Työttömyys on valinta

Työttömyys on AINA oma valinta. Ihmettelen suuresti kuinka laiskat ja osaamattomat loispummityöttömät valittavat vuodesta toiseen, että töitä ei muka ole. Tekevälle osaajalle on aina töitä.

Me TE-toimiston virkailijat tarjoamme työttömille heidän osaamistaan vastaavaa työtä, kuten esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa. Jos työtön ei suostu ottamaan tarjottua työtä vastaan me rankaisemme häntä karenssilla.

Nyt työttömien kannattaa alkaa ryhdistäytymään, muuten karensseja tullaan "lätkimään" entistä herkemmin.
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Aloittaja palkannee verovaroista saamallaan palkalla ainakin pari työtöntä.

Äänestä
  • Kaarloppi on täysi percereikä ja R U N K K A R I

    Äänestä

Kun kokoomus saa vaalivoiton, loppuu työttömien juhlat.
Kaikki pitkäaikaistyöttömät (yli 12 kk sohvalla makoilijat) pääsevät kuntouttavaan harjoitteluun.

Äänestä
  • IPU saa toivottavasti sen vaalivoiton. Kokkareet siirtyvät EU-virkoihin ja nauttivat palkkioistaan, tuhottuaan meidän maamme. Itsenäisyyspuolueen kanssa saamme sen taas korjattua.

    Äänestä

  • paitti myä ken putkessa ollaan

    Äänestä

Miksi työtön saa 9€, vähempikin riittäisi. Sopiva summa voisi olla 4,50€ päivä. Voitaisiin kuntouttaa useampia samalla rahalla.
Tästä tehtävä kansalaisaloite.

Äänestä
  • Tyhmä. Vähennetään sitä 48 euroa, joka meidän kansalaisten verovaroista maksetaan orjuuttajille per tunti per orja, ja maksetaan siitä vaikka vain kolmasosa työntekijälle itselleen. Silloin poistuu niin orjuus kuin työttömyyskin.

    Äänestä

  • fghfdhfghfgh kirjoitti:

    Tyhmä. Vähennetään sitä 48 euroa, joka meidän kansalaisten verovaroista maksetaan orjuuttajille per tunti per orja, ja maksetaan siitä vaikka vain kolmasosa työntekijälle itselleen. Silloin poistuu niin orjuus kuin työttömyyskin.

    Siis täsmällisemmin sanoen, ei makseta orjuuttajalle 48 euroa per tunti, vaan vaikka vain se runsas kymppi per tunti työntekijälle itselleen. Valtavat säästöt.

    Äänestä

  • just juu unta sie näät työllistä manne noin ja pääset taivaisiin.

    Äänestä

Haha täällä kylmätunteiset oikeistoihmiset vittuilevat.
En mene provoon ja ääliömäiseen avauksen loukkuun.
Tarkoitus ärsyttää.
TYPERÄÄ POPULISMIA.

Äänestä

No ehkä siksi työttömiä, koska osa heistä ei kykene töihin enään.
Ovat syrjääntyneet yhteiskunnasta.
Niijen pitäs hommata ittensä eläkkeelle.
Osa pystyy työntekoon.
Kyse ei oo aina laiskuudesta.

Valoja!

Äänestä
  • Ilmainen koululaitos on epäonnistunut sinunkin kohdallasi. Ei onnistu ajattelu, eikä edes oikeinkirjoitus.

    Äänestä

  • EnääEnääEnää kirjoitti:

    Ilmainen koululaitos on epäonnistunut sinunkin kohdallasi. Ei onnistu ajattelu, eikä edes oikeinkirjoitus.

    Enää/enään.
    Oikeinkirjoitus.
    Jaa jaa.
    Kyllähän sen voi noinkin kirjoittaa eli; enää tai enään.
    Kumpikin käy.

    Ihme pilkunviilaaja olet.
    Kyllä mä osaan kirjoittaa HYVIN.
    Esim oikeinkirjoitus tulee yhteen.

    Säälittävä olet.

    Äänestä

  • EnääEnääEnää kirjoitti:

    Ilmainen koululaitos on epäonnistunut sinunkin kohdallasi. Ei onnistu ajattelu, eikä edes oikeinkirjoitus.

    Ja kirjoitin tossa myös oman kaupunkini murteella.
    Murretta!
    Niijen = niiden
    ittensä= itsensä

    Äänestä

  • EnääEnääEnää kirjoitti:

    Ilmainen koululaitos on epäonnistunut sinunkin kohdallasi. Ei onnistu ajattelu, eikä edes oikeinkirjoitus.

    Ovat syrjääntyneet yhteiskunnasta.
    Pitäs kai kirjoittaa oikeasti näin;
    He ovat syrjääntyneet yhteiskunnasta.

    No mutta ihme pilkunviilaaja oot jokatapauksessa.

    Äänestä

  • EnääEnääEnää kirjoitti:

    Ilmainen koululaitos on epäonnistunut sinunkin kohdallasi. Ei onnistu ajattelu, eikä edes oikeinkirjoitus.

    Ja sitäpaitsi teen työtä ternimaitofirmassa.
    Jos pian luulet, että oon näitä sossupummeja.
    Silloin olet nolosti väärässä.
    HAHAA.

    Äänestä

  • MrJuha82outolintu kirjoitti:

    Enää/enään.
    Oikeinkirjoitus.
    Jaa jaa.
    Kyllähän sen voi noinkin kirjoittaa eli; enää tai enään.
    Kumpikin käy.

    Ihme pilkunviilaaja olet.
    Kyllä mä osaan kirjoittaa HYVIN.
    Esim oikeinkirjoitus tulee yhteen.

    Säälittävä olet.

    "Sekä ”enään” että ”kauaa” ovat yhä virheellisiä tai ainakin normitettuun yleiskieleen kuulumattomia muotoja. Esimerkiksi tänä vuonna päivitetty Kielitoimiston sanakirja ei suosita sanaa ”kauaa” käytettäväksi, eikä kirjassa edes mainita sanaa ”enään”.

    Äänestä

  • väärässä_olet kirjoitti:

    "Sekä ”enään” että ”kauaa” ovat yhä virheellisiä tai ainakin normitettuun yleiskieleen kuulumattomia muotoja. Esimerkiksi tänä vuonna päivitetty Kielitoimiston sanakirja ei suosita sanaa ”kauaa” käytettäväksi, eikä kirjassa edes mainita sanaa ”enään”.

    Mutta niitä sanoja käytetään yhä.
    Jos tommosen asian vuoksi todetaan, että oisin idiootti, niin kyllä on todella naurettavaa.
    Jos ei tommosta asiaa tiedä tai tietäisi, mutta haluaa käyttää silti sanamuotoa enään, niin mun mielestäni se ei kerro sitä, että olisi tyhmä, sillä tyhmyys on laajempi käsite.
    Mitä on olla tyhmä?
    Esim tyhmä on semmonen ihminen, joka tekee tuollaisia järjettömiä päätelmiä, että tommosen asian takia ois niinku tyhmä.
    En kirjoita aina kirjakielellä, mut sekään ei oo tyhmyyden merkki.

    En tarkoita siis sua, vaan tota toista tyyppiä, joka väitti, että oisin tyhmä, koska en osaa kirjoittaa oikein.

    Suurin osa kirjoittamastani tekstistä on oikeaoppista, koska osaan hyvin yhdyssanat mm.

    Äänestä

Kapitalisti tarvitsee työttömiä, jotta palkkoja voidaan kilpailuttaa.

Työvoima eroaa muista tuotannossa tarvittavista tavaroista siten, että sitä ei voi tuottaa lisää kun sen hinta kallistuu. Tämän takia kapitalismi vaatii selviytyäkseen työläisten reserviarmeijan. Nämä ihmiset joutuvat elämään alituisessa kurjuudessa sikäli kun heitä ei tarvita. Tämän ylijäämäväestön suhteellisen koon ennustetaan kasvavan kapitalismin kehittyessä. Samoin kapitalistit pidättävät voitoista yhä suuremman osan itsellään ja tuloerot tulevat kasvamaan entisestään. Aiemmissa tuotantotavoissa sorretut kykenivät jotenkin nousemaan pohjalta, mutta kapitalismissa tuotantovälineet omistava porvaristo ei kykene hallitsemaan koska se ”ei kykene tarjoamaan orjalle edes orjan elämää”.

Äänestä

Hei kaarloppi työsi on naurettavan turha sut pitää poistaa sieltä et tee oikeaa tuottavaa työtä vaan kuluttavaa tuolilla istumista.Te byrokraatit olette yhteiskunnan jäteläjä.

Äänestä

Olen työtön (ainakin verottajan tilastossa), ja kyllä, se on oma valintani. Päteekö sama kaikkiin työttömiin, sitä en tiedä.

Äänestä

Neuvostoliitto oli kommunistinen valtio ja siellä ei tunnettu työttömyyttä.

Sitäkö sinä haluat, kommunismia suomeen. LOL

Kapitalismi ei toimi jos ei ole työttömyyttä.

Äänestä
  • Pakkotyö =kommunismia
    Köyhiä kiusataan= oikeistomenoa

    Äänestä

Mä downshiftaan maailman loppuun asti!

Äänestä

Yeah, työttömyys on valinta, entä sitten?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaarloppi kirjoitti:

Työttömyys on AINA oma valinta. Ihmettelen suuresti kuinka laiskat ja osaamattomat loispummityöttömät valittavat vuodesta toiseen, että töitä ei muka ole. Tekevälle osaajalle on aina töitä.

Me TE-toimiston virkailijat tarjoamme työttömille heidän osaamistaan vastaavaa työtä, kuten esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa. Jos työtön ei suostu ottamaan tarjottua työtä vastaan me rankaisemme häntä karenssilla.

Nyt työttömien kannattaa alkaa ryhdistäytymään, muuten karensseja tullaan "lätkimään" entistä herkemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu