Puolustusvoimien aluetoimisto kuuntelee kansaa

Nettiin avattu Puolustusvoimien aluetoimisto vastaa kansalaisten kysymyksiin. Kysymyksiä toivotaan laidasta laitaan. Asiallista keskustelua Puolustusvoimien aluetoimiston mielestä kaivataan. Kansalaisia toivotaan laajasti mukaan toiminaan.
4152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ok. Kertokaapa mitä tämänkin palstan piilaaville venäjän tiltuille pitää tehdä?

Äänestä
  • Aluetoimiston mielestä trolleille ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ei edes välittää. Toiminta on niin läpinäkyvää ja amatöörimäistä, että paras on kun antaa heidän vain olla. Suomi nousee uskomalla oman toiminnan rehellisyyteen. Eli ei lähdetä mukaan huijaamiseen ja velehteluun.

    Äänestä

Aluetoimistot auttavat ja palvelevat asevelvollisia.

Aluetoimistot palvelevat kotikunnan perusteella. Selvitä siis mikä on kotipaikkakuntasi aluetoimisto ja ole yhteydessä oikeaan toimistoon. Aluetoimistot kuuluvat maavoimien organisaatioon.

» Aluetoimistojen yhteystiedot

Aluetoimistot
•vastaavat asevelvollisten kysymyksiin
•neuvovat asevelvollisia ennen ja jälkeen varusmiespalveluksen
•järjestävät kutsunnat
•hoitavat virallisen asioinnin asevelvollisen ja puolustusvoimien välillä, kuten palveluspaikan vaihdon tai ajan muuttamisen
•käsittelevät hakemukset naisten vapaaehtoiseen palvelukseen
•hoitavat reserviläisten asioita ja pitävät yhteyttä reserviin.

Asevelvollisrekisteriin on tallennettu asevelvollisten koulutuksen ja palveluksen suunnittelua ja järjestämistä, sijoittamista sekä poikkeusolojen toimintaan varautumista varten tarvittavat henkilö- ja sotilaskoulutustiedot.

Tietoa tai otteen omista rekisteritiedoista saa käymällä henkilökohtaisesti aluetoimistossa. Tietoja ei luovuteta puhelimitse.

Äänestä
  • Aivan oikein. Aluetoimistot toimivat mukana ihmisten arjessa kaikkialla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kenraaliluutnantti kirjoitti:

Nettiin avattu Puolustusvoimien aluetoimisto vastaa kansalaisten kysymyksiin. Kysymyksiä toivotaan laidasta laitaan. Asiallista keskustelua Puolustusvoimien aluetoimiston mielestä kaivataan. Kansalaisia toivotaan laajasti mukaan toiminaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu