Monen uskovan ongelma on se, että hän ajattelee itsestään enemmän kuin mitä ajatella sopii. Tarkoitan tällä sitä, että uskova voi hairahtua luulemaan, että hän on kasvaneempi uskossa kuin mitä hän oikeasti on. Silloin kun uskova on paisunut luulleen itsestään liikoja, niin hän ei pääse uskon tiellä eteenpäin, vaan hän pettää itseään, eläen petoksen keskellä.
Jos olet paisunut ja tunnistit itsesi ja kun teet parannuksen ja suostut ajattelemaan itsestäsi sen mukaan missä kasvuvaiheessa olet, niin alat pääsemään eteenpäin uskontiellä.
Eräs näkökulma on tuotava esille tässä kohden. Monet uskovat voivat myös ajatella itsestään niin ettei heistä ole mihinkään, sillä edes Jumala ei voi heitä auttaa ja tällä asenteella he sulkevat sydämestään terveen uskon kasvun sekä Jumalan mahdollisuudet. Silloin kun koet ja uskot ettei Jumalakaan voi auttaa sinua, niin olet oman tahdon ja voiman tiellä, jonka kulkeminen johtaa yhä suurempaan epätoivoon ja ahdistukseen. Sinun tulee ymmärtää mitä terve ja Raamatullinen heikkous on.
Eräs tärkeä asia on syytä tuoda esille sinulle, joka koet olevasi huono tai heikko uskovainen. Olet ehkä ahdistunut siitä että pääsetkö perille kun lopunaika on täynnä toinen toistaan kavalampia eksytyksiä. Raamatun sana sanoo Jumalan olevan väkevä niissä, jotka ovat itsessään heikkoja. Raamatun sana sanoo Jumalan voiman tulevan täydelliseksi ihmisessä hänen heikkoutensa kautta. Apostoli Paavali sanoi, että kun hän on heikko, silloin hän on väkevä, koska Jumalan voima asuu hänessä.
Mitä Raamatun opettama heikkous tarkoittaa, jonka kautta Jumala on väkevä? Silloin kun ymmärrät ettet voi voittaa syntiä omassa lihassasi, vaan tarvitset sen voittamiseksi Jumalan Pyhän Hengen voimaa, niin silloin olet heikko. Silloin kun ymmärrät ettet kykene vaeltamaan täällä maan päällä Jumalan tahdon mukaisesti, vaan tarvitset siihen Jumalan Pyhän Hengen voimaa, niin silloin olet heikko.
Jumalan voima vaikuttaa ja auttaa heikkoja ihmisiä, jotka eivät ole omavanhurskaita, vaan turvautuvat kaikessa Jumalan apuun ja voimaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka sinä olisit kyllästynyt aina kertomaan evankeliumin, niin muista tämä: Kaikki eivät ole kuulleet sitä ainakaan oikein, ja monet ovat kuulleet mitä ateistit siitä sanovat. Raamattu kehottaa karttamaan väittelyitä ja kertomaan evankeliumin.
Lainasin aloituskirjoituksen Petri Paavolalta, koska se on totta.
Ja vielä: Kirjoitustasi tarvitaan, olet täällä oikeassa paikassa.