Olisi mukava kuulla miten miehet suhtautuvat yleisesti yh-äiteihin. Onko lapselliset äidit heidän mielestään jotenkin pelottavia? Onko miehelle suuri kynnys astua sellaisen naisen elämään, jolla on jo omia lapsia? Itse olen kuitenkin omasta mielestäni reipas, itsenäinen ja iloinen nainen ja tutustuminen ihmisiin on minulle helppoa. Mutta. Pitemmän päälle ei miehillä tunnu kiinnostusta/rohkeutta riittävän eli siinä vaiheessa kun seurustelu alkaa menemään "liian" vakavaksi. Olisiko sillä merkitystä, että olen tällä hetkellä opiskelija? Vaikka itseni ja lapseni olen 5 vuotta itse elättänytkin.
Reiluja mielipiteitä odotellen.
Reiluja mielipiteitä odotellen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen yksi niistä miehistä joka oli 7v. yh-äidin kanssa. Ei siinä ole mitään pelottavaa. Asia on niin, haluako mies olla todella osana siitä elämästä (perheelämä) ja nataako yh-äiti sellaisen tapahtuvan? Se riippuu teistäkin naiset. Jos annatte miehelle ymmärtää, että se on ulkopuolinen vaikka asuisi teidän kanssa ja ei puuttuisi sinun ja sinun lapsen väliin, sitten se on todella hankalaa, eikä kukaan haluaisi olla mukana selaisessa. Ihmisen pitää tuntea itsesnsä siltä, että hän on todella osaa sitä elämää.
itse kanssa asunut suhteessa 8v. ja koin koko ajan et sory sä oot ulko puolinen tähän ja tähän asiaan eli homaan jää käteen rahan tuonti sille (ulkopuoliselle)ja naisen tarpeentyydyttäminen. älkää nyt vaan ymmärretä väärin kyl semmoinen parisuhdekkin toimii jos siihen annetaan mahdollisuus ja sais osallistua kasvatukseen ettei aina tarttis kysyä exl.tä.lupaa.
Kuulostat ihan samanlaiselta kuin minä. Samanikäinen lapsi ja vasta olen kylläkin valmistunut. Voin sanoa että sellainen mies joka hakee tosissansa elämänkumppania ja haluaa sitoutua ei pelkää yh:ta vaan enemmänki tykkää kun näkee että nainenkin voi sitoutua. Mutta sellaiset tuuliviirit pelkää joutuvansa sidotuksi ja isäpuoleksi. Mutta kyllähän se riippuu tietenkin naisesta itsestäänkin ;) Siis en yleistä vaan minun mielestä.
Oma suhteeni onnistui todella hyvin. Lapsi oli 8 v. kun mies tuli elämääni eikä meillä kovin pahoja kuvioita ollut, vaikka exmies kyllä välillä pinnaa koettelikin.
Suhteen onnistuminen on ihan ihmisestä kiinni, on lapsia tai ei.
Tässä rehellisiä vastauksia. Täällähän ovat jo muutamat todenneet, että hankalaa on päästä osaksi perhettä. Yh-äidit eivät sinänsä ole pelottavia, mutta mitenkään yleistämättä tuntuu, että heikoin ja samalla helpoiten hukattava lenkki tuossa uusioperhekuviossa on mies.
Itse koin aikanaan olevani kokoajan ulkona perheestä. Äiti ja kaksi lasta olivat aina se perhe, minä uutena miehenä ulkopuolinen viihdyttäjä, elättäjä ja tarvittaessa lastenhoitaja. Aina oli se äiti ja HÄNEN lapsensa, ei suinkaan meidän perhe. Siis kukapa haluaisi olla suhteessa, missä saa olla aina ulkopuolinen. Ehkä sen vuoksi yh:t vetävät puoleensa vain lyhyitä suhteita etsiviä.
Ratkaisevinta on juuri se, että antaako äiti tulla osaksi perhettä ja toisaalta haluaako mies sitä. Merkittävää on myös se, miten ex-mies on kuviossa vielä mukana. Itse halusin olla osa perhettä ja tein lähes kaikkeni, mutta kokoajan sai tuntea olevansa se, joka ei kuulu tähän piiriin. Rohkeutta ja kiinnostusta riittää, mutta väistämättä tuntuu, että nuo yh:t itse kaatavat suhteet omalla toiminnallaan. Lisäksi sen voisi vielä sanoa, että mitä nuorempi äiti, sitä hankalempaa tuohon kuvioon on päästä sisään.
Kehottaisin tosiaan kaikkia uusioperhekuvioon haluavia miettimään useampaan kertaan, haluavatko he tosiaan sitä-suhteeseen, mikä on ehkä kaikkein vaativin ja hankalin.
Siinäpäs se ongelma onkin. Omasta mielestäni olen kyllä yrittänyt oikein tietoisesti ottaa miehen huomioon, jottei hän olisi tuntenut itseään ulkopuoliseksi suhteessamme. Olen järjestänyt yhteistä aikaa, keskustellut suhdetta koskevista asioista sekä miehen että lasten kanssa jne. Itselläni on myös sen verran isot lapset, että vaippaikäkin on kaukana takana, joten ihan kiinni eivät lapsenikaan minussa ole, etteikö omaakin aikaa ja sitä yhteistä olisi ollut.
Ymmärrän kyllä, että "valmiiseen" perheeseen on vaikea tulla ja siinä varmasti tuntisi itsekukanenkin itsensä aluksi ulkopuoliseksi. Mutta ehkä se on myös miehestä itsestään kiinni, miten hän sen tilanteen ottaa, olenko väärässä?
Viidyttäjää, elättäjää tai tarhatätiä en todellakaan itse tarvitse, sillä onhan tässä tähänkin asti pärjätty, ihan hyvinkin sitäpaitsi. En voi kieltää, etteikö minustakin olisi mukavaa, jos olisi mies jakamassa vastuuta perheemme hyvinvoinnista. Mutta se ei tarkoita sitä, että itse heittäytyisin laakereilla lepäämään. Päinvastoin, silloinhan minullakin olisi parempi mahdollisuus ja energiaa lähteä myös töihin ja tuoda sitä yhteistä rahaa kotiin.
Ehkä en ole vain sitten törmännyt "oikealla" asenteella liikkeellä oleviin miehiin.:)
No minua ei henkilökohtasesti kyllä häiritse,vaikka naisella on jo lapsi. On totta että seurustelu ei voi olla mitään ns. teinimeininkiä kun kuvioissa on lapsi ja sen ehdoilla on aina mentävä. Asiat tärkeysjärjestykseen :) Ensin lapsi,sitten vasta kaikki muu. Ehkäpä ihan kaikki eivät ole valmiita sellaiseen? En osaa sanoa. Ehkäpä miehet joita olet tapaillut on sen verta nuoria tai nuorekkaita etteivät he kykene luopumaan "minä" keskeisestä ajatusmaailmasta vaan koetaan että lapsi rajoittaa heidän elämäänsä. Harva huomaa että itseasiassa elämä ei rajoitu yhtään vaan itseasiassa se rikastuu aivan uskomattoman paljon kun helmoissa pyörii pikkuinen. En minä usko että sillä on pahemmin merkitystä oletko opiskelija.
Silläkään en usko pahemmin olevan merkitystä että oletko elättänyt lapsesi ja itsesi 5 vai 10 vuotta. Luultavasti ne,jotka on niin törkeitä että kokevat olevansa elättäjiä,ajattelevat niin vaikka tilanne olisi mikä.
Jos minä ihastun johonkuhun niin tunnen yleensä aina niin ,että kaikki mikä liittyy tuohon ihmiseen on upeeta ja mahtavaa. Jos sillä on lapsi, niin luultavasti pidän lastakin yhtä ihanana kuin äitiäänsäkin.
Hienoa, että on myös ennakkoluulottomia asenteita! Näinhän se täytyisikin olla, että koko paketti tulee mukana, olkoon kyseessä sitten vaikka koira, lahonnut Lada tai lapset.
Siinä olet kyllä oikeassa, että tapaamani miehet ovat olleet minua nuorempia, ehkä juuri tästä minäkeskeinen asenne on vallitsevampi.
Ikävä kyllä, asemalla on usealle ihmiselle kyllä merkitystä. Edellinen mies kehaisi ensitöikseen, että olisi saanut kyllä paremmassa työssä ja hyvässä asemassa olevan naisen itselleen. Ja sitä edellinen taas huokaili kuinka kalliiksi tulisi neljän lapsen elättäminen (minä olin silloin työtön, hänellä itsellään oli kaksi lasta myöskin). Vaikka tuollaiset kommentit satuttaakin, yritän kuitenkin vakuutella itselleni, että minussa on kuitenkin joitakin muita ominaisuuksia, joista voin itsessäni olla ylpeä.
Kiitos ystävällisistä sanoistasi:)
Monesti olen ajatellut että yh-äiti olisi minulle paras vaihtoehto. Teitä on vaan niin vaikea erottaa "tavallisista" äideistä. Ja sitä kun ei uskalla mennä leikkipuistoon jututtamaan äitejä, luullaan äkkiä pedofiiliksi!!, siis ainakin täällä helsingissä
En usko että lapset ovat rajoittava tekijä vaan että arki ja käytännön elämä ratkaisee parisuhteen onnistumisen, ei pelkästään rakastuminen, ihastuminen tai toisesta viehättyminen. Siksi kynnys on varmasti korkeampi aloittaa suhde sellaisen ihamisen kanssa jolla on jo lapsia ainakin jos itsellä ei ole lapsia.
Ainakin itse en haluaisi seurustella sellaisen miehen kanssa jolla on jo lapsia olkoon sitten yh tai yhteishuoltaja, enemmin olen ilman miestä kuin ottaisin hänen lisäkseen arkeeni myös lapset joihin minulla ei ole mitään sidettä...Itse ihmisessä ei varmastikkaan ole mitään "vikaa" mutta uusioperheen arki ei todellakaan kiinnostaisi.
Mutta varmasti on myös sellaisikin ihmisiä joille tämä asia on helpompi, jospa myös sinun kohdallesi sattuu sellainen.
Hei, sinuna en olisi ollenkaan huolissani siitä kelpaatko lapsinesi ja opiskelijana, kunhan olet oma itsesi. Itsekkin olen opiskelija ja yh.
Minua viehätti enemmän noiden miesten vastaukset kuin naisen, siis muun kuin minun.
Itse pääsääntöisesti olen törmännyt yksinhuoltaja-aikanani siihen että miehet ottavat "lapsellisen" naisen enemmän tosissaan kuin lapsettomat koska näillä lapsettomilla usein on se "oma napa" aina lähinnä ja tärkein. Yh:lla on elämänkatsomus yleensä laajempi ja kyky ottaa muutkin huomioon.
Jos puhutaan taas miehistä niin itse kyllä mielummin seurustelen miehen kanssa jolla on lapsia, ovat enemmän oppineet ottamaan vastuuta ja huomioimaan muitakin kuin itseänsä. Siis; sama näyttää pätevän molempiin. Lapseton/ lapsellinen, riippuu tietysti siitä mitä etsiskelee ja kuinka paljon on valmis luopumaan itsekeskeisyydestä ja oman edun tavoittelusta. Toisaalta, mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.
Ja pojat :) ..juttelemaan voi tulla, itse olisin sitä usein kaivannut leikkipuistossakin. Jutella kun voi muutenkin kuin iskumielessä ja eiköhän se siitä jutustelemalla selviä onko toisella siippa kotona vai karannut...