg katsoo sitten päältä T-50-sensuuria.

    Nyt on jännä seurata miten puolustusministeri Niinistö pakotetaan ruotuun sokeaksi ja kuuroksi.

    Äänestä

Luepa Tiltu oheinen (jos osaat) niin huomaat intilaisten olevan ylen pettyneitä T-50:een ja mielivän vaihtaa sen ranskalaiseen Rafaeliin:

The Russian version of the T-50 is reportedly simpler than the Indian version, which includes Indian avionics and a wider range of compatible weapons. Five Russian T-50 prototypes are flying. The Indian model still exists only on paper.
But that hasn’t stopped the Indian air force from voicing its unhappiness with the T-50. According to transcripts of December and January meetings obtained by Business Standard, air force and defense ministry officials listed at least four “shortfalls … in terms of performance and other technical features”:
The AL-41F engines currently fitted to the T-50 are unreliable. The radar is inadequate. The airframe is poorly built, with serious implications for the jet’s stealth profile. And in light of these defects, $6 billion is too much to pay up front.
According to Business Standard, Russian officials countered, saying the AL-41F engines are a temporary fit until brand-new and more powerful motors can be developed. The radar, too, is temporary—pending new sensors being developed specifically for the Indian version of the warplane.
But the allegations of sloppy construction appear to be particularly serious. Besides posing an accident risk, low-quality construction can result in gaps and mismatched angles that elevate a plane’s radar signature.
Press reports in 2013 indicated that Sukhoi was having problems with quality control in the T-50 effort. At least one of the prototypes needed patches on its wings to keep from falling apart during high-stress maneuvers.
All the same, Business Standard speculates that the Indian complaints could be somewhat politically motivated, as New Delhi is also planning to buy 126 new Rafale fighters from France for an eye-watering total price of $18 billion. Scrapping the T-50 could help India pay for the French jets.

Äänestä

Tiltu-hyvä! Luepa seuraava juttu niin saat hieman realismia kehiin!

The Russian version of the T-50 is reportedly simpler than the Indian version, which includes Indian avionics and a wider range of compatible weapons. Five Russian T-50 prototypes are flying. The Indian model still exists only on paper.
But that hasn’t stopped the Indian air force from voicing its unhappiness with the T-50. According to transcripts of December and January meetings obtained by Business Standard, air force and defense ministry officials listed at least four “shortfalls … in terms of performance and other technical features”:
The AL-41F engines currently fitted to the T-50 are unreliable. The radar is inadequate. The airframe is poorly built, with serious implications for the jet’s stealth profile. And in light of these defects, $6 billion is too much to pay up front.
According to Business Standard, Russian officials countered, saying the AL-41F engines are a temporary fit until brand-new and more powerful motors can be developed. The radar, too, is temporary—pending new sensors being developed specifically for the Indian version of the warplane.
But the allegations of sloppy construction appear to be particularly serious. Besides posing an accident risk, low-quality construction can result in gaps and mismatched angles that elevate a plane’s radar signature.
Press reports in 2013 indicated that Sukhoi was having problems with quality control in the T-50 effort. At least one of the prototypes needed patches on its wings to keep from falling apart during high-stress maneuvers.
All the same, Business Standard speculates that the Indian complaints could be somewhat politically motivated, as New Delhi is also planning to buy 126 new Rafale fighters from France for an eye-watering total price of $18 billion. Scrapping the T-50 could help India pay for the French jets.

Äänestä

Työryhmä jotuu sensuroimaan kaikki tekniset tiedot T-50, koska se on joka alueella parempi kuin F-35.

Äänestä
  • Ja Tiltu joutunee sensuroimaan olemattoman englannin kielen taitonsa, koska ei osaa kommentoida intialaisten kirjoitusta?

    Äänestä

  • Da, Instrument ... sano ryssä, ku rautakangen näki. Da, High Tech, ku näki saranan. :)
    Tostapa hiukan arkirealismia Tiltulle. MiG-21 BiS oli kuoppanen, ku kuoriämpäri ... laite pysy ilmassa vaan ra'an moottoritehon ansosta. Pelottaako Tiltua, että F-35 Raptor tulee yöllä sun sänkyys huomaamatta loistavien häiveominaissuksien ansiosta ja vääntää Tiltua nenästä?. :)

    Äänestä

Suomalaisille ei haluta näyttää uusinta ilmailuteknologiaa kun tänne ei kutsuta ilmailunäytöksiin Venäjän T-50 mutta F-35:ttä kutsutaan koko ajan.

Äänestä

HEHE! Kumpikaan kone ei ole toistaiseksi sarjatuotannossa!

Ainahan sitä kutsua saa!

Äänestä

Voit tässä ihailla venäläistä teknistä ylivoimaa !!

Russian Fighter Jet Crash

https://www.youtube.com/watch?v=xABzHwRspv0

Russian T-50 PAK FA fighter prototype catches fire

http://www.janes.com/article/38971/russian-t-50-pak-fa-fighter-prototype-catches-fire

Two Russian Military Fighter Jets Crash In Under 3 Hours

http://www.themoscowtimes.com/business/article/two-russian-military-fighter-jets-crash-in-under-3-hours/523132.html

1 Russian Military Jet Lost in Crash, Another Damaged

http://abcnews.go.com/International/wireStory/russian-fighter-jet-crashes-crewmen-survive-31524827

Tätä listaa voi jatkaa täysin loputtomasti. Oliko sulla muuta ?

Äänestä

Suomen kokoomusjohtajat olivat lapsellisia Amerikka-sokeita kun hirttivät Suomen ilmavoimat ja puolustusbudjettimme F-35:iin.

Äänestä
  • TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
    Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

    TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

    Äänestä

Suomalaisten onni että Kanerva ja S.Niinistö eivät ole olleet valtiomme johdossa 30 vuotta, sillä silloin olisimme tehneet F-35-kauppaa jo 30 vuotta ja koko ajan salaa.

Äänestä
  • Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!

    Maassa järjestettiin gallup-kysely, jossa kysyttiin Niinistön tehtävistä! Kyselyssä Suomen kansasta 79 % antoi hänelle arvosanan erittäin hyvä tai hyvä viranhoidosta! Hän on ennätyksellisen suosittu!

    Äänestä

F-35 ei valmistu koskaan.

Äänestä
  • Onko väliä? Suomi kun ei konetta osta!

    Äänestä

Joko se paperilennokki T50 on pudonnut? Monta lentäjää kuoli. Vai ampujako sitä sillä pmmp aseella. Tiltuja vituttaa kun probaganda ei tehoa :D:d

Äänestä

F-35 on nyt jo noin 20 vuotta vanha hävittäjä.

Äänestä

Venäjän ilmavoimat ottaa Su T-50:n käyttöön puolen vuoden kuluttua.

Äänestä

Millään sanomisillasi ei ole merkitystyä! Tiedätkö miksei?

TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!

Äänestä

Nyt syyskuussa julkaistiin DOT&E:n POGO:n F-35-tarkastusraportt: F-35 ei ole valmis eikä F-35 pysty taisteluoperaatioihin.

Äänestä

Aloittaja on aika oikeassa. F-35 on valmistuessaan jos kskaan valmistuu teknisesti jo 25-30-vuotias.

Äänestä

Pikkuinen ero osaamisessa Venäjän hyväksi.

Äänestä

T-50 on maailman edistynein hävittäjä.

Äänestä

F-35 tarvitsee vielä ainakin 6 vuotta lisää valmistusaikaa. Silti siitä tulee vain toisen luokan ilmataisteluihin ja maajoukkojen tukemiseen kykenemätön maailman kallein ja vaarallisin hävittäjä.

Venäjän T-50 menee sarjatuotantoon tämän vuoden lopulla ja 2017.

Äänestä

F-35 ei valmistu koskaan.

F-35 on jo vanhaa teknologiaa ja nyt Pentagon ja Lockheed Martin yrittävät parantaa ja paikkailla F-35:ta Venäjän SU-35Sn ja T-50 FA PAKin ja S-400- ja S-500n tasolle.

Äänestä
  • Missäs näitä venäjän koneita on testattu tositoimissa?Viime vuosikymmenien ilmataistelussa kun ei ole oikein menestystä ollut. Kuuden päivän sodassa ei oikein migeistä ollut vastusta ransalaisille mirageille, eikä ole tainnut muissakaan konflikteissa oikein tositoimissa menestystä herunut.

    Äänestä

Onkos Suhoissa jo puolijohde tekniikkaa vai onkse vielä putkitekniikalla niinku ne on tupanneet olla?Mites se torjunta puoli kun näkyi syyriassa tuo su-29 tippuneen niin helposti?

Äänestä
  • Ei ole enää putkia. Vaan Pakkiin on varmasti laitettu Venäjän uusi ylpeydenaihe, vuoden 1999 länsitasoa vastaava prosessori :)

    Vahvaa ysärimeininkiä!

    Oikeita sotakoneita vastaan venäläisromuilla on tietenkin turha ryhtyä, kaikkihan tietää lopputuloksen. Ne on tarkoitettu lentonäytösten ohjelmanumeroiksi ja muutamille roistovaltioille ehkä myytäviksi.

    Tällä en tarkoita Intiaa, joka valitettavasti tökkäsi kätensä Pakkiin :) Nolo juttu, mutta varmasti hyvä ja mieleenjäävä opetus.

    Äänestä

слабоумный России свинья

Äänestä

Venäjä valmisti muutamassa vuodessa maailman parhaan panssarivaunun T-14 Armatan.

Usa on nyt valmistanut omaan median sivuilla suureen ääneen jo 20 vuotta eikä mitään ole syntynyt.

Äänestä

F-35 on jo teknisesti ja teknologisesti vanha kone.

Äänestä

Todistamme vallan vaihdosta asemarkkinoilla.

USA pystyi valmistamaan uusia aseita 60-luvulla mutta sen jälkeen kehitys on pysähtynyt ja Usalta tulee vain vanhaan teknologiaan perustuvia aseita ja aseiden valmistus kestää aivan liian kauan.

Venäjä on innovatiivinen ja sen asetuotannon tahti on hurja.

Äänestä

Usalta tulee enää väkisin ja kiireellä yritettyä skeidaa.

Äänestä

USA:n asekauppa on valtavaa mutta koko ajan se häviää markkinoita Venäjälle ja Kiinalle ja jo Iranillekin.

Nato-maiden ja Sauli Niinistön on pakko ostaa US-paskaa.

Äänestä

T-50 ei ole vieläkään sarjatuotannossa!

Nato-maat ovat täysion vapaita ostamaan asekalustonsa mistä hyvänsä, kunhan se vain on Nato-yhteensopivaa!

Suomi on ostanut saksalaisia Leopard2-vaunuja ja herjkitsee vakavasti ruotsalaisia Gripeneitä!

Mitään pakkoa ei ole ja ostaa voi mjistä hyvänsä!

Äänestä

Älä hikoile: T-50 on valmis ja sarjatuotannssa vuoden 2016 lopulla, F-35 on valmis EHKÄ 2024.

Venäjä aloitti huippuhävittäjänsä valmistuksen 2010, USA fiaskonsa valmistuksen jo 1998.

Äänestä

Venäjän aseteollisuus on huippukunnossa. Venäjän aseet käyvät myös kaupan.

Äänestä
  • Venäjän aseet eivät käy kaupaksi maailmalla, mutta kin Putte satsaa kolmasosan maan budjetista varusteluun romahtaa Venäjä talkoutensa puolesta parin seuraavan vuoden aikana!

    Äänestä

  • Kukaan ei huoli ryssän himmeleitä. Ei teknisistä eikä poliittisista syistä!

    Venäjä ei ole luotettava kumppani pienimmässäkään asiassa. Sanomattakin on selvää että kukaan täysipäinen ei järjestä puolustustaan ryssän varaan.

    Äänestä

Aloittaja on hyvin arvioinut F-35:n iän. Se on teknisiltä ratkaisuiltaan 30 vuotta vanha kone vuonna 2027.

F-22kin on 1970- ja 1980 luvun tekniikkaa.

Äänestä
  • F-35 on jo operatiivisessa käytössä ja loppuviilauksia ja -säätöjä tehdään :-)

    Tulokseksi tuli maailman ehdottomasti paras hävittäjä josta tulee länsimaiden ilmavoimien kovin nyrkki.

    Ryssä ei F-35:lle mahda yhtään mitään ja siitä ryssän katkera itku ja valitus :)

    Äänestä

  • "Aloittaja on hyvin arvioinut..."

    Valkekosken Tiltu kehuu tapansa mukaan OMAA aloitustaan:-D

    Äänestä

Ehtiikö T-50 sarjavalmistukseen ENNEN Venäjän talouden romahtamista??

Toisaalta: se on juuri yksi romahduksen syistä!

Mistäs Valkeakosken Tiltu sen jälkeen jauhaa?

Äänestä

Dildo hei, F-35 ON JO operatiivisessa käytössä!

Imbesilli dildo!

Äänestä

30 vuotta vanhaa teknologiaa, joka ei toimi ei kannata omaksi aseeksi ostaa.

F-35 ei valmistu ennen vuotta 2027, joten ainakin siihen asti se on pelkkä näyttelyesine ja testikone.

Äänestä

Vaikuttaa vähän siltä, ettei T-50 EHDI sarjavalmistukseen ENNEN Venäjän talouden romahtamista??

Toisaalta: se on juuri yksi romahduksen syistä!

Mistäs Valkeakosken Tiltu sen jälkeen jauhaa?

Äänestä

USA ei enää tuota juuri mitään Pääoma ja osaaminen, tuotanto on paennut ulkomaille
USA pysyy pystyssä jättimäisellä lainarahalla jota se ei pysty koskaan maksamaan takaisin

Äänestä

Hehe! Uskotkouollaiseen soopaan EDES ITSE?

Äänestä

Venäjän aseteollisuus on iskussa.

Äänestä
  • Ja iskee suoraan Venäjän talouteen! Romahdus seuraa!

    Äänestä

Usa ja Nato maat eivät pysy Venäjän vauhdissa Sen takia niiltä tulee koko ajan kalliita fiaskoja Ne yrittävät liikaa

Äänestä
  • Usa ja Nato maat yrittävät varoihinsa nähden juuri sopivasti! Siitä syystä ne ovat vielä olemassa kymmenen vuoden kuluttuakin, mitä taas ei voi sanoa Venäjästä!

    Äänestä

Kun aseen valmistuminen kestää 30 vuotta, sellaista asetta ei kannata valmistaakaan.

Trump sen tajuaa. Se haluaa lopettaa F-35:n projektin.

Äänestä
  • Trump ei ole Lockheed Martinin toimitusjohtaja.

    Äänestä

  • Vaikka Trump onkin teidän ryssien suosikki USA:n johtajaksi, niin a) hänestä tuskin tulee presidenttiä ja b) hän joutuu väkisin toteuttamaan aivan toisenlaista ulkopolitiikkaa, mihin te ryssät olette hänen kamppanjapaskanpuheissaan tottuneet.

    Toisin sanoen ei tule Trumpista teidän ryssien idioottipolitiikan pelastajaa tuli Trumpista tai ei USA:n presidentti. Vituiksi siis meni sekin mahdollisuus teiltä ryssiltä mutta siihenhän te viime vuosina olette jo tottuneetkin... mikään ei ole mennyt maaliin järkevästi ja olette sulkeneet itsenne sinne venäjä nimiseen tunkioonne hyvin pitkäksi aikaa!

    Äänestä

Neuvostoliiton romahduttua vuonna 1991, Venäjän aseteollisuus oli pitkään säästöliekillä tuotekehityksensä kanssa. Suhoi T-50 (PAK FA) stealth-hävittäjää alettiin kehittää tosissaan vuonna 2002 ja ensimmäinen prototyyppi lensi vasta vuonna 2010.

Näyttävästä propagandasta huolimatta Suhoin kehitystyö on takkuillut ja se on pahasti kesken. Yhden T-50 -koneen hinnaksi muodostunee lopulta länsimaisen kilpailijansa tavoin noin 100 miljoonaa, jos projekti ylipäänsä saadaan maaliin. Kuuden vuoden aikana vain kuusi T-50 prototyyppiä on saatu valmiiksi, ja niillä on onnistuttu lentämään vain 700 koelentoa. Vertailun vuoksi kahdeksalla F-22 -prototyypillä lennettiin 3500 koelentoa.

Näyttää siltä, että T-50 ei ole tarpeeksi luotettava edes koelento-ohjelman läpiviemiseen. Rahapulasta kärsivä Kreml on pienentänyt Suhoi-tehtaalle tekemäänsä tilausta vain tusinaan koneeseen ja intialaiset yhteistyökumppanitkin ovat tuskastuneita kehitystyön tuloksiin

Äänestä

T-50 tulee ottamaan ilmaherruuden markkinoiden ja maailman parhaana hävittäjänä.

Se tapahtuu 2017 eikä USA ja NATO pysty edes yrittämään haastamaan T-50 ennen vuotta 2027, mutta F-35 ei koskaan lyö,T-50:tä.

Äänestä

F-35:ttä ei kannattaisi enää valmistaa. Se on jo nyt auttamattomattomasti liian vanhaa tekniikkaa.

Äänestä

F-35 ei pysy muiden aseiden kyydissä vikojensa vuoksi mutta ei enää vanhojen teknisten ratkaisujendakaan vuoksi.

Äänestä

F-35 on jo siirtynyt laivuekäyttöön sisäänajoon useissa USAF:n laivueissa ja se on täydessä taisteluvalmiudessa n. muutaman vuoden sisällä. T-50 taas ei koskaan etene laivuekäyttöön, koska ryssiltä loppuu totaalisesti rahat alle vuoden sisällä... Ryssät siis joutuvat mahtailemaan viidennen sukupolven hävittäjille niillä 70-luvun tekniikkaan nojaavilla paskoillaan, kuten MiG-29, Su-27 ja kaikki sen päivitysversiot Su-30 ja Su-35 saakka. Samaa paskaa vanhassa paketissa, joiden asejärjestelmät ei edes näe eikä pysty lukkiutumaan F-35 ja F-22 koneisiin, vaikka lentäjä näkisi ne silmillään.

Äänestä

Usa valmisti 2 F-35sta Hollannille ja 2 Norjalle mutta niillä ei lentäjät saa lentää vain testilentäjät joista yli puolet on jenkkejä

Äänestä

Usan aseteollisuus konttaa ja pahasti.

Äänestä
  • Konttaa niin pahasti että ei ohita Venäjää ja häviää Kiinallekin.

    Äänestä

Pelkästään viiveen takia Suomen pitäisi valita muu kone kuin F-35.

F-35 on jo nyt vaikka ei ole valmiskaan teknologisesti tekniikaltaan jälkeenjäänyt hävittäjä.

Äänestä

Oli viive tai ei niin Suomi ei ole ostanut/sopinut vielä YHDESTÄKÄÄN KONEESTA!

TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EIVÄT OLE OSTANEET/HANKKINEET/LUVANNEET OSTAA F-35-KONEITA!

Valkeakosken Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


HuimaTasoero kirjoitti:

Venäjä sai viidennen sukupolven T50-hävittäjän tuotantovalmiiksi 9 vuodessa. Sen valmistaminen aloitettiin 2007.

USA ei ole saanut viidennen sukupolven hävittäjäänsä F-35:ttä valmiiksi tuotantoon edes 22 vuodessa vaan tarvitsee siihen lisää vähintään 7 vuotta eli yhteensä 29 vuotta. F-35:n valmistaminen aloitettiin 1994.

Niinistö, Kanerva, Haglund, Lindberg ostavat "uutena" maailman kalliimman hävittäjän joka on oikeasti jo 30 vuotta vanha rupuska kun se otetaan käyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu