Erosin reilu 1.5 vuotta sitten pitkästä parisuhteesta. Viime vuosi meni yhden tosi ihanan miehen tapaliluun ja suhde syveni ja muuttu raa'akas rakkaudeksi. Henkisesti kuin fyysisesti. Hänellä oli kaksi persoonaa ja rakastin sitä toista persoonaa niin paljon. Tottakai huono itsetunto vaikutti siihen ja hän osasi vetää oikeista naruista. Kehu, kannusti ja niin ihaili. Tottakai se vaikutti minuun. Kun olin valmis kaikkeen ja olin sen armoilla. Muuttu salaman nopeasti raa'aks.
Sanojen satuttaminen, pelko, miten olen ettei toinen suutu, epävarmuus. Ja mistä pidin, haukku, mollasi ja käänsi vastaan. "Olenko niin hullu ja tyhmä et lähen räntäsateessa lenkille". Ennen tein sen koska se tuntu takasin päästyä niin loustavan hyvälle. Ei enää. Ei kiinnosta. Käytiin monet ruoka ravintolat. Syömässä ja sain laittaa itseni kauniiksi. Meillä oli aina silloin kivaa. Hän kyllä ihaili kaikkii vastaan tulleita naisia. Jotenkin haku päällä. Itsellä tuli joskus fiilis ettenkö minä riitäkkään hänelle.
Käytiin leffoissa ja tehtiin kaikkee.
Lähetiin kesällä reissuun ja monen tunnin automatka istuttiin hiljaa ja viestittelin sitten kavereiden kanssa niitä näitä asioita. Mitä teki teette. Päästiin perille ja käytii. Pyörähtämässä ja hän alkoi tivaamaan vai divaamaan... Kelle kirjoittelin koko automatkan jne. Kerroin et hänen ja tuon kanssa juteltiin niitä näitä, ilman mitään tarkoitusta. Annoin puhelimen ja sanoin kyllä tiedät salasanan et ole hyvä ja katso. Repäs kaulakorun kaulasta ja lähti parkki paikalta menemään. Jäin sit siihen ihmettelemään ja mietin et mitäs nyt.. Hän tuli takaisin ja sano et nyt vittu lähdetään takasin ja tää oli nyt tässä.... Istahdin autoon ja katse sivu ikkunasta pihalle, kunnes auto pysähty pysäkille. Kävin tupakalla kun hän kävi kusella ja taas alko kauhee divaaminen tulo matkasta. Annoin taas puhelimen et ole hyvä ja katso. Akku loppu ja hän huusi omansa ja lähti menee. Tää oli tässä. Mä en samas autossa sun kanssa istu. Hän lähti. Katsoin ympärille ja mietin minne päin mä lähen kävelemään. Valtatiemeni eikä huoltoasemaa lähelläkään ja öö. Mutta parin kolmen tunnin kävelyn jälkeen löysin sitten juna-aseman ja
Hyppäsin junaan et pääsin kotiin. Hän odotti alaovella ja tokasi pääsit takas ja pyyteli anteeksi päivän riitaa. Mä saan vaan hänet hulluksi. Enkä todellakaan haastanut riitaa koska edellinen iso riita oli niin
Karmea etten uskaltanut.
Päätin et nyt loppu. Ei viestei eikä soitoihin vastaamista. Mutta
Hän tiesi missä olin töissä ja hän aina vain osasi puhuu minut takaisin, vaikka tiesinkin ettei se tuu muuttumaan. Mutta olin niin "riipuvainen" siihen toiseen persoonaan.
Onneksi kaveri sitten vetikin mut sieltä pois ja siin oli pari muuttujaa. Lähdin sitten psykiatrialle ja tiivis kontakti oli heidän kanssaan ja aloin tajuamaan etten mä ollut se sairas, hullu ja mielipuoli. Hankala ämmä. Onhan täällä paljon helpompia ja kauniimpia naisia kuin sä.
Ja loppujen lopuksi pääsin yli kun lähdin pois täält kunnilta.
Hän on jatkanut elämää eteenpäin ja onnea heille. Toivon ettei samanlaista kohtelua nykyiselle naiselle tule kuin minä sain. Mutta
Mähän se hullu olin... Ei hänessä
Mitään vikaa ollutkaan.
Nyt on aikaa kulunut ja tahtoisin jo alkaa seurustelemaan ja löytää kumppanin itselleni, mutta mikä siinä on. En vain löydä mitään mielen kiintoisaa ihmistä. Tai enkä ole päässyt edellisestä yli...? Vai olenko niin tylsä tyyppi ettei kulaan halua musta mitään muuta kuin pillua. No emmä kyl annakkaan. Emmä yksinkään halua olla.
Sanojen satuttaminen, pelko, miten olen ettei toinen suutu, epävarmuus. Ja mistä pidin, haukku, mollasi ja käänsi vastaan. "Olenko niin hullu ja tyhmä et lähen räntäsateessa lenkille". Ennen tein sen koska se tuntu takasin päästyä niin loustavan hyvälle. Ei enää. Ei kiinnosta. Käytiin monet ruoka ravintolat. Syömässä ja sain laittaa itseni kauniiksi. Meillä oli aina silloin kivaa. Hän kyllä ihaili kaikkii vastaan tulleita naisia. Jotenkin haku päällä. Itsellä tuli joskus fiilis ettenkö minä riitäkkään hänelle.
Käytiin leffoissa ja tehtiin kaikkee.
Lähetiin kesällä reissuun ja monen tunnin automatka istuttiin hiljaa ja viestittelin sitten kavereiden kanssa niitä näitä asioita. Mitä teki teette. Päästiin perille ja käytii. Pyörähtämässä ja hän alkoi tivaamaan vai divaamaan... Kelle kirjoittelin koko automatkan jne. Kerroin et hänen ja tuon kanssa juteltiin niitä näitä, ilman mitään tarkoitusta. Annoin puhelimen ja sanoin kyllä tiedät salasanan et ole hyvä ja katso. Repäs kaulakorun kaulasta ja lähti parkki paikalta menemään. Jäin sit siihen ihmettelemään ja mietin et mitäs nyt.. Hän tuli takaisin ja sano et nyt vittu lähdetään takasin ja tää oli nyt tässä.... Istahdin autoon ja katse sivu ikkunasta pihalle, kunnes auto pysähty pysäkille. Kävin tupakalla kun hän kävi kusella ja taas alko kauhee divaaminen tulo matkasta. Annoin taas puhelimen et ole hyvä ja katso. Akku loppu ja hän huusi omansa ja lähti menee. Tää oli tässä. Mä en samas autossa sun kanssa istu. Hän lähti. Katsoin ympärille ja mietin minne päin mä lähen kävelemään. Valtatiemeni eikä huoltoasemaa lähelläkään ja öö. Mutta parin kolmen tunnin kävelyn jälkeen löysin sitten juna-aseman ja
Hyppäsin junaan et pääsin kotiin. Hän odotti alaovella ja tokasi pääsit takas ja pyyteli anteeksi päivän riitaa. Mä saan vaan hänet hulluksi. Enkä todellakaan haastanut riitaa koska edellinen iso riita oli niin
Karmea etten uskaltanut.
Päätin et nyt loppu. Ei viestei eikä soitoihin vastaamista. Mutta
Hän tiesi missä olin töissä ja hän aina vain osasi puhuu minut takaisin, vaikka tiesinkin ettei se tuu muuttumaan. Mutta olin niin "riipuvainen" siihen toiseen persoonaan.
Onneksi kaveri sitten vetikin mut sieltä pois ja siin oli pari muuttujaa. Lähdin sitten psykiatrialle ja tiivis kontakti oli heidän kanssaan ja aloin tajuamaan etten mä ollut se sairas, hullu ja mielipuoli. Hankala ämmä. Onhan täällä paljon helpompia ja kauniimpia naisia kuin sä.
Ja loppujen lopuksi pääsin yli kun lähdin pois täält kunnilta.
Hän on jatkanut elämää eteenpäin ja onnea heille. Toivon ettei samanlaista kohtelua nykyiselle naiselle tule kuin minä sain. Mutta
Mähän se hullu olin... Ei hänessä
Mitään vikaa ollutkaan.
Nyt on aikaa kulunut ja tahtoisin jo alkaa seurustelemaan ja löytää kumppanin itselleni, mutta mikä siinä on. En vain löydä mitään mielen kiintoisaa ihmistä. Tai enkä ole päässyt edellisestä yli...? Vai olenko niin tylsä tyyppi ettei kulaan halua musta mitään muuta kuin pillua. No emmä kyl annakkaan. Emmä yksinkään halua olla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.