Taasen tällä palstalla suurin osa keskusteluista on itsemurha-aiheisia.
Palsta on kuolema ja suru, ei henkinen hyvinvointi.
Jos aletaan spekuloimaan että itsemurhan suunnittelu on kuolemaa niin sitten syöpäpotilaatkin ja kaikki vakavasti sairaat tervetuloa.
Täältä on lähes tyystin kadonnut sellaiset aiha-alueet kuin kuoleman aiheuttama suru, miten kuoleman jälkeen pärjää, jne.
Välillä tuntui että tämä palsta siistiytyi kyn tämä asia nostettiin monin voimin tapetille.
Nyt ei kuitenkaan kukaan ole protestoinut näitä kirjoituksia, itsemurhakirjoitukset ovat kuin syöpä, ne leviävät räjähdysmäisesti jollei niitä rajoiteta.
MIKSI EI AVATA IHAN OMAA PALSTAA ITSEMURHILLE?
Itsemurhat
54
598
Vastaukset
- joskusvilkaisentäkin
On sinulla, aloittaja, itsellä nyt meneillä akuutti menetys ja suru. Käsitän että olet tarkkaillut palstaa pitemmän aikaa. Mikä on oma motiivisi tarkkailla palstaa?
- AP_kirjoittelee
Niin no 10 vuotta sitten menetin vaimoni, äitini sairastaa alzhaimeria ja menehtyy todennäköisesti tämän vuoden aikana.
Juu ei ole minun kyseessä akuutti suruvaihe.
Mutta kerroppa mulle ja muille kauanko surua saa käsitellä?
Täällä on myös sellaisia jotka hakevat apua akuuttiin suruun, kukas heitä voi parhaiten autta jollei sellainen joka on kokenut surun.
Joten miten voisisin auttaa jos olen liian "vanha" surija tälle palstalle?
Koen että minulla on palstan vierailukke moninkerroin paremmat syyt kuin näillä itsari kirjoittelijoilla. - Anonyymi
Minun poika hylkäsi äitinsä kun meni naimisiin. Miniä inhoai anoppia ensimetreillä. 14 ei koskaan vastaanu puhelimeen ei halunnut käydä anpoin kanssa kahvilla ei soittanut koskaan ei vastannut puhelimeen. Oli vaan isä tyttö. 7päivänä viikossa isille ja äldille piti soittaa manipuloi poikani niin että poikani lopetti yhteydenpidon. Naine määrää perheessää minulle sattui paska miniä näin somerolla miniä käyttäytyi. Miks miniä inhosi minua. Osti kolme autoa ilmalämpöpumpun remontti kustannuksiin osallistuin. Raha kelpasi mutta ei ystävyys. Paska miniä. Voi kuk sais valita hyvän miniän. Mutta en enää tartte olla pankkiautomaattona. Poika joka kuukausi kerjäsi rahaa. Mutta kun olin hölmö niin annoin. Tuhansia euroja laitoin poikani kuluihin mutta lopuksi poika katkaisi välit. Miniä paska. Haluaa vaan omalle suvulle pitää suhteet yllä. Miniä on ikuinen isäntyttö. Napanuora ei katkea. Poikani on aivopessyt. Sairasta. Voi våiiiiiiiiiiittttttuuuuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Minun miniä asuu somerolla onko samasta suvusta kyse. Ovat sisäänpäinlämpiävää. Onko sukurutsaus. En mitään kontaktia ole saanut miniään saati miniän vanhempiin. Nussivat varmaan keskenäänn. Miniä olis hyvä mutta inhoaa anoppiaan on sanonut että ei ole soveliasta käydä kylässä. Vitun miniä. Nainen aina määrää perheessä
- Anonyymi
Kantsii jättää poika perinnötamiksi. Somero antaa perinnön näin minä tein kun ihana poika meni naimisiin somerolaisen naisen kanssa naimisiin siitä alkoi välirikko. Omistaa kirja kupan jossa minua ei nähdä asiakkaana. Raha kyllä kelpaa miniälle mutta ei anopin seura. Miniä haluaa vaan olla isän ja äidin kanssa 7 päivänä viikossa. Paska aäkä kun sain paska miniänmutta karman laki tulooooooooooooooo
- Anonyymi
Kantsii jättää poika perinnötamiksi. Somero antaa perinnön näin minä tein kun ihana poika meni naimisiin somerolaisen naisen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kantsii jättää poika perinnötamiksi. Somero antaa perinnön näin minä tein kun ihana poika meni naimisiin somerolaisen naisen
Onneksii tein testamentin miniälle ei mitää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun miniä asuu somerolla onko samasta suvusta kyse. Ovat sisäänpäinlämpiävää. Onko sukurutsaus. En mitään kontaktia ole saanut miniään saati miniän vanhempiin. Nussivat varmaan keskenäänn. Miniä olis hyvä mutta inhoaa anoppiaan on sanonut että ei ole soveliasta käydä kylässä. Vitun miniä. Nainen aina määrää perheessä
Hirteen tai junan alle vaan. Ei täällä ole tarvetta olla , onneksi!
Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä, lopettamalla sen.
Onhan se jonkinverran surullista kun läheinen kuolee, syystä riippumatta. - Anonyymi
AP_kirjoittelee kirjoitti:
Niin no 10 vuotta sitten menetin vaimoni, äitini sairastaa alzhaimeria ja menehtyy todennäköisesti tämän vuoden aikana.
Juu ei ole minun kyseessä akuutti suruvaihe.
Mutta kerroppa mulle ja muille kauanko surua saa käsitellä?
Täällä on myös sellaisia jotka hakevat apua akuuttiin suruun, kukas heitä voi parhaiten autta jollei sellainen joka on kokenut surun.
Joten miten voisisin auttaa jos olen liian "vanha" surija tälle palstalle?
Koen että minulla on palstan vierailukke moninkerroin paremmat syyt kuin näillä itsari kirjoittelijoilla.Suru on kaikilla erilainen jotkut osaavat sitä käsitellä paremmin kun toiset , mutta kyllä se näin vanhemmalla iällä ottaa kauan päästä tasapainoon
Minun äitini ja mieheni olivat saman aikaisesti sairaita ja molemmilla se johtaisi kuolemaan , joten se suru alkaa jotenkin jo silloin vaikka vielä elävät, siis tietoisuus että pian ovat lähdössä sinne mistä ei takaisin paluuta ole. Ensin lähti alszheimeriä sairastava äitini siten vähän päästä mieheni ja hän ei ollut ihan vielä eläke isässäkään . Vuosia on kulunut ja aina välillä tuntuu että pahin suru on ohitettu , vaan takaiskuja tulee tasaisin väliajoin .
Suru on surtava sanovat ne jotka tietävät , mutta olen itsekkin ajatellut että miten kauan surraan, koska haluaisin itsekkin elää normaalisti ne vuodet mitkä minulla,on jäljellä
Joten riippuu ihmisestäkin vissiin miten kauan suree ja millainen elämä on ollut puolison kanssa . Jos on ollut hyvä olla hänen kanssaan niin suru on vaikeaa kun tietää ettei enää ole
Häntä jonka kanssa jakoi elämänsä . Tsemppiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun poika hylkäsi äitinsä kun meni naimisiin. Miniä inhoai anoppia ensimetreillä. 14 ei koskaan vastaanu puhelimeen ei halunnut käydä anpoin kanssa kahvilla ei soittanut koskaan ei vastannut puhelimeen. Oli vaan isä tyttö. 7päivänä viikossa isille ja äldille piti soittaa manipuloi poikani niin että poikani lopetti yhteydenpidon. Naine määrää perheessää minulle sattui paska miniä näin somerolla miniä käyttäytyi. Miks miniä inhosi minua. Osti kolme autoa ilmalämpöpumpun remontti kustannuksiin osallistuin. Raha kelpasi mutta ei ystävyys. Paska miniä. Voi kuk sais valita hyvän miniän. Mutta en enää tartte olla pankkiautomaattona. Poika joka kuukausi kerjäsi rahaa. Mutta kun olin hölmö niin annoin. Tuhansia euroja laitoin poikani kuluihin mutta lopuksi poika katkaisi välit. Miniä paska. Haluaa vaan omalle suvulle pitää suhteet yllä. Miniä on ikuinen isäntyttö. Napanuora ei katkea. Poikani on aivopessyt. Sairasta. Voi våiiiiiiiiiiittttttuuuuu
Onhan näitä aivopestäviä vähän joka suvussa välit menee poiskkinaikämitsekkään tiedä miksi ja mitä in tehnyt ,totta että raha kyllä kelpaa .
Vävytkin voimolla samanlaisia kun kerroit miniästäsi , ja välejä,laitellaan poikki . Oikeastaan miksi surra , kaippa omat lapset joskus vanhana sitten ymmärtävät että , heitä on viety kun litran mittaa .
Rahapussin on moni iäkkäämpi myös sulkenut kun aina ei edes kiitosta ole saanut vaikka on auttanut . Sanonta ”yksin vahva ” pitäisi oppia noin käytännössä.
- 3107
Siis joo, eipä täällä paljoa huvita enää käydä. Puoliso taisteli elämästään viimeiseen hengenvetoon ja täällä nämä yhdet meuhkaa itsemurhista. Ilman muuta nuo eri paikkaan, eivät kuulu tänne!
- Anonyymi
Joukkohautaan kaikki "taistelijat", näin säästetään hautauskuluissa.
- Anonyymi
Ihan niin minuakin ärsyttää ne kysymykset että ” miten tehdään itsemurha” siis haluavat ainoastaan huomiota että ihmiset sanoisivat että älä nyt hyvä ihminen sellaista murehdi.
Joten koskaan en edes vastaile sellaisiin kysymyksiin ajattelen vaan että siinäpä kyselevät, kun ei muutkaan vastaisi niin huomaisivat ettei aihe ole oikein hyvä mitenkään .
Toiset taistelevat surutyönsä kanssa kun rakas läheinen on kuollut, ja nämä itsemurha kandidaatit voisivat perustaa ihan oman palstan jonnekkin. Että saisivat sen huomion mitä etsivät
- Itsemurhat_up
Eipä täällä ole oikein muutakaan paikkaa keskustella itsemurhista ja niihin keskusteluihin tulevat uskontohörhöt ja sos-palvelun kukkikset HaeApua -automaatteineen sotkemaan.
Itsemurhaa harkitseville ei ole vertaistukiryhmiä, ei mitään.- 3107
Ei ehkä ole vertaisryhmää itsaria harkitseville, mutta tämä ei ole se oikea palsta. Tämä on sitten paikka niille itsemurhan tehneiden omaisille... jonkun vuoden tätä surun polkua kulkeneena olen huomannut, että läheisiään menettäneet ovat oikeastaan kadonneet täältä ja tästä on tullut se itsaripalsta... ja ymmärrän täysin että rakkaansa menettäneitä ei huvita tänne tulla,kun näkevät nuo viestien otsikot. Eli uusi palsta heille... tai meille otsikolla Rakkaansa menettäneet....
- Itsemurha_arvokkaasti
No ota yhteyttä ylläpitoon.
Itsemurhan tehneiden omaisia (kaikilla itsari tehneillä ei muuten ole yhtään läheistä tai omaista tai ystävää, mikä vain tiedoksi) kaikki hyysäävät, teille on kaiken maailman pölinäryhmää sun muuta. Mutta kun ihminen ihan vakavissaan ja perustellusta syystä esimerkiksi elinikäisen kärsimyksen perusteella harkitsee itsemurha, niin mitään muutakaan paikkaa ei meille ole, missä asiasta voisi keskustella, kaiketi siksi olemme pesiytyneet tänne. Ammattiauttajat ovat asian edessä sormi persreiässä suu ymmyrkäisenä avuttomia, kuten he ylipäätään ovat, jos ihmisellä on ihan oikeita vaikeuksia.
Itsemurhaa harkitsevat halutaan vaientaa kuoliaaksi. Vissiin homoilla oli pari vuosikymmentä sitten täsmälleen sama tilanne. Ja joillain muilla ryhmillä, jotka on mielletty ns. poikkeaviksi. - sikki
Idea tais olla se, että itsemurha-ajatukset vois laittaa jonnekin muulle palstalle. Tuskin kukaan jonka läheinen on kuollut sairuteen haluaa luke "Elämä on paskaa" otsikkoja
- itsemurhat_up
sikki kirjoitti:
Idea tais olla se, että itsemurha-ajatukset vois laittaa jonnekin muulle palstalle. Tuskin kukaan jonka läheinen on kuollut sairuteen haluaa luke "Elämä on paskaa" otsikkoja
Elikkä itsemurhaa harkitsevat häädettäisiin pois täältäkin ja vain oikeat, sallitut sähdkehäpääihmiset jäisivät.
Menkää itse muualle, teille kun on sitä kaikenmaailman surutyhmää ja muuta jo ennestään. Jättäkää edes yksi foorumi meille. - sikki
itsemurhat_up kirjoitti:
Elikkä itsemurhaa harkitsevat häädettäisiin pois täältäkin ja vain oikeat, sallitut sähdkehäpääihmiset jäisivät.
Menkää itse muualle, teille kun on sitä kaikenmaailman surutyhmää ja muuta jo ennestään. Jättäkää edes yksi foorumi meille.Itsemurhajutut voisi laittaa jollekin MUULLE palstalle. Voisi vaikka tehdä oman niille.
Lue tarkemmin. En sanonut että itsemurhaa koskevia asioita ei saisi kirjoittaa ollenkaan, vai sanoinko? - itsemurhat_up
sikki kirjoitti:
Itsemurhajutut voisi laittaa jollekin MUULLE palstalle. Voisi vaikka tehdä oman niille.
Lue tarkemmin. En sanonut että itsemurhaa koskevia asioita ei saisi kirjoittaa ollenkaan, vai sanoinko?No ehdota ylläpidolle uutta palstaa, jos se sinua häiritsee. Ei auta, jos täällä purnaat. Minua ei häiritse, siispä en ehdota. Ja kirjoitan täällä tarpeen mukaan.
En muuten sotkeudu muihin kuolemakeskusteluihin, joten kysyn, että miksi te joita itsemurha-asiat häiritsevät, ylipäätään luette niitä ketjuja? Antaisitte olla ja keskittyisitte omiin asioihinne. - Sikki
itsemurhat_up kirjoitti:
No ehdota ylläpidolle uutta palstaa, jos se sinua häiritsee. Ei auta, jos täällä purnaat. Minua ei häiritse, siispä en ehdota. Ja kirjoitan täällä tarpeen mukaan.
En muuten sotkeudu muihin kuolemakeskusteluihin, joten kysyn, että miksi te joita itsemurha-asiat häiritsevät, ylipäätään luette niitä ketjuja? Antaisitte olla ja keskittyisitte omiin asioihinne.Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys vois ehkä olla parempi palsta? Siellä tuskin kukaan pahoittaa mieltään.
- Anonyymi
sikki kirjoitti:
Itsemurhajutut voisi laittaa jollekin MUULLE palstalle. Voisi vaikka tehdä oman niille.
Lue tarkemmin. En sanonut että itsemurhaa koskevia asioita ei saisi kirjoittaa ollenkaan, vai sanoinko?Höpsis, hautaan kaikki ovat matkalla ja melkein kaikki sen myös ymmärtävät.
Itsemurha tai jokin muu vaiva kyllä päättää taipaleen.
Jokainen suree oman osansa, eikä enempään eikä vähempään pysty. - Anonyymi
No en ole nähnyt että he ovat saaneet vertaistukea ainakaan näiltä, palstoilta kun ihmiset vaan sanovat että ” hyppää junan alle” tai ”hirtä itses ” sitä en kutsuisi vertaistueksi . Onhan niitä sellaisiakin palstoja missä voisivat ihan vaan keskustella toistensa kanssa. Sillä tavallisella palstalla ei kukaan halua sellaisista asioista keskustella .
- Näinsemenee
Ei kai täällä uskalla kirjoittaa omasta surustaan läheisen menetyksen vuoksi, koska heti joku hyökkää kimppuun haukkumaan sairaaksi ja itsekkääksi, jos sanoo surevansa ja kaipaavansa. Jääkööt palsta minun puolestani siis itsemurhasta kirjoitteleville.
- Aikku30
Osalla on kuollu läheinen itsemurhan kautta ja palsta oli se kuolema ja suru, eli itsemurha liittyy kuolemaan ja suruun sekä se itsemurhan suunnittelu liittyy henkiseen hyvinvointiin ihan kuten kirjoitikin.
- Näinsemenee
Aikku30 kirjoitti:
Osalla on kuollu läheinen itsemurhan kautta ja palsta oli se kuolema ja suru, eli itsemurha liittyy kuolemaan ja suruun sekä se itsemurhan suunnittelu liittyy henkiseen hyvinvointiin ihan kuten kirjoitikin.
Näinhän se on, mutta silti jos tänne "kehtaa" kirjoittaa omasta surustaan läheisen menetyksen vuoksi, tulee joku aukomaan päätään. Kun minun rakkaani kuoli, minulla ei ollut ketään jonka kanssa jutella. Olo oli ihan hirveän paha, ja halusin vain purkaa ajatuksiani jonnekin, ehkä saada jotain apua toisilta saman kokeneilta. Löysin tämän palstan ja ajattelin, että tännehän voisi kirjoittaa. Eipä tullut ns. vertaistukea, ei apua, ei mitään muuta kuin ihan hirveää loan heittoa. Ihmiset jotka eivät edes olleet kokeneet läheisen kuolemaa, tulivat haukkumaan minua itsekkääksi koska suren. Käskettiin lähinnä ottaa pää pois perseestä ja lähteä vähän lenkille, koska kukaan ei kuulemma jaksa surustaan ruikuttavaa hapannaamaa. Sellainen tämä palsta on. Ei tänne kannata surevan kirjoittaa, koska se vain pahentaa oloa. Ainakin minun oloani pahensi. Jos nuo itsemurha -haaveksijat ovat niin "sitkeitä sissejä" että ilkeilystä huolimatta jaksavat ja viitsivät kirjoittaa tänne, niin aivan vapaasti minun puolestani. Toki olen sitä mieltä, että parempi, kun heille olisi joku muu palsta, jossa kirjoitella kuin tämä. Ilmeisesti he eivät noita mielenterveys -palstoja tunne sellaisiksi, joten ehkä pitäisi olla ihan oma itsemurha -palsta... Totta kuitenkin on se, että tämä palsta ei palvele tarkoitustaan vaikka nuo itsemurha -kirjoittelijatkin poistuisivat. On olemassa niin uskomattoman ilkeitä ihmisiä, jotka saavat jotain sairasta tyydytystä siitä, että pääsevät vittuilemaan muille, jopa kaikista rankimmista aiheista. Ainut mitä toivon näiden kohdalle on, että sitten kun se heidän omalle kohdalleen kopsahtaa, niin muistavat joka ikisen ilkeän sanan jonka tänne kirjoittivat ilmeisesti ihan huvin vuoksi. Että muistavat sen sadistisen tyydytyksen ja naurun remakan minkä nuo "näppärät" kommenttinsa heissä varmaan aiheuttivat, ja häpeävät.
- Jokaisen_asia
Itse olen ylläpitoon kirjoittanut useamman kerran pyynnön perustaa toinen palsta, se onko se sitten itsemurhat tai läheistä surevat.
Eli tämä on kaikkien tällä palstalla kirjoittavien etu.
Tuskin itsemurhista kirjoittelevat haluavat kuulla meidän muiden paheksuntaa, haluatte varmaan oman palstan.
Eli kaikki kirjoittamaan ylläpidolle vaatimuksia uudesta palstasta.- Anonyymi
Suomi24 vahvuus on se, että asioita saa 98 % vapaudella tarkastella eri näkökulmista.
Mukana on aitoa eläytymistä, trollausta, asiatietoa , valehtelua ja vittuilua. Tämä on heijastumaa ajan hengestä, joka on kovenemassa. Mm. sodat!.
- itsemurhat_up
Oikeasti ylläpidolla tuskin on riittävästi munaa perustaa henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden alle tai muuallekaan palstaa, jonka nimi olisi itsemurhat tai itsemurhan suunnittelu. Ja jos niin kävisi, niin ylläpidon postilaatikko täyttyisi valituksista, että täällä sitä itsemurhiin kannustetaan. Eli parempi lakaista maton alle tosiasiat....
Vakavasti puhuen mietin kyllä toisinaan, onko eettisesti oikein keskustella itsemurhista. Ei läheisiään surevien suuntaan, koska heidän ei tarvitse sekaantua keskusteluihin, josta he pahoittavat mielensä, aiheet näkyvät jo otsikoista. Vaan nuorten, joilla itsemurhat käyvät mielessä ja jotka täällä myös kirjoittavat. Meillä vanhoilla kääkillä on perusteemme haluta maailmasta lähtöä, mutta se että tuomme niitä esiin itsemurhakeskusteluissa ei saisi kannustaa nuoria, joilla on vielä mahdollisuuksia, vaikkei se ehkä aina siltä tunnu.- Anonyymi
Itsekin olen vanha , piti poistua kuvioista jo paljon aiemmin. Tässä kuitenkin ollaan, luulen monelle käyneen samalla tavoin.
Jos se elämä ei varsinaisesti "kanna", on siinä kuitenkin hyvät hetkensä.
- asianymmärtäjä
Mielestäni keskustelu itsemurhista ja sen erilaisista toteutustavois pitäisi olla sallittua siinä mielessä, että nykyisen kaltainen pitkään jatkunut kokoomus vetoinen politiikka ajaa ihmiset niin ahtaalle että, ainoa keino usein päästä pois oravanpyörästä on päättää päivänsä. Ajatellaampa tilanne, olet yksinäinen ihminen ja suhteet aina epäonnistuu, olet monen sattuman kautta joutunut suuriin velkoihin ja pitkäaikaistyöttömyys tekee sen, ettei elämiseen jää paljoa rahaa joudut aina pohtimaan jos jostain jotain tulee kuka taho sen rahan heti perii pois. Sairastut vielä mielenterveysongelmiin ja muitakin ongelmia on kukaan ei ymmärrä tai auta.
Pahimmassa tapauksessa koko loppuelämä on tätä. Joku haluaa pois tälläisestä silloin ei jää muuta vaihtoehtoa kuin tuo päivänsä päättäminen.
Suurin ongelma on, että ne jotka sanovat ettei itsemurhasta saisi keskustella on siinä että, niiden asiat ei ole niin solmussa kuin niillä jotka sen ratkaisuna näkevät ja siihen päätyvät. Ei osata ajatella asiaa sellaisen väestön kannalta jotka näkee tämän ainoana vaihtoehtona.- tiedän.mistä.puhun
En kylläkään vetäisi politiikkaa tähän mukaan millään tavoin. Vaikka itsemurhakeskustelun tulisi olla sallittua siinä kuin muukin keskustelu. Kun kerran kuolinapua ei anneta, niin ei ole muita vaihtoehtoja.
- Anonyymi
tiedän.mistä.puhun kirjoitti:
En kylläkään vetäisi politiikkaa tähän mukaan millään tavoin. Vaikka itsemurhakeskustelun tulisi olla sallittua siinä kuin muukin keskustelu. Kun kerran kuolinapua ei anneta, niin ei ole muita vaihtoehtoja.
politiikalla on iso vaikutus itsemurhiin
kreikassakin ne lisääntyivät jokin aika sitten ikääntyneen väestön keskuudessa
Toivon ettei kenenkään elämän tarvitsisi päättyä niin brutaaliin tekoon.
Jos ajattelet itsemurhaa ja toivoton olo on vallannut mielen, anna elämälle vielä yksi mahdollisuus ennen lopullista ratkaisua (mikä tuhoaa monien elämän vaikka ei siltä tuntuisikaan). Kaikki elämä on arvokasta vaikka tässä suoritusten yhteiskunnassa toisin annetaan ymmärtää ja monia pidetään vain menoerinä.
Jos et hätätilanteessa pääse päivystykseen, soita 112. Kun on hätä pitää pyytää apua.
- ulkonasataa
Kyllä minä täältä olen lukenut myös mm. syöpasairaiden kirjoituksia, joita lähestyvä kuolema pelottaa ja suru valtaa mielen... myös lähiomaiset kuten lapset ovat täällä kirjoitelleet kuinka vanhemman väistämättömästi lähestyvä kuolema ahdistaa. JA kyllähän itsemurhaa suunnittelevatkin ovat surullisia ja kuoleman ympäröimiä. Valikoi mieleisesi tekstit. Ilmeisesti sinusta täällä ei saisi kirjoittaa muusta kuin jo valmiiksi kuolleista ja hautajaisjärjestelyistä. Huhhulipalstakin on erikseen. Välillä kyllä kieltämättä sapettaa kun uskovatiset tulevat tyrkyttämään jeesuksiaan ja allaheitaan joka paikkaan, kun jollakin on elämässä vaikeaa. Tyrkytetään, vaikka kiellettäisiin ja toiset eivät sellaisiin uskoisi. Niin röyhkeää.
- Omituinen_rinnastus
Syöpäsairas ja itsemurhaa pohtiva.
Haloo, itsemurha tehdään itse ja se voidaan estää 100% lääkkeillä ja pakkohoidolla.
Syöpä voidaan parantaa tietyissä tapauksissa ja joissakin tapauksissa se johtaa vääjäämättä kuolemaan vaikka kuinka hoidettaisiin.
Mielestäni nyt loukkasit aika raskaasti syöpäsairaita, joten anteeksipyyntö paikallaan.
Itsemurha on 100% oma valinta, syöpä ei (jos ei oteta huomioon tupakan aiheuttamaa syöpää).
Itsemurhan miettijän mieli on järkkynyt joten se pitää hoitaa kuntoon.
Itsemurhan tehneiden omaisten ja heidän suru kuuluu tälle palstalle, he ovat kokeneet menetyksen ja surevat samalla lailla kuin muutkin menetyksen kokeneet.
Mutta se että täällä käydään keskustelua että miten päättäisi päivänsä loukkaa läheistiä menettäneitä surijoita.
Pitäisi ajatella muitakin eikä itseään. - itsemurhat_up
Omituinen_rinnastus kirjoitti:

Pitäisi ajatella muitakin eikä itseään.Miksi vitussa nuuskitte kirjoituksia, jotka ei teille kuulu tippaakaan? Hoitakaa omat asianne.
Uteliaisuus taitaa kuitenkin olla teille se suurempi syy lukea kirjoituksia kuin suru. - Omituinen_rinnastus
Niinpä, ei huvitakkaan lukea tekstejä mutta katoppa nytkin sivun otsikoita.
Viimeinen vuosi, Teen itsemurhan, Oikeus kuolla, Voiko itsemurhaan vetää näitä lääkkeitä, jne.
En ole lukenut kyseisiä ketjuja mutta tiedän mitä niissä kirjoitetaan, mutta ihan sama, miksi ette halua omaa palstaa?
Täällä otettiin esille se että teille luotaisiin oma palsta, tai sitten omaisten menettäneille oma palsta.
Miksi haluatte roikkua toisten palstalla väkisin?
Onko se kiusantekoa vai mitä?
Eikö se olisi yhteinen tavoite kummallekkin ryhmälle omat palstat?
Kyseessä on 2 ihan eri mailmaa. - itsemurhat_up

Kyseessä on 2 ihan eri mailmaa.Otsikko on kuolema ja suru. Ei siinä ole määritelty, miten sen kuoleman pitää tapahtua.
te joille on olemassa vain oikeaoppinen kuolema, niin lakatkaa lukemasta myös otsikoita. Itse sivuutan myös otsikkotasolla keskustelut, jotka minua eivät kiinnosta. Jos vetäisin palkokasvin nenään kaikista otsikoista, mitkä näen, saisin varmaan hepulin.
Kasvattakaa sietokykyä ja selkärankaa. Ja antakaa toisille oikeus elää haluamallaan tavalla. Tai kuolla. - Heh_heh_vainiin
Ai että osaat valkata jutut lukematta otsikoita.
Sinäpä se olet varsinainen fakiiri.
Kertoisitko mitä aistia käytät jos et lue otsikkoa ja osaat valkata ketjut?
Äänitoimintoakaan ei näissä ole toiminnassa eikä ikoonejakaan ole.
Itse en keksi muuta tapaa kuin lukea otsikko ja joskus pätkän tekstiä otsikon alla jotta saan käsityksen mistä ketjussa puhutaan.
Hitlerihän aikoinaan avitti vammaiset ja mielisairaat yms. lopettamaan päivänsä.
Ei tainnut edes kysyä olisko tahtotila olemassa.
Jos itsemurhat hyväksytäisiin laajalti niin silloinhan myös suositukset itsemurhiin pitäisi sallia.
Terveysalalla psygiatrit jakaisivat ihan yleisesti itsemurhapillereitä ja aivopesisivät ongelmatapauksia päättämään päivänsä.
Verorahoja säästyisi ja paljon.
Haloo hei, itsemurhat eivät ole hyväksyttyjä siitä syystä että 99,9% itsemurhaa hautovia voidaan auttaa.
Nuoriakin mnee monesi useita peräkkäin, kun yksi hyppää junan eteen niin kohta hyppää kavereitakin, eihän siinä ole mitään järkeä.
Joten lopettakaa se pelkurimainen itsemurhien ihannointi ja ottakaa itseä niskasta kiinni ja ottakaa omasta elämästä vastuu, tai lopettakaa ainakin se huomion hakeminen ja muiden terrorisointi. - itsemurhat_up
Älä sotkeudu toisten asioihin. Hoida vain omasi, se riittää. Et tiedä mitään toisten ihmisten elämästä, joten älä ota siihen kantaa.
Mikä on psygiatri? - Heh_heh_vainiin
Eikkä et osaa muuten kommentoida kuin kirjoitusvirheestä.
Sehän kertookin jo paljon.
Hulluja olen nähnyt paljon, myös itsemurhilla uhkailevia.
Niin todellakin uhkailevat kun haluavat huomiota tai ajavat omia etuja.
Mutta mitäpä tuosta kun et itsekkään tiedä mistä kirjoittelet. - Anonyymi
Omituinen_rinnastus kirjoitti:
Syöpäsairas ja itsemurhaa pohtiva.
Haloo, itsemurha tehdään itse ja se voidaan estää 100% lääkkeillä ja pakkohoidolla.
Syöpä voidaan parantaa tietyissä tapauksissa ja joissakin tapauksissa se johtaa vääjäämättä kuolemaan vaikka kuinka hoidettaisiin.
Mielestäni nyt loukkasit aika raskaasti syöpäsairaita, joten anteeksipyyntö paikallaan.
Itsemurha on 100% oma valinta, syöpä ei (jos ei oteta huomioon tupakan aiheuttamaa syöpää).
Itsemurhan miettijän mieli on järkkynyt joten se pitää hoitaa kuntoon.
Itsemurhan tehneiden omaisten ja heidän suru kuuluu tälle palstalle, he ovat kokeneet menetyksen ja surevat samalla lailla kuin muutkin menetyksen kokeneet.
Mutta se että täällä käydään keskustelua että miten päättäisi päivänsä loukkaa läheistiä menettäneitä surijoita.
Pitäisi ajatella muitakin eikä itseään.Syöpäsairaalla on tietysti mahdollisuus tehdä itsemurha periaatteessa.
Toivottomuutta ja rohkeutta se tietysti edellyttää ihan kaikilla.
- äiti68
Kirjoitin ihan samasta asiasta kuin ap vähän aikaisemmin, joten yhdyn ap:n mielipiteeseen täysin
- Haluan-kuolla
Entä jos sen läheisen ja rakkaan ihmisen kuolema on niin suuri menetys, että tuntuu kuin olisi kuollut itsekin ja haluaa vain pois? Kun suru ja tuska ei lopu, eikä ole enää syytä elää itsekään, saako silloin haluta omaa kuolemaa?
- oikeus.puhua
Itsemurhiata on voitava keskustella asiana, vaikka ei nyt juuri tällä hetkellä olisi aikeissa sellaista tehdäkään. Ei saisi olla kiellettyjä aiheita.
- 3107
Tämä palsta on vain niin ehdottoman väärä paikka itsemurhakeskusteluille.
- vain.keskustelua
3107 kirjoitti:
Tämä palsta on vain niin ehdottoman väärä paikka itsemurhakeskusteluille.
Tämän palstan otsikkoon kuolema ja suru. Ei ole oikea ja väärää tapaa kuola.
- Aloittaja_ap
Niin mutta kun halusin herättää kekustelun siitä että jompi kumpi aihealue eriytettäisiin erilleen.
Nyt ketjussa saa kuitenkin sen käsityksen että itsemurhakirjoittelijat haluavat nimen omaan olla samalla palstalla.
Kysymys kuuluukin miksi?
Miksi meille kuoleman jälkeistä surua käsittelevät eivät saisi omaa palstaa?
Vai onko pointti juuri siinä että halutaan huomiota muiden seassa?
Kertokaa jotka tiedätte? - itsemurhat_up
Kertokaa ylläpidolle, jolla tuskin on munaa perustaa itsemurhakeskusteluille omaa palstaa, kuten jo arvelin aiemmin. Ei itsemurhakeskustelijat tieten tahtoen halua olla kenenkään kanssa samalla palstalla, vaan kun muuta foorumia ei ole.
Miksi ihmeessä taivastelijat sun muut hörhöt sitten haluavat olla samalla palstalla kuin itsemurhakeksustelijat, myös sitä sopii kysyä?
Ketkä haluavat keksustella jostain aiheesta, hakeutuvat sinne, mistä siitä voi keskustella, ei siinä sen kummemmasta ole kyse. Jos joillekuille ei sovi, niin sopii mennä muualle. - 3107
vain.keskustelua kirjoitti:
Tämän palstan otsikkoon kuolema ja suru. Ei ole oikea ja väärää tapaa kuola.
Itsetuhoisuus on sairaus siinä missä muutkin. Tämä palsta on Kuolema JA suru. Itsemurhat kuuluvat kohtaan Sairaudet ja tänne kirjoitetaan sitten kun sairaus (mukaan luettuna itsetuhoisuus) tai onnettomuus on johtanut läheisen menetykseen. He jotka eivät ole todella läheisen ihmisen menetystä kokeneet, eivät ymmärrä, miten rankkaa ja vastenmielistä on nähdä täällä jatkuvasti noita itsemurhaotsikoita. Näin se vain on.

Niin se vaan on , että vapaassa maassa on kirjoitus- ja puheoikeus.
On oikeus myös olla lukematta ja kuuntelematta.
- Itsekinasiaapohtinut
Itsemurhajututhan kuuluu selvästi mielenterveys-otsakkeen alle. Ainakin olen ymmärtänyt, että monille asiaa pohtivilla on kyse psyykkisestä ongelmasta. Tai, et kun puhutaan itsemurhasta, ei silloin puhuta kuolemasta yleisenä ilmiönä, vaan kyse on henkisestä ongelmasta. Siellä olisi mun mielestä sopiva paikka käsitellä niitä juttuja. Hyvin yksinkertaista mun mielestä. Tämä palsta on ennemminkin vaikka läheisen itsemurhaan liittyvän surun käsittelyyn sopiva.
- äkkiä.muualle
Koettakaa nyt surevaiset saada se oma palsta ennen kuin tukehdutte siihen suruunne.
- Anonyymi
Otan osaa suruusi, tsemppiä, jokainen lähtee vuorollaan. Siinä niitä tavallisimpia osanottoja.
Muodollisesti ja kohteliaasti vainajan läheisille toivotettuja fraaseja.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3157329Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151347- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91221Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009