Suomeen ollaan tuomassa kansainvälistä tuomioistuinta selvittämän 90-luvun laman satoihin miljardeihin nousevia erilaisia ja eri tasoisia petoksia, jossa peräti 20% eli 440 000 yritystä meni konkurssiin, ja joissa hallituksen ja pankkien salaisilla sopimuksilla päätettiin etukäteen että konkurssi-oikeudenkäyntien voittaja on aina pankki, viis tosiasioista:
:"..salaista sopimusta, jonka valtio ja pankit allekirjoittivat lokakuussa 1993. Kyseinen sopimus kattoi sekä jo kaatuneiden yritysten kuin myös kaadettavien yritysten ja yksilöiden ”tuhoamissäännöt”. Tämä asiakirja on petos.
Näiden seurauksena yli 20 prosenttia toimivista yrityksistä kohtasi loppunsa. Tämä määrä oli yli 44000 yritystä. Suomen Pankin henkilökunnan avustuksella on selvitetty, että omaisuutta anastettiin tässä kuppauksessa suoraan noin 43 mrd. euron arvosta ja epäsuorasti noin 80 – 120 mrd. euroa.
Tutkijaprofessorit avustivat selvittämään terveysvaikutuksia, joista selvisi, että itsemurhia tehtiin runsaat 11000 ja yrityksiä moninkertainen määrä. Stressin aiheuttamia sairauksia käsittämätön määrä..."
LISÄÄ:
http://jukkadavidsson.fi/2015/03/kansainvalinen-rikostuomioistuin-suomeen/

Vastaukset 8
Vanhimmat
Koivisto piti pankkien puolta komentamalla hallitusta turvaamaan pankit.
Koivisto joutuu kokemaan JOKAISEN aiheuttamansa kärsimyksen ja tragedian omissa nahoissaan kuoleman jälkeen.
Moni on nimittäin kertonut lähellä kuolemaa -kokemuksissa, että elämä kerrataan ennen siirtymistä seuraavaan elämään, ja se kertaus tarkoittaa että se mitä on tehnyt muille joudutaan kokemaan sen toisen kantilta kärsimyksineen päivineen, ihan kuin olisi itse tullut toiseksi henkilöksi.
Koivistö on pankkimies (aikoinaan Suomen Pankissa) ja monimiljonääri piilokokoomuslainen.
Aho ja Viinanen myös kovan markan politiikan takuumiehiä Koiviston kanssa.
"..Mitä tulee juttujen vanhentumiseen, voin todeta sen, että ne eivät ole vanhentuneet. Jutut tullaan käsittelemään sellaisten käsitteiden alaisena kuin:
Rikos ihmisyyttä vastaan (teonkuvausten mukaisesti)
Rahanpesu (kansainvälisten sopimusten mukaisesti)
Kiduttaminen tai epäinhimillinen kohtelu (kansainvälisten sopimusten mukaisesti)
Rikoksella saadun omaisuuden palauttaminen (oikeuden perusperiaatteita)
Perusteettoman edun palauttaminen (oikeuden perusperiaatteita)
Näyttöaineisto, joka koskee kaikkia juttuja, on jo toimitettu ulkomaille useaan paikkaan ja se tullaan luovuttamaan tuomioistuimelle ”viran puolesta”. .."
http://jukkadavidsson.fi/2015/03/kansainvalinen-rikostuomioistuin-suomeen/
http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/191094-kansainvalinen-rikostuomioistuin-suomeen
Rangaistukset nimetyille henkilöille
Korvaukset
Tietyn yksilöidyn omaisuuden palauttaminen
Muita mahdollisia vaatimuksia saattavat olla esimerkiksi:
Salaisen sopimuksen osapuolten julistaminen rikollisorganisaatioiksi
Valtiota edustaneitten tahojen julistaminen rikollisorganisaatioiksi
Näitten omaisuuden määrääminen menetettäväksi valtiolle
Salaisen sopimuksen hyväksyjät:
Kyseisen sopimuksen olivat 22.10.1993 klo 02.50 hyväksymässä seuraavat ministerit:
Aho (Kepu), Norrback (R), Pokka (Kepu), Pekkarinen (Kepu), Viinanen (Kok), Uosukainen (Kok), Isohookana-Asunmaa (Kepu), Pietikäinen (Kok), Rusanen (Kok), Kankaanniemi (KD), Pura, (Kepu) ja Huuhtanen (Kepu).
_______
Lukekaa kokonaan, myös kommentit.
Jos osakaan noista rikoksista selvitetään ja ne joiden omaisuus
varastettiin saavat edes vähän siitä takaisin,
niin he ovat taatusti kiitollisia.
Kaikki Suomen hallitusherrat oikeuteen viimeisen 25 vuoden ajalta vastaamaan ahneesta omaneduntavoittelusta talouspolitiikassa.
Tulemme muistamaan vielä haikeudella tuota operaatiota kun tulevan hallituksen kustannusgiljotiini alkaa laulaa...