Koominen tapaaminen s24 chatissa

franzezka

Olipa kerran eräs aamupäivä. Siinä puuhastelujen lomassa ajattelin katsastaa vuosikausien tauon jälkeen, millaista on chatissa nykyisin. Menin sitten erääseen huoneeseen ja aloin siellä jutella. Joku "herrasmies" kyseli miksi olen kotona siihen aikaan päivästä. Kerroin olevani lapseni kanssa kotona, hieman alle kouluikäisen. Tämä herra vaikutti pöyristyvän kovasti ja lähti itse pois sanoen ettei halua häiritä minua kun olen lapseni kanssa. Siis mitäh? :D Kuvitteliko hän että ihmiset päivystävät chatissä ja joutuvat jättämään tärkeät toimensa kun joku tulee juttelemaan? Että olisin potkinut lasta sivuun ja sanonut että äidillä on nyt tärkeämpää tekemistä? Eiköhän se niin päin olisi mennyt, että jos lapseni olisi minua tarvinnut apuun, olisin itse sanonut että nyt minun pitää mennä.

Voihan olla että tällä hepulla oli naisenmetsästys meneillään ja kauhistui siitä että minulla on lapsi. Tai olisi halunnut jutella jotain seksijuttuja. Mutta eihän se ole chatin oletus kuitenkaan, kuinka tyhmiä ihmiset ovat...

Muitakin koomisia kohtaamisia on ollut, mutta kiinnostaa kuulla muiden kertomuksia. Olenko ainoa, joka näihin törmää, tuskin? :)

9

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SeSiitä

      Tapauksesi perusteella et voi sättiä häntä joka sinuun yhteyttä otti. Äideillä toki olettaa olevan muutakin tekemistä kuin chatissa olemista. Ei vastapuoli ole voinut sitä tietää oletko usein vaiko vain vilkaisemassa ellet ole totuutta kertonut. Ja lopulta kuka voi keneenkään sätissä luottaa.

      • franzezka

        Hmm.. logiikkasi ontuu. Ensinnäkin, et varmasti itse ole äiti tai edes isä, koska tietäisit muuten kyllä että äitinä tai isänä ehtii ja pystyy muutakin kuin tiukasti lapsen kanssa olemista. Eiköhän meitä äitejä ja isiä täällä netissä ole vaikka kuinka paljon, vai tosissasiko luulet että vain lapsettomat käyttävät Internetsiä? Eikä vastapuoli tiennytkään kuinka usein olen chatissä, mutta eihän hän sitä voi olettaakaan tietävänsä ilman että kerron tai että hän kysyy ja odottaa vastauksen. Sehän se huvittavuus koko tapauksessa oli, että tyyppi ilmeisesti oletti ihan omiaan (kuten sinäkin?) ja käyttäytyi sen mukaisesti.

        Tämä ketju on tarkoitettu huvittaville tapahtumille chatissa, jos sinua ei tämä tapaus naurattanut, niin ei siinä mitään.


      • franzezka

        Logiikan ontumisesta piti tarkentaa tuohon "Äideillä toki olettaa olevan muutakin tekemistä kuin chatissä olemista" - Eiköhän nimenomaan silloin voi olettaa että sitä muuta tekemistä ei juuri silloin ole, kun äiti menee chatiin. ;)

        Minua tapaus edelleenkin huvittaa! Ja nyt huvittaa vielä enemmän jos teikäläisiä on sitten useampia. :D


      • HauskatHuvit

        Paras olla olettamatta mitään kenestäkään vastapuolen kirjoittajasta kun et heitä tunne. Jos näet kirjoituksesi ulkopuolisen silmin huomannet, että kaikki on vain omaa olettamustasi toisista kirjoittajista.


      • franzezka
        HauskatHuvit kirjoitti:

        Paras olla olettamatta mitään kenestäkään vastapuolen kirjoittajasta kun et heitä tunne. Jos näet kirjoituksesi ulkopuolisen silmin huomannet, että kaikki on vain omaa olettamustasi toisista kirjoittajista.

        No niinhän se on, ja siksi minuakin huvitti ne oletukset joita tuo henkilö minusta oletti. Itse en ehdinyt olettaa hänestä mitään ja olen yleensä muutenkin avoimin mielin liikkeellä. Ehkä hän ei tiennyt millaisia lapset voivat olla, mielessä on vain kuva rääkyvästä taaperosta märissä vaipoissa nyhtämässä äitinsä hihaa, ja äiti vain röhnöttää netissä. Ja vielä se että mitäpä eroa on olla netissä muualla kuin chatissa? Miksi se chat on pahempi? Koska kyllähän nykyisin jokainen käyttää nettiä ihan väkisinkin, joitakin vanhuksia lukuunottamatta. Äitien netissä oloa ei niin paljon paheksuta, onhan olemassa kaikenlaisia vauva/kaksplus-palstoja, jotka ovat varsin aktiivisia. Moni moni ihminen on työajallaan netissä ja chatissa siellä, eikä se ole edes kiellettyä. Sitten vaan tehdään hommaa kun sitä on. Miksei sitä lähtökohtaisesti paheksuta?


    • ghghhghhgh

      No yksi muija paljastui tutuksi. Ei siinä mitään, mutta valehteli aika törkeästi itsestään ja tilanteestaan. Hiukan tuli naureskeltua partaan.

    • exsättäri

      Sättihän on täällä pelkkä seksiseuran etsintäpaikka miehille. Aniharvoin muihin törmää. Vaikka seksipaikat on erikseen, sitä seuraa tullaan hakemaan muistakin osioista. Juttelu johdatellaan ennemmin tai myöhemmin seksiin. Sellaista mukavaa jutustelua yleisellä tasolla kaikenlaisten ihmisten kanssa ei oikein enää ole, se on siirtynyt feisbuukkeihin ja instagrammeihin. Vanhan kunnon ajan sättejä ei enää olekaan. Tauon jälkeen taisi olla aloittajalle uusi asia? Tosin eihän täällä aiemminkaan juuri erilaista ollut, ne mukavat sätit oli muualla, mutta nyt sellaisia ei enää tunnu olevan. Tai jos onkin niin vinkatkaa ihmeessä.

      • franzezka

        Niin se kai sitten on. Itse olen kyllä sittemmin ihan täälläkin löytänyt välillä sitä kivaa juttuseuraakin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      182
      1272
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      684
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      247
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      549
    Aihe