Ollakko vaiko eikö olla? Siinä minun ongelma. Kerronpa lyhyesti ja jos joku viisaampi osaisi antaa vinkkiä niin enemmän kuin mielelläni ottaisin vastaan.
Eli n. puoli vuotta olen tiiviisti seurustellut miehen kanssa jota rakastan ja joka rakastaa minua. Myös kaksi lastani(17 ja 9) hyväksyvät hänet täysin, nuorempi joka vielä asuu kotona on erittäin kiintynyt häneen.
Ongelmamme, tai olisiko minun ongelmani kun hänellä on 2 poikaa (13 ja 2v) joita en/ emme lasteni kanssa ole vielä tavanneet kertaakaan saaneet tavata vaikka olemme kovasti halunneet. Miesystäväni on useasti viikossa hoitamassa poikiansa kun exä (joka muuten laittoi itse miehensä pihalle)on töissä tms. Aina valmiina auttamaan, jopa niin että meillä ei juuri suunnitelmia voida tehdä esim. viikonlopuille. Exä tietää minusta ja muka hyväksyi mutta kuinka ollakkaan, hänen poikansa ei kuulemma saa koskaan olla minun kanssani tekemisissä. Pari pleikkaripeliä ja äänilevyä olen lahjoittanut hänen pojalleen koska emme itse tarvinneet niitä, tästäkin tämä exä nosti kauhean metelin. Eli vaikealta tämä uusioperheen perustaminen vaikuttaa. Miesystäväni on ns. sielunveljeni enkä haluaisi häntä asian takia jättää. Joskus vain tuntuu että täytyykö odottaa että exä löytää uuden jota pompottaa tai että hänen lapsensa kasvavat aikuiseksi ennenkuin voimme elää normaalisti.
Olen tosissani miettinyt eroakin mutta en ole niitä helpolla periksi antavia joten vielä pinnani on kestänyt.
Miesystäväni ei oikein uskalla mitään tehdä koska exänsä tuntien tietää että jos ei tee kuten tämä haluaa voi hänen tapaamisensa poikien suhteen olla hyvin vaikeaa. Sen exä on selvästi ilmoittanut. Hän on kuitenkin tunnollinen ja hyvä iskä pojillensa ja rakastaa heitä yli kaiken.
Jotenkin vielä tuntuu että mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä enemmän minäkin alan pelätä näiden poikien tapaamista, ainakin isomman.
Antaakko siis periksi ja etsiä helpompi tapaus vai hammasta purren yrittää jaksaa.
Joulunkin hän nyt joutuu viettämään exän ja entisten appivanhempien kanssa, nimittäin jos haluaa nähdä poikia jouluna. Parisuhteemme menee kuitenkin hyvin.
Antakaa minulle jotain mielipiteitä, pyydän!!
Jouluterveisin Hennuliina joka haluaisi elää sovussa kaikkien kanssa (menettämättä itsekunnioitusta)
Eli n. puoli vuotta olen tiiviisti seurustellut miehen kanssa jota rakastan ja joka rakastaa minua. Myös kaksi lastani(17 ja 9) hyväksyvät hänet täysin, nuorempi joka vielä asuu kotona on erittäin kiintynyt häneen.
Ongelmamme, tai olisiko minun ongelmani kun hänellä on 2 poikaa (13 ja 2v) joita en/ emme lasteni kanssa ole vielä tavanneet kertaakaan saaneet tavata vaikka olemme kovasti halunneet. Miesystäväni on useasti viikossa hoitamassa poikiansa kun exä (joka muuten laittoi itse miehensä pihalle)on töissä tms. Aina valmiina auttamaan, jopa niin että meillä ei juuri suunnitelmia voida tehdä esim. viikonlopuille. Exä tietää minusta ja muka hyväksyi mutta kuinka ollakkaan, hänen poikansa ei kuulemma saa koskaan olla minun kanssani tekemisissä. Pari pleikkaripeliä ja äänilevyä olen lahjoittanut hänen pojalleen koska emme itse tarvinneet niitä, tästäkin tämä exä nosti kauhean metelin. Eli vaikealta tämä uusioperheen perustaminen vaikuttaa. Miesystäväni on ns. sielunveljeni enkä haluaisi häntä asian takia jättää. Joskus vain tuntuu että täytyykö odottaa että exä löytää uuden jota pompottaa tai että hänen lapsensa kasvavat aikuiseksi ennenkuin voimme elää normaalisti.
Olen tosissani miettinyt eroakin mutta en ole niitä helpolla periksi antavia joten vielä pinnani on kestänyt.
Miesystäväni ei oikein uskalla mitään tehdä koska exänsä tuntien tietää että jos ei tee kuten tämä haluaa voi hänen tapaamisensa poikien suhteen olla hyvin vaikeaa. Sen exä on selvästi ilmoittanut. Hän on kuitenkin tunnollinen ja hyvä iskä pojillensa ja rakastaa heitä yli kaiken.
Jotenkin vielä tuntuu että mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä enemmän minäkin alan pelätä näiden poikien tapaamista, ainakin isomman.
Antaakko siis periksi ja etsiä helpompi tapaus vai hammasta purren yrittää jaksaa.
Joulunkin hän nyt joutuu viettämään exän ja entisten appivanhempien kanssa, nimittäin jos haluaa nähdä poikia jouluna. Parisuhteemme menee kuitenkin hyvin.
Antakaa minulle jotain mielipiteitä, pyydän!!
Jouluterveisin Hennuliina joka haluaisi elää sovussa kaikkien kanssa (menettämättä itsekunnioitusta)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikä kiire teillä on perustaa uusioperhe. Jos jku teini (esim. lapsesi) kertoisi, että on seurustellut puoli vuotta ja haluaa muuttaa yhteen, niin kyllä siinä mummit ja kummit olisivat selittämässä, että tehän ette vielä edes tunne toisianne. Sinä haluat uusioperheen, joka on todella taiteilua ihmissuhteilla. Miksi et voi odottaa vaikka vuotta ja katsella katkeaako se napanuora entiseen kotiin, sinä aikana voisitte keskustella yhteisistä kasvatusperiaatteista yms. Ja miehesi on pelkuri, jos ei uskalla esitellä lapsiansa sinulle, kai heillä on yhteishuoltajuus ja mistä ex sitten ottaisi ilmaisen lapsenvahdin. Anna suhteen kehittyä, jos se on kehittyäkseen, vuosikin on lyhyt aika, jos kerran rakastaa.
Kiitos visetistäsi! Kovin olen jäitä jo yrittänyt laitellakkin tuonne pipon alle. Ei minulla kiirusta muuttaa yhteen olekkaan, päinvastoin. Mutta olisi mukavaa silti saada jonkinlaisia yhteisiä asioita kuten lasten kanssa viikonloppuja tms. pieniä asioita yhdessä. Ei ole mukavaa että täytyy olla aina juoksemassa karkuun josko exä sattuisi ilmaantumaan. Mitään yhteistä ei todellakaan voi suunnitella. Tuttavapiiriini ei ole koskaan sattunut tapausta että menee näinkin kauan ettei voi tavata toisen omaisia ja täytyy seurustella kuin piilossa vaikka ikääkin molemmilla on jo 40. Tätä pelkuri ja napanuora jututua olen itsekkin miettinyt. Kyllähän miehellä "selkärankaa" pitäisi olla jo ainakin vuodessa kehittynyt jotta näkee kannattaako jäädä "jojon" jatkoksi. Kuitenkaan kun en ole heidän väliinsä tullut, asuivat eri osoitteissa jo kun tutustuttiin.
Näitähän näyttää riittävän, näitä exänsä pomoteltavana olevia puolisoita ja nykyisiä joiden pinna venyy ja paukkuu ja kestää, kuten sinun.
Kumma miten noilla ex-rouvilla tuntuu olevan valtaa päättää eron jälkeenkin puolisoidensa elämästä. JOooo-joooo lapset on tottakai etusijalla, mutta monesti ne exät tietävät sen ja käyttävät sitä konstia myös puolisonsa nykyisen elämän häirinnässä.
Olet järkevä kun et anna periksi, ja jos miehelläsi on selkärankaa, uskaltaa pikkuhiljaa alkaa sanoa exälleen EI-sanan. Mutta valtettavasti sinulta kysytään kärsivällisyyttä.
Ne exät keksivät vaikka mitä: "tottakait isäpappa tulee aattoiltana syömään meidän kanssa. (vaikka lapset olisivat 25 ja 28 vuotiaita)", ja exät ensin eivät anna nykyisen puolison tavata lapsiaan ja sitten väittävät ulkopuolisille, että nykyinen puoliso ei välitä tavata näitä lapsia. Ja valitettavasti kaikki ovat sen ex naisen puolta pitämässä. Totuutta tietämättä.
Näinpä se näyttää olevan, nykyisin. Ennen aina haukuttiin miehiä ja usein kai vika heissä olikin. Jotenkin vain tuntuu että sympatiani nykyisin menee miesten (usein vielä jätettyjen, ainakin tuttavapiirissäni) puolelle. Liekkö se sitten tämä tasa-arvo ja kaikki se muu mitä niitä onkaan... Naiset, siis exät osaavat olla todellisia piruja ja käyttää henkistä väkivaltaa entistä miestänsä kohtaan. Erittäin säälittävää on sitten se että lapset siitä pitemmässä juoksussa kärsivät eniten. Kunpa ihmiset oppisivat sen etteivät KOSKAAN käyttäisi lapsia aseinaan.
Eräs tuttavamies (joka myös jätettiin) hoitaa esim. exän pyykit ja siivoamiset jotta lapsella olisi puhtaita vaatteita ja siisti koti. Vie myös pojan tarhaan aamulla ennen töitä kun exällä on vapaapäivä, sattumoisin kun exä ei viitsi vapaalla nousta aamulla ylös, saatikka hoitaa lasta kotona. Asuvat myös eri osoitteissa.
Toisen tuttavani exä järjesti niin ettei hän ole nähnyt lapsiansa vuosiin. Monet kerrat olen nähnyt hänen itkevän ikäväänsä lapsiin. Exä puhui lapsille isästänsä kaikkea kamaluuksia ja pelotteli lapset niin etteivät enää lähde isällensä.Eikä hän taatusti ole paha ihminen, olen tuntenut 20 vuotta. Silti tämäkin isä muistaa lastensa merkkipäivät ym. vaikkei koskaan mitään palautetta saakkaan.
Siis eipä aina haukuta miehiä.
Mutta jos totta puhutaan niin kyllä on välillä raskasta (henkisesti) seurustella miehen kanssa jolla on vastaavanlainen ex-nainen. Kyllä omat toiveet usein jäävät taka-alalle. Mutta nautin niistä hetkistä jotka saamme olla yhdessä, päivä kerrallaan niin kauan kuin jaksan. Toivottavasti exä luovuttaa/ järkiintyy ennenkuin minä luovutan. Pitäkää peukkuja!
kuulkaahan nyt nyksät, taidatte olla hieman typeriä kun ette tajua asioita. Miksi luulet että mies siellä juoksee, hoitamassa vain lapsia? Ei taida napanuora olla vielä poikki ja olet vain hyvä apuväline yritykseen katkaista. Ei yhteisiä vuosia hetkessä unohdeta ja moni mies tuntuu tarvitsevan naista vain yksinäisyyden pelkoon siis sen poistamiseen... Moni mies menisi takaisin jos vain huolittaisiin. Mitäs jos etsisit sinäkin miehen joka on jo omillaan...
Me useimmat typerät "nyksät" olemme useimmat myös exiä. Exiäkin vain on erinlaisia, niin miehiä kuin naisiakin. Mitä napanuoraan tulee niin toivon sen jollain lailla lapsiin aina säilyvän, positiivisessa mielessä. Olet oikeassa, ei yhteisiä vuosia hetkessä unohdeta eikä tarvitsekkaan unohtaa, kuuluuhan niihin vuosiin hyviäkin aikoja, jos huonojakin. Opettavaisia ja kasvattavia myös. Maailman alusta asti on pariutuminen ollut luonnollista ja olen onnellinen että voin olla nykyiselleni yksinäisyyden poistaja, kuten myös ystävä, rakastaja ja kaikkea muuta. Se tuottaa meille hyvää mieltä molemmille :) Sen verran on elämänkokemusta takana jotta tunnen/ tiedän nykyiseni välittävän minusta aidosti. En ole ollenkaan mustasukkainen siitä että nykyiseni käy exälässänsä. Niin kauan luotan häneen ja suhteeseemme kuin toisin todistetaan. Jos exään vetovoima veisi takaisin niin ok, minä en ketään omista, rakastaa voin. Ei se minusta silti katkeraa tekisi, olempahan oppinut tuntemaan hienon ihmisen.
Ehkä moni menisikin takaisin, yksinäisyys ja siihen liittyvä pelko on usein pelottavampi tilanne kuin olla jonkun alistettavana, ikävä kyllä.
Omillaan....., mitähän se nyt tarkemmin ottaen tarkoittaa?? Onko silloin omillaan kun lapset on jo aikuisia vai asunut 5 vuotta yksin, vai jopa 15 vuotta??
Ps; Ihminen voi olla paljon yksinäisempi huonossa suhteessa kuin omillansa....