Lubitzin Aatu

Oli kuitenkin rohkea ja kylmähermoinen kaveri,kun uskalsi lentää päin vuorta,aika monelta olis jäänyt rohkeuden puutteen vuoksi tekemättä.ja sai kostettua ex pillulle näyttävästi.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tuskinpa tuolla lennolla oli yhtään kunnollista naista, eli neitsyttä tai vain aviomiehensä käyttämää. Eli lutkat saivat mitä ansaitsivat.

Miesten hengellä nyt ei ole koskaan ennenkään ollut mitään merktystä.

Äänestä

Joo kyl niitten koneessa olevien muijien kulli kiintiö oli varmasti jo täynnä,,joutivat mennä..

Äänestä

Uskomatonta että joku näkee tuollaisen teon rohkeutena ja kylmähermoisuutena. Minusta kun tuo kuvastaa juurikin päinvastaista eli täydellistä hermojen pettämistä sekä pelkuruutta kun pakenee vastuutaan kuolemaan. Tietysti lisänä on vielä aikamoinen annos itsekeskeisyyttä ja empatiakyvyttömyyttä kun pitää viedä mukanaan koneellinen muita ihmisiä jotka olisivat vielä halunneet nauttia elämästään.

Äänestä
  • Nämä ties monenko miehen spermaamat portot voivat jatkaa elämästään nautiskelua sitten helvetin tulen pätsin poltteessa.

    Ei taivaaseen oteta yli yhden miehen käyttämiä saastaisi porttoja jotka eivät edes kadu ja pyydä anteeksi ilmaisena huoranpilluna toimimistaan (kuten raamatussa oikein suoraan sanotaan)

    Äänestä

  • SaivatMitäAnsaitsivat kirjoitti:

    Nämä ties monenko miehen spermaamat portot voivat jatkaa elämästään nautiskelua sitten helvetin tulen pätsin poltteessa.

    Ei taivaaseen oteta yli yhden miehen käyttämiä saastaisi porttoja jotka eivät edes kadu ja pyydä anteeksi ilmaisena huoranpilluna toimimistaan (kuten raamatussa oikein suoraan sanotaan)

    Koneessa kuoli koululaisia aikamoinen määrä.

    Olet Lubitzin kaltainen: koska sinun on paha olla, koet oikeutettuna sen, että muutkin kärsivät. Kuinka sairasta se on? Ainakin voimakkaasti narsistista.

    Äänestä

  • Pistetäänhän rikollisetkin vankilaan ja pahimmat pahintekijät jopa surmataan. Ja portot ovat pahimpia rikollisia mitä tiedän.

    Äänestä

  • SaivatMitäAnsaitsivat kirjoitti:

    Pistetäänhän rikollisetkin vankilaan ja pahimmat pahintekijät jopa surmataan. Ja portot ovat pahimpia rikollisia mitä tiedän.

    Porttokin sentään elää elämäänsä ihan itse.

    Ätmi elää elämäänsä netin uutisten kautta, sekoittaen faktan omiin fiktioihinsa.

    Äänestä

  • SaivatMitäAnsaitsivat kirjoitti:

    Pistetäänhän rikollisetkin vankilaan ja pahimmat pahintekijät jopa surmataan. Ja portot ovat pahimpia rikollisia mitä tiedän.

    Olisi mielenkiintoista tietää,kuinka monta ns herkkupillua lensi aatun kuljettaman koneen mukana vuoreen? Sen takia kiinnostaa että eloon jääneet heitä nussineet jännämiehet ovat varmaan paskana,koska vakiopano kuoli Aatun kanssa.

    Äänestä

  • Kyllä niitä siel varmaan oli paljon

    Äänestä

  • Jännäähhhhh kirjoitti:

    Olisi mielenkiintoista tietää,kuinka monta ns herkkupillua lensi aatun kuljettaman koneen mukana vuoreen? Sen takia kiinnostaa että eloon jääneet heitä nussineet jännämiehet ovat varmaan paskana,koska vakiopano kuoli Aatun kanssa.

    En usko, koska niillä nussineila jännämiehillä on paljon muitakin pillua panoringissään ja nyt vapautui yksi paikka lisää. Nainen ei ole YT-miehelle muuta kuin pillu, korvattava hyödyke, jos yksi syystä tai toisesta poistuu panoringistä niin kohta on uusi tilalla. Sen sijaan kiltti ja kunnollinen, naista rakastava ATM olisi varmasti paskana jos oma kulta olisi onnettomuudessa kuollut.

    Ei rikasta kapitalistiakaan haittaa jos häviää muutaman kymppitonnin osakekaupoissa, koska raha tulee kuitenkin rahan luo. Sen sijaan jos köyhä häviää kaikki säästönsä niin se on hänelle maailmanloppu.

    Äänestä

  • No tämän palstan miehistä sitä kun suurin osa onkin just tollaisia empatiakyvyttömiä paskoja, jotka saisivat mun puolesta kuolla vaikka kaikki ihan jokaikinen. Suorastaan oikein toivoisin sitä, että nämä naisasialuuserit ja muut hänen kaltaiset PASKA-AIVOT JA ALI-IHMISET joutuisivat itse johonkin tollaiseen onnettomuuteen ja kuolisivat pois tästä maailmasta, niin saataisiin tästä maailmasta parempi ja oikeudenmukaisempi paikka meille hyville ja suvaitsevaisille ihmisille.

    Onneksi mä olen tämän palstan ainoa suvaitsevainen ja fiksu mies, joka ei koskaan tue mitään näitä naisasialuuserin ihailemia viattomien ihmisten tappamisia.

    Äänestä

  • Naisasialooseri kirjoitti:

    En usko, koska niillä nussineila jännämiehillä on paljon muitakin pillua panoringissään ja nyt vapautui yksi paikka lisää. Nainen ei ole YT-miehelle muuta kuin pillu, korvattava hyödyke, jos yksi syystä tai toisesta poistuu panoringistä niin kohta on uusi tilalla. Sen sijaan kiltti ja kunnollinen, naista rakastava ATM olisi varmasti paskana jos oma kulta olisi onnettomuudessa kuollut.

    Ei rikasta kapitalistiakaan haittaa jos häviää muutaman kymppitonnin osakekaupoissa, koska raha tulee kuitenkin rahan luo. Sen sijaan jos köyhä häviää kaikki säästönsä niin se on hänelle maailmanloppu.

    Sullahan sitä ei ole koskaan ketään naista ollutkaan, kun oot itse ollut aina just tollainen atm-paskaluuseri!!!!!!!

    Sulla sitä onkin erittäin tuskallinen elämä edessäsi, kun et tule koskaan ketään naista ikinä löytämään ja joudut varmaan kestämään sitä naisetonta elämää ikäsi puolesta varmaan ainakin vielä joku viiskymmentä vuotta tai jopa enemmänkin, kun se ihmisten elinikä on kuitenkin nousussa.

    Äänestä

Luuseri pelle se oli joka ei kestänyt normaalia elämää ja vei 149 henkeä mukanaan. Oikea HC-Luuseri.

Äänestä
  • Ei vaan HC-luuseri hän olisi ollut jos olisi tappanut vain itsensä. Rohkea kylmähermoinen suurmies hän oli, kun päätti toimia jumalan kätenä ja antaa käytetyille naisille synnin palkan eli kuoleman. Raamatussa sanotaan aivan selvästi, että synnin palkka on kuolema ja pitäisi tyhmimmänkin kiimavitun tajuta, että se tarkoittaa myö sitä. Oikeus tapahtui ei enempää ei vähempää. Heitä oli varoitettu, mutta valitsivat synnin ja siten myös oman kuolemansa sekä helvetin liekit.

    Äänestä

  • Naisasialooseri kirjoitti:

    Ei vaan HC-luuseri hän olisi ollut jos olisi tappanut vain itsensä. Rohkea kylmähermoinen suurmies hän oli, kun päätti toimia jumalan kätenä ja antaa käytetyille naisille synnin palkan eli kuoleman. Raamatussa sanotaan aivan selvästi, että synnin palkka on kuolema ja pitäisi tyhmimmänkin kiimavitun tajuta, että se tarkoittaa myö sitä. Oikeus tapahtui ei enempää ei vähempää. Heitä oli varoitettu, mutta valitsivat synnin ja siten myös oman kuolemansa sekä helvetin liekit.

    Sut sitä pitäisikin vittu tappaa saatana, niin päästäisiin sitä vittu eroon tollaisesta sun kaltaisesta saatanan ALI-IHMISESTÄ SAATANA!!!!!!!! Vittu että mä olisin niin valmis sut tappamaan vaikka saman tien, että voisin oikein hyvin siitä hyvästä muutaman vuoden vankilassa istua, kun olisin tollaisen sun kaltaisen saatanan naisia vihaavan sairaan sekopään hengiltä pistänyt.

    Naisasialuuserin jos sitä tappaisi, niin siinä sitä tekisi hyvän teon, kun siinä saattaisi pelastaa useita kymmeniä tai jopa satoja viattomien ihmsten henkiä, kun naisasialuuseri onkin uhkaillut usein näillä naisiin kohdistuneilla joukkosurmilla. Eli tässä tapauksessa se naisasialuuserin tappaminen olisikin erittäin hyvä asia.

    Äänestä

  • Tiedoksi vaan ylläpidolle se asia, että jos kerran hyväksytty näitä naisasialuuserin väkivaltaa ihailevia kirjoituksia, niin mä tulen sitten jatkossakin vastaamaan niihin joka kerta tappouhkauksin.

    Äänestä

Rohkea se oli ,uskalsi ottaa puikot haltuunsa ja lentää ikuisuuteen....

Äänestä

Nämä provot alkavat olla aika laiskoja.

Äänestä

Hyvin sairaan ihmisen TODELLA SAIRAS teko. Kenelläkään ei ole oikeutta päättää toisen ihmisen elämää. Omalleen voi tehdä mitä haluaa, mutta ketään muuta ei saa vahingoittaa koskaan.

Äänestä
  • Joihinkin vielä nää näköjään uppoaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aaatu kirjoitti:

Oli kuitenkin rohkea ja kylmähermoinen kaveri,kun uskalsi lentää päin vuorta,aika monelta olis jäänyt rohkeuden puutteen vuoksi tekemättä.ja sai kostettua ex pillulle näyttävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu