Pitäisivätkö todistajat siitä, että

Joku muu seurakunta tai useampi tulisi heidän ovilleen 6kk välein saarnamaan uskontoaan?

Miten Jehovantodistajat siihen suhtautuisivat??

Eivät varmaan kovinkaan sympaattisesti.

Hehän uskovat Jehovan olen tie totuus ja elämä.

Tosin koko Jehova nimi on Jumalalle kyseenalainen.

Jos Jehova on aina ollut Jumalan erisnimi, niin mikseivät juutalaiset käytä sitä? Olisi pitänyt heidän käyttää sitä jo vuosituhansia.

Olen käynyt peruskoulun ja lukion uskonnontunnit, sekä käynyt rippikoulun. Siellä ei sanakaan puhuttu Jehivasta. Sen sijaan korostetiin Jeesuksen jumaluutta ja kolminaisuus oppia.

Jumala: "Minä olen kuka mina olen." Se on hänen nimensä.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Olen käynyt peruskoulun ja lukion uskonnontunnit, sekä käynyt rippikoulun. Siellä ei sanakaan puhuttu Jehivasta.Koejaus JEHOVASTA. Sen sijaan korostetiin Jeesuksen jumaluutta ja kolminaisuus oppia.

Äänestä
  • hänelläeiolenimeä
    29.3.2015 23:56
    Sen sijaan korostetiin Jeesuksen jumaluutta ja kolminaisuus oppia.------------------
    KR kuitenkin sanoo
    että
    Jeesus on Jumalan POIKA
    ja
    että Isä on Poikaansa suurempi,
    eikä __sanaa KOLMINAIsUUS_ ole olleskaan
    KR-38:ssa
    näin MINUN rippikoulu-Raamatussani on jakeet__
    mikäs VÄÄNNÖS se on jossa lukee että
    *Jeesus on Kolminaisuus-Jumala* ??
    kerro jakeet ja mikä raamatunkäännös??

    Äänestä

  • Vai on Kristikunnan Jumala NIMETÖN ?
    JAHVE on kenen nimi?
    Jeeuksen ISÄN.

    Äänestä

  • tetragrammi kirjoitti:

    Vai on Kristikunnan Jumala NIMETÖN ?
    JAHVE on kenen nimi?
    Jeeuksen ISÄN.

    Jahve (hepreaksi ‏יְהֹוָה,‎
    ilmaistaan joskus kreikankielisellä termillä Tetragrammi, ”nelikirjaiminen”)
    on Jumalan nimi heprealaisessa Raamatussa eli Vanhassa testamentissa.

    Äänestä

Ja mikä on Jehovien poliittinen kanta sitten kun he ajattelevat siirtyvänsä maan johtoon kun muut tapetaan "jumalan" avulla? Kaikista mahdollisista järjestelmistä koostuvako?
Kuka on Jehova Peruskoulun Opettajana? Haluaisin kertoa maanpetturin sen Koulun Oppilaille.

Pyhä henki - huono isäntä - hyvä renki

Äänestä
  • JEESUS on todistajien
    ___jo hallitseva Kuningas.__
    ei jahvettilaiset meinaa anastaa Jeesukselta valtaa,
    ootkos nää hassu :D
    JEESUS hallitsee sit
    koko Tellusta ja politiikka loppuu siihen
    Lukisit enemmän JW.ORG saittia niin
    sulla eu olis kaikenlaisia harhaluuloja jeppuloista

    Äänestä

  • pahahenki
    30.3.2015 00:20
    Pyhä henki - huono isäntä - hyvä renki------------------HUHHUUUH !!
    --mittees Raamattu sannoo
    Pyhän Henken rienaamisesta?
    siä sitä RENGIKSI ittelles halajat?
    -sehä on JEESUS se PH,elikkä JUMALA
    kolminaisuusopin mukaan siis

    Äänestä

Mutta Jehova tai Jahve nimitystä, eivät suuretuskontokunnat käytä. MM.katoliset, protestantit, ortodoksit.

Miksi eivät??

Äänestä
  • Jeesus kertoo syyn:
    13. Menkää ahtaasta portista sisälle.
    Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja __monta__ on,
    jotka siitä sisälle menevät;
    14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita,
    joka vie elämään,
    ja
    __harvat__ ovat ne, jotka sen löytävät.
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.7.html
    suuret uskontokunnat
    ei siis ole HARVAT jotka Tien löytää,
    nehän palvovatkin
    3-päistä nimetöntä pakanjumaluuttaan

    Äänestä

Joo, kyllä saisivat tulla muut saarnaamaan ja keskustelamaan. Esim. Hare Krishna, islam, buddhalaisuus, kommunistit, darwinistit, luterilaiset, katoliset etc. etc. Sehän olisi pelkästään mukavaa.

Omalla tavallaan on väärin, että jokin uudistusliike saarnaa siellä, missä Jeesuksen nimi jo tunnetaan. Galatalaiskirjeen mukaan on väärin saarnata myös juutalaisuutta tai lakia tai ympärileikkausta. Voi olla, että Apostoli Paavalin mukaan JT srk on saanut jalansijaa kun on tullut tarve KORVASYYHYYN haalia erilaisia opettajia. Silloin kun ei ole siedetty tervettä opetusta. Mutta toisaalta JT opissa on pajon sellaista kuten veren karttaminen, joka ei luterilaiselta kirkolta sujuisi opettaa. Samoin heidän raamatun käännöksensä muistuttaa melko paljon KJV suomennosta omalla tavallaan ja on muita suomennoksia täydentävä positiivisella tavalla.

Paavali kylvi, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Sille ei voi mitään, että pelkkä sanan istuttaminen ei riitä, vaan sitä pitää myös kastella aika ajoin. Tuon kastelemisen suorittaa sangen usein jokin muu taho kuin varsinainen istuttaja taho.

Ihan kiva, jos tuo Kristus hapate on niin voimakas, että se ehkäisee ottamasta vastaan juuri JT srk kastelutyötä. Onhan mahdollista, että joku muu kastelee paremmin.

Äänestä

uskova236 30.3.2015 12:00

"Mutta Jehova tai Jahve nimitystä, eivät suuretuskontokunnat käytä. MM.katoliset, protestantit, ortodoksit. Miksi eivät?? "

Jos luet Raamattua, niin huomaat, ettei myöskään Jeesus käyttänyt. Isä meidän -rukouksessa, jossa puhutaan Jumalan nimen pyhittämisestä, ei käytetä Jehovaa.

-Tuohon tapaavat totistajat lausua vartiotorniseuran viisauden, että se on mallirukous. Vastaa heille, että malliksi siis asetettu, että noita nimiä ei tarvitse käyttää.

Ja huomaa, numeroitu uskova, että noita nimiä ei ole kielletty, eikä halutakaan kieltää, kristityt eivät näe aiheelliseksi vastata riitelemällä tähänkään asiaan, joka on riidannostatusta sen jälkeen, kun lahko hajosi, raamatuntutkijoista iso osa jäi liittymättä Rutherfordin oikeustaistelussa voittamaan Russellin jäämistöön, joka erottatumistoimenpiteenä mm. otti tuon uuden nimen ja liitti sitten siihen jos jonkinlaiset riidat ja taistelut

Äänestä

Isä meidän, joka olet nimetön kerro jehovan todistajille, että sinulla ei ole nimeä, jotta hekin ymmärtäisivät pyhittää nimesi.

Äänestä
  • __Isä meidän, joka olet nimetön____
    silleenhän se on Kristikunnassa yleisesti
    Huonosti ISÄN tuntevat kun
    ei edesNimeä tiedä....
    mä tiedän jopa naapurinikien nimet
    isättömät on usein sellaisia jotka ei isänsä nimeä tiedä

    Äänestä

  • Isä meidän rukouksen kertovat Matteus, 6:9-13 ja myös Luukas
    Oletko tullut ajatelleeksi, että murjaistessasi niitä lahkovitsejäsi Sanasta, syyllistyisit jumalanpilkkaan ?
    Vai onko seura sanonut, ettei sillä ole väliä jos vain kenttätyraportti täyttää normit ?

    Äänestä

  • Voi voi nyt luopio on hyvin vihainen, vaude sinähän alat puolustaa jo Jumalan sanaan.
    ps. Tiesitkös muuten Jumalan nimen?

    Äänestä

  • TopiasKivahessu kirjoitti:

    Isä meidän rukouksen kertovat Matteus, 6:9-13 ja myös Luukas
    Oletko tullut ajatelleeksi, että murjaistessasi niitä lahkovitsejäsi Sanasta, syyllistyisit jumalanpilkkaan ?
    Vai onko seura sanonut, ettei sillä ole väliä jos vain kenttätyraportti täyttää normit ?

    **Isä meidän, joka olet nimetön
    kerro jehovan todistajille,
    että sinulla ei ole nimeä,
    jotta
    hekin ymmärtäisivät pyhittää nimesi.**
    kyllä tuo on ihan VAKAVA rukous

    Äänestä

  • Ja verensiirtokiellolla voi murhata, oma vikahan se on USA:n tuomioistuinlaitoksenkin mukaan kuka lahkoon lähtee.
    Paitsi nyt pedofilia, kun siihenkin tarvitsee seuran ohjeet, kun värvätyt painostetaan kolunkäymättömyyteen varmaankin syynä. Mutta kun todistajia on monta, kertyy miljoonat pedofiliakorvauksiin sitten nopeasti kuitenkin.
    Nythän tiedämme myös mitä UM tarkoittaa rukousten alalla. Mikaelin mallit ja vartiotorniseuran viisaus vastakkain. Palkinnoksi hymyleijonat kun taivas täyttyi v. 1935

    Äänestä

  • Miten on oletkos saanut mitään uutta irti siitä sukupolvi opista?

    Äänestä

jaa vakava eikös ilosanoman viejä ole iloinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Historiaako kirjoitti:

Joku muu seurakunta tai useampi tulisi heidän ovilleen 6kk välein saarnamaan uskontoaan?

Miten Jehovantodistajat siihen suhtautuisivat??

Eivät varmaan kovinkaan sympaattisesti.

Hehän uskovat Jehovan olen tie totuus ja elämä.

Tosin koko Jehova nimi on Jumalalle kyseenalainen.

Jos Jehova on aina ollut Jumalan erisnimi, niin mikseivät juutalaiset käytä sitä? Olisi pitänyt heidän käyttää sitä jo vuosituhansia.

Olen käynyt peruskoulun ja lukion uskonnontunnit, sekä käynyt rippikoulun. Siellä ei sanakaan puhuttu Jehivasta. Sen sijaan korostetiin Jeesuksen jumaluutta ja kolminaisuus oppia.

Jumala: "Minä olen kuka mina olen." Se on hänen nimensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu