Yhtä positiivista asiaa kohden tulee kolmekymmentä negatiivista. Ja vaikka asiat eivät isoja tai ahdistavia olekaan, niin niiden vatvominen on uskomattoman ärsyttävää ja kuluttavaa. Aiemmin ei ollut näin, mutta nyt on kai sitten jokin huonompi kausi tai viimeinkin hänen todellinen luontonsa on paljastunut. Koko perheensä on ihan samanlaisia tyhjästä ruikuttajia, joille ikinä mikään ei ole hyvä ja jos onkin, niin sitten jo liian hyvä.
Ulkona on ihana sää ja molemmat lähtevät innoissaan ulkoilemaan yhdessä, puhumme siitä miten mukavaa on touhuta yhdessä ja ehdotan miehelle, josko laittaisi enemmän päälle, niin tarkenee, mutta ei käy. Ulkoilemme 10min ja mies valittaa jo kun on niin kylmä, ei ole hanskoja, kaulaa paleltaa ja yksi laskukin pitäisi käydä maksamassa, partakin tuli ajettua huonosti ja se tarvitsisi mennä tekemään uudelleen. Ja kun boilerinkin voisi vaihtaa kun ei tunnu toimivan kunnolla, miksi sekin vie sähköä niin paljon. Ja eihän pihahommiakaan pääse tekemään kun on lunta liikaa, lintu oli paskantanut auton päälle ja sellaisia on inhottava siivota, koira on liian kuranen ja tulee kamala sotku, parempi olisi ulkoilla ilman koiraa niin ei tarvitsisi pestä sitä, syökin mokoma niin paljon, kauheata rahanmenoa. Ja kun harmittaa niin hirveän paljon se, että keittiön tasoon tuli pieni naarmu kun piti leikata sitä leipää ilman leikkuulautaa, leivänsyöntikin on niin turhanpäiväistä hommaa, vaikka aina sitä sitten tulee syötyä jos sitä on vain ostettuna kotiin. Tai no, itsehän hän aina sitä ostaa kun hän sitä ainoana perheessä syökin, mutta pitäisi lopettaa sellainenkin. Ja kahvinjuontikin on ihan turhaa ja menee kamalasti rahaa ja henkikin haisee pahalta. Aurinko paistaa ikävästi silmään ja nenä vuotaa, kevät on inhottavaa aikaa kun allergiatkin alkaa vaivata ja parempi olisi asua jossain muualla kuin näin kylmässä ja ikävässä paikassa. Vaikka etelässä olisi kyllä sitten liian kuuma taas. Ja voi hitsi kun pitäisi imuroidakin, hän tyhjensi jo astianpesukoneenkin tänään, vaikka kaikkina muina päivinä sen tekeekin joku toinen, niiin on siinäkin sitten ärsyttävä homma, pitäisi käyttää vähemmän astioita. Syöhän sellainen peseminen kauheasti sähköäkin. Ja miksi ne sähkölaskut tosiaan onkin niin isoja, ei hän halua maksella kokoajan sellaisia turhia kokoajan, sähkösiirtoa siitäkin suurin osa, kamalaa ryöstöä. Aurinkopaneeli pitäisi hankkia, mutta ei hän kyllä jaksaisi asentaa sellaista, ajatuskin rasittaa jo, ja inhottavaa sitten kun lumi ei tulisi kunnolla katolta alas, viimetalvenakin sai monta kertaa kolata niitä sieltä alas ja ai että kun harmittaa kun yhteen kattopeltiin tuli naarmu ja ei ne edelliset omistajat osanneet sitten mitään, paremmin pitäisi käydä laittamassa kiinni kaikki. Tai uusia koko paska. Mitä hän ei ainakaan halua tehdä.
Minä pyydän miestä olemaan herran jumala hiljaa jo, jos ei osaa sanoa mitään mukavaa tai positiivista, vaikka on niin ihana ja kaunis ilma ja koirakin nauttii niin kamalasti. Mies ei ymmärrä mitä hän on taas tehnyt väärin, mutta alkaa keskustelemaan kanssani muista asioista. Jotka kääntää muutaman lauseen jälkeen taas siihen kun harmittaa, ettei aurinkolasit tulleet mukaan ja sormet ovat kohmeessa.
Puolen tunnin rasittavan ulkoilun jälkeen suostun pyyntöön lähteä kotiin ja mies alkaa valittaa siitä kun näytän siltä että harmittaa. Jätän miehen kotiin ja lähden itse takaisin. Palatessani mies valittaa siitä, että ulkoilin sitten ilman häntä, miksi ei voitu yhdessä. Ja lattiatkin pitäisi pestä kun niissä on tassunjälkiä, mutta miten tuollaista laminaatta viitsii hinkuttaa, muovimatto olisi kaikista paras joka paikassa kun se on niin helppo, vaikka ruma kuin perkele onkin. Oli niin mukavaa ennen koiraa kun ei tuollaisiakaan ongelmia ollut, vaikka elämä ilman koiraa olisi aivan kamalaa ja hän rakastaa sitä ihan hirveästi. Mutta olisi elämä niin halpaa, yksin ollessa oli helppo kun valtaosa rahasta säästyi, perheeseen menee kamalasti vain rahaa ja vaivaa, vaikka hän vihasikin joka hetkeä yksin ja vain kaipasi parisuhdetta ja perhettä. Mutta silloin oli ainakin timmissä kunnossa kun tuli urheiltua paljon.
Kysyn, miksi nyt ei voi enää urheilla.
Mies vastaa, että ei hän viitsi ja kun kotona on niin kiva olla. Vaikka olihan se maratonin juokseminen sitten hienoa, ei sellaista voi kuvailla ihmiselle joka ei ole sitä kokenut. Ja pitkät pyörälenkit ja vaellukset, se oli elämää se. Vaikka ihan kamalaa se yksin oli ja joskus metsässä yksin pelotti kun tuli iso hirvisonni polulla vastaankin.
Ruuan jälkeen lähden koiran kanssa valitusta pakoon ulos, mies ei edes halua tulla kun väsyttää. Takaisin tullessa valittaa miten yksinolo on sitten tylsää ja minä viivyin liian kauan ja miksi en pakottanut häntä mukaan.
Ulkona on ihana sää ja molemmat lähtevät innoissaan ulkoilemaan yhdessä, puhumme siitä miten mukavaa on touhuta yhdessä ja ehdotan miehelle, josko laittaisi enemmän päälle, niin tarkenee, mutta ei käy. Ulkoilemme 10min ja mies valittaa jo kun on niin kylmä, ei ole hanskoja, kaulaa paleltaa ja yksi laskukin pitäisi käydä maksamassa, partakin tuli ajettua huonosti ja se tarvitsisi mennä tekemään uudelleen. Ja kun boilerinkin voisi vaihtaa kun ei tunnu toimivan kunnolla, miksi sekin vie sähköä niin paljon. Ja eihän pihahommiakaan pääse tekemään kun on lunta liikaa, lintu oli paskantanut auton päälle ja sellaisia on inhottava siivota, koira on liian kuranen ja tulee kamala sotku, parempi olisi ulkoilla ilman koiraa niin ei tarvitsisi pestä sitä, syökin mokoma niin paljon, kauheata rahanmenoa. Ja kun harmittaa niin hirveän paljon se, että keittiön tasoon tuli pieni naarmu kun piti leikata sitä leipää ilman leikkuulautaa, leivänsyöntikin on niin turhanpäiväistä hommaa, vaikka aina sitä sitten tulee syötyä jos sitä on vain ostettuna kotiin. Tai no, itsehän hän aina sitä ostaa kun hän sitä ainoana perheessä syökin, mutta pitäisi lopettaa sellainenkin. Ja kahvinjuontikin on ihan turhaa ja menee kamalasti rahaa ja henkikin haisee pahalta. Aurinko paistaa ikävästi silmään ja nenä vuotaa, kevät on inhottavaa aikaa kun allergiatkin alkaa vaivata ja parempi olisi asua jossain muualla kuin näin kylmässä ja ikävässä paikassa. Vaikka etelässä olisi kyllä sitten liian kuuma taas. Ja voi hitsi kun pitäisi imuroidakin, hän tyhjensi jo astianpesukoneenkin tänään, vaikka kaikkina muina päivinä sen tekeekin joku toinen, niiin on siinäkin sitten ärsyttävä homma, pitäisi käyttää vähemmän astioita. Syöhän sellainen peseminen kauheasti sähköäkin. Ja miksi ne sähkölaskut tosiaan onkin niin isoja, ei hän halua maksella kokoajan sellaisia turhia kokoajan, sähkösiirtoa siitäkin suurin osa, kamalaa ryöstöä. Aurinkopaneeli pitäisi hankkia, mutta ei hän kyllä jaksaisi asentaa sellaista, ajatuskin rasittaa jo, ja inhottavaa sitten kun lumi ei tulisi kunnolla katolta alas, viimetalvenakin sai monta kertaa kolata niitä sieltä alas ja ai että kun harmittaa kun yhteen kattopeltiin tuli naarmu ja ei ne edelliset omistajat osanneet sitten mitään, paremmin pitäisi käydä laittamassa kiinni kaikki. Tai uusia koko paska. Mitä hän ei ainakaan halua tehdä.
Minä pyydän miestä olemaan herran jumala hiljaa jo, jos ei osaa sanoa mitään mukavaa tai positiivista, vaikka on niin ihana ja kaunis ilma ja koirakin nauttii niin kamalasti. Mies ei ymmärrä mitä hän on taas tehnyt väärin, mutta alkaa keskustelemaan kanssani muista asioista. Jotka kääntää muutaman lauseen jälkeen taas siihen kun harmittaa, ettei aurinkolasit tulleet mukaan ja sormet ovat kohmeessa.
Puolen tunnin rasittavan ulkoilun jälkeen suostun pyyntöön lähteä kotiin ja mies alkaa valittaa siitä kun näytän siltä että harmittaa. Jätän miehen kotiin ja lähden itse takaisin. Palatessani mies valittaa siitä, että ulkoilin sitten ilman häntä, miksi ei voitu yhdessä. Ja lattiatkin pitäisi pestä kun niissä on tassunjälkiä, mutta miten tuollaista laminaatta viitsii hinkuttaa, muovimatto olisi kaikista paras joka paikassa kun se on niin helppo, vaikka ruma kuin perkele onkin. Oli niin mukavaa ennen koiraa kun ei tuollaisiakaan ongelmia ollut, vaikka elämä ilman koiraa olisi aivan kamalaa ja hän rakastaa sitä ihan hirveästi. Mutta olisi elämä niin halpaa, yksin ollessa oli helppo kun valtaosa rahasta säästyi, perheeseen menee kamalasti vain rahaa ja vaivaa, vaikka hän vihasikin joka hetkeä yksin ja vain kaipasi parisuhdetta ja perhettä. Mutta silloin oli ainakin timmissä kunnossa kun tuli urheiltua paljon.
Kysyn, miksi nyt ei voi enää urheilla.
Mies vastaa, että ei hän viitsi ja kun kotona on niin kiva olla. Vaikka olihan se maratonin juokseminen sitten hienoa, ei sellaista voi kuvailla ihmiselle joka ei ole sitä kokenut. Ja pitkät pyörälenkit ja vaellukset, se oli elämää se. Vaikka ihan kamalaa se yksin oli ja joskus metsässä yksin pelotti kun tuli iso hirvisonni polulla vastaankin.
Ruuan jälkeen lähden koiran kanssa valitusta pakoon ulos, mies ei edes halua tulla kun väsyttää. Takaisin tullessa valittaa miten yksinolo on sitten tylsää ja minä viivyin liian kauan ja miksi en pakottanut häntä mukaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä mies myös valittaa,että kun menee rahaa ruokaan niin paljon.Ei huomaa,että hän syö jatkuvasti ja eniten koko perheessä.
Oli hyvä tuo kirjoituksesi.
Olipa hieno kirjoitus ap!
:) Voimia.
Aikamoinen läpileikkaus narisijasta puolisona.
Olin minäkin yksissä oikean peruspessimistin kanssa yli kaksikymmentä vuotta. Tosi raskasta. Sitten riitti. Nyt olen reilut neljä vuotta seurustellut miehen kanssa, joka pyrkii huonoistakin asioista löytämään aina jotain hyvää. Tuntuu kuin omakin elämäniloni olisi palannut.
Hienoa, että homma onnistui teillä noin. Itse yritän myös ajatella negatiivistenkin asioiden keskellä, jotakin positiivista aina. Tulevaisuus tuntuu vaan kovin raskaalta, että löytyisi tosiaan sellainen positiivisesti ajatteleva ihminen, ja sellainen joka ei heti luovuta ongelmien keskellä ja heitä pyyhettä kehään. Jotenkin tuntuu, että ihmiset nykyään kestää vaikeuksia ihan älyttömän paljon tai sitten toisaalta ei lainkaan.
Minusta ihmiset ei kestä enää mitään,edes totuutta. Valitetaan tyhjästä,meillä on ruokaa ja lämpöä. Elämässä on vastoinkäymisiä ja valitettavasti tulee olemaan. Ei se ero ole ainoa ratkaisu,vaikka sitä lehdet mainostaa.
Ei se ruoka ja lämpö ole koko elämä.Kyllä sitä tarvii muutakin!!