Jostain syystä ylläpito oli poistanut Jehovan

todistajia koskevan aloituksen, jossa kerrottiin Jehovan todistajien syyttävän 12-vuotiasta tyttöä 40-vuotiaan miehen viettelystä. Kenties palstan todistaja kertoo syyn miksi tästä asiasta ei saa keskuistella.

http://goo.gl/TaLRg5

Jehovan todistajien naisviha on saanut siis huolestuttavat mittasuhteet, eikä asiasta voida enää vaieta.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Liian arka paikka jt:lle.
Samoin kun karttamisen mielettömyys.
Valehdellaan ummet ja lammet:"emme karta" vaikka todisteet ovat ylitsepursuavaiset.
Enpä ole lastani nähnyt 10 vuoteen ja silloinkin vain vilaukselta.
No,onhan hän aikuinen ja saa vihata isäänsä niin paljon kun tahtoo,mutta kun muutama vuosi menee ja joudun vanhainkotiin ja hänelle tulee n.s. holhousvastuu ainoana lapsena niin estän sen.Myös perinnöttömäksi jää koska lahjoitan sopivalla hetkellä omaisuuteni hyväntekeväisyyteen.
Jos tulee kerjäämään jotain niin pläjäytän tuolilla.

Äänestä

ei ole poistettu

Äänestä
  • No laita linkki sitten

    Äänestä

  • opettele googlaamaan :D

    Äänestä

  • Varmistettu. Poistettu on Suomi 24 sivustolta.

    Äänestä

Johan tuo jehovalainen ajattelu edustaa käärmemäistä ajattelua ovelimmillaan, kun viettelyn syy vieritetään aikuiselta lapsen päälle.
On luonnollista että tällaiset paljastukset ovat kiusallisia moiselle lahkolle.

Äänestä
  • Missä oon nähtävissä ne syytökset?
    mitä puolestaan tämä 12-vuotias kertoo?
    ei ole mitään faktaaa,
    missä ne tiedot on?
    vai onko Kategoria tämä:
    --mää kuulin kanssa HUHUJA että mr.X teki sitä isoäitinsä kumminkaiman siskolle,
    todella kUOHUTtAAVAA....

    Äänestä

  • Se fakta on siellä teidän kortistoissanne.Seurakunnan sihteerillä ja Beetelissä.
    Kuka nyt tuollaisista erottamisieen ja oikeuskomiteaan joutumisesta itse pitäisi kirjaa?
    Ja jos vaikka nauhoittaisi keskustelut ja sitten ne myöhemmin julkaisisi,niin mitäs siitä seuraa seurakunnan taholta?
    Eikös tämä Lappeenrannan tapaus sen jo hiljaittain osoittanut?

    Äänestä

  • taliaivojt kirjoitti:

    Se fakta on siellä teidän kortistoissanne.Seurakunnan sihteerillä ja Beetelissä.

    Huhuja,huhuja,huhuja....
    saahan noita juttuja keksiä kuka vaan
    ja
    myydä Seiskalle ja Iltikselle *tositarinoina*

    Äänestä

  • taliaivojt kirjoitti:

    Se fakta on siellä teidän kortistoissanne.Seurakunnan sihteerillä ja Beetelissä.
    Kuka nyt tuollaisista erottamisieen ja oikeuskomiteaan joutumisesta itse pitäisi kirjaa?
    Ja jos vaikka nauhoittaisi keskustelut ja sitten ne myöhemmin julkaisisi,niin mitäs siitä seuraa seurakunnan taholta?
    Eikös tämä Lappeenrannan tapaus sen jo hiljaittain osoittanut?

    Lpr :n DInssi erotettiin ihan muusta kuin äänityshommista

    Äänestä

Lahkossa on yksi tärkeä ns kenttätyömentelmä huhut.
Lisäksi teokraattinen sodankäynti, eli on valehdeltava lahkon edun eteen.

12 -vuotiaista ei ole niinkään väliä, nuorempienkin kuvia on lahkolehti esitellyt ylpeänä koska he olivat kuolleet lahkon veriuhreina, kiellettynä vastaanottamaan verensiirron.

Eikös ne siellä oikeuskomiteassa toimi lähinnä postinjakajan koulutuspohjalla ? Mutta jos kirjauttavat itsensä seuran taivaaseen menevien kortistoon, niin voivat yletä seuraan, kirjoittamaan vartiotornia. Tässä saatiin ympyrä sulkautumaan lapsen hyväksikäyttäjän ja verensiirtokieltäjän välillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

koikkkee kirjoitti:

todistajia koskevan aloituksen, jossa kerrottiin Jehovan todistajien syyttävän 12-vuotiasta tyttöä 40-vuotiaan miehen viettelystä. Kenties palstan todistaja kertoo syyn miksi tästä asiasta ei saa keskuistella.

http://goo.gl/TaLRg5

Jehovan todistajien naisviha on saanut siis huolestuttavat mittasuhteet, eikä asiasta voida enää vaieta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu