Nyt erotellaan jyvät ja akanat.

4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toinen merkittävä asiakokonaisuus on se, että pankit saattoivat velkoa asiakkailta saataviaan esittämättä saamistodistuksia eli velkakirjoja. Tämä menettely ei ”lennä” kansainvälisen oikeuden perusteiden puitteissa. Asiaan liittyy lukuisa määrä petoksia ja niitten kautta rahanpesua.

Kolmas juttu koskee salaista sopimusta, jonka valtio ja pankit allekirjoittivat lokakuussa 1993. Kyseinen sopimus kattoi sekä jo kaatuneitten yritysten kuin myös kaadettavien yritysten ja yksilöitten ”tuhoamissäännöt”. Tämä asiakirja on petos.

Näitten seurauksena yli 20 prosenttia toimivista yrityksistä kohtasi loppunsa. Tämä määrä oli yli 44000 yritystä. Suomen Pankin henkilökunnan avustuksella on selvitetty, että omaisuutta anastettiin tässä kuppauksessa suoraan noin 43 mrd. euron arvosta ja epäsuorasti noin 80 – 120 mrd. euroa. Tutkijaprofessorit avustivat selvittämään terveysvaikutuksia, joista selvisi, että itsemurhia tehtiin runsaat 11000 ja yrityksiä moninkertainen määrä. Stressin aiheuttamia sairauksia käsittämätön määrä.

Nämä uhrit saavat siis nyt riippumattoman kansainvälisen tuomioistuimen käyttöönsä. Tuomioistuin saa

Liittyy edelliseen.
______________________
Olin tuohon aikaan töissä E-liikkeellä ja meidän palkkamme meni
E-kassaan, yhtäkkiä niitä rahoja ei saanutkaan sieltä ulos,
E.kassoilta vedettiin talletussuoja pois.

Tuhannet ihmiset menetti elinikäiset säästönsä,
monet heistä ovat jo kuolleet saamatta mitään oikeutta.

Omat olemattomat palkkani säästyi koska olin juuri ostanut vanhan talon
ja lainaa saadakseni vaadin tilini pankkiin, ja sainkin,joten palkkani
meni silloiseen KOP,iin ja siellä palkkani säästyi ryöstöltä.

Sain myös pitää työpaikkani, monet muut menetti senkin.

Tuon ajan vääryydet on nyt aika tutkia.

Äänestä
  • Miten saamme EU,sta eroa vaativat puolueet eduskuntaan?

    Jos kaikki itsenäisyyden kannattajat vain äänestäisivät puolueita jotka

    ero haluaa niin meillä olisi enemmistö eduskynnassa, se tarvitaan.

    Tämä vaatii eroa vaativien voimien yhdistämistä, nyt on monta pienpuoluetta jotka eroa haluaa mutta näin ei päästä eduskuntaan.

    IPU on perustettu nimenomaan itsenäisyyden palauttamiseksi,

    eikä tavoitteesta ole koskaan livetty vaikka puolue olisi voinut menestyä

    paremmin jos olisi muuttunut EU myönteiseksi,mutta se ei olisi

    edistänyt tavoitetta.

    Muutos,seniorit, siniristi,köyhien puolue, ja muutama muukin on

    itsenäisyyden asialla,

    ja lisäksi monissa muissa puolueissa on ihmisiä, äänestäjiä ja jäseniä

    jotka eroa haluaa,tiedän jopa k,edustajia jotka ovat valmiit eroon.

    Jos nämä kaikki uskaltaisivat äänestää oman näkemyksensä mukaan

    IPU,a niin olisimme suurin puolue ja ero olisi sitten mahdollinen,

    ja erovaatimus lähtisi oitis Brysseliin,

    euro vaihtuisi omaan rahaan niinkuin siihen siirryttiinkin,

    ilmoitusasiana, ilman eduskunnan päätöstä.

    Miksi ihmiset äänestää vastoin omia toiveitaan?

    Meneekö ääni hukkaan jos edustaehdokas ei pääse eduskuntaan,

    eikö ääni mene hukkaan silloin kun äänestämme puolueita

    jotka toimivat vastoin meidän tahtoamme?

    Äänestä

Olipas harvinaisen surkeaa, populistista paskaa.

Tämä varsinkin sai kulmakarvat kohoamaan:
> Ensinnäkin valuuttaluotot eivät aiheuttaneet devalvaatioitten vuoksi devalvaatio tappioita,
> koska Suomen Pankin hyvällä avustuksella selvisi, että on olemassa määräykset
> valuuttapositioitten suojaamisesta. Toisin sanoen jos siis pankille tuli tappioita oli se pankin
> oma ongelma, jota ei laillisesti voi siirtää asiakkaalle.

On vaikea keksiä, mistä aloittaisi tuon ruotismisen. Positiivisena puolena, ehkä hyvä että sai tuon ulos. Jos sitä olisi pitänyt sisällään, niin olo olisi varmaan käynyt vielä huonommaksi.

Aloitetaan helpolla, joskin merkityksettömällä: "devalvaatiotappio" on yhdyssana.

Sitten itse asiaan: jos velka otetaan ja myönnetään valuutassa X ja valuutan X kurssi muuttuu, ei siitä synny tappiota kenellekään. Jos nyt velallinen on tehnyt sen virheen, että tulot ovat valuutassa Y, jonka arvo heikkenee valuuttaa X nähden, niin se on puhtaasti hänen omasta valinnastaan johtuva ongelma. Jos velallinen saisi palkkansa valuutassa X, ongelmaa ei olisi ollut.

Jos valuutta devalvoidaan, niin kaikille joilla tuota valuuttaa on, syntyy devalvaatiotappiota. Toki suoraan vain, jos tarvitsee esimerkiksi ostaa jotain muussa valuttassa. Tämä devalvaatiotappio johtuu... odottakaas, arvaatteko? Devalvaatiosta! Kyllä, todellakin! Jos sinulla on ns. valuuttaluotto ja varallisuutesi ja tulojesi arvoa lasketaan devalvaatiolla, niin tästä johtuva devalvaatiotappio johtuu tästä. Siis devalvaatiosta.

Jätin loppuoksennuksen lukematta. En usko että laatu olisi parantunut. Pari IPUn juttua joskus lukenut. Eiköhän tässäkin olisi ehdotettu seuraavaksi eroa EU:sta ja eurosta. :)

Äänestä

On se Jorma Jaakkola vaan kova kaveri. Sitkeästi pitää asiaa yllä vaikka ei mediat ole ottaneet asiaa mitenkään käsittelyyn. Ehkäpä tähänkin on tulossa muutos lähiaikoina,saas nähdä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jospalaitkunniaan kirjoitti:

http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/191094-kansainvalinen-rikostuomioistuin-suomeen

Lue, muuta en osaa sanoa-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu