Lapsuusajan muisto

MillaN

Sinivalkoinen kynttilä palaa pöydällä, merkkinä vapaudestamme, itsenäisyydestämme. Pieni tyttö istuu mummon sylissä, katsoo kynttilää ja sanoo: ”Mummo, kerro minulle millaista oli sota-aikana kun lähditte papan kanssa Karjalasta.” Mummo puristaa tyttöä tiukemmin syliinsä ja sanoo hiljaa: ”Rakas lapseni, en mielelläni kertoisi niistä kauheuksista.” Tyttö katsoo mummoa silmiin, sanoo päättäväisesti: ”Mutta minä haluan tietää.”

”Asuimme Karjalassa ja meillä oli pieni maatila. Asuinrakennus oli juuri rakennettu, vanha navetta ja saunarakennus. Äitisi oli silloin kymmenen vanha. Elimme suhteellisen normaalia elämää vaikka tiesimme sodan olevan lähellä. Saatoimme joskus yöllä kuulla tykkien paukkeen, mutta se tuntui kovin kaukaiselta. Pappa ja minä tiesimme, että oli vain ajan kysymys milloin lähtö tulisi. Olimme pakanneet vain välttämättömän valmiiksi. Äitisi, enosi ja tätisi kävivät koulua, mutta eivät joka päivä ja koulu oli onneksi lähellä.

Tuli aika jolloin suomalaisia sotilaita alkoi virtaamaan kylään ja pelko iski sydämiin. Nytkö jo lähteä pitää. Sotilaat kiersivät talo talolta ja kehoittivat lähtemään vain välttämätön tavara mukana. Pappa ei ollut enää kotona, hänet oli kutsuttu taistelemaan ja minun täytyisi yksin selvitä kuuden lapsen ja karjan kanssa evakkoon. Sotilaat sanoivat ettei karjaa ehdi ottaa mukaan. Meille ei enää luvattu palata takaisin kotiseudulle, vaan lähtö olisi viimeinen.

Minun oli tehtävä päätökset nopeasti. ”Mummo”, tyttö keskeytti, ”otitko sinä lehmät ja possut mukaan?” Mummo katsoi tyttöä ja oli hetken hiljaa: ”En ottanut.” ”No, jätitkö sinä ne sinne navettaan ihan yksin, kuka niitä sitten syötti?”, tyttö kysyi ihmeissään. ”Ei niitä kukaan syöttäisi”, sanoi mummo ja yritti jatkaa kertomustaan. ”Mutta minä haluan tietää mitä niille lehmille ja possuille tapahtui”, intti tyttö ”jätitkö sinä ne sinne nälkään kuolemaan”, tyttö jatkoi kyynelsilmin. ”Kultaseni, en jättänyt.” ”Otit ne mukaasi, eikö niin mummo?”, tyttö kysyi. ”En, en ottanut.” Tyttö alkoi itkemään ja vaati mummoa kertomaan mitä lehmille ja possuille oli tapahtunut. ”Tiedän kultaseni tämän järkyttävän sinua, mutta minun täytyi lopettaa lehmät ja possut”, mummo sanoi hiljaa ”lopuksi sytytin navetan tuleen.” Tyttö kääntyi katsomaan mummoa, pyyhki hihansuuhun kyyneleiset silmänsä ja kysyi: ”Mummo, miksi sinä teit lehmille ja possuille niin?” ”Sotilaat eivät antaneet lupaa ottaa kotieläimiä mukaan koska oli jo kiire, vihollinen oli liian lähellä.” ”Mummo, minä ymmärrän sinua, sinä et halunnut jättää ruokaa viholliselle, koska et itsekään saanut ottaa niitä mukaan, eikö niin mummo?”, tyttö kysyi. ”Niin, en halunnut.” Tyttö otti mummoa kaulasta kiinni ja halasi lujaa. Mummon silmät kiilsivät liikutuksesta.”

Tämä on yksi niistä monista tarinoista, joita mummoni kertoi minulle ollessani kymmenen vanha, äitini ikäinen, jolloin hän lähti viimeisen kerran evakkoon Karjalasta. Monet kerrat istuin mummon sylissä ja pyysin häntä kertomaan sodasta. Silloin vielä en tajunnut miten lähtemättömästi mummon tarinat jäisivät mieleeni ja joka Itsenäisyyspäivä tuo mummon viimeinen evakkomatka Karjalasta pulpahtaa mieleeni. Tarina saa kyyneleet silmiini, sillä aina kun sitä mietin, niin olen ylpeä urheasta mummostani, joka vei yksin turvaan kuusi lasta, kävellen, monta kymmentä kilometriä ja viimein junalla määränpäähän.

Joka Itsenäisyyspäivä vien kynttilän mummoni haudalle ja kiitän häntä siitä miten urhea hän oli ollut, sillä ilman hänen urheuttaan en minäkään luultavasti kirjoittaisi tätä tarinaa.

Mummoni kuoltua äitini kertoi minulle tarinoita lapsuudesta, sodasta ja evakosta, mitä hän siitä muisti. Ja tämän seuraavan tekstin olen löytänyt äitini aarteista, en tiedä kuka sen on kirjoittanut ja onko se laulu vai runo, mutta se varmasti viestittää äitini kaipuuta kotiin, Karjalaan.

”Taas kaipuuni kotihin vei Karjalaan,
kauas menneitten vuosien taa.
Ne joulut ei mielestä haihtua vois,
vaikka vuodet on vierineet pois.
Siel lapsena yhdessä leikimme ain,
ja kuusemme vaatimaton oli vain.
Ne herttaiset hetket aina mieleeni saa,
taas kaipuuni kotihin vie Karjalaan.

Ne joulut on kauneimmat muistoni viel,
jotka lapsena vietin mä siel.
Kun aattona kuusemme tuoksuvi tuo,
ja kynttilät loistivat nuo.
Siel helkkyivät kulkuset kauniisti ain.
Se kaiku on vieläkin mun korvissain.
Ja urkujen äänet niin vienosti soi,
se joulun ja juhlan mun mieleeni toi.

Taas tuoksuvan kuusen mä tuvassa nään,
sekä taattoni harmajapään.
Ja mummoni menneitä kertoili siel,
ne tarinat muistan mä viel.
Siel äitini kanssamme lauleli ain,
ja isäni polvella istua sain.
En syntymäkotia unhoittaa vois,
vaik’ Karjala meiltä on ainiaaks’ pois.”

Läheisiä muistaen, Milla

8

597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mariet

      Minulla ei ole ollut mummoa eikä vaaria joiden kertomuksia olisin saanut kuunnella. He menehtyivät sinne Karjalaan.

      Oivoi miksi olen näin herkkä, nessuliinoja taas tarvitsen kun luen kirjoitustasi.

      Jälleen kerran niin koskettavaa.

    • Seppojuhani

      Minun molemmat vanhempani tulivat siirtolaisina ”Tynkä-Suomeen”. Isä oli mennyt armeijaan 1938 ja pääsi siviiliin jouluna 1944.

      Hän osallistui veteraanitoimintaan ja kirjahylly oli pullollaan sotahistoriaa – vaan ei ainuttakaan viihderomaania, ei edes "Tuntematonta". Eikä yhtään sotatarinaa, vain yksittäisiä urahduksia television ääressä.

      Vasta isäni kuoleman jälkeen, hänen sotilaspassiaan selaillessani, aloin ymmärtää hänen kokemaansa. Hänen nuoruutensa meni sodassa, paras lapsuudenystävä kaatui lentäjänä, hän näki ystäviensä kaatuvan viereltään, tappoi itse ihmisiä, haavoittui ja joutui takaisin rintamalle haavojen vielä märkiessä.

      Rajan taakse jäivät molempien kodit. Kotiutuksessa hän osti armeijalta selkärepun, marssikompassin, saappaat ja kaksi vilttiä. Sitten haalimaan perhettä kasaan ja aloittamaan elämää uudestaan.

      Kaikkein raskainta hänelle oli Suomen poliittinen tilanne Neuvostoliiton puristuksessa, kun rintamamiehet syyllistettiin ja valheita kerrottiin totuutena.

      Minä arvostan suuresti menneitten sukupolvien työtä, mutta totean, että elämässä on katsottava eteenpäin. Minun vanhemmillani oli oikeus sanoa, että ”Karjala takaisin”, mutta minulla sitä oikeutta ei ole. Minun oikeuteni ja velvoitteeni löytyvät tästä ja nyt.

    • Mimmi

      On liikuttavaa lukea tässä materialistisessa ja omaan napaan tuijottavassa maailmassa välillä viestejä, joilla on oikeasti merkitystä. Kiitos ajatuksia herättävästä ja koskettavasta viestistäsi.

    • EIIen

      on hyvä perintö..

      Minullakin Sellainen Oma :D

      Olen säännöllinen vieras Hänen Haudallaan :D

    • ...oli ominaista minunkin isovanhemmilleni. Kaipuu näkyi käytännössä tarinoissa, runoissa sekä osallistumisena karjalaisten tarinatuokioihin ja kyläjuhliin. Viimeksimainituissa sain itsekin aikanaan kulkea isäni mukana. Käsitys juuristani konkretisoitui käynnillä isän entisissä kotimaisemissa. Sanan voimin isä piirsi elävän kuvan lapsuutensa maisemista paikkaan, missä ulkopuolinen näki vai pusikkojen ympäröimän pellon.

    • merliNella

      sytytin minäkin kynttilän.
      Ajattelin isoäitiä, jota en koskaan nähnyt.
      Äitini antama haalistunut valokuva, kulmistaan käperynyt.Nuoren naisen totinen katse.
      Isoisästä ei edes kuvaa, sukututkimuksessa vain merkintä..kadonnut ja julistettu kaatuneeksi..

      Hiljainen kaipaus ja kiitos.

    • hurlumHei

      ...osasit kirjoituksellasi luoda herkän, haikean tunnelman. Tuli ikävä isää; hänen kertomuksiaan talvisodasta. Kiitos, MillaN.

    • hetki muistoja

      kiva ja koskettavakin tarina

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7861
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      30
      3087
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      363
      2088
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1704
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      146
      1519
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1281
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1219
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1132
    9. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1108
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1076
    Aihe