Suomessa oikeisto teki vallankaappauksen

1917 Henäkuussa, Kerenskin kasakoiden miehittäissä kansaneduston.
He kun oli juuri saamassa 8tunnin työlain valta-ja kunnallislain läpi ja tätä kutsutaan demokratiksi, kuin Kiovan vallan kaapanneita pelottaluvaaleja.

Demareilla oli silloi 102 pakkaa edustossa ja hämärissä uusissa vaaleissa 98.
(Silti SDP:llä ei senaatissa ollut osuutensamukaista valtaa, Svinudin sooloillessa)

Se ei mennyt valtio-ja perustuslain mukaan, kuin nyt Ukrainassakaan, jonka laadinnassa Stohlbeg ja Ottoville Kuusinen oli mukana.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pahin synti mihin vasemmistoenemmistöinen Eduskunta syyllistyi 1917 oli Suomen julistaminen de facto itsenäiseksi heinäkuussa 1917. Venäjä oli tuohon aikaan vielä valkoinen eikä Suomen porvaristolla ollut mitään halua irrota valkoisesta Venäjästä vaan irtiotto torpattiini kasakoiden voimin. Vasta lokakuun (meillä marraskuun) bolsuvallankumous sai porvarit haluamaan eroa Venäjästä. Siis ei haluttu irti Venäjästä, haluttiin irti vain bolsuvallasta. Valkoinen Venäjä olisi kelvannut maailman tappiin isännäksemme.

Sama tilanne kuin nyt suhteessa EU-liittovaltioon tai maaliskuussa 1918 kun Suomi luovutettiin Saksan vasalliksi ihan ilmaiseksi.

Äänestä

Abraham, vahna kremlin kettu tullut tännekin propagandaansa suoltamaan. Saitko bannit Iltalehdestä?

Äänestä
  • Voisitko röhkimisen lomassa tarkentaa mitkä ei nikin nikkinytpotuttaa kertomassa pidä paikkaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abraham kirjoitti:

1917 Henäkuussa, Kerenskin kasakoiden miehittäissä kansaneduston.
He kun oli juuri saamassa 8tunnin työlain valta-ja kunnallislain läpi ja tätä kutsutaan demokratiksi, kuin Kiovan vallan kaapanneita pelottaluvaaleja.

Demareilla oli silloi 102 pakkaa edustossa ja hämärissä uusissa vaaleissa 98.
(Silti SDP:llä ei senaatissa ollut osuutensamukaista valtaa, Svinudin sooloillessa)

Se ei mennyt valtio-ja perustuslain mukaan, kuin nyt Ukrainassakaan, jonka laadinnassa Stohlbeg ja Ottoville Kuusinen oli mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu